sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Taas tultiin jouluun..

 
ja riemuita saa. Vuosi on mennyt käy uusi oven taa..

Meillä oli koirien kanssa hiljainen loppuvuosi, emäntä on lähinnä tehnyt pitkiä työpäiviä ja koirien aktivointi on jäänyt normilenkityksen varaan.
Onneksi ensi vuoden alussa on helpotusta luvassa ja treenihallimaksukin maksettu.
Ohessa omieni ja kasvattieni jouluisia terveisiä kuvien muodossa. Bloggeri kyllä varoittelee kuvakapasiteetin täyttymisestä, joten pian on aika siirtyä joko uuteen blogiin tai rajusti vähentää kuvia bloggausten yhteydestä.
Mutta kun 'yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa', näin se on. :)

Sinko uusissa kotimaisemissa

Sani ottaa rennosti, jouluna ei hötkyillä.

Zelda ei ole ollenkaan 'otettu' joulurusetistaan.

Omat afgaanini! :O

Naavan tavoitteena on vallata nojatuoli - hinnalla millä hyvänsä.

On aika tullut herran,
jolla partaa metrin verran.
Punainen on päällä puku,
apureinaan tonttuin suku.
-Otto tonttuilee

Kiitos kuvista kasvattieni omistajille ja Anskulle omien koirieni kuvista.
Toivotamme Hyvää Joulua blogin lukijoille!
- Minna & Hippijengi



perjantai 7. joulukuuta 2012

Rovaniemen Palveluskoirakerho

Sain muutama viikko sitten spostitse tiedon, että minut on valittu Rovaniemen Palveluskoirakerhon kunniajäseneksi yli 20:n vuoden jäsenyyteni perusteella. Osan noista vuosista, varsinkin asuessani Rovaniemellä, olin kerhon aktiivijäsen. Viime vuosina olen toiminut enään harvemmin missään kerhon aktiviteeteissa, lähinnä olen maksanut jäsenmaksuni rivijäsenenä ja siten mahdollistanut oikeuteni käyttää silloin tällöin kenttää ja pk-telineitä koirieni reeneissä.

RPKK:lla on kyllä iso paikka minun koiraharrastushistoriassa. 1990-luvulla muutettuani Rovaniemelle opiskelemaan löysin ensin tieni Rovaniemen Käyttökoirien tokoreeneihin ja sitä kautta, muutaman palveluskoiraharrastajan suosittelusta, edelleen paikalliseen palveluskoirakerhoon.

Kerhotalo on valmistunut, kuva on keväältä 1995.

Briardi oli silloin ja on kyllä edelleenkin, varsin harvinainen näky pohjoisen pk-kentillä. Silloiset reenit ja kokeet täyttivät enimmäkseen saksanpaimenkoirat, muutaman dobberin, collien, riisenin ja minun briardien ollessa raikkaina vähemmistöinä. Sittemmin rotukirjo on keikahtanut täysin toiseen suuntaan, perinteiset sakemannit ovat lähes tyystin hävinneet tai 'muuttaneet' omiin alajastoihinsa ja tilalle ovat tulleet enemmistönä belgit ja rotikat.

Hani ja Petra Tassuvaarassa reenien jälkeen toukokuussa 1995

Tassuvaaran koe - ja koulutusalue on kerhomme ylpeys. Kerhotalo rakennettin v.1993 ja edelleen sitä on peruskorjattu ja uudistettu ihan viime vuosiin asti. Nykyään kerholla on syksyn ja talven pimeisiin iltoihin valaistusta saatavilla sekä kerhotaloon että kentälle. Kyllä passaa koulutella kun lähes ympärivuoden on olosuhteet kunnossa.

Henkilöryhmää reenimässä Seppo pk-colliensa kanssa v.1995

Itselläni on paljosta kiittäminen Rovaniemen palveluskoirakerhoa ja varsinkin 1990-luvun vanhoja aktiiveja. Jo harrastukseni varhaisessa vaiheessa minut on opastettu pk-kokeiden järjestämiseen. Olen toiminut useat kerrat jäljenpolkijana 1-3 luokkien jälkikokeissa, ratamestarina jälki - ja hakukokeissa, maalimiehenä tai esineruutuvastaavana sekä ylitoimitsijana vastaten kokeen kulusta ja aikataulutuksesta. Näistä korvaamattomista opeista olen kiitollinen Anttosen Heikille ja Gretalle, Engströmin Osmolle, Ikosen Keijolle ja Niskan Hannalle sekä Männistön Minnalle erityisesti hakukokeisiin perehdyttämisestä.

Rastan kanssa käyttäytymiskokeessa 2008

Tottisosuutta arvostelemassa Allan Aula

Palveluskoirakerho on edelleen Rovaniemen seudulla aktiivinen, koulutusta on tarjolla läpi vuoden ja pk - ja tokokokeita järjestetään kesäisin. Varsin aktiivista toimintaa kerholla on ollut ja on edelleen vetohiihtopuolella, itselleni se on harrastusmuoto, joka on jäänyt täysin kokematta mutta ehkäpä tulevaisuudessa minut ja hippitukat huurrepartoineen nähdään hiihtovermeissä numerolappu rinnassa. Never say never. ;)
Kiitos Rovaniemen Palveluskoirakerhon johtokunnalle kunniajäsenyys osoituksesta, koetamme hippijengin kans aina silloin tällöin pyörähtää rakkaissa maisemissa Mäntyvaarantien varrella.

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Kiva päivä

 
Pimeä marraskuu voi saada ihanaa piristystä, kun on hyviä ystäviä ja harrastuskamuja ympärillä. Ansku laittoi varhain (mulle varhain :) lauantaiaamuna viestiä, että keli näyttäis kuvaamiseen ihan kelvolliselta. Joten ei muuta kuin tursakkeille hieman harjaa näyttämään ja kohti Käkivaaraa. Tarkoituksena oli saada Rillasta 17-18kk posekuvia ja sitten tytöistä mahdollisia joulukorttikuvia lumimaisemissa.
Gipsy-muorin jätin kotiin, se ei enään jaksa rämpiä upottavassa lumessa ja arvelin ettei Käkivaarassa vielä ole kovia kelkanjälkiä missä kävellä. Juu, rämpimään jouduttiin ja sitä lunta on kyllä vuodenaikaan nähden paljon, ihan kinoksista ei voi puhua mutta saappaan varren verran kylläkin.





Kuvausretken jälkeen nautimme Anskun ja Satun laittaman intialaisen lounaan ja sain ihastella lauman kahta uutta tulokasta huskypentuja Ikpikia ja Nuukia.
Nuuk on Satun oma kasvatti, ihka eka ja ainoa lajissaan, vanhempiensa Unnan ja Luhtan kesäisen lemmenviikon huikea tulos, yksi ainoa pentu -  Käkivaaran Kingi.


Kuvat onnistuivat hienosti, lumeen meinasimma hukkua mutta aivan ihania lumipalloturpia sai Ansku kameralle ikuistettua. Kiitos! Rillasta sain kivasti jatkoa kuvagalleriaan, johon olen yrittänyt kerätä nuoren briardin jokaisen kehitysvaiheen. Nyt puolitoistavuotiaana Rilla on hieman pudottanut turkkiaan ja värikin on 'valunut' ja haalistunut sitten viime kesän. Kohti blondivaihetta mennään mekin sisarusten tapaan.





Satu briardsyleilyssä - Rillan poseeraus on ohi!
Kuvat(c) Anna-Leena Nordberg

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Hakuilut pakettiin


On se uskottava - talvi on tullut jäädäkseen. Parit viimeiset hakureenit on tarvottu reilusti lumisissa olosuhteissa ja tilanne vaan 'pahenee' edelleen. Tänään päätimmekin, että on aika pakata hakuvermeet reppuun ja nostaa varaston naulaan. Jossain vaiheessa talvea suunnitelmissa on ottaa Rillalle ilmaisureeniä letkunpätkillä. Mutta ei sitäkään ihan heti, odotamme enempi valoa eli tuolla helmi-maaliskuulla alkaa jo kivasti päivä pidentyä.
Mitä jäi käteen tämän kauden hakuiluista. Ainakin varsin maltillinen eteneminen sanoisinko. Rillan kanssa on tehty paljon alkeita ja 'vauvareenejä' suorapalkoilla keskittyen lähinnä vahvistamaan maalimiesmotivaatiota ja nenän käyttöä.
Keväällä ja alkukesällä reenasimme parikin kertaa viikossa, keski-kesällä harvemmin ja nyt syksyllä reenit ovat painottuneet tänne loppusyksyyn. Kun reenaa kahta lajia, jälkeä ja hakua, ei millään tahdo aika riittää täyspainoisesti molempien harjoituksiin, joten olen yrittänyt reenata periodeittain.
Rillan kanssa haku on kakkoslaji, jossa olemme kokeilleet kaikkea 'kivaa', peräänlähtöjä, jäniksiä, perinteisiä haamuja ja toki paljon valmiita maalimiehiäkin.
On otettu pressupiiloja, maastoutumisverkkopiiloja ja umppareita, alkujännityksen jälkeen nekin sujuvat ja iloisesti häntä vispaten se ilahtuu löydöistään.



