Hippijengi

Tasmanian tuholaiset

2012-02-18T17:16:00.001+02:00

Reippaat kasvattini ovat ehtineet jo 8kk ikään ja monet ovat ahkerasti reenailleet tahollaan. Naava, Otto ja Sani saivat tapakasvatuskurssin loppukokeen komeasti suoritettua ja jatkavat reenejä tokoryhmissä, agilityssä ja rally-tokossa. Zelda ja Sinko edistyvät reeneissään upeasti eikä olis mikään ihmetys vaikka tämä kaksikko ohjaajineen starttaisi tokon alokasluokassa tulevana kesänä.
Suutarin lapsilla ei ole kenkiä sanotaan joten kaikkein laiskimmaksi reenaajaksi on tunnustauduttava itse..Rilla on saanut onnellisena viettää lapsuuttaan syntymäkodissaan eikä sen kanssa ole paljoakaan reenitty eikä vaadittu. Pikkuisen pohjia tehty ja niitä ylläpidetty.
Jos ei Rilla olekaan tottiksessa kunnostautunut niin huushollin tuunaamisessa kylläkin. Tai ehkä just siksi - liian paljon energiaa varastossa jota sitten puretaan työpäivien aikana huonekaluihin, mattoihin jne puhumattakaan leluista, jotka kaikki on riekaleina.
Samanlaista sisustustaitoa on osoittanut Jennan Naava, joka myös tahollaan on syönyt tuolit, pedit, lelut, palan seinää (!!) kaukosäätimistä ja muista kodin pikkuirtaimistosta puhumattakaan. Onneksi mulla ja Jennalla on aika huokeasti sisustetut kodit, eikä liene tarvetta ihan heti entrata sisustusta. ;)

Oikein piti miettiä tuhosivatko Rasta ja Salli pentuaikoinaan samaan malliin. Eivät mielestäni. Ehkä aika kultaa muistot tässäkin asiassa, mutta kyllä tämä pentue on osoittautunut varsinaisiksi tuholaisiksi ja elleivät nakertele irtaimistoa niin partaisiin suihin häviävät kaikki eloperäinen mikä ulottuville jää. Rilla ei onneksi varastele pöydiltä, osittain siksi ettei mulla siellä juurikaan mitään syötäväksi kelpaavaa säilytetä.
Moni briardinomistaja on lohduttanut minua ja Jennaa - ikä tuo järkeä ja vakautta yksinoloon eikä 2- vuotiaat kuulemma enään paikkoja tuunaile. Sitä odotellessa.

osittain syöty nojatuoli ja syyllinen.. :-/

ai mää vai?

vielä olis toinen käsinoja tuunausta vailla...

Tasmanian tuholainen tammi-helmikuun vaihteessa

Tais olla talven ensimmäisiä aurinkoisia päiviä!

Talvileikkejä

2012-01-20T18:50:00.000+02:00

Olen saanut niin ihania uusia kuvia kasvateistani että oli ihan pakko postata niitä tännekin. Naavan, Tasjan ja Otton talvisten lumikuvien ohella Zeldan porukoilta tuli kehäkuvia viime sunnuntain ryhmänäyttelystä Lahdesta.

Elina Haapaniemen tiukassa arviossa Zelda tuli narttupentujen toiseksi eli PEK2 ilman Kp:tä. Zelda innostui esiintymään koko rahan edestä ja oli kehässä talutellut itteään ja pomppinut iloisesti tasaisen ravin sijaan. Arvostelu oli kehäkäyttäytymistä lukuunottamatta ihan zeldamainen, hyvästä rungosta ja kulmauksista tuli 'plussaa' mutta toki Elina tarkkana tuomarina huomasi Zeldan virheetkin mm lyhyen kaulan. Reeniä vaan lisää niin hyvä siitä tulee! (ja tätä lienee turha toivoa kun Riina on uhannut ettei yhteenkään näyttelyreeniin mene...;)

Lisää kuvia saapi lähettää niin saadaan tähänkin aneemiseen blogiin eloa.

Tasja pelaa..

ja kuulemma ihan omilla säännöillä.. :)

pallo suuhun ja pakoon!

saalis!

Ottolla 'pallo hukassa'!

Löytyi!

Jiihaa!

Naava vaanii..missä pallo?

Tullaan!

pitäis poseerata..

seuraamisen alkeita

Jenna & Naava

Zelda kehässä

hyvin menee..

oikein nätisti sujuu..

ja vieläkin - kuin vanha tekijä!

Hups! nyt riittää!

otanki ohjat omiin hampaisiini...

seisoa osaan - anna nami!

Zelda omimmillaan! :)

Tasjan kuvat: Johanna Puranen(c)
Otton kuvat: Marjo Lehto (c)
Naavan kuvat: Jenni Rundgren (c)
Zeldan kuvat: Pullisen perhekuvaamo(c) :)

Siskokset

2012-01-03T16:38:00.000+02:00

Kasvattini ja kimppakoira Naava tuli meille hoitoon neljäksi päiväksi vuoden vaihteessa. Yhteiselo laumassa sujui mutkattomasti ja Rillan ja Naavan kemiat passaa kyllä niin hyvin yhteen ettei minkäänmoisia rätinöitä kuulunut. Leikkiä, painia, kilpajuoksua ja lelujen kestävyyden koettelemista (huonolla menestyksellä, lähes kaikilta puuttuu nyt osia ja suurin osa suolistettu). Vuodenvaihde oli valtavaa lumentuloa ja jatkuvan matalapaineen vuoksi pimeää enkä saanut otettua riemukaksikosta kunnon kuvia. Muutama hätäinen räpsäisy ulkona ja muutama pose sisällä painimisen ja kaiken tohinan keskellä. Pitää kuvata sitten hiihtolomalla kevättalven valossa. Jollei nähdä aikaisemmin.

Naava on Rillaa hieman korkeampi mutta kumpainenkaan ei mihinkään jättiläisen mittoihin yllä, säkäkorkeus huitelee nyt siinä 58-59cm ja muutaman sentin uskon plikkojen tuosta vielä venähtävän. Kiihkein kasvuaika on päättymässä ja noin 8kk iässä korkeuskasvu loppuukin. Kropaltaan Rilla on leveämpi ja vahvaluustoisempi. Turkin laadussa ja pituudessa on kyllä eroja, Naavalla on pitempi karva ja ihan pehmeä ja selästä ja sivulta lennokkaan 'höytyvää'. Turkin saa jo hienosti jakaukselle ja siitä molemminpuolin karva onneksi laskeutuu kauniisti mutta varoittelin Jenna suht pehmeästä turkinlaadusta aikuisenakin. Maiju sais postata tänne sen ihmevempaimen nimen jolla isä-Peikon turkkia hoidetaan. ;-)
Rillalla on karkeampi turkki ja siten lyhyempikin, turkinhoito on puolet helpompaa! Märkien lumileikkien jälkeen Naavalla takkuuntuivat jalat ja vatsanalus sekä parta, Rillassa ei ollut yhtään takkua!

Boreabrie Shakira "Naava" 7kk

Rilla ja Naava

Luonteissakin on eroja. Rilla on Naavaa itsevarmempi ja rohkeampi, toki myös omalla reviirillään dominoivampi ja muutenkin 'isosiskon' roolissa. Samalla vimmalla ne taistelevat patukasta ja saalistavat palloa, tosin Naava on jotenkin sähäkämpi, liikkeissään nopeampi ja se näkyy myös tottiksessa nopeana suorittamisena. Rilla on jäyhempi ja raskaampi sekä kropaltaan että suorittamisessa. Semmonen maatalon emäntä-tyyppi. :)

Boreabrie Shania "Rilla" 7kk

Tuulitukat järvellä

Naava sai meillä elämänkokemuksen lisäksi myös kurikoulua, hihnassa ei kiskota ja riekuta eikä rasittavaa jallittamista 'ota kiinni jos saat' tyyliin meillä suvaita. Naava on joululomansa aikana maalla asuessaan oppinut nauttimaan vapaudesta ja vapaana ulkoilusta joten sisälle kutsut kaikuivat kuuroille korville.
Talven kuluessa Naava ja Jenna käyvät tapakasvatuskurssin loppuun ja osallistuvat sitten näyttelyreeneihin omien agireenien lisäksi. Kannustaisin Jennaa myös tokokurssille, sen verran kivasti oli jo pohjia ja käsissä tekevä ja vauhdikas pentu.

väsynyt touhukaksikko

Puolivuotiskuvia

2012-01-01T12:56:00.000+02:00

S-pennut täyttävät ensi viikolla jo 7kk ja nämä seuraavat kuvat ovatkin 5-7kk ikäisistä pennuista kuvattuna kotonaan tai harrastuksissaan. Rillaa ja Tasjaa lukuunottamatta kaikki muut ovat ahkerasti 'opiskelleet' eli tottistreenanneet, käyneet pentukoulua tai tapakasvatuskursseja. Tasjan vielä täällä asuessa, otin jonkun verran perustottiksen alkeita mutta varsinaisiin koulutusryhmiin meillä ei ollut täällä maalla mahdollisuuksia osallistua.
Uusi vuosi tuokoon pennuille ja pentujen aktiivisille omistajille rutkasti intoa ja onnistumisia eri harrastuksissaan!

Boreabrie Shamrock "Otto" vajaa 6kk iässä

sama nuorimies 6kk iässä

futaaja - tottakai!

ja sählykin sujuu...

Otto kotiovella - pääsiskös sisään kiitos!

Boreabrie Shady "Sani" mätsärissä 5kk iässä

Punaisten pentujen 3. Hyvä Ida-Maria & Sani!

Sani 6kk iässä

Pallohulluutta täälläkin.. :)

Sani jouluna

Boreabrie Sienna "Sinko" 5kk

Sinko ja Outi reenaamassa - hyvältä näyttää!

Boreabrie Shastamir "Tasja" 6kk omassa kodissaan Mikkelissä

Tasja siankorvan kimpussa

Boreabríe Selene "Zelda" 6kk

Zelda patsastelee vai liekö evl:n 'istu ja odota' harjoitus.. ;)

Zelda ja Riina reenivät

ja oikein hienolta näyttää!

palkkaa...

taistelutahtoa löytyy!

Omista pennuistani Rillasta ja Naavasta kirjoittelen oman postauksen lähipäivinä. Uusia (hyviä) kuvia tytöistä ei oikein ole..'suutarinlapsilla ei ole kenkiä' vai miten se nyt menikään. :-/
Pennuista Zelda 'missimme' jatkaa näyttelyuraansa Lahden ryhmänäyttelyssä tammikuun puolessa välissä - onnea kehään Riina ja Tuula!

Facebook päivityksistä napattu ajatelma sopii tähän loppuun:
Säilyttäköön tämä vuosi sen mitä rakastat.
Tuokoon uusi sen mitä kaipaat
ja vieköön mennessään sen mitä taakkana kannat.
Hyvää Uutta Vuotta blogini lukijoille.

Another year has gone by

2011-12-26T13:43:00.000+02:00

Joulu tuli ja meni. Pian eletään jo uutta vuotta ja kevättä kohden mennään kohinalla. Tykkään kyllä sydäntalvestakin ja siitä että valo lisääntyy. Yritin ottaa kuvia koirista nyt joulunpyhinä kun täällä pohjolassa on ollut huikean kauniita kelejä vaan ei valo tahdo riittää. Minun kameralle ainakaan. Kuvataan sitten myöhemmin ja ehkäpä pitää pyytää kavereita järkkäreineen apuun.

Viimeisiä vetelevä vuosi on ollut vaiherikas. Viime talvi meni pitkälti Gipsyn ja Rastan kanssa lenkkeillen ja laiskotellen kaikesta koiraäksönistä. Me vain oltiin ja elettiin. Keväällä vauhtia pirttiin toivat lemmenlomalaiset Peikko ja Senna ja siitä eteenpäin pennunodotus ja valmistautuminen kesäpentuihin. Ja se kesä ja syksykin meni täydellisesti pentujen kanssa. Olihan se ihanaa aikaa, raskasta ajoittain mutta niin kiehtovaa. Nyt yli puolivuotta pentujen syntymästä on taas tunne että vois kait tuon uudelleenkin kokea. Näitä sanoja en olis vielä syyskuussa uskonut sanovani..aika kultaa muistot - pätee tähänkin.

Menneen vuoden saldoksi jäi tämä ihana eka oma pentue, mitään muuta me ei oikein harrastettukaan. Omat koirat saivat rauhassa laiskotella ja keskittyä pentujen hoitotäteinä ja kasvatusapuna olemiseen ja sitä kasvatusapua on kyllä tarvittu kun kaksi pentua vilisti tässä vielä puolivuotiaana! Pennuista yritän postata oman otsikon uusineen puolivuotiskuvineen ihan lähiaikoina. Ihania riiviöitä niistä on kasvanut.

Ohessa kuva Suomen Briard ry:n rotuyhdistyspalkinnosta, jollainen minullekin luovutettiin yhdistyksen erikoisnäyttelyn tuomari-illallisen yhteydessä elokuussa. Palkinto on kiitos pitkäaikaisesta rotujärjestötyöstä ja esitänkin tässä (viimeinkin) julkisen kiitoksen SB ry:n hallitukselle. En päässyt elokuussa rotumme päätapahtumaan Hämeenlinnan Aulangolle joten sain palkinnon postitse. Nöyrin kiitokseni.

Viime vuotiseen loppuvuoden blogi postaukseeni verrattuna tämän vuoden tunnelmat ovat iloiset ja täynnä tulevaisuutta ja toiveita ja harrastamisen iloa. Lilla-Rilla on tuonut pikku mökkiimme vauhtia ja riemua ja samalla paljon työtä ja tekemisen meininkiä.

Kiitos kummipoikani Eetun porukoille kassillisesta koiranleluja. Perheen edesmenneen Ronja koiran lelut ovat nyt kovassa käytössä..pehmoleluilta puuttuu jo ulokkeita eikä norsukaan ole säästynyt lobotomialta mutta tämänhän me jo arvasimmekin. :)

End of story

2011-12-12T19:33:00.000+02:00

Tasja rasavilli sai oman kodin. Samalla se tiesi 'päätöstä' S-pentueen osalta, ei siksi etteikö kasvattajan vastuu ja huolehtiminen jatkuisi. Vaan päätöstä sille, että kaikki pennut ovat nyt omissa huolehtivissa kodeissaan. Aika tarkalleen samanikäisenä lähti kesän 2006 J-pentueesta viimeisin, Saska, omaan kotiin eli 6kk ikäisenä. Olin varautunut pitämään pentuja aina siihen saakka kunnes löytävät omat kotinsa, briardpentueen kyseessä ollessa sitä odotusta voi tulla helpostikin tuo 6 kuukautta.

Tasja muutti Mikkeliin Purasen perheeseen paikkaamaan Pimun (Alabamas Jojo) jättämää aukkoa ja aivan varmasti tämä vilkas nappisilmä hurmaa perheensä ja osallistuu jatkossa täysillä tasjamaiseen tapaan talon touhuihin ja perheen elämänmenoon.
Onnea yhteiselle taipaleelle! Meillä täällä Sieppijärvellä on yhden karvatassun verran hiljaisempaa eikä sisko Rilla millään meinaa uskoa ettei Tasja ryntää kilpasille ulkoillessa tai haasta vetoleikkiin iltaisin.

Tasja ja omat ihmisensä - Johanna ja Marko

Hieman haikeaa on taas..kyllä 6kk:ssa ehtii kiintyä eikä pennun luovutus tässä iässä ainakaan helpompi ole. Järki voittaa tunteen - mulla ei koskaan ollut tarkoitus pitää tästä pentueesta kahta narttua itellä, omat rahkeet kokonaisvaltaisen kasvatuksen ja koulutuksen suhteen eivät riittäisi molemmille. Tasja on omat ihmisensä ansainnut enkä voisi olla tilanteeseen tyytyväisempi. Tasja on vihdoin päässyt kotiin.

Hammaspainia siskon kanssa..

välillä muorilla meni nuorisoon hermo.. :)

Ei kuiteskaan aina..Tasja ja Gipsy sohvalla <3

Sininen hetki

2011-11-27T21:49:00.000+02:00

Erikoisen märkä ja lämmin syksy on vihdoin vaihtumassa talveksi ja varsin erikoisella tavalla - yksi askel eteen ja toinen taakse. Joku päivä voi sataa räntää tai puhdasta vettä ja seuraavana päivänä lähes -20'c pakkasta! Kuten tänään.
Meillä oli tänään hyvät hakureenit Käkivaarassa, jossa onneksi on aina lähes 10 astetta lauhempaa kuin täällä alamaissa. Pennuille parin viikon tauko oli tehnyt hyvää - oppimista tapahtuu reeniatauon aikanakin, uskottava se on. Nyt otimme pennuille täysin uudella radalla ja lumihuntuisessa metsässä neljä pistoa/ukkoa ja hienosti irtosivat ilman haamuapuja. Tosin maalimiesten 'katoamisen' alueelle ne näkivät ja samalla vahvistui mitä ollaankaan menossa tekemään. Molempia penskoja kiinnosti kovasti metsässä risteilevät porojen hajut, onneksi pelkät jäljet poronpapanoineen. Itse tokka pyöri alempana Järvirovan pelloilla.

porokoiria?

Reenejä ennen Ansku kuvasi pentuja Toivolan pelloilla ja pihalla. Aurinko ei näyttäytynyt joten kuvista tuli tähän aikaan tyypillisiä sinisen sävyisiä. Olkoon nämä pentujen puolivuotiskuvat, täyttävät viikon päästä 6kk.
Sen verran innostuneita olemme reeniporukan kanssa hausta että tuskin maltamme talvitauolle asettua..vähäisen lumipeitteen vuoksi metsät ovat vielä helposti kuljettavia joten eiköhän vielä muutamat reenit saada kasaan. Eikä näitä karvatöppösiä edes pakkaset hidasta, eikä minuakaan, vesisateiden ja rapakelien jälkeen pakkanen on ihan jees.

