tiistai 28. syyskuuta 2021

Tuloskatsaus

Tästä blogista on tainu tulla pelkkä tulosuutisten foorumi. Eikä se mitään, kirjaillaan niitä tänne muistoksi. Ensinnäkin on aivan mahtavaa että kasvatinomistajat ovat aktiivisesti käyneet kokeissa ja testeissä. Turhaan mie tänne mitään kirjoittelisin jos omasta koeaktiivisuudesta pitäs tarinoida - sitä kun ei juurkaan ole. Pepsin kanssa ei saatu yhtäkään jälkikoepaikkaa enään tälle syksylle mutta katellaan josko tokokokeisiin aukeais paikkoja.
Tuija sensijaan on kisannut Ruun kanssa menestyksekkäästi kahdessakin lajissa. Elokuun lopulla Ru jäljesti mejässä VOI2-tuloksen mikä oli tuloksena parannus viimevuotiseen. Hienoa! Ens kerralla jo ykköstulos *peukku* 
Tuija on myös ahkeroinut Ruun kanssa paimennuksessa. Entinen vauhdikas (liian vauhdikas) lammaspaimen on taipunut oikein tasapainoiseen paimenmoodiin ja se näkyy sekä koiran työskentelyssä että tuloksissa. Tämän kauden tavoite paimennuksen esikoe ja pääsylippu paimennuskokeisiin tuli saavutettua hienolla esikoetyöskentelyllä - ja tuloksella. Vehmersalmella Kuttukuussa syyskuun kokeissa Ru läpäisi esikokeen PAIM E 97p (erinomainen) ja tuomarin sanoi on täysin valmis paim1-kilpailuluokkaan. Onnea Tuija ja varmasti jäi nälkää ensi koekaudelle, niin hyvän palautteen Ru sai tuomarilta!




J-pennut täyttävät marraskuussa 3-vuotta ja iän karttumisen myötä alkavat nekin olla pikkuhiljaa koevalmiita. Ensimmäisenä kokeet korkkasi Ulla-Maj ja Stanley käyttäytymiskokeella. Koko kesä on reenitty BH-ryhmässä ja syyskuun lopulla oli sitten h-hetki bh-koululaisille - oman kerhon käyttäytymiskoe! Stanley suoritti kokeen molemmat osat tottiksen ja kaupunkiosuuden hyväksytysti ja sai BH-mitalin lisäksi pääsylipun palveluskoirakokeisiin. Onnea team Stanley! :)



´
Minun sijoitustyttö Sopu ilmoitettiin extempore kaikkiin Oulun seudun syksyn luonnetesteihin varasijalle (varsinainen ilmoaika oli mennyt ajat sitten ja testit tietenkin täynnä) Mulla on Sopulle pentusuunnitelmia jo mahdollisesti ensi keväälle, joten ajattelin että oispa MH lisäksi vielä luonnetesti käytynä ennen pentuja.
Pohjoisen viimeiseen rotikoitten järjestämään luonnetestiin tuli kuin tulikin äkkilähtö sunnuntaille. Joten enempiä empimättä Terhi ja Harri pakkasivat perheen ja lapsenhoitajan asuntoautoon ja nokka kohti Muhosta (jonne vain 15-20min ajomatka). MH:n perusteella osasin odottaa Sopulta perushyvää tulosta. Se osoitti jo viime kesänä MH-kuvauksessa hyvää toimintakykyä ja nopeaa palautumista. 
Testissä Sopu todettiin tavallisen vilkkaaksi (+3), toimintakykyiseksi (+1), hieman pidättyväiseksi (+2) ja kohtuullisen kovaksi (+3) briardnartuksi, jolla on tuomarien sanoin hyvät arkihermot (+1) ja kohtuullinen taistelutahto (+2). Sekään ei tullut mulle yllätyksenä että puolustus ja terävyys nousi +3 mutta molempien osa-alueiden reaktion voimakkuus kylläkin. Siinä ns."räkä lensi" kun Sopu puolusti sekä emäntää että seinässä itseään.😅
LT 175p +++ laukausvarma  tuomareina Reijo Hynynen ja Jorma Kerkkä.








Videot on jouduttu kuvaamaan tosi kaukaa, koska yleisöä ei päästetty kuin alueen yhdelle laidalle. Testin osa-alueista "haalarit ja tynnyri" puuttuu tästä kokonaan. Ne tehtin pienen kumpareen takana jonne ei päässy kunnolla kuvaamaan.

sunnuntai 15. elokuuta 2021

Loppukausi

Pepsin kanssa on nyt käytynä kaksi pajä3 koetta ja jos ei muuta niin ainakin kokemusta saatiin reppuun. Ensimmäinen koe(ttelemus) oli Lapin PiirM kokeessa heinäkuun lopulla Rovaniemellä. Päivä alkoi jäljellä, josta janalta 29p mutta siihenpä se sitten jäikin. Ihan ei meijän osaaminen riittänyt vaan kaaduttiin alun piikkisöheröön. Eka keppi olis ollut vasta 400m:ssä kahden piikin jälkeen. Hakkuuaukealle porojälkien sekaan meillä tuli hukka ja keskeytimme koepäivän epäonniseen jälkisuoritukseen. Yhtään tulosta ei sinä päivänä tullut muillekaan kilpailijoille, joten vaikeuksia oli kaikilla.
Seuraavaksi saimme peruutuspaikan Ivalon upeisiin jälkimaastoihin, joista tosin emme päässeet nauttimaan koska tällä kertaa tuhersimme tottiksessa *voi rähmä*. Pepsi teki suht kivaa tottista aina esteille saakka, jotka se kiersi iloisesti molempiin suuntiin tehden pelkät noudot!! Tottiksesta pisteitä 60p. Myönnän että Pepsillä on vähän esterutiinia tältä kesältä ja semmoset reilut toistot onnistumisineen puuttui kokonaan. Koska satoi vettä kaatamalla, emme jääneet maastoihin vaan suuntasimme pitkälle kotimatkalle tottisten jälkeen.

Kolmas koe tälle kaudelle oli avoimen luokan tokokoe, jossa jatkoimme samaa nollarataa kuten jälkikokeissakin 😧 Pepsi oli vieraassa hallissa ajoittain ihan kuutamolla keskittyen lähinnä pohjan (paksu keinonurmi) nuuskimiseen nollaten useamman liikkeen 😕 Ei tulosta. Hyvää oli seuraamisen ysi (9) ja muutaman muunki liikkeen iloinen onnistuminen mm kaukot. Mutta kokonaisuutena mulla oli mukana haahuileva ja omassa hajumaailmassa leijaileva kisakaveri. *huoh*

Sanoinki Katjalle joka oli samassa kokeessa kisaamassa, että taitaa olla juoksut tulollaan. Ja niinhän siinä kävi että kolme päivää jälkeen tokokokeen Pepsi aloitti juoksut!
Meillä koekausi jäi lyhyeksi mutta jatkunee talvella tokokokeilla ja ensi kesänä uudella innolla kolmosen jälkikiemuroitten kimppuun.




Ivalon tottiskuvat (c) Laura Hanni

Kesän näyttelyturnee sensijaan jatkui menestyksekkäänä. Riina ja Ohmi suuntasivat bussireissulla kauas etelään aina Liettuan Druskininkaihin saakka. Kolmipäiväisissä näytelmissä Ohmi saavutti hienosti 3 x CAC & Liettuan muotovalion arvon! Lisäksi yksi CACIB mahdollistaa kahden valionarvon anomisen CIB & CIE! Onnea Riina & Ohmeli - kesän menestysparimme 💙


Samaan aikaan Liettuan näyttelyvkl:n kans oli meillä täällä pohjoisessa Taivalkosken ryhmänäyttely. Sinne ilmoitin Rillan 10-vee (ilmainen osall.) ja Tuija ilmoitti Ruun. Rilla oli tuomarille vähän liian kevyt ja kapea mutta onneksi Ruu kelpasi. Ruu sai ekan sertin ja oli vielä ROP. Mahtavaa, onnea Tuija & Ruu! Rillalle veteraaniluokan ERI ja Rop-vet.

Boreabrie Rianna "Ru"


Ru liikkeessä handleri Saanan esittämänä
(c) Laura Hanni 
Juoksut!
Pepsi aloitti siis juoksut ja samalla alkoi lähtölaskenta tulevalle Boreabrie P-pentueelle. Näillä näkymin, kaiken onnistuessa, meille syntyy pentuja loka-marraskuun vaihteessa ja joulun molemmin puolin olisivat luovutuksessa. Vähän niinku jouluksi pehmeitä paketteja 💖

sunnuntai 25. heinäkuuta 2021

Huh hellettä

Kesäkuun lopulla alkanut hellejakso piti onneksi reilun yhden viikon tauon jatkuakseen taas ensi viikolla. Minun mielestä - palveluskoiraharrastaja kun olen - kesä menee ihan hukkaan jos lämmöt pyörii 24-30'c useita viikkoja, etelässä jopa kuukausia. Päivällä on niin pirun kuumaa ja myöhään illalla ja yöllä täällä on niin paljon itikoita ja mäkäräisiä ettei kehtaa koiria kiusata metsäreeneissä.
Joten me ei olla kauheesti mitään reenattu sitten kesäkuun. Onneks kohta voi sanoa heipat heinäkuulle! Tervetuloa elokuu ja ihanat leppoisat myöhäiskesän kelit. 

Riina on kunnostautunut koirineen tahkoamalla tuloksia sekä rallysta, pk:sta että erikoisnäyttelystä! Ohmin kanssa on nyt saavutettuna RTK1 lähinnä kisakokemuksen kannalta, toivotaan että Ohmelia nähtäneen myös rallyn avoimessa luokassa kisaamassa jossain vaiheessa. Zelda nappasi hienon 90p tuloksen rallytokon avoimesta luokasta ja Zeppiksen tavoitteena on kakkosen koulari tänä vuonna.
Onnea meän rallattelijat!

Ohmi oli minun kasvateista ainoa joka tänä vuonna osallistui rodun erikoisnäyttelyyn. Tuomarina oli suomalainen Elina Haapaniemi, joka sai kunnian arvostella rotujärjestön juhlavuosierkkarissa (SB ry 40v). 
Ohmille tiukassa arvostelussa aivan odotetusti avoimen luokan EH2.

Viikko jälkeen erkkarin Ohmi saavuttikin jotain sellaista millä jatkossa päästään näyttelyssä käyttöluokkaan. Oman kerhon hakukokeissa Riina ja Ohmi tekivät sen - kilpailukirjaan merkintä koulutustunnus HK1 ja sen myötä Ohmista tuli FI MVA! Hurraa! Ohmi on minun neljäs käyttötulokseen yltänyt kasvatti ja kolmas suomen muotovalio. Onnea ahkerille! ja kiitos 💙



FI MVA BH HK1 RTK1 Boreabrie Rayban

Minun kaksikko Pepsi ja Rilla pääsivät (joutuivat) näyttelykehiin pitkän tauon jälkeen Oulun KV & Nord viikonloppuna.  Me saatiin se mitä haettiin eli Pepsille CACIB. Rilla oli molempina päivinä Rop-veteraani ja sunnuntaina nordnäyttelyssä tytöt otti koko potin nordrusetteineen. En ole koskaan ollut niin kuumassa pätsissä kuin mitä Oulun raviradalla sinä viikonloppuna. Sunnuntaina kehä viivästyi ja ainoa ajatus siinä kuumuudessa oli vaan päästä täältä mahdollisimman pian pois. 
Kiitos Jennalle ketyilystä ja handlausavusta PN-kehässä.


Samaan aikaan Oulun näyttelyviikonlopun kans pyöri Kiimingin Tassutörmällä briardien leikitys -ja reenitapahtuma. Terhi ajeli Sopun kans hellettä uhmaten molempina päivinä Tassutörmälle. Sopulle tekee oikein hyvää kerätä eri kokemuksia ja mikä onkaan parasta kuin tämmönen leikitys - jossa koira saa saalistaa, taistella ja voittaa!





Kuvat (c) Minna Saarimaa

keskiviikko 9. kesäkuuta 2021

Ässät 10-vee!

Minun ensimmäinen pentue Boreabrie S-pentue täytti viime viikolla pyöreitä. Ässille tuli mittariin täysi kymppi!Onnea ihanat upeat ainutlaatuiset ässät eli Sani, Sinko, Zelda, Naava ja Rilla! Lämmin ajatus myös enkeliässille Ottolle ja Tasjalle.💞



S-pentue oli kyllä aikoinaan niin odotettu ja näin jälkikäteen voin sanoa että se on kokonaisuutenaan ylittänyt kaikki odotukset. Niistä tuli luustoltaan terveitä, luonteiltaan huippuja ja ulkomuodoltaankin vähintään perusnättejä 😍 Kaikki on luonnetestattu laukausvarmoiksi hyvillä tuloksilla ja onpa seitsikosta viidellä tuloksia eri harrastuslajeista. Jatkojalostukseen on käytetty vain Rillaa, mutta myös monella muulla olisi ollut annettavaa briardjalostukseen, erityisesti käyttöominaisuuksien ja koulutettavuuden kannalta.
Olen myös miettinyt miten hienoja briardyksilöitä Ässien sukutaulussa on ja siten perimässä edelleen Rillan kautta. Jolibumerang Beyko "Peikko", Lady Marmalade Moravia Campanella "Armi", Zhamanen Jisiida "Senna", Gi-Lady Velvet Moravia Campanella "Gipsy" ja Oustic Junior du Val de Morteau "Jussi" mulle tärkeimpinä yksilöinä.

Kuten Sari Sanin fb-onnittelupostauksessa asian kiteytti, tärkeintä ei ole kaikki huipputulokset eikä saavutukset vaan itse koira.

"Kiitos Minna & Boreabrie tästä ihanasta karvatassusta, joka on ilostuttanut ja rikastuttanut meitä persoonallaan, mahtavalla tasaisella ja sopeutuvalla luonteellaan & ennenkaikkea suurella sydämellään. Yhteisiä vuosia toivomme vielä monta.

Mahtava perhekoira & harrastuskaveri, joka kasvoi yhdessä lasten kanssa ja syttyi lajiin kuin lajiin & muihinkin ”kotkotuksiin” eikä myöskään hermoile jos ei aina touhuta.

Ja edelleen löytyy pennunsydän ja iltavillit.💜"

Kiitos Sari kauniista sanoista. 💖

Todellakin toivon Ässille lisää terveitä veteraanivuosia, sopivasti herkkuja ja paaaljon rapsutuksia kainalossa.

Ässät 10-vee poseerauksissa 💞

BH TK1 RTK1 Boreabrie Shady "Sani" B/C 0/0 LT 223p

 BH HK3 TK2 Boreabrie Sienna "Sinko" A/B 0/0 LT 157p

BH TK2 RTK1 Boreabrie Selene "Zelda" B/B 0/0 LT 118p

TK1 agi2 Boreabrie Shakira "Naava" B/B 0/0 LT 142p

CIB & CIE Pohj. MVA BH JK1 Boreabrie Shania "Rilla" B/A 0/0 LT 157p

Paljon onnea 💖

sunnuntai 23. toukokuuta 2021

Kevät tuli


Kuin varkain talvi on ohitse ja kevät on täällä! Kesäkin puskee päälle täysillä, toivotaan aktiivista kesää ja koekautta ilman harmittavia rajoituksia tai peruutuksia. Ainakin omilla kasvateillani on koekausi pyörähtänyt heti käyntiin kunhan rajoitukset sallivat kaikki kokeet ja testit. 
Riina ja Ohmi korkkasivat rallytokokokeet hienoilla tuloksilla, molemmista starteista hyväksytyt tulokset. Ikaalisista 81p ja Tampereen iltakokeista hienosti 94p. Onnea tuloksista! Kisakausi jatkukoon tuloksekkaasti!



Stanley ja UM kävivät MH kuvauksessa Alajärvellä. Stanilla oli paikka ko MH kuvaukseen jo viime syksylle, mutta silloin etelä-pohjanmaan kiihtyvä koronatilanne peruutti testit. Nyt keväällä rajoitusten purkauduttua kuvaukset järjestettiin. Stan olikin tässä välissä kasvanut henkisesti kovasti ja pikkupojan teiniangsti lienee hellittänyt. Hienosti suoriutui Stan radasta, vahvasti osoitti leikkihalua ja laukaukset 1. Mikään "pelottelu" ei jäänyt päälle ja hyvin palautui eri osa-alueista. (videolla alun leikkiosuus)
Onnea UM & Stan 😍



Suomen Briard ryn Pohjois-Suomen paikallisjaosto järjesti tottispäivän Rovaniemellä. PK-liiton lanseeraama "Kansalliset lajit tutuksi" teemalla mennään, ensin oli tämä tottispäivä ja myöhemmin alkukesästä metsäjälki ja esineruutupäivä. Minun kasvateista mukana oli Terhi Sopun kans ja mie itte Pepsin kans. Outin opastuksella saatiin vinkkejä ja hiottiin pieniä tärkeitä asioita kuntoon. Ainakin kentälle/koetilanteeseen tulo - Outi koutsin suosikkijuttu - on nyt painettu selkärankaan. Ohjaajille siis! 😁 (kuvissa Terhi ja Sopu)



Kevät etenee vähän liianki vauhdilla..työt haittaa harrastuksia ja sitä oikein odottaa että suvivirsi kajahtaa ja kesäloma alkaa! Meillä Peppenin kans on viime aikoina ollut aivan liian vähän reenejä. Paras aika on käsillä NYT joten maastoihin mielimme ja suuntaammekin. 

Pepsi huhtikuun lopulla

perjantai 9. huhtikuuta 2021

Höntsäilyä


Yhtä hiipuvalla liekillä kuin tämä blogi on talven ja kevään reenit edenneet tyyliin yksi askel eteen, toinen taakse. Joten paikalla junnataan. Lähinnä meän reenit on olleet retkiä hallille jossa on puuhasteltu sitä sun tätä, välillä jotain tokojuttuja ja välillä ihan pelkkää leikkimistä ja hulluttelua. 
Kokoontumisrajoitukset pisti kiinni kaikki ryhmäreenit, joten ihan yksikseni olen avainmaksun maksaneena käynyt silloin tällöin hallilla. 

Kotona olen työstänyt Pepsin kaukoja ja tunnaria. Vois sanoa että meillä on nyt koronatunnari. Viime keväänä koronatauon aikana tein pohjia tunnarille piilottelemalla omaa kapulaa ja siitä pikkuhiljaa vaikeusastetta nostaen. Tänä talvena jatkoin tunnaria pitkän tauon (6kk) jälkeen ja jossain vaiheessa huomasin että lamppu on syttynyt! Nyt pitäs siirtää tämä ulos/hallille ja liikkurin avulla enemmän koemaiseksi.




Hallilla kaivoin tokokaapista yhdistyksen metallikapulan ja kokeilin voittajaluokan metallinoutoa. Hyvin osasi, pentuna/junnuna on jo opeteltu metallinouto ja nyt siihen liitettiin vain hyppy. No problem.
Ohjattua noutoa olen rakentanut pikkuhiljaa ja ruutua toki avoimen luokan liikkeenä on reenitty paljonkin. Ainoa VOI-liike mitä en ole yhtään harjoitellut on luoksetulon pysäytys..kaukojen ohella ärsyttävin tokoliike. 
Pitää varmaan heitellä palloa pihalla ja lenkeillä ja pysäytellä siitä ilman että siihen liittää mitään luoksetuloa. Plääh..en tiedä..jospa se(kin) saataisiin viimeistään kesän aikana alulle.


Lopuksi pääsiäistyttöjen kuvia. On ne söpöjä malleja vaikka aina ei meinaa poseeraus kameralle kauheesti kiinnostaa.




lauantai 23. tammikuuta 2021

Vuosikilpailut


Alkuvuodesta on taas keräilty ja laskettu pisteitä Suomen Briard ry:n vuosikilpailuihin. Meille (Boreabrielle) kulunut koronavuosi 2020 oli menestyksekäs. Saavutimme neljä voittoa ja monia hienoja sijoituksia eri sarjoissa.
Vuoden tokobriard: Boreabrie Ragataigi 1.
Vuoden rallytokotulokas: Boreabrie Selene 1.
Vuoden kasvattaja Pentupytty: Kennel Boreabrie 1.
Vuoden jalostusbriard Sakun kultainen kaulapanta: Boreabrie Shania 1.
Vuoden näyttelybriard: Boreabrie Ragataigi 2.
Vuoden veteraanibriard: Boreabrie Shania 2.
Vuoden aktiivibriard: Boreabrie Ragataigi 3. B.Rayban 6. B.Selene 7.
Vuoden PK-briard: Boreabrie Ragataigi 3.
Vuoden rallytokobriard: Boreabrie Selene 4.
Vuoden Berger de brie: Boreabrie Ragataigi 5. 

Ennen kaikkea olen iloinen ja ylpeä vuoden kasvattajakilpailun eli Pentupytty voitosta. Siihen lasketaan tuloksia kaikista mahdollisista, (käyttö, näyttö, terveys ja luonne) ja viime vuonna saimme huikean hienosti kasaan pisteitä kaikista edellä mainituista. Kiitos siis kasvattien omistajille, ilman teitä ei olisi tuloksia eikä vuosikilpailumenestystä.💖
Toisaalta iloitsen että Riina innostui veteraani Zeldan kanssa rallytokoilemaan ja saavutti komeasti RTK1 ja voiton rallytokotulokas kilpailussa. Onnea! 💝
Pepsin voitto vuoden tokobriard kilpailussa on meille harvinaista herkkua. Yleensä näissä vuoden toko ja PK-briard kilpailuissa on kärjessä ne jotka osallistuvat tuloksekkaasti rodun mestaruuskilpailuihin. Itse olen laiska lähtemään ja osallistumaan mestiksiin..eikä tokomestiksiä viime vuonna edes järjestetty.

Pepsi - tokobriard 2020!

Zelda - rallytokotulokas!

Rilla - jalostusbriard 2020!

Vuosi 2021 on jo edennyt tammikuun lopulle. Koronatilanne jatkuu ja rajoitukset haittaavat, jos ei harrastamista, niin ainakin kokeissa käyntiä - kun ei ole kokeita! Surkea tilanne kertakaikkiaan. Toivotaan että kevät ja kesä sekä covid19-rokotukset tois tautitilanteeseen helpotusta.