Iinalla on herkkuja!

Kesällä tein paljon perinteistä risteilyreeniä, jossa oli molemmin puolin maalimiehet edeten aina 50m:ssä keskilinjan myötäisesti. Koira juoksi minun ja maalimiesten väliä tavoitteena saada vino keskilinjalle tulo eikä omia jälkiä palaten. Mielestäni tässä jo onnistuttiinkin mutta sen sijaan tilalle saatiin hätiköivä maalille tulo, jossa Rilla hädintuskin malttoi syödä herkkunsa. Näissä syksyn viimeisissä reeneissä otin puhtaasti erillisiä pistoja ja löytöjä, joissa maalimies palasi koiran kanssa keskilinjalle. Vaikka Rillasta tuleekin rullakoira, jonka ei kauan tarvitse maalilla viihtyä, on turha hätäily mielestäni merkki ennemminkin epävarmuudesta kuin innostuksesta.
Paljon on työsarkaa edessä, eikä koesuunnitelmia ainakaan tässä lajissa ole vuosikausiin. Vaikka Rilla on jo pentuna osoittautunut enempi jälkikoiraksi kuin vauhdikkaaksi hakukoiraksi, en millään haluaisi luopua hausta ja siitä mukavasta yhteistyöstä millä hakukoiraa porukalla eteenpäin työstetään.
Ensi kevättä ja raikkaita hakumetsiä jo odotellen.

Pieni hakukoira marraskuun hiipuvassa auringossa
kuvat(c) Satumarja Stenman

perjantai 19. lokakuuta 2012

Reeniviikko


Suunnittelin jo etukäteen syysloman aikana reeniväni koiria päivä toisensa jälkeen. Tosin alkuviikosta satanut ensilumi meinas muuttaa suunnitelmia ratkaisevasti, ainakin jälkireenien osalta. Onneksi ensilumet tulevat ja menevät, joten yhden valkoisen vuorokauden jälkeen on maa taas vihreä ja jälkipellot/metsät parhaimmillaan.

Rillan kanssa olemme edenneet peltojäljellä lähes 800 askeleeseen, jossa namia (kuivanappulaa) on n. 10-20 askeleen välein. Tekniikka on pysynyt kasassa ja kulmatkin selvitetään pienellä liinajarrutuksella. Lopussa meillä on aina kannellinen ruokarasia. Nyt viimeisellä seitsemällä jäljellä meillä on ollut myös esineet mukana. Vielä tarvitaan esineillä maahan-käsky, mutta yhä paremmin se niille pysähtyy ja viimeksi alkoi jo itse tarjota maahanmenoa. Katsotaan suoko säidenhaltija meille vielä muutaman peltoreenin tälle syksylle, olis hienoa saada vielä pari kolme jälkeä alle ennen pitkää talvitaukoa.

Varsinaisesti tällä syyslomaviikolla olen keskittynyt Rillan kanssa metsäjälkeen. Enpä muista olisinko koskaan aikaisemmin jättänyt ensimmäisiä metsäjälkireenejä näin myöhään, koiran ikää ajatellen. Rilla on nyt lähes 17kk ja ajoi ekat metsäjäljet tällä viikolla. Oli hauska huomata miten siirtyminen metsään on kait 'kummitus' lähinnä ohjaajalle, koira porskuttaa eteenpäin samalla intensiteetillä ja varmuudella kuin pellolla eikä vierasta vähääkään korkeampaa aluskasvillisuutta tai pistelevää varvikkoa. Edelleen namitin jäljen n. 20 askeleen välein ja tuo ruuan kylväminen olikin juuri se syy miksi jätin metsään siirtymisen syksylle. Kesällä muurahaiset hyökkäävät namien kimppuun eikä murkkujen kuorruttamat frolicit tai raksut ainakaan palkkana toimi.



Tosin tällä viikolla tuolla jäätyneillä kankailla kävellessä ja jälkeä polkiessa olen törmännyt mm yhtiin hirvenkaatojäännöksiin sekä ammuttuun ja ilmeisesti löytämättä jääneeseen jäniksen raatoon. Hmmm...ehkä tämän metsäjäljestyksen olisi voinut ajoittaa hivenen aikaisempaan syksyyn, muurahaiset on sentäs olleet talviunilla jo ajat sitten. :O
Vaikka en suunnitellut ottavani varsinaista janaa näihin reeneihin, niin hyvin helposti Rilla tuntuu sen pari metriä 'tyhjää' ajavan ennen kuin törmää hajuun ja lähtee jäljestämään. Keppejä en laita tämän syksyn jälkiin, niitä pitää reeniä ensin pellolla täysin varmaksi (ilmaisut) ja vasta sitten metsään.

Jälkireenien ohessa olen tehnyt esineruutua Rastalle ja Rillalle. Rastalle otan aina ensin esineet ja Rilla saa katsoa suoritusta puuhun kytkettynä. Heh, toivon että se oppis jotain vähän niinku mallista, okei jos ei muuta niin ainakin patoaa siinä itteään. Rillalle olen keväällä ja alkukesällä tehnyt esine-etsintää mielikuva periatteella. Nyt vien jo valmiiksi esineet luottaen vanhoihin mielikuviin ja tuttuihin esineruutuihin. Hyvin se irtoaa ja hakee iloisesti ja vauhdikkaasti, tosin enemmän sattumanvaraisesti loikkien kuin tehokkaasti nenää käyttäen. Kiepsahtaa kyllä samantien tarkentamaan kun saa hajun esineestä. Esineiksi olen vielä valkannut isohkoja hanskoja ja muita pehmeitä, joilla voi taistella ja leikkiä.

Tottista olen tehnyt vähemmän, keskittyen enempi leikkimiseen ja vahvistanut Rillan taistelutahtoa. Nyt se saalistamisen lisäksi jo tarttuu paremmalla otteella, puree lujemmin ja vastustaa kunnolla. Kesällä meillä oli juurikin nuo em puutteena. Noudot alkaa olla kunnossa, olen hirmu tyytyväinen luovutuksen tiiviyteen ja noutovauhtiin. Hyppyjä ja siihen liittyvää noutoa olen ottanut 80cm esteellä. Meillä ei ole käytössä minkäänmoisia rimoja tai muita apuvälineitä oikean hyppytekniikan ja ylityksen opettamiseen, joten on tyytyminen perushypytykseen ja vahvan hyppyrutiinin luomiseen.

Rastan reeniohjelmassa on ollut avoimen luokan tokoliikkeet. Paljonhan sillä on jo valmiina mm nouto ja jäävät liikkeet mutta toki hyppy on taas uusi asia istumisineen ja ällöttävä luoksetulon pysähdys (miten sekin oikeaoppisesti pitäisi opettaa?). Onneksi meillä on Rastan kans 'ei niin nöpönuukaa' asenne edelleen, joten kauheen kamalaa ei ole vaikka joku luoksetulo menis läpijuoksuksi. Pisteiden valossa voi toki ollakin vaan ei se haittaa, pitää satsata niihin muihin liikkeisiin.

Kaikenkaikkiaan olen hirmu tyytyväinen Rillan kehitykseen kuluvan syksyn aikana, piti oikein Maijulle kehua sitä aiemman 'haukkumisen' ja tyytymättömyyden sijaan. Ei siitä ihan heti kinttaita taijeta tehdäkään! ;)
Rasta puolestaan touhottaa semmoisella tohinalla reeneissä, ihan kuin olis vasta veteraanina päässyt tosivauhtiin! (itseasiassa tositoimiin tais päästä vasta veteraanina..)
Reenit jatkukoon, toiveissa olisi muutamat hakureenit vielä näille sulille ja sitten oiskin aika siirtyä reenailemaan lämpimään halliin pelkkään tottikseen ja tokoon keskittyen. Talvi on pitkä, liian pitkä sanoisin, mutta jospa tuosta tokottelusta ja mahdollisesta koeputkesta sais uutta kipinää talven selättämiseen.

Mitä muori on tehnyt lomalla
 - no ainakin toiminut tyynynä reeneistä väsyneelle jälkikasvulleen!

maanantai 24. syyskuuta 2012

Tavoitteet kasassa!


Syyskuu on jo lopuillaan ja kauden tavoitteet saavutettuna vähän niinku 'varkain'. Ei mulla ollut mitään isoja odotuksia Rastan suhteen keväällä, tarkoitus oli reenata peltojälkeä siinä Rillan reenien ohessa ja sitten syksyllä katsoa tilannetta - kisataanko vai ei.
Oman jännityksensä suunnitelmiin tuo erikoisjälkikoepaikkojen vähyys. Lapissa ei järjestetty yhtäkään koetta tänä kautena ja Oulun seudulla vain kolme ( yksi keväällä ja kaksi syksyllä). Ilahduttavinta oli että lopulta onnistuin saamaan koepaikan peräti kolmeen syksyn kokeeseen, Ouluun (kahteen) ja Kalajoelle. Heti ensimmäisestä kokeesta meillä tärppäsi tuloksekkaasti, joten hyvillä mielin sain perua ne muut paikat.

