sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Kymmenen vuotta

Gipsyn ensimmäisen pentueen syntymästä tuli tänään kuluneeksi 10 vuotta. Joten onnittelut lienevät paikallaan Zhamanen G-pojille ja tytöille. Osa on jo pilvipaimenena mutta suurin osa porskuttaa eteenpäin kymppivuotiaan vauhdilla ja viisaudella. Ihanissa rakastavissa kodeissa kaikki - terveiset ja rapsuja koiruuksille. Tähän kuvakavalkaadiin olen keräillyt ja skannaillut kuvia niistä G-pennuista, joista kuvia löytyi albumista tai koneelta.

Tuore äitikoira ja 12 esikoista

Ottosson, Taika, Milo, Ninja ja Rino 5kk iässä syysleirillä
 
Gipsy ja poikansa Ottosson

Ottosson 1 -vuotiaana kesällä 2004

Maj-Liksen Taika

Rino poika

Leevi-poika Harjavallasta
Kaunis Milo Messarissa 2006
 
Ninjan kanssa erkkarissa

Aika tuntuu rientävän ja oma äippäkoiruus täällä kotonakin on jo lähes 14 -vuotias vanhus. Mukavat muistot jäivät Gipsyn astutusreissusta eteläiseen Ruotsiin Smålantiin helmikuussa 2003. Muistan kuinka Manen kanssa taivastelimme ruotsalaisten 'brukshundklubbenien' varakkuutta upeineen kerhotaloineen ja kenttineen. Upeiden puitteiden lisäksi saimme nauttia ruotsalaisten briardharrastajien vieraanvaraisuudesta illallisineen ja muineen herkutteluineen. Terveiset/Hälsningar till lähtevät siis Monikalle, pentueen Otto-isän omistajalle, Gunille kennel Isfolkets'in ja Annikalle kennel Rio de Oro'on.

Vanhentunut tässä on itse kukin..selkää kolottaa ja laiskuus iskee rankasti aina silloin tällöin (tai itseasiassa aika usein :P ). Onneksi kevät ja kesän odotus kummasti piristää.

Tokotytöt Zelda ja Sinko 7,5 viikkoisina
Ai että mitä tekevät sisarukset Zelda ja Sinko tässä postauksessa - no typyt kunnostautuivat tänä viikonloppuna tokokokeissa. Sinko ja Outi kisasivat lauantaina Kokkolassa avoimessa luokassa 2-tuloksen verran (152p, luoksetulo nollautui) ja Zelda ja Riina debytoivat sunnuntaina Porissa alokasluokassa 1-tuloksella (167p, hyppy nollille) Onnea paljon ahkerat ja taitavat tytöt!

1 kommentti:

Tiina Jarvelainen kirjoitti...

Kymppikerholaisten vauhti on tuttua meillä, viisautta vielä odotellaan. Ehkä se tulee sitten joulukuussa =). Onnea kuitenkin

Gipsyn pennuille kuitenkin isot onnittelut!