keskiviikko 26. syyskuuta 2018

Astutusreissu

Rillan juoksu eteni perinteiseen tapaan eli varsin myöhäiset on tärppipäivät tällä rouvalla. Pari progea otin viime viikolla, joista jälkimmäinen (torstaina juoksun 14 pv) näytti arvon nousun (2,9) alkaneen.
Vielä perjantaina eikä lauantainakaan ollut mitään kiirettä pohjanmaan suuntaan, joten vasta sunnuntai-aamuna suuntasin auton keulan kohti Vaasaa.

Sundomin kalastajakylässä ja tarkemmin Kronkvikissa meitä odotti innokas pikkupoika, joka oli emäntänsä Ulla-Majn kanssa käväissyt juuri pikareissun Tallinnassa. Jethro oli Tallinnan INT näyttelyssä komeesti ROP kera CACIBin ja sertin. Onnea! 😗 Jethrolle paras palkinto tais apinapehmolelun lisäksi olla tuleva tyttöystävä 😚





Astutukset sujuivat nopsaan. Ensimmäiset treffit olivat ohitse 15:ssa minuutissa. En ehtinyt edes kameraa napata autosta kun pariskunta oli jo kiinni. 😃 Seuraavana päivänä olin paremmin varautunut ja sain napattua muutaman hätäisen hellustelukuvan lemmenparista.
Varsin tehokas nuori mies sanoisin, eka narttu ikinä ja homma heti hoidossa. Rillan tärpit ja kokemus toki edesauttoivat, siinä ei innokas rouva paljon lämmittelyä kaivannut 😄


Rilla astutettiin nyt juoksun 17-18 pv. Olis varmaan vielä seuraavanakin päivänä (tiistaina) onnistunut mutta en nähnyt tätä kolmatta kertaa tarpeelliseksi. Näillä mennään ja neljän viikon kuluttua käydään ultrassa kurkkaamassa onko siemenet itäneet. Kovasti toivon tätä pentuetta. Jethrossa on uroksena ja briardina juuri niitä ominaisuuksia mitä toivon Rillan sulhaselta ja ylipäänsä omaan kasvatukseeni. 

Iso kiitos Ulla-Majlle ja Timolle kaikesta ja ennen kaikkea tästä mahdollisuudesta käyttää Jethroa. 😍

keskiviikko 19. syyskuuta 2018

Syksyn suunnitelmia

Loppukesästä selailin paikallisen koirakerhon, Länsirajan kennelkerhon, kurssitarjontaa ja ainahan sieltä jotain kiinnostavaa löytyy. Tänä syksynä oli loppusuoralla (valinnassa) agilityn alkeet tai rallytokon alkeiskurssi. Valitsin lopulta rallytokon. Vaikka agility kiehtoo minua vauhtilajina ja ihailen huippujen suorituksia siinäkin lajissa, on se kuitenkin omaan aikatauluuni liian työläs. Ei se että käyt Pepsin kanssa kerran viikossa agsareeneissä vaan kaikki se muu joka linkittyy siihen ympärille. Agilityryhmään pääseminen ja siellä pysyminen vaatii paljon talkoilua kerholle. Talkoopisteitä pitäs kerryttää kovaan tahtiin. Muissa lajeissa, rallyssä ja tokossa, riittää kun latoo rahaa pöytään 😄

Rallytokon 10 kerran kurssi alkoi jo elokuun alussa. Kussilla käydään läpi alo/avo -luokkien liikkeet ja ratoja mahdollisimman monipuolisesti. Mulle, täysin rallynoviisille, kurssi oli paikallaan. Lajin herkkyys ja tietty vaikeus on yllättänyt. Omalta osalta vaikeinta on ollut arvioida ison koiran kanssa suoritusetäisyys kyltistä. Samoin se, että pitää lukea rataa hieman eteenpäin suorituksen lomassa on ollut haastavaa. Pepsin kanssa tekeminen on kyllä hauskaa, se on aina innokas ja täpinöissään menossa. Sanoisin että rallyyn jopa liian täpinöissään, mutta luulen että keskittymisen ja rutiinin kerääntymisen myötä Pepsistäkin tulee ihan kelpo rallykoira. Pepsin ollessa juoksutauolla, mulla oli pari kertaa Rilla sijaistamassa reeneissä. Rillalle laji passais paremmin, se on toki rauhallisempi tekemisessään ja osaavampikin, eikä tuu kontrollivirheitä niin helposti kuin tyttärellään.



Syksyn kalenterissa on tietysti myös toko. Avoimella tokovuorolla meitä on ollut vaihtelevasti 3-5 koirakkoa reeneissä ja siinä saa sopivasti häiriötä ja liikkurointiapua sekä ryhmäliikkeet otettua. Maksoin hallin avainmaksun taas vuodeksi, joten tarvittaessa voi käydä omatoimireenimässä aina kun hallissa on tilaa.
Syksyä on onneksi vielä jäljellä, eikä tartte hautautua täysin halliin reenimään. Maastoreenejä voi jatkaa ainakin vielä toista kuukautta ja ulkokentälläkin pärjää ainakin niin kauan kun tarkenee. Meillä on suunnitelmissa tempaista muutamat tehokkaat BH tottisreenit porukalla. Pepsin kanssa BH on toki ensimmäisenä kevään kalenterissa, joten yhteisreenit henkilöryhmineen ovat enemmän kuin tervetulleita.





Iso suunnitelma tälle loppuvuodelle ja vähän alkuvuodeksikin on toki Rillan tuleva pentue. Rilla aloitti juoksunsa aikataulussa ja pian suuntaamme Vaasaan astutusreissulle. Toivotaan että astutukset onnistuvat ja pentue toteutuisi, tämä on Rillan kohdalla viimeinen mahdollisuus. Se täyttää ensi kesänä jo 8 vuotta ja koska juoksee vain kerran vuodessa, olisi se seuraavan juoksun alkaessa jo yli 8 vee..peukut pystyyn Jethro-Rilla romanssille 💕