Sunnuntaiaamuna pimeydessä klo 4.30 starttasimme reenikaveri Satun kanssa kohti Siikajokea ja Paavolan peltoja. Mukaan Satun farkkusitikkaan pakattiin sakemanninarttu Lore ja minun turrit Rasta ja seuraneiti Rilla.
Onneksi pari päivää aiemmin oli tullut tieto, että ykkösen jäljet onkin heinäpohjalla ja kakkosen mullalla. Meillä ei ole Rastan kans yhtäkään multajälkeä pohjalla, joten olisin perunut osallistumisen multapellolle. Raukkamaista ehkä, itse ajattelen asiaa pelkästään realistisesti.
Rasta menee jo nyt teknisesti osaamisen äärirajoilla, mulle on ollut alusta lähtien selvää että pistehaarukka 70-80p on meille se realistisin tavoite. On ollut valtava työ vääntää vauhdikkaasti etenevästä metsäjälkikoirasta askel askeleelta jäljestäväksi peltojälkikoiraksi. Monta kesää ja syksyä on uurastettu Järvirovan pelloilla, hiottu tekniikkaa lyhyellä nurmella ja tehty kulmatyöskentelyä tarkemmaksi eri variaatioin ja vinkein. Esineilmaisua en koskaan alkanut muuttamaan, Rasta tuo esineet käteen molemmissa lajeissa.

Sunnuntain kokeessa saimme arvonnassa jäljen numero 3. Rasta lähti paalulta hienosti etenemään mutta ensimmäisen suoran lopussa kaksi peltopyytä pärähti lentoon viereisestä pusikosta ja Rastan eteneminen pysähtyi siihen, se kääntyi kohti minua ja tuli vastaan noin parin metrin päähän tuijottamaan...pitkän hiljaisuuden jälkeen annoin varovaisen käskyn 'jälki' ja koira käänsi suunnan ja jatkoi jäljestämistä - HUH! Kulmista kolme sujui hyvin, yksi jopa erinomaisesti, loput kolme sitten heikommin ja yksi jopa isolla tarkistuksella molempiin suuntiin. (taas huh!).

Rasta paalulla
kuva: Satumarja Stenman

Esineet ilmaistiin kaikki ja tuotiin vauhdikkaasti perille asti. Kahdella viimeisellä suoralla Rasta oli selvästi väsynyt, se jäljesti suu auki ja kuono ylempänä. Ei kuitenkaan pientä reagointia lukuunottamatta noteerannut harhajälkiä lainkaan. Pääsimme jäljen loppuun ja huojentuneena ja onnellisena sain luovuttaa neljä esinettä tuomarille loppuilmoittautumisen yhteydessä. En siinä vaiheessa, kaikista vaikeuksistamme johtuen, uskaltanut ajatellakaan tulosta ja mahdollista koulutustunnusta. Erikoisjäljellä arvostellaan lähtö ja jokainen suora erikseen, sekä kulmat ja esineiden ilmaisu, joten pitkän arvostelupuheen jälkeen tuomarin ilmoittamat pisteet 72 ja niiden myötä koulutustunnus FH1 tuntuivat huikean hienoilta ja ennen kaikkea TYÖVOITOLTA!

Pitkällä suoralla
kuva: Satumarja Stenman

Esine!
kuva:Satumarja Stenman

Erikoisjälki 1 on 1200 askelta pitkä, 3h vanha, sisältäen seitsemän suoraa ja kuusi kulmaa, neljä esinettä ja kaksi harhajälkeä. Tuomari ja jäljentekijä seuraavat koirakon mukana koko jäljen. Meidän koe oli Oulun palveluskoirayhdistyksen (OPKY) järjestämä Siikajoella, tuomarina oli Juhani Petäjistö.
Suuret onnittelut FH1 koularista komealla 84 pisteellä reenikaverilleni Satulle ja spn Lorelle (Bar-Mixin Jeronika)! Kiitos matkaseurasta ja kyydistä!

Olen ikionnellinen tästä tuloksesta, minun ensimmäinen erikoisjäljeltä ja kaikenkaikkian neljäs FH1-koulari briardille Suomessa. Hyvä Rasta, minun pikkusvedu!
Ylimääräisenä bonuksena voin tämän käyttötuloksen myötä anoa nyt Rastalle Suomen Muotovalion arvoa ja tilata WCC:n (workingclasscertificate) Ruotsin näyttelyjä ja serttijahtia käyttöluokassa varten. Kivaa! :)

FI MVA BH FH1 TK1 Lacrosse Teenah Noir
kuva: Raisa Hartikainen

Rasta - muotovalio!
kuva: Raisa Hartikainen

Tämän kauden tavoitteet on nyt koiraharrastuksen osalta kasassa. Rillan kanssa reenit jatkuu pellolla ja metsissä ja toki paljon tottista. Rasta keskittyy tokon avoimenluokan liikkeisiin ja mahdollinen avostartti on suunniteltu ensi talvelle.

