maanantai 19. elokuuta 2019

Vielä kesätunnelmissa

Itseasiassa minusta elokuu on alkukesän ohella parasta kesäaikaa, vielä on valoa paljon ja lämpöä sopivasti, eikä juurikaan enään itikoita ja muita hörhiläisiä. Pepsin hammasäksidentistä toipuminen oli nopeaa ja pitkään ollaan reenailtu ihan täydellä teholla. Jälkeä ja esineitä olen pyrkinyt reenimään kaksi kertaa viikossa ja tottista vähintään jokatoinen päivä. Meillä on pihassa metrinen pressueste ja hyppynouto on nyt työn alla. Ei ole helppoa..Pepsi on briardeistani kookkaimmasta päästä (Hanin ja Gipsyn jälkeen) mutta ei tälle metrinen hyppy ole yhtään sen helpompi 😕 Tosin totuushan taitaa olla että halu (hinku) suorittaa hyppy ja nouto on isommassa roolissa kuin kyky hypätä teknisesti. Vietikkäälle noutohullulle koiralle on metrinen hyppy ollut helppo pala, mutta heti jos on vietissä puutteita niin homman joutuu rakentamaan huolellisesti ja työläämmin pala kerrallaan. Ja siltikin voi mennä pupu housuun varsinkin koetilanteessa. Tämäkin on nähty ja koettu omilla koirilla.

Jäljellä kepit ilmaistaan hyvin (maahan) mutta janat on olleet kertakaikkisen surkeita. Pepsillä on liikaa vauhtia ja se rauhoittuu jäljestämään mulle sopivalla temmolla yleensä vasta kolmannen kepin jälkeen. Janalla tämä liika vauhti näkyy oikomisena ja jos jarrutan liinalla liikaa - alkaa pyöriminen. *Huoh* Eli semmonen janareenirykäys meillä on nyt edessä.
Esineruudussa ollaan ihan suikaleissa vielä. Koetan vahvistaa pitkälle 50m irtoamista nenä auki, joten ns. etuesineet on täysin reenimättä. Luulen että ponkaisee iloisesti yli (nenä kiinni) 😔
Vieraita esineitä ja tallattuja "hajustettuja" ruutuja harvemmin päästään reenimään, yksin kun täällä puuhastelen, mutta jospa muutamat semmoset tilaisuudet vielä tälle syksylle sais.

Rilla on saanut peltojälkensä kerta viikkoon tahdilla. Enempi ne on olleet ns. ylläpitoreeniä ja aktivointia ilman isompaa suunnitelmallisuutta. Yksi tehokas pororeeni tosin saatiin - tein jäljen pellolle jossa jäljentekovaiheessa käppäili viisi poroa. Kovasti joutu muori työstämään tätä porohäiriötä, mutta selvitti kuiten jälkensä loppuun.

Reenien jälkeistä chillailua

Kasvattiosastolla J-pennut jyrää! Kesän pentukehistä Stanley napsi seitsemän penturoppia ja kaksi ryhmäsijoitusta. Sopu kävi kahdesti pentuluokassa ja Nuri yhden kerran. Viime lauantaina Kajaanin ryhmiksessä molemmat esiintyivät edukseen ja saivat Lena Dankerilta hienot arvostelut. Nuri oli ROP ja Sopu VSP-pentu.
Nyt alkaa pentuaika olla taaksejäänyttä ja viikon päästä Jiit täyttävät jo 9kk - junnuja! 😊 Junnukehiin ei ihan heti ole kukaan menossa, saavat vähän kasvaa ja kehittyä sekä fyysisesti että henkisesti.

Stanley ROP & RYP3 

Kajaanin ryhmis- Nuri ja Sopu

Nuri ROP Sopu VSP

Boreabrie Jitterpop "Nuri" ROP-pentu

Suru-uutisen saimme elokuun alkupäivinä, kun minun kasvatuksen kantanarttu Senna jouduttiin lopettamaan. Sennalla on ilmennyt alkukesällä kakomista, jota eläinlääkäri epäili äänihuulten tulehdukseksi (sydän tutkittiin terveeksi). 13-vuotiasta koiraa ei enään haluttu rauhoittaa kurkun ja nielun tarkempaa tutkimista (tähystys + rtg) varten joten ab-kuurilla ja kortisoonilla mentiin eteenpäin. Kakominen palasi nyt loppukesällä ja kun laajakuvaiset veriarvot näyttivät vahvasti kasvaimen mahdollisuuden, ei vaihtoehtoja enään ollut.
Senna oli unohtumaton pikkuinen musta briardtyttö. Niin ystävällinen ja kiltti kaikille, vilkas ja touhukas harrastuskaveri Terhille ja lopuksi vielä hieno jalostusnarttu, josta mie sain ensimmäisen oman BB-pentueen, upean S-pentueen ja oman Rillani 💜.
Kiitos Terhi ja Harri ihan kaikesta, Sennan tyttärentytär Sopu tuonee lohtua teille ja vauhtia arkeen. Ennenkaikkea kiitos Senna - olet muistoissani ikuisesti 💖

RIP
Zhamanen Jisiida "Senna"
16.7.2006 - 5.8.2019

Ei kommentteja: