Sininen hetki

Erikoisen märkä ja lämmin syksy on vihdoin vaihtumassa talveksi ja varsin erikoisella tavalla - yksi askel eteen ja toinen taakse. Joku päivä voi sataa räntää tai puhdasta vettä ja seuraavana päivänä lähes -20'c pakkasta! Kuten tänään.
Meillä oli tänään hyvät hakureenit Käkivaarassa, jossa onneksi on aina lähes 10 astetta lauhempaa kuin täällä alamaissa. Pennuille parin viikon tauko oli tehnyt hyvää - oppimista tapahtuu reeniatauon aikanakin, uskottava se on. Nyt otimme pennuille täysin uudella radalla ja lumihuntuisessa metsässä neljä pistoa/ukkoa ja hienosti irtosivat ilman haamuapuja. Tosin maalimiesten 'katoamisen' alueelle ne näkivät ja samalla vahvistui mitä ollaankaan menossa tekemään. Molempia penskoja kiinnosti kovasti metsässä risteilevät porojen hajut, onneksi pelkät jäljet poronpapanoineen. Itse tokka pyöri alempana Järvirovan pelloilla.

porokoiria?

Reenejä ennen Ansku kuvasi pentuja Toivolan pelloilla ja pihalla. Aurinko ei näyttäytynyt joten kuvista tuli tähän aikaan tyypillisiä sinisen sävyisiä. Olkoon nämä pentujen puolivuotiskuvat, täyttävät viikon päästä 6kk.
Sen verran innostuneita olemme reeniporukan kanssa hausta että tuskin maltamme talvitauolle asettua..vähäisen lumipeitteen vuoksi metsät ovat vielä helposti kuljettavia joten eiköhän vielä muutamat reenit saada kasaan. Eikä näitä karvatöppösiä edes pakkaset hidasta, eikä minuakaan, vesisateiden ja rapakelien jälkeen pakkanen on ihan jees.

Rilla 6kk

Rilla kuuraparta

Tasja hörökorva

Tasja 6kk

Istutaan sitten -Tasja

Kiitos kuvista Ansku!
kuvat(c) Anna-Leena Nordberg

Jälkipellot pakettiin

Marraskuun maisemaa, ei lunta vieläkään!

Enpä olisi uskonut että marraskuun 15.pv tallaan vielä jälkiä koirille..näillä leveysasteilla!! Mutta niin vain on tänä syksynä talvi myöhässä ja lumenpuutteesta kärsivät lähinnä hiihtokeskukset vaan ei me! Olen säännöllisesti pitkin syksyä tehnyt pennuille jäljet vähintään kolme kertaa viikossa, painottuen toki viikonloppuihin nyt marraskuussa valon vähyydestä johtuen. Tänään oli lyhyt työpäivä ja pääsin reilusti valoisaan aikaan kotiin ja eiku mars pellolle.

Rillalle olen viimeiset kahdeksan harjoitusta tehnyt vähennetyllä ruualla eli ruokaa vain joka neljännessä askeleessa. Hyvin on toiminut, en ole huomannut mitään eroa aikaisempaan, ajaa tiiviisti matalalla nenällä nuuskutellen joka askeleen. Jäljet ovat n.puolituntia-tunnin vanhoja ja n. 200m pitkiä, lopussa on pakasterasia palkkana mutta mitään väliesineitä en ole ottanut. Talven aikana vois naksutella ja vahvistaa maahanmenoa esineillä ja siten oikeaoppisesti esine etutassujen välissä. Katotaan kuinka meidän käy..on nimittäin ensimmäinen jälkikoira minulla jolle opetan esineilmaisun maahanmenolla. Rastan peltotreenien ja välillä epätoivoisten esineilmaisujen (tuo esineet) myötä päätin että seuraava pentu opetetaan menemään maahan. Eiköhän se tästä.

Mamin kultakimpale jälkipellolla reenin jälkeen

kuva(c) Raisa H.

Tasjalla olen ajanut pitkiä peltojälkiä, joissa on ruokaa kasoina n.15 askeleen välein ja lopussa pakasterasia. Tämä passaa vilkkaalle Tasjalle josta en usko, tämän hetkisen kehityksen mukaan, tulevan ikinä erikoisjälkikoiraa. Tasjalle nämä jälkireenit ovatkin lähinnä pohjia metsäjäljelle ja ylipäänsä aktivointia ja nenänkäyttöä. Tasja on oikea suhina-santra, herhiläinen jolla keskittyminen vois vähän kaikkeen olla parempaa.

Haun osalta olemme edenneet valmiisiin maalimiehiin (30-40m) joita tuulesta riippuen helpotetaan haamuilla. Intoa piisaa, taitoa on varsin vaikea arvioida näin alkuvaiheessa, kovasti pennut yrittävät paikantaa ukot muilla avuilla kuin nenällä..sen verran huonoja tuulia meidän reeneissä on ollut että tuuli-ilmaisut on jääneet tekemättä alun 'vauvaharjoituksia' lukuunottamatta. Itse ajattelen että nämä syksyn reenit on tavallaan 'herättelyä' lajiin ja varsinainen hakukoulutus aloitetaan ensi keväänä.  Hyvin turrikat on hakuun 'heränneet', syöksyvät innoissaan pistoille ja voi sitä pepun pyörimistä kun häntä vispaa löytymisen merkiksi. Hakua saatamma vielä muutaman reenin verran jatkaakin, katotaan kuinka saamme porukan kasaan.

Otsikon mukaan jälkipellot taidamme nyt laittaa talvipakettiin, on luvannut kunnon lumisadetta viikonlopuksi ja viimeaikaisten pakkasten myötä taitaa olla pysyvä lumipeite. Kyllä tätä mahtavaa pakkasen 'kuivattamaa' jälkikautta tovin kestikin, on mainio reenata rapeilla pakkaspelloilla joissa jokaisen askeleen voit omin silmin nähdä ja siten varmistua koiran oikeasta suoriutumisesta.

Tässä siskosten isänpäiväkortti Peikolle! :)

Talvi on edessä, pitkä ja pimeä talvi, joka meillä tarkoittaa tottikseen keskittymistä. Työsarkaa riittää ja kaikki homma vielä tuplasti molemmille pennuille. Huh. Vaan en valita, viime talven ahdistukseen ja suruun verrattuna tämä tuplatyöstäminen on suorastaan ihanaa!

Vuosi

Viime päivinä on ajatukset haikeina hiipineet viime vuoteen..marraskuun 9.pv. Raskas vuosi on takana, myönnän. Eipä silti kyllä vuoteen mahtuu paljon iloisiakin asioita, mutta tällä hetkellä, tänä päivänä ikävä on päällimmäinen tunne.
Sallin kuolemasta on tänään tasan vuosi. Muistan se päivän kuin eilisen. Samanlainen pakkasen kirpaisema marraskuun arkipäivä, joka päättyi suureen menetykseen ja suruun.
Vuoden mittaan olen miettinyt oikeuttani surra ja itkeä koiraa, ei täällä maalla läheskään kaikki ymmärrä eläimen menettämisen aiheuttamaa surua, enkä kyllä olekaan suruani julkisesti 'laulanut'. Minun suruhan se onkin, tunne omassa sydämessä ja sielussa.
Loppukesästä lähipiirissäni koettiin suuria menetyksiä ja taas tunsin miten voimaton ihminen on kuoleman edessä ja miten yllättäen lähtö voi tulla, kelle tahansa. Oli nuori tai vanha, ihminen tai eläin.

Menettämisen pelko on aika ajoin hiipinyt mieleeni kun kattelen Rillaa juoksemassa pihalla tai käpertymässä syliini sohvalla. Olis epäreilua ja vastoin kaikkia todennäköisyyksiä että menettäisin Rillankin nuorena. Onhan sekin täysin mahdollista mutta ei passaa liikaa antaa ajatuksia menettämisen pelolle jää vielä moni tavallinen arjen ilo kokematta.

Tänään ajelimme koirien kanssa Vaattojärveen ja kävimme Sallin haudalla. Pakkasen jäädyttämässä hautakummussa näkyivät hirven jäljet hiekassa ja koko ympäröivä koivikko oli kylvetty täyteen tuoreita hirvenpapanoita. Järvelän hirvet olivat olleet taas liikkeellä ja käyskennelleet siinä lähistöllä tallaten koirien hautoja. Salli olisi tykännyt tästä ja varmaan antanut hirville lentävät lähdöt. Ehkäpä ne olikin Sallin terveiset meille haudalla vierailijoille - life goes on.