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Tokokoulari

Pitkiä ovat kisareissut, tässä ollaan tauolla Olkkajärvellä.

Eilen Kemijärven tokokokeessa tein omalta osaltani tokohistoriaa. Ensimmäinen kouluttamani koira sai tokosta koularin!
Aikoinaan, aktiivisina tokovuosinani Hanin kanssa kisatessa ei koulareita jaettu, mitalin sai silloinkin luokkavaihdokseen oikeuttavasta tuloksesta mutta ei titteliä. Sittemmin olen kisannut tokossa harvakseltaan, Gipin kanssa kävimme muutaman alo-avo tokon ilman sen suurempaa menestystä saatikka satsaamista. Salli ehti kisata kahden aloykkösen verran ja Rastalla oli ennen eilistä alla pari ykköstä nuoruusvuosiltaan.

Rastan tekemisessä näkyi hyvät pohjat vuosien takaa, seuraaminen oli pientä edistämistä lukuunottamatta upeaa hyvällä kontaktilla. Muissa liikkeissä sitten näkyikin reenin puute ja semmosen kunnollisen virheisiin puuttumisen 'puute'. Jäävissä liikkeissä steppaili käskyn jälkeen (hitaat) ja luoksetulossa ennakoi ja varasti ryökäle! Hyppyyn vaadittiin kaksi käskyä jne. Mutta kaikenkaikkiaan iloista tekemistä, jossa ei tuomarin ja yleisön mukaan koiran ikä näkynyt, sivulle perusasentoon siirtymisessä Rasta edelleen kiepsauttaa peppuaan aivan kuin nuorempana. Ei vissiin reumatismi ja muut kolotukset ainakaan vielä vaivaa. :D

Itse tunsin kyllä itteni vanhaksi siellä kaikkien nuorten tokoilijoiden joukossa, onneksi edes Isonikkilän Merja oli rivistössä mukana aussie Viivin kanssa, josta tuli upeasti TVA!

Sen verran iloista touhottamista Rastan tekeminen oli, että ajatuksissa olisi kokeilla avointaluokkaa ja mahdollista kolmea ykköstä sieltä. Saas nähä jääkö pelkäksi puheeksi..taas.

Tuomarina Kemijärven kokessa oli Heli Kelhälä.
Rastan rivi näytti tältä.

Luoksepäästävyys 10
Paikalla makaaminen 10
Seuraaminen kytkettynä 10
Seuraaminen taluttimetta 10
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 9½
Luoksetulo 8
Seisominen seuraamisen yhteydessä 9
Estehyppy 6½
Kokonaisvaikutus 10
yht. 184p 1-tulos. KP TK1 sij. 3./8.

BH TK1 Lacrosse Teenah Noir

hei, kavereita!

Alkuviikosta meillä oli aihetta juhlaan (tosin ei juhlittu) sillä Gibbon-apina täytti kokonaiset 13 vuotta!! Gipsymuori on edelleen hyvässä kunnossa ja syksyn viileiden ilmojen myötä aina vaan pirteämpi.
Rouva on kyllä siankorvansa ansainnut, joka sille ja kanssasiskoilleen tässä luvattaneen. ;)

Päivänsankaria ei posetus paljon kiinnosta

Jos nyt kuitenkin..

lauantai 1. syyskuuta 2012

Serttisadetta

Syksyn sateet on ehtineet meillekin mutta lähinnä hienona serttisateena. Kasvattini ovat elokuun aikana kierrelleet monissa näytelmissä upeasti menestyen.
Tasja ja Zelda aloittivat Kouvolan kaikkien rotujen näyttelyssä ja nappasivat laatuarvion erinomainen kumpainenkin, irlantilaisen tuomarin mieleen oli erityisesti Tasja, joka sai vielä sa:n ja sijoittui paras narttu-kilpailussa toiseksi saaden serttin! Johanna on tehnyt kovasti töitä Tasjan esiintymisen suhteen ja vaikka häntä liputtikin korkealla meni esiintyminen muuten hienosti. Hitsi miten hienoa, Tasja on upeassa turkissa ja vielä kivasti väriäkin, joten menestystä oli odotettavissa.

Tasja & Zelda
kuva: Riina Pullinen

Tasja -Boreabrie Shastamir jun ERI1 sa PN2 sert
kuva: Harri Puranen

Heinolan näyttelyssä heti seuraavana päivänä meiltä meni suomalaisen Lena Dankerin kehään vain Zelda. Ennakko-odotukset eivät kummoiset olleet, Dankerin miellän partistyyppinä tiukaksi turkkituomariksi ja kun Zelda on jo pudottanut turkkiaan ja kovasti haalistunut väriltään odotukset eivät olleet korkealla. Niinpä vain kasvattaja oli täysin väärässä ja Zelda sai lähes 'kaiken' - junioriluokan voiton ERIllä ja sa:lla, paras narttu ja sertti sekä VSP! Wau! Se oli Zeldan toinen sertti.

Boreabrie Selene jun ERI1 sa PN1 sert & VSP
kuva:Riina Pullinen (Kouvolan kehän laidalta)

Zelda liikkeessä Heinolassa uuden handlerin kera
kuva: Jukka Pullinen

Rovaniemen elokuiseen ryhmänäyttelyyn ilmoitin Rillan ja Sari oli ilmoittanut Sanin. Allroundtuomari Hans Lehtisen kehässä ei ole tullukaan käytyä sitten Hanin vuosien, aika tarkalleen 21 vuotta sitten! :D Silloin Hasse ei kummemmin Haniin, isoon ja kapeahkoon nuorukaiseen ihastunut, mutta nyt tykkäs näistä minun kasvateista. Jos ei nyt ihan 'kympillä' mutta sen verran kuitenkin että molemmille sa.
Ahtaita takaliikkeitä moitti ja päät olisivat saaneet olla vahvempia. Pitkärunkoisen Sanin lantiota tuomari kävi painelemassa ja ilmeisesti sielläkin jotain 'korjattavaa' olisi. Hyvin samantyyppisiksi junnutytöt mainitsi ja mikä ettei - kyllä ne sisaruksiksi yhdistää! Rillalle luokkavoitto ja paras narttu kisassa toiseksi saaden viidennen serttin. Sani oli Rillan jälkeen paras narttu kolmonen saaden varasertin. Sani meni nuoren nartun ekasta juoksusta huolimatta upeasti kehässä ja oli kauniisti näyttelykunnostettu.

Sani - Boreabrie Shady hakumetsässä
kuva: Marjo Lehto

Rovaniemen elonäyttelyn yhteydessä järjestetyssä tokokokeessa Sinko kisasi alokasluokassa napaten hyvän ykköstuloksen hypyn nollasta huolimatta. Sinkon ja Outin osaamista on kyllä kiva katella, tasaisen varmasti nuori koira jaksaa tehdä liikkeet toisensa perään keräten ysejä ja kymppejä niin että kestää lopulta nollatakin yhden liikkeen. Hyvä Outi & Sinko! Tuloksena lopulta alo 169,5p 1.tulos. Onnea! Enään yksi ykkönen koulariin! ;)

Outi ja Sinko valmiina..kuva on kesäkuulta.
kuva: Marko Kurkinen

Kesän näyttelyt olivat sitten tässä, syksyn kehiin meiltä ei ole menossa yksikään ja joulukuiseen Messarin tuplanäytelmiin on harkinnassa vain Zelda toiselle päivälle.
Pitkin viime talvea kannustin kasvattieni omistajia viemään junnuja kehiin. Junioreina briardeilla on monesti komeat turkit vahvoineen pohjavilloineen ja siten hieman luustoton ja kevytkin yksilö näyttää vahvemmalta. Esimerkiksi Naava, kevytluustoinen ja - runkoinen tyttö, jolla on kuitenki kivasti karvaa ja pohjavillaa, menestyi kehissä hienosti virheistään huolimatta.
Meidän kööristä ainoastaan Sinko heitti bikinit päälle jo alkukeväästä, joten kauneuskilpailut jäivät tältä kesältä erkkarin varaan.
Ensimmäinen näyttelykesä antoi paljon enemmän kuin ikinä osasin kuvitellakaan, ei näistä kasvateistani mitään näyttelykoiria odotettu, päinvastoin. Ihanaa että omistajat ovat olleet aktiivisia, hoitaneet turkit ja kouluttaneet koiriaan myös kehiin, mikäs siinä ylpeän kasvattajan keräillä menestystä. Kiitokset kaikille! Tulevan talven ja seuraavan 2-vuotiskesän aikana kehotan keskittymään ihan muihin aktiviteetteihin, monesti silloin ollaan fawnien briardien 'blondivaiheessa' ja turkitkin tuppaa olemaan keskeneräisiä.
Onneksi on niitä muitakin harrasteita, kentille ja metsiin suuntaamme siis.

keskiviikko 22. elokuuta 2012

Koirahoitola


Loppukesästä meidän pieni mökki muuttui koirahoitolaksi. Ensin Naava tuli lähes pariksi viikoksi hoitoon Jennan lomaillessa Bulgariassa ja melkein heti perään reenikaveri tarvitsi islanninlammaskoira-pennulleen hoitopaikan viikonlopuksi. Meillä ei ole mitenkään isosti tilaa mutta sopu sijaa antaa. Aiemmin meillä on ollut hoidossa ainoastaan Raisan koirat, nahkacolliet Kamu ja Oona, joiden kanssa lenkkeilemme muutenkin paljon, joten ovat tuttuja ja lähes 'samaa laumaa'. Täysin vieraita aikuisia koiria en ottaiskaan hoitoon, sillä minun pitää etukäteen tuntea koira ja sen suhtautuminen omaan karvalaumaani.

Omat koirat suhtautuvat vieraisiin koiriin sosiaalisesti ja ystävällisesti, alun kiihkeän juoksentelun ja valvotun tapaamisen jälkeen hoitolaiset otetaan osaksi omaa laumaa, yhdessä lenkkeillään, syödään ja nukutaan samalla sohvalla. Hyvin mutkattomasti on meille sopeutuneet kaikki hoidokit ja harvoin on mitään kätinää mistään tullut.

Naava on toki ennenkin ollut meillä hoidossa, mutta nyt pitempään, joten mulla oli hieno tilaisuus tutustua ja tarkkailla kasvattiani tarkemmin. Naava oli mukana parissa kolmissa hakureeneissä sekä kentällä tottisreeneissä. Agiplikka on siskoaan Rillaa selvästi vilkkaampi tapaus, taistelutahtoa ja leikkihalua löytyy tältäkin, jopa enemmän kuin rauhallisesta siskostaan. Vieraisiin ihmisiin Naava suhtautuu hieman pidättyväisesti eikä omaa mitään suurta rohkeutta uusia asioita ja tilanteita kohdatessa. Tosin kerran pelottavasta asiasta ylitse päästyään osoittautui Nappula kelpo peliksi monissa tilanteissa ja reeneissä.

Hakureeneissä alun keskilinja-pöhinän jälkeen vieraat maalimiehet haettiin innolla ja vauhdikkaasti - Naava hoksas että niiltä saa makkaraa ja vielä mukavan patukkaleikin päälle! Leikkiminen on ehdottomasti Naavan moottori ja alun varovaisuuden jälkeen se uskalsi yhä röyhkeämmin tarjota leluaan vieraille ihmisille vedettäväksi. On oikeastaan huikea onni että Naavasta löytyy näinkin paljon potkua ja taistelutahtoa, sillä se kompensoi puuttuvaa rohkeuttaan ja luulenpa että näistä kahdesta sisaruksesta Nappulasta tulisi ajan ja reenien myötä parempi hakukoira kuin Rillasta.
Uskon että Naavalla oli meillä maalla tosi mukavaa. Ei mitään hihnalenkkejä eikä kerrostaloelämää vaan ihanaa vapautta, uintiretkiä ja hassuja isoja eläimiä ihan mökin nurkalla!



Reenikaverin Minnan islanninlammaskoiranpentu Furi 7kk tuli meille viikonloppuhoitoon ja kyllähän meinas omien tyttöjen päät mennä pyörälle moisesta ihanuudesta - pikkuinen poikakoira meidän akkalaumaan!
Vanhan matriarkan Gipsynkin sydän ihan suli saadessaan painia ihanan pennun kanssa. Rastan mielestä Furi oli rasittava 'turkkitakiainen' mutta maltillisen tädin otteella se ojensi poikaa jos riekkuminen meni liiallisuuksiin. Sanomattakin oli selvää että Rillaa tämä pikkupoika viehätti eniten, oli juoksukaveria kerrakseen!





Furi on minun ensikosketus islantilaiseen paimeneen. Aika kiva rotu jos näin yhden yksilön kokemuksella voin sanoa, rohkea, taistelutahtoinen ja sopivasti ahnekin. Ja todella sosiaalinen ja ystävällisen avoin kaikille ihmisille. Ihan kelpo vaihtoehto monelle samantyyppiselle alkukantaiselle paimenelle esim lapinkoiralle. Palveluskoiraksi ja nimenomaan kisakoiraksi kokoa saisi olla enemmän, mutta sinnikkyyttä ja aktiivisuutta kyllä löytyy. Harmillisesti rodulla ei enään ole pk-oikeuksia mutta ehkäpä taas tulevaisuudessa rodun harrastajat aktivoituvat silläkin saralla.
Minusta Furi on vielä varsin kauniskin, ihanan persoonallisen naamavärityksen lisäksi sillä on hyvä rakenne ja sujuvat liikkeet. Luulenpa että Minna saa pojastaan muotovalion helposti.