maanantai 23. toukokuuta 2011

Perintötekijöistä :)

Eläinrakkaus on periytyvää. Näin ainakin itse uskon. Vaikkei kumpikaan minun vanhemmista ole varsinaista eläinhulluutta esittänyt mutta eläimistä pitävät ja minunkin koirat ovat 'mummolaan' aina tervetulleita. Sisarusten lapsista monilla on oma koira tai kissa ja veljentyttöni Jenna varsinkin on aktiivinen agilityharrastaja toyvillakoiransa kanssa.
Jenna kisaa oman Pekko-villiksen kanssa minien 2-luokassa ja on viimeisen vuoden aikana 'lainaohjastanut' espanjanvesikoira Miroa hienoilla tuloksilla nousten maksien 3-luokkaan! Omien kisakoirien treenaamisen ja kisaamisen ohessa Jenna vetää agireenejä omassa seurassaan TORKK:ssa (Tornion kennelkerho ry).

                            Toypoweria! kuva(c)Hanna Lindh

Tulevasta pentueestani Jennalle on 'tilattu' oma narttupentu - agikentille, tokoon ja mahdollisesti muihinkin aktiviteetteihin. Pitkään Jenna punnitsi ja harkitsi eri maksirotujen väliltä, vaihtoehtoina oli perroa, belgiä, briardia ja medikokoisista koikkeri. Jännä ettei maksikoirien ehdoton ykkösrotu bortsu nostata Jennassa minkäänlaisia tunteita. Totuus lienee kuitenkin että mikäli agilityn huipulle (makseissa) mielii niin melkeinpä bortsu olla pitää.

Jenna ja Miro -FI Tva SPA1 Villa Perla's Montearroyo
kuva(c)Pirkko Riekki

Sinällään on mahtavaa että Jenna valitsi lopulta briardin, uskon että minun hippijengillä, olemassaolevilla ja menneillä, oli tassunsa pelissä. Briard on, sanoisinko, persoonallinen vaihtoehto lajiin kuin lajiin ja toivon että Jennastakin ajan mittaan kehkeytyisi samanlainen 'rakkaudesta rotuun' harrastaja kuin itse koen olevani.

            Jenna kesällä 2006 sylissään tulevan koiransa emä!

Tulevat viikot ovat meille jännittäviä ja juhlaviakin aikoja, Jenna ja siskontyttöni Kaisa valmistuvat nuoriso ja -vapaa-ajanohjaajiksi ja siinä juhlahumun keskellä Sennan h-hetki lähestyy...olen luvannut Jennalle karvaisen valmistujaislahjan - tosin hieman jälkikäteen toimitettuna! Toivottavasti kaikki sujuu loppuun asti hyvin ja saan toteuttaa ainakin yhden unelman todeksi ja toivottaa uuden harrastajan rotuun - ja sukuun- tervetulleeksi!

sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Pentukesä

Viisi pientä elefanttia marssi näin...tunnelmaa kesältä 2006

Blogin päivittäminen on ollut aina vaan tahmeampaa..jossain vaiheessa kevättä pohdin koko blogin sulkemista mutta nyt sain aihetta sittenkin pitää tämän hengissä! Vaikka minun blogi ei varsinaisesti mikään treeniblogi päiväkirjan tapaan olekaan niin silti täällä on pitkälti kerrottu sekä tarinoin että kuvin koirieni harrastuksista, treeneistä ja koekommelluksista. Kahden lähes 'eläkeläistyneen' koiran laumassa ei niin paljon reenailla saati kisailla että niiden takia viitsis blogia päivittää. Eikä meillä muutenkaan mitään tapahdu, normi arkea vaan lenkkeilyineen ja pihahommineen.

Blogi säilyy hengissä tulevan pentueen vuoksi ja jatkossa toki uuden harrastuskaverin myötä. Senna käväisi ultrassa viime viikolla ja ihan tuhdisti tiineeltä oli näyttänyt. Keväinen riiustelu pitkän kaavan mukaan on tuottamassa tulosta! Meille tulee pikku briardeja kesäkuun alkupäivinä!! Olo on ollut samaan aikaan ihan tyrmistyneen onnellinen sekä hieman huolestunut..olen iki-onnellinen että tilauksessa on vihdoin itselleni uusi harrastuskaveri ja ihan näistä omista tutuista linjoistani. Samalla teen onnelliseksi ainakin yhden agilityharrastajan maxikoira haaveineen! Toisaalta mitään isoa pentuetta en ole tilannut ja siihenkin tässä on kaikki 'oireet' olemassa. 'Sitä saa mitä tilaa' - sanotaan..nyt en kyllä ole tilannut kuin korkeintaan viisi-kuusi pikku tepsuttajaa - Sennalle vaan tiedoksi! ;)



Toimikoon tämän bloggauksen kuvat mainoksena ja pentukuumeen nostattajina blogini selailijoille ja mahdollisesti omasta briardpennusta haaveileville! Kaikki pentukyselyt ja varaukset ovat tervetulleita!

Kuvissa pentueen emä Senna sisaruksineen kesällä 2006. Uusia pentukuvia ja kuulumisia tulevasta Boreabrien ensimmäisestä pentueesta päivittelen jatkossa, pentujen synnyttyä, tähän samaan blogiin ja lupaan olla ahkera(mpi) bloggailija!

Salli 7vk

Senna 7vk

Rasta ja riiviöt

Pentukesää haaveissani odottelin jo viime syksynä, pitkin matkaa on koettu paljon surua ja luopumista, onneksi tästä haaveesta ei tarvinnut luopua - ihana pennuntuoksuinen kesä on tulollaan!