torstai 29. marraskuuta 2018

J-kvartetti

Rillan toinen pentue on syntynyt. Tällä kertaa pentulaatikossa tuhisee ponteva nelikko - kolme urosta ja yksi narttu. Valitettavasti viimeisenä syntynyt narttupentu syntyi kuolleena. Se eteni synnytyskanavassa niska edellä ja hitaasti heikkenevin supistuksin. Lopulta ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin ajaa eläinlääkärille hakemaan oksitosiiniapua ja onneksi pentu saatiin ulos normaalia kautta eikä tarvinnut turvautua sektioon.
Rillan synnytykset noudattavat samaa kaavaa, pitkä avautuminen ja pitkä ponnistusvaihe. Todennäköisesti pentujen suuri koko hidastaa synnytystä, emä joutuu koville pukertaessaan yli 500 grammaisia pentuja ulos.
Viimeksi R-pentueessa (7 kpl) pennut olivat lähes yhtä isoja 480-540g. Nyt kaikki neljä (ja kuolleena syntynyt viideskin) olivat painoltaan 520-550g. Näiden tuoreiden J-pentujen synnytys oli vielä pitempi ja hankalampi. Luulen että Rillan ikä (7,5v) ja venynyt kohtu vaikeuttivat urakkaa.


Kaikki pennut ovat varattuja. Narttupentuja ei harmittavasti riittänyt kaikille halukkaille. Viime aikoina Suomeen on syntynyt paljon urospentuja, joten mekin jatkamme tätä poikabuumia 😍


Pennut saavat isä Jethron mukaan J-alkuiset nimet, joten meillä on taas talossa J-pentue (viimeksi vuonna 2006 Zhamanen J-pentue).

Pojat pötköllään massujen vieressä :)

Lämpöä ja turvaa 3 vrk iässä

Maman koipi tyynynä

Koetan päivittää blogia viikottain kuvin, kertomuksin ja videoin. Nappailen kuvia pennuista päivittäin ja Raisa on taas luvannut kuvata 4-7 - viikkois potretit. Vielä näissä ei ole paljon kuvattavaa, pikku marsuja koko joukko mutta jo parin viikon kuluttua ja edelleen kohti joulua mentäessä pennut vaan söpöstyvät ja sitten saa tulla kyläilemään ja pusuttelemaan 😍

maanantai 5. marraskuuta 2018

Esittelyssä Jethro

Tulevan pentueen iskäkoira Jethrosta muutama sananen, muutama upea kuva ja reenivideoita. Ulla-Maj on aktiivisesti reenaillut koko syksyn ja työstänyt sekä tottista että maastohommia eteenpäin. Ensi kaudella on suunnitelmissa eteneminen aina sinne jälkikolmoseen asti.
Jethro on kyllä omaan makuuni briardyksilö, keskikokoa pienempi uros, jolla on hurja saalisvietti ja taistelutahto. Se menee vaikka takaperin puuhun saadakseen narupallonsa 😃 Koulutettavuutta ja viettikestävyyttä löytyy ja koska koira saalisviettisenä helposti nousee kierroksille, on myös hallinnan ja maltin reenaaminen tuttua tälle parille.




Ulkomuodollisesti arvioiden Jethro on suht maalaismainen briarduros, jolla on vahva turkki (paljon karvaa) erittäin tummat silmät ja täysi hampaisto hyvällä saksipurennalla. Se on vankkarunkoinen, luustoltaan keskivahva uros. Turkin karkeutta ja lämpimämpää fawnväriä sille toivoisin mutta kaikkea ei voi saada. Turkin väri ja koostumus(laatu) on koko ajan parantunut, huomioiden että Jethro ei ole vielä täyttänyt kolmea vuotta.
Jethro pienenä uroksena (63cm) ei ole mikään suuri showvoittaja saatikka kiihtyvänä poikana mikään niin helppo esitettäväkään kehissä. Omimmillaan tämä vauhdikas briardpoika on pk-hommissa ja hyvä niin 😍


Tietenkin toivon että Jethro juurikin em luonneominaisuuksillaan paikkaisi Rillan puutteita ja pennuista tulisi sopivasti molemmilta vanhemmilta perittyjen ominaisuuksien keskivertoyksilöitä. Vaan eihän se niin monestikaan mene, esim koon suhteen olen huomannut että käyttämällä pienelle isoa saat sekä pieniä ja isoja ja ehkä jokusen siitä väliltä (ihanne). Onneksi briardpentujen kyselijöissä ja ottajissakin on variaatiota, löytynee kodit niille vauhtiveikoille ja samoin niille rauhallisimmille kavereille.
Vaikka Jethro reeneissä ja ulkoillessa on varsinainen vauhtiveikko, on se kotona sisällä leppoisa kaveri, joka esittelee pehmolelukokoelmaansa häntä heiluen. Jethron lisäksi perheessä on 12-vuotias käppänäuros Rolle, jonka kanssa Jethrolla on mutkattomat isoveli/pikkuveli välit.




Hauska sattuma oli kun entinen reenikaverini Satumarja oli nähnyt Jethron ja Ulla-Majn Vaasassa Esa Tapion tottiskoulutuksessa. Satu viestitteli kuinka huikea powerjätkä tämä Jethro olikaan ja hälle oli tullut ihan minun edesmennyt Salli mieleen, samanlaisia pallohulluja voimakkaasti työskenteleviä molemmat. Arvaatte kuinka minun sydän läikähti..💖
Pentuvarauksia otetaan vielä vastaan 😉

Jethron kuvat (c) Janne Mäkelä