keskiviikko 22. elokuuta 2012

Koirahoitola


Loppukesästä meidän pieni mökki muuttui koirahoitolaksi. Ensin Naava tuli lähes pariksi viikoksi hoitoon Jennan lomaillessa Bulgariassa ja melkein heti perään reenikaveri tarvitsi islanninlammaskoira-pennulleen hoitopaikan viikonlopuksi. Meillä ei ole mitenkään isosti tilaa mutta sopu sijaa antaa. Aiemmin meillä on ollut hoidossa ainoastaan Raisan koirat, nahkacolliet Kamu ja Oona, joiden kanssa lenkkeilemme muutenkin paljon, joten ovat tuttuja ja lähes 'samaa laumaa'. Täysin vieraita aikuisia koiria en ottaiskaan hoitoon, sillä minun pitää etukäteen tuntea koira ja sen suhtautuminen omaan karvalaumaani.

Omat koirat suhtautuvat vieraisiin koiriin sosiaalisesti ja ystävällisesti, alun kiihkeän juoksentelun ja valvotun tapaamisen jälkeen hoitolaiset otetaan osaksi omaa laumaa, yhdessä lenkkeillään, syödään ja nukutaan samalla sohvalla. Hyvin mutkattomasti on meille sopeutuneet kaikki hoidokit ja harvoin on mitään kätinää mistään tullut.

Naava on toki ennenkin ollut meillä hoidossa, mutta nyt pitempään, joten mulla oli hieno tilaisuus tutustua ja tarkkailla kasvattiani tarkemmin. Naava oli mukana parissa kolmissa hakureeneissä sekä kentällä tottisreeneissä. Agiplikka on siskoaan Rillaa selvästi vilkkaampi tapaus, taistelutahtoa ja leikkihalua löytyy tältäkin, jopa enemmän kuin rauhallisesta siskostaan. Vieraisiin ihmisiin Naava suhtautuu hieman pidättyväisesti eikä omaa mitään suurta rohkeutta uusia asioita ja tilanteita kohdatessa. Tosin kerran pelottavasta asiasta ylitse päästyään osoittautui Nappula kelpo peliksi monissa tilanteissa ja reeneissä.

Hakureeneissä alun keskilinja-pöhinän jälkeen vieraat maalimiehet haettiin innolla ja vauhdikkaasti - Naava hoksas että niiltä saa makkaraa ja vielä mukavan patukkaleikin päälle! Leikkiminen on ehdottomasti Naavan moottori ja alun varovaisuuden jälkeen se uskalsi yhä röyhkeämmin tarjota leluaan vieraille ihmisille vedettäväksi. On oikeastaan huikea onni että Naavasta löytyy näinkin paljon potkua ja taistelutahtoa, sillä se kompensoi puuttuvaa rohkeuttaan ja luulenpa että näistä kahdesta sisaruksesta Nappulasta tulisi ajan ja reenien myötä parempi hakukoira kuin Rillasta.
Uskon että Naavalla oli meillä maalla tosi mukavaa. Ei mitään hihnalenkkejä eikä kerrostaloelämää vaan ihanaa vapautta, uintiretkiä ja hassuja isoja eläimiä ihan mökin nurkalla!



Reenikaverin Minnan islanninlammaskoiranpentu Furi 7kk tuli meille viikonloppuhoitoon ja kyllähän meinas omien tyttöjen päät mennä pyörälle moisesta ihanuudesta - pikkuinen poikakoira meidän akkalaumaan!
Vanhan matriarkan Gipsynkin sydän ihan suli saadessaan painia ihanan pennun kanssa. Rastan mielestä Furi oli rasittava 'turkkitakiainen' mutta maltillisen tädin otteella se ojensi poikaa jos riekkuminen meni liiallisuuksiin. Sanomattakin oli selvää että Rillaa tämä pikkupoika viehätti eniten, oli juoksukaveria kerrakseen!





Furi on minun ensikosketus islantilaiseen paimeneen. Aika kiva rotu jos näin yhden yksilön kokemuksella voin sanoa, rohkea, taistelutahtoinen ja sopivasti ahnekin. Ja todella sosiaalinen ja ystävällisen avoin kaikille ihmisille. Ihan kelpo vaihtoehto monelle samantyyppiselle alkukantaiselle paimenelle esim lapinkoiralle. Palveluskoiraksi ja nimenomaan kisakoiraksi kokoa saisi olla enemmän, mutta sinnikkyyttä ja aktiivisuutta kyllä löytyy. Harmillisesti rodulla ei enään ole pk-oikeuksia mutta ehkäpä taas tulevaisuudessa rodun harrastajat aktivoituvat silläkin saralla.
Minusta Furi on vielä varsin kauniskin, ihanan persoonallisen naamavärityksen lisäksi sillä on hyvä rakenne ja sujuvat liikkeet. Luulenpa että Minna saa pojastaan muotovalion helposti.

keskiviikko 8. elokuuta 2012

Piilosilla


Hakureenit ovat kesätauon jälkeen pyörähtäneet käyntiin ja samalla olen ottanut muutamia uusia juttuja mukaan. Siis Rillalle uusia.
Ajatuksissa on että otan tänä syksynä kaikkia mahdollisia hakuelementtejä, risteilyreenejä, haamuja, piiloja, puoliksi peitettyjä, umppareita, sisääntuloja, yliheittoja, jäniksiä ja kaikki suorapalkalla. Itseasiassa en ole edes aloittanut ilmaisureenejä, tosin nekin on tarkoitus aloittaa lähiaikoina kentällä tai miksei metsässäkin mutta erikseen varsinaisesta ratareenistä. Katsotaan mihin johtaa, etenemistapa on täysin eri kuin Sallilla aikoinaan. Silloin aloitimme (talvella) puhtailla ilmaisureeneillä irtorullineen, kaikkia lisättiin sitten pikkuhiljaa ajan kanssa, osittain epäonnistuen ja sattumalta(?) onnistuenkin. Rillan kanssa on tarkoitus tehdä täysin toisin päin ja edetä monipuolisin reenein kohti kiintorullailmaisua.

Se on selvää jo tässä vaiheessa, että Rillasta tulee rullakoira, sillä on kyllä hyvä maalimiesmotivaatio ja tykkää ihmisistä ja luottaa vieraisiin maalimiehiinkin, mutta ei siltä luontaisesti irtoa haukkua, enkä jaksa esim turhauman kautta alkaa sitä kaivamaan. Siinä ominaisuudessa se on kyllä tätinsä Sallin kaltainen, eivät mitään huikean nopeita ja vimmaisia koiria hakuradalla, mutta hyvin pelitti rullailmaisu Sallilla joten uskoisin onnistuvan Rillallakin.





Parin viimeisen reenin teemana ovat olleet pressut ja piilot. Ensimmäisen kerran epäilevän lähestymisen jälkeen on Rillalla lamppu syttynyt ja minkäänlaista piiloihin ja pressuihin kohdistuvaa epäröintiä ei ole enään havaittavissa. Rilla ei myöskään ole röyhkeä tai liian syliintunkeva maalilla, malttaa nätisti odottaa palkkaansa. Piiloja olemme harjoitelleet kotonakin omassa metsikössä aina kun meille on erehtynyt kylästelemään joku maalimieheksi sopiva 'uhri' :)
Haku on hauskaa juurikin monineen elementteineen, välillä tuntuu että eteneminen on tuskastuttavan hidasta mutta on vaan muistettava, että lopputulos koostuu monista pienistä palasista, jotka toivottavasti joskus meilläkin ovat kasassa.