Rilla 6kk

Rilla kuuraparta

Tasja hörökorva

Tasja 6kk

Istutaan sitten -Tasja

Kiitos kuvista Ansku!
kuvat(c) Anna-Leena Nordberg

Jälkipellot pakettiin

2011-11-15T18:34:00.001+02:00

Marraskuun maisemaa, ei lunta vieläkään!

Enpä olisi uskonut että marraskuun 15.pv tallaan vielä jälkiä koirille..näillä leveysasteilla!! Mutta niin vain on tänä syksynä talvi myöhässä ja lumenpuutteesta kärsivät lähinnä hiihtokeskukset vaan ei me! Olen säännöllisesti pitkin syksyä tehnyt pennuille jäljet vähintään kolme kertaa viikossa, painottuen toki viikonloppuihin nyt marraskuussa valon vähyydestä johtuen. Tänään oli lyhyt työpäivä ja pääsin reilusti valoisaan aikaan kotiin ja eiku mars pellolle.

Rillalle olen viimeiset kahdeksan harjoitusta tehnyt vähennetyllä ruualla eli ruokaa vain joka neljännessä askeleessa. Hyvin on toiminut, en ole huomannut mitään eroa aikaisempaan, ajaa tiiviisti matalalla nenällä nuuskutellen joka askeleen. Jäljet ovat n.puolituntia-tunnin vanhoja ja n. 200m pitkiä, lopussa on pakasterasia palkkana mutta mitään väliesineitä en ole ottanut. Talven aikana vois naksutella ja vahvistaa maahanmenoa esineillä ja siten oikeaoppisesti esine etutassujen välissä. Katotaan kuinka meidän käy..on nimittäin ensimmäinen jälkikoira minulla jolle opetan esineilmaisun maahanmenolla. Rastan peltotreenien ja välillä epätoivoisten esineilmaisujen (tuo esineet) myötä päätin että seuraava pentu opetetaan menemään maahan. Eiköhän se tästä.

Mamin kultakimpale jälkipellolla reenin jälkeen

kuva(c) Raisa H.

Tasjalla olen ajanut pitkiä peltojälkiä, joissa on ruokaa kasoina n.15 askeleen välein ja lopussa pakasterasia. Tämä passaa vilkkaalle Tasjalle josta en usko, tämän hetkisen kehityksen mukaan, tulevan ikinä erikoisjälkikoiraa. Tasjalle nämä jälkireenit ovatkin lähinnä pohjia metsäjäljelle ja ylipäänsä aktivointia ja nenänkäyttöä. Tasja on oikea suhina-santra, herhiläinen jolla keskittyminen vois vähän kaikkeen olla parempaa.

Haun osalta olemme edenneet valmiisiin maalimiehiin (30-40m) joita tuulesta riippuen helpotetaan haamuilla. Intoa piisaa, taitoa on varsin vaikea arvioida näin alkuvaiheessa, kovasti pennut yrittävät paikantaa ukot muilla avuilla kuin nenällä..sen verran huonoja tuulia meidän reeneissä on ollut että tuuli-ilmaisut on jääneet tekemättä alun 'vauvaharjoituksia' lukuunottamatta. Itse ajattelen että nämä syksyn reenit on tavallaan 'herättelyä' lajiin ja varsinainen hakukoulutus aloitetaan ensi keväänä. Hyvin turrikat on hakuun 'heränneet', syöksyvät innoissaan pistoille ja voi sitä pepun pyörimistä kun häntä vispaa löytymisen merkiksi. Hakua saatamma vielä muutaman reenin verran jatkaakin, katotaan kuinka saamme porukan kasaan.

Otsikon mukaan jälkipellot taidamme nyt laittaa talvipakettiin, on luvannut kunnon lumisadetta viikonlopuksi ja viimeaikaisten pakkasten myötä taitaa olla pysyvä lumipeite. Kyllä tätä mahtavaa pakkasen 'kuivattamaa' jälkikautta tovin kestikin, on mainio reenata rapeilla pakkaspelloilla joissa jokaisen askeleen voit omin silmin nähdä ja siten varmistua koiran oikeasta suoriutumisesta.

Tässä siskosten isänpäiväkortti Peikolle! :)

Talvi on edessä, pitkä ja pimeä talvi, joka meillä tarkoittaa tottikseen keskittymistä. Työsarkaa riittää ja kaikki homma vielä tuplasti molemmille pennuille. Huh. Vaan en valita, viime talven ahdistukseen ja suruun verrattuna tämä tuplatyöstäminen on suorastaan ihanaa!

Vuosi

2011-11-09T20:45:00.000+02:00

Viime päivinä on ajatukset haikeina hiipineet viime vuoteen..marraskuun 9.pv. Raskas vuosi on takana, myönnän. Eipä silti kyllä vuoteen mahtuu paljon iloisiakin asioita, mutta tällä hetkellä, tänä päivänä ikävä on päällimmäinen tunne.
Sallin kuolemasta on tänään tasan vuosi. Muistan se päivän kuin eilisen. Samanlainen pakkasen kirpaisema marraskuun arkipäivä, joka päättyi suureen menetykseen ja suruun.
Vuoden mittaan olen miettinyt oikeuttani surra ja itkeä koiraa, ei täällä maalla läheskään kaikki ymmärrä eläimen menettämisen aiheuttamaa surua, enkä kyllä olekaan suruani julkisesti 'laulanut'. Minun suruhan se onkin, tunne omassa sydämessä ja sielussa.
Loppukesästä lähipiirissäni koettiin suuria menetyksiä ja taas tunsin miten voimaton ihminen on kuoleman edessä ja miten yllättäen lähtö voi tulla, kelle tahansa. Oli nuori tai vanha, ihminen tai eläin.

Menettämisen pelko on aika ajoin hiipinyt mieleeni kun kattelen Rillaa juoksemassa pihalla tai käpertymässä syliini sohvalla. Olis epäreilua ja vastoin kaikkia todennäköisyyksiä että menettäisin Rillankin nuorena. Onhan sekin täysin mahdollista mutta ei passaa liikaa antaa ajatuksia menettämisen pelolle jää vielä moni tavallinen arjen ilo kokematta.

Tänään ajelimme koirien kanssa Vaattojärveen ja kävimme Sallin haudalla. Pakkasen jäädyttämässä hautakummussa näkyivät hirven jäljet hiekassa ja koko ympäröivä koivikko oli kylvetty täyteen tuoreita hirvenpapanoita. Järvelän hirvet olivat olleet taas liikkeellä ja käyskennelleet siinä lähistöllä tallaten koirien hautoja. Salli olisi tykännyt tästä ja varmaan antanut hirville lentävät lähdöt. Ehkäpä ne olikin Sallin terveiset meille haudalla vierailijoille - life goes on.

Syyslomalla

2011-10-23T10:14:00.000+03:00

Talvi tekee tuloaan pohjolaan ja paniikinomaisesti olemme reenailleet maastolajeja. Onneksi syysloman aikaan sattui hienot pakkaskelit loppusyksyn auringon säestämänä. Muutamiin reeneihin Raisa nappas kameran mukaan joten sain Rillasta ja Tasjasta reenikuvia.
Jäljellä olemme edelleen pysytelleet pellolla ja pidentäneet jälkiä/askelten määrää. Varsinaisesti vaikeustasoa ei ole lisätty, en ole ottanut vielä yhtäkään kulmaa ja ruokaakin on joka toisella askeleella. Hieman pidempiä jälkiä ja reilusti vanhennettuja, siinä noin yksinkertaistaen. Rilla edistyy kivasti, ajaa askel askeleelta ja osaa jo mennä maahan loppupalkalla (pakasterasialla).

Rilla paalulla

Nenä peltoon ja töihin

Loppupalkalla maahan

Tasjan kanssa on edetty maltillisemmin, se ei ole helpoin tapaus opettaa työskentelemään keskittyneesti ja tarkasti, joten pitkää pinnaa ja hyviä hermoja tarvitaan. Tasjalla on enemmän edellytyksiä ja ominaisuuksia hakuun kuin jäljelle, haussa sen rohkeus ja 'maailmaa syleilevä' elämän asenne on eduksi. Tasja on lisäksi enemmän ilmavainulla etenevä ja varsin itsenäinen.

Tasja keskilinjalla

Päiväruoka palkkana

Joko tämä loppui?

Tälle syksylle toivoin myöhäistä talven tuloa ja se näyttää toteutuneen, viime vuonna tähän aikaan oli jo pysyvä lumi maassa. Pitää satsata nyt maastoreeneihin ja sitten talvella keskittyä tottikseen ja liikenne/sosiaalistamisreeneihin. S-pennuista kaikki muut (paitsi omani) ovat aloittamassa ohjattuja tapakasvatus/arkitottis/pentureenejä ja varmasti ihan paikallaankin moinen - pennut ovat oppimisen kannalta parhaassa iässä eikä murkkuiän uppiniskaisuutta vielä ole ilmassa.

Rilla keskilinjalla

Ukko?

Eipäs kun akka!

Kiitos kuvista Raisalle!
kuvat(c)Raisa Hartikainen

Briardinpentu etsii omaa kotia

2011-10-16T10:44:00.000+03:00

Kesän pentueesta omaa kotiaan etsii edelleen Tasja - Boreabrie Shastamir. Tasja on vilkas 4-kuukautinen briardinpentu, se suhtautuu rohkeasti uusiin asioihin ja tutustuu häntä heiluen vieraisiin ihmisiin.
Tasjan peruskoulutus on aloitettu, opettelemme hihnassa kävelyä ja ohittamista sekä totuttelemme liikenteeseen. Tasjalle on aloitettu tottiksen perusteet, seuraamista imuttamalla namilla, maahanmenoa, paikalla oloa ja perusasentoa ja kontaktia.

Maastolajeista on aloitettu jäljellä, aluksi ruuduilla nurmella ja edelleen suorilla pellolla. Jäljellä edistyminen on ollut vaihtelevaa, välillä vauhtia on liikaa ja olemme palanneet helpompiin harjoituksiin. Haussa Tasja on omimmillaan, se irtoaa reippaasti maalimiehille ja on etsiessään itsenäinen.
Tasjalla on erinomainen ruokahalu ja valtaisaa ahneutta on helppo hyödyntää koulutuksessa.
Ulkomuodon osalta lähtökohdat ovat kunnossa. Tasjalla on tummat silmät ja kannukset ok. Hampaat ovat vaihtumassa ja purenta tällä hetkellä normaali.
Tasja on kaksi kertaa rokotettu ja useaan kertaan madotettu. Seuraavat rokotukset normaalisti 1-vuotiaana.

Tasja lokakuussa reenien jälkeen

Tasjan tulee yhdistelmästä, joka on Suomen Briard ry:n jalostustoimikunnan hyväksymä ja vanhemmilla on luonnenäyttöä. Isä Jolibumerang Beyko "Peikko" on luonnetestattu 210p ja emä BH Zhamanen Jisiida "Senna" on uusintaluonnetestattu syyskuussa 2011 tuloksella 140p. (Sennan testistä voit lukea edellisestä blogimerkinnästä).
Molemmat vanhemmat ovat lonkiltaan, kyynäriltään ja silmistään terveitä ja tulevat pentueista joissa on paljon terveeksi tutkittuja sisaruksia.

Isä: Jolibumerang Beyko 5 -vuotiaana

Emä: BH Zhamanen Jisiida 5-vuotiaana

Tasjalle etsitään ensisijaisesti kotia jossa olisi tarjolla rakkauden ja rajojen lisäksi liikuntaa ja pientä aktiviteettia, ei harrastusvelvoitteita.
Tiedustelut joko soittamalla tai s-postitse. Minna puh. 040 733 5978 minna.uusitalo@pp.inet.fi

Luonnetestistä

2011-09-27T22:11:00.000+03:00

Suomessa ns. hylätyn luonnetestituloksen saanut koira saa kerran käydä uusintatestissä ja niinpä S-pentueen emä Sennakin päätettiin testauttaa uudelleen nyt kypsemmällä iällä. Senna oli ensimmäisessä testissään kesällä 2009 vajaa kolmivuotias ja nyt viime lauantain testissä hieman yli viisivuotias. Testitulos oli seuraava:

Luonnetesti Hankasalmi 24.9.2011 Brn Zhamanen Jisiida
1. Toimintakyky -1 (pieni)
2. Terävyys +3 (kohtuullinen ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua)
3. Puolustushalu -1 (haluton)
4. Taisteluhalu +2 (kohtuullinen)
5. Hermorakenne +1 (hieman rauhaton)
6. Temperamentti +3 (vilkas)
7. Kovuus +1 (hieman pehmeä)
8. Luoksepäästävyys +3 (hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin)
++ laukauskokematon
yht. 140p
Tuomarit: Pekka Orava ja Pasi Halme

Tätä Sennan testiä en ollut katsomassa, joten en osaa kertoa yksityiskohtia muuta kuin Terhin pikaisen kertoman perusteella. Toimintakyky jäi edelleen miinukselle eli se sama rohkeuden puute on havaittavissa edelleen ja miksei olisi, ei rohkeutta voi koiraan lisää 'kaataa' sitä joko on tai ei ole. Onneksi Sennalla on taistelutahtoa jolla se 'taistelee' tilanteista eteenpäin vaikka vähän hirvittäisikin ja suuri luottamus ja optimistinen suhtautuminen vieraisiin ihmisiin (tässä tapauksessa tuomareihin) edesauttaa aina. Hermot olivat tällä kertaa plussalla mikä toki viimeksi 'aiheuttikin' isoimman pistemenetyksen (suuri kerroin), itse en ole koskaan pitänyt Sennaa hermostuneena eikä se esim. 'vuoda' ulos piippailemalla tai haukkumalla jne.
Summa summarum. Tulos oli kaikkiaan 156 pistettä parempi kuin viimeksi! Miksi moinen ero? Itse uskoisin että tämä tulos ja erityisesti piste-ero oli monen asian summa. Senna on henkisesti kasvanut tässä välissä, se on saanut pari vuotta lisää ikää ja ennen kaikkea elämänkokemusta. Luonnetestirata ja tuomarit olivat erit kuin viimeksi ja tällä uskoisin olevan suurin merkitys.

Luonnetesti ei ole mielestäni absoluuttinen totuus koiran luonteesta, se on liian sidottu tuomareihin ja heidän henkilökohtaisiin näkemyksiin ja painotuksiin. Minusta luonnetestaus/testi sisältää liian paljon 'virhemarginaalia' eivätkä eri puolilla suomea ja eri tuomareilla testattujen koirien tuokset ole sinällään vertailukelpoisia.

Toki olisi ollut hienoa saada tämä uusintatulos ennen pentuja mutta eipä meillä ollut paljon vaihtoehtoja, Sennan jalostuskäytöstä päätös tehtiin viime marraskuussa ja juoksua odoteltiin jo seuraaville kuukausille eikä luonnetestejä järjestetä talviaikaan...pentusuunnitelmien siirtäminen eteenpäin puolestaan olisi tuonut nartulle, ensisynnyttäjälle, taas lisää ikää eikä toisaalta minua itseäni kasvattajana kiehtonut ajatus talvipennuista.

Itse en ole koskaan MH-kuvauttanut yhtäkään koiristani, johtuen siitä että MH-kuvaus on vasta viime vuosina rantautunut Suomeen, mutta ihan mielenkiinnolla tulen MH-kuvauttamaan Rillan ja Naavan lähivuosina ja melko varmasti myös luonnetestaamaan tulevaisuudessa. MH-kuvaus tarkkoineen minuutti-aikoineen ja ohjeistuksineen tuntuu olevan tasapuolisempi testimuoto kuin vanha luonnetestimme.
Aivan varmasti tässä omassa pentueessani on paljon variaatiota mitä tulee luonteisiin, se oli nähtävissä jo luovutusiässä ja edelleen nyt kun pennut ovat 4kk ikäisiä. Itselleni ja varmasti myös kasvattieni omistajille tärkeintä on että pennuista kasvaisi sosiaalisia yhteiskuntakelpoisia koiria, joiden kanssa olisi mukava harrastaa kukin omissa lajeissaan. Potkua ja moottoria tuntuu löytyvän kaikista pentureenien perusteella, toivotaan että myös jatkossa vaikeusasteen ja tavoitteiden noustessa.

"Korvaeläimet" hakureenien jälkeen :)

kuva(c)Raisa Hartikainen

Sennan haku ja jälkikuvat (c) Minna Saarimaa

Kuvaterveisiä

2011-09-12T21:17:00.000+03:00

Lilla-Rilla 14 vk

Kotisivujen päivitys on jäissä webmasterin yo-kirjoituskiireiden vuoksi, joten laitetaanpa tänne blogiin jokunen uusi kuva pennuista maailmalla ja täällä kotosalla.
Osa kuvista on ihan tuoreita, eiliseltä päivältä, mutta suurin osa vanhempia alkusyksyn/loppukesän satoa. Sanin ja Otton kuvia vielä odotellaan - huhujen mukaan uusi järkkärikin on käsissä joten pian saadaan Ottosta tuoreita kuvia! ;)

Jennan Naava on osoittautumassa varsin rohkeaksi ja vauhdikkaaksi agiliitäjäksi ja toisaalla Zelda on tehnyt hienoja pelastusreenejä ketteryystelineillä ja hakumaastossa, puhumattakaan agireeneistä kuten kuvista näkyy!

Jess - aloitetaanko? Jenna & Naava

Ei vielä hyppyjä sentäs!

Jihaa! tää on mun laji! Naava 14 vk

Zelda puomin kontaktilla

Käymme yhdessä ain..

Lentävä hollantilainen..eiku ranskalainen!

Samoin Rovaniemen Sinko pistelee jo melkoista vauhtia maalimiehille, kuvissa piskuinen Sinko on maastoreeneissä pohjoisen briardleirillä Vaalassa elokuun puolella.

Täältä tullaan!

esinereeniä?

kivaa!

Oma tehokaksikkoni täällä kotona on kunnostautunut lähinnä kuoppien kaivamisessa (piha näyttänee piakkoin miinakentältä) ja kreikkalaisroomalaisessa painissa. :-/

Ollaan me joskus paikoillaankin, joskus.

Ollaan me toki jäljestetty ja tottisteltu eikä ollenkaan huonolla menestyksellä. Harmi että yksin puuhastellessa ei saa kuvia pentujen reeneistä. Jospa tulevista hakureeneistä sitten.

Kiitos kuvaajille kuvista!
Naavan agikuvat (c) Jenni Rundgren
Sinkon hakukuvat (c) Minna Tikkanen

Zeldan agikuvat (c) Sanna Rautio

Ihan tavallinen viikonloppu

2011-09-04T20:58:00.000+03:00

Eli meillä tavallinen viikonloppu tarkoittaa paljon äksöniä koirarintamalla ja siihen päälle kaikki kotihommat pihan syystöineen ja marjastuksineen.
Pentujen kanssa on tehty jälkeä, nyt suoraa pätkää hieman kaartaen jotta saan loppupalkan pellon laitaan. Rilla edistyy ihan kiitettävästi mutta Tasjalla on liikaa vauhtia ja rynnimistä havaittavissa. Tasja on pennuista vilkkaampi ja sen keskittymiskyky ei ole ihan siskonsa luokkaa, pitänee palata Tasjuskan kanssa hieman helpompiin harjoituksiin.

Rilla ja Rasta koskella

Tasja ja Rilla - tehokaksikko!

Viime viikolla kaksikko sai ekat rokotuksensa, kuten varmaan koko S-pentue. Nyt vois pikkuhiljaa suunnata 'ihmisten ilmoille', tuumasinkin Outille, joka on ahkerasti sosiaalistanut Sinkoa Rovaniemen maisemissa, ettei nämä minun maalaiset ole nähneet muuta kuin lauman lehmiä liiterin takana! :-) Ou nou, pitää ryhdistäytyä, varsinkin vieraat koirat pelottavat tätä kaksikkoa, sen huomasin kun olimme eläinlääkärin pihassa ja ympärillä räksytti jos monenmoista pystykorvaa.

Tasja patsastelee

Rilla on huomannut telkän joessa

Tasja etsii vielä omaa kotiaan ja kainaloaan. Kovin hiljaista on ollut pentumarkkinoilla, ihan niinku oli koko kesän. Anyway, reipas ja vauhdikas 13-viikkoinen Tasja on vielä vailla omaa ihmistä ja laumaa. Harrastuksiin varsin passeli pentu tai ihan vaan aktiiviseksi lenkkikaveriksi/kotikoiraksi.

Boreabrie Shastamir "Tasja" 13vk

Oli meillä toki aihetta juhlaankin. Gibbon muori täytti 12 vuotta lauantaina! Onnea rakas muori, toivottavasti meillä on vielä monta tervettä yhteistä vuotta edessä.

21:kertainen äiti ja 7:kertainen mummokoira kainalossaan 6-viikkoinen Zelda

Arjen kiireitä

2011-08-20T11:19:00.002+03:00

Kouluvuoden pyörähdettyä käyntiin on vapaa-aikaa taas niukemmin ja koirapoloiset joutuvat tyytymään pelkkiin lenkityksiin. Pennut ovat mukana pikkulenkeillä rantatiellä ja reuhkaavat tietenkin tuossa pihalla kaiket ajat kun olen kotosalla. Yöksi otetaan sisälle nukkumaan. Työpäivinä pennut ovat olkkari-keittiö yhdistelmässä jossa olen kompostiverkoin suojannut vaarapaikat, johdot ym. Siltikin sotkua riittää kun palailen iltapäivisin kotiin..*huoh*

Tasja-pennusta ei ole varsinaisen luovutusiän jälkeen tullut kuin pari kyselyä, yhtään tosissaan kiinnostunutta kotiehdokasta ei ole ilmaantunut. Viimeksi syksyllä 2006 J-pennuista kotona temmelsivät Sallin lisäksi Jumpe 14 vk ikään asti ja Saska aina ½ vuotiaaksi asti. Joten eiköhän Tasjallekin se oma ihminen ajan kanssa löydy. Toisaalta elämä on helppoa kun pentuja on kaksi - ne viihtyvät keskenään ulkona tuntikausia painien ja tutkien ympäristöä. Toisaalta työtä on tuplasti kun yrittää opettaa arjen asioita, puhumattakaan koulutuksen alkeista, tottiksen ja jäljen jne. Eikä leimautuminen omaan ihmiseen (minuun) ainakaan helpotu Rillan kohdalla kun sisko pyörii siinä samoissa jaloissa.
Parin-kolmen viikon ajan olen tehnyt iltaisin ruutuja nurmelle ja pellolle, käytän iltaruokaa namina. Nenänkäytön periaate on auennut molemmille ja nyt pitäisi suunnitella jatkoa, lyhyitä suoria kanta-varvas namitettuna-periaatteella. Jälkien tallominen ja reeniminen on kivaa ja helppoakin vielä kun ei tarvitse tehdä pitkiä jälkiä eikä vanhentaa niitä tuntikausia. Lisäksi erinomaiset pellot ovat ihan nurkan takana ja pennut odottavat omaa vuoroaan eteisessä (kiljuen!)

Rilla ruudussa

Tasjan vuoro

Naavakin osaa!

Viikko sitten Naava oli meillä vkl-hoidossa. Hyvin kolmikko toisensa muisti ja alkurätinöiden ja Tasjan dominanssipullistelujen jälkeen trio leikki ja juoksi ja paini keskenään ihan niinkuin ennen 'lapsuudenkodissaan'. Naavakin sai ensikosketuksen jäljen salaisuuksiin nuuskuttelemalla pari ruutua. Jenna on luvannut jatkaa reenejä, eihän sitä koskaan tiedä vaikka vannoutunut agiharrastaja hairahtuisi pk-koulutuksen pariin.. ;)

Naava 10vk

Kolmikko lepää..

Naavan ja Tasjan nenut

Pian on pennuilla 12 vk täynnä ja ensimmäiset rokotukset odottavat - onneksi! Parvorokotteen osalta osalle pennuista on ohjelma jo aloitettu mutta ainakin omat maalaiseni ovat täysin emän antaman suojan varassa. Vieraita koiria en ole meille päästänyt eikä varmaan päästetäkään koko syksynä ja aika varovainen olen ollut ylipäänsäkin, pentujen sosiaalistamisreenit remmikäyttäytymisineen ovat jääneet vähemmälle eikä meitä ole ihmisten ilmoilla paljon näkynyt. Toivotaan että syksyn pakkaset hillitsevät pöpöjen ja virusten leviämistä.

Sadepäivänä ulkosaunan alla hiekassa 'kuorrutettuja' pentuja..

Tasja - pieni briardityttö

2011-08-09T21:10:00.000+03:00

Kesä on kääntymässä pikkuhiljaa varhaiseksi syksyksi. Kylläpä olikin ilmojen puolesta ihana kesä, eikä voi valittaa muutenkaan...pentujen kanssa touhutessa kaikki on niin ainutlaatuista, kerranhan ne ovat pentusia. Sinällään tämä pelkästään kotona oleileminen ei niin kiehtovaa ollut että ihan joka kesä pentuja haluaisin, siinä on kuitenkin yli 2kk täysillä kiinni. Emän kantoaika, synnytys ja pentujen hoito ja kasvatus aina luovutukseen asti. Aika näyttää milloin seuraavat Boreabrie pennut kirmaavat tantereella...voi kyllä mennä jokunen vuosi.

Pennuista omaa kotiaan etsii vielä Tasja, Boreabrie Shastamir. Nyt 9 viikon ikäinen pikku riiviö. Tasja on pentueen pikkutyttö, turkoosinauhainen. Tosin ei se mitenkään oleellisesti enään ole 'pikkutyttö', lähes yhtä iso kuin siskonsa Rilla. Tasja on kevytluustoinen ja vikkelä kintuistaan, sillä on mielestäni hyviä edellytyksiä monipuoliseksi harrastuskoiraksi. Se leikkii innokkaasti, saalistaa rättiä ja omaa hyvän ruokahalun. Vieraiden ihmisten syliin se kipuaa epäröimättä eikä jätä hauskasti liehuvia housunlahkeita rauhaan...oikea pikku piraija!

Suvi & Tasja

Tasjan kuvat(c)Kaisa Uusitalo

Lilla Rilla

2011-08-01T18:47:00.002+03:00

Viimeisen seitsemän viikon pähkäilyjen, arvioinnin ja havaintojen jälkeen kotiin jäi sininauhainen tyttö, Boreabrie Shania. Lopullinen valinta ei ollut helppo, kaikissa narttupennuissa oli puolensa, hyviä ja sitten niitä huonoja - yhtään täydellistä ei ollut. Höh. ;)
Pitkään mietin myös pennun nimeä - kutsumanimi varmistui jo kesän alussa, omasta pennustani tulisi Rilla. Pentueesta tuli S-pentue emä Sennan ja täti Sallin mukaan. Oman pentuni rekisterinimeen mietin pitkään lady-sanan liittämistä s:llä alkavaan nimeen, mutta meni liian vaikeaksi..halusin suht lyhyet, yksiosaiset nimet kaikille pennuille. Ladyn olisin halunnut ihan vaan siksi että pennuilla on kaksi merkittävää lady-mummoa sukutaulussaan: Gi-LadyVelvet ja Lady Marmalade. Rillan rekkarinimeksi valikoitui lopulta lyhyt Shania, nimessä on mukana elämäni koira, niissä tassunjäljissä Rillan olisikin mainio elämässään edetä.

Lilla Rilla nakkikioskilla..Rilla sai heti nimensä eteen etuliitteen lilla..neidillä on melko ison koiran raamit ja minun toiveissa olis sellainen pikkuinen tai keskikokoinen 60-62cm narttu, saas nähdä kuin käy. Rillasta saattaa hyvinkin tulla mummojensa Gipsyn ja Armin kaltainen iso narttu, aika näyttää.
Rillalla on kaunis pää ja varsin lupaava fawn väri, muuten se ei mielestäni kropaltaan ole erityisen hyvä, kulmauksia ja kaulaa sais olla enemmän.

Rilla ei ollut pentueen rohkein eikä tempperamenttisin, se ei myöskään syöksynyt ensimmäisenä vieraiden syliin. Lähinnä se tyytyi tarkkailemaan sisarustensa reaktioita ennen kuin itse reagoi. Tosi mukavasti se leikkii ja saalistaa rättiä eikä jalkapallohulluutta voi olla huomaamatta - sukuunsa tullut!

Facebookin chatissa Tiina kiteytti asian hyvin - ei kannata murehtia koiran mahdollisia puutteita vaan keskittyä sen hyviin puoliin. Niin se on tehtävä. Näillä palikoilla mennään ja sehän on varmaa että koira joka meidän laumaan tulee meille myös loppuelämäksi jää.

Posekuvat(c)Raisa Hartikainen
Futiskuvat(c)Kaisa Uusitalo

Pennut maailmalle osa 2

2011-07-31T17:07:00.003+03:00

Mökissämme tepsuttaa vielä kaksi pentusta, vapaana oleva turkoosityttö ja oma kotiinjäävä pentu. Viime viikon torstaina uuteen kotiinsa Ruotsin Haaparannalle suuntasi Boreabrie Shamrock "Otto", ainut poikamme. Ottosta tulee Marjon ja koko perheen pihavahti ja lapsipaimen. Jalkapallomatsit Roni-pojan kanssa on jo aloitettu. Tulevaisuudessa Ottoa mahdollisesti nähdään näyttelykehissä eikä jälkimaastotkaan ole kaukana - perhe asuu maalla Torniojoen saaressa jossa ympäröivää luontoa ja metsiä riittää. Onnea yhteisiin puuhasteluihin Marjo & Otto!

Boreabrie Shamrock "Otto" & omistajansa Marjo Lehto

Otto viimeisessä kuvassa kasvatuskodissaan <3

Perjantaina Rovaniemen suuntaan matkasi Boreabrie Sienna, nauhaton tyttö, jota jatkossa kusutaan (enteellisesti?) nimellä "Sinko". Outi ja Tero ihastuivat aikoinaan Salliin reenatessamme samassa hakuryhmässä Rovaniemellä ja monien vaiheiden jälkeen Sallin siskontyttö Sinko muutti sinkoilemaan Koskenkylän maisemiin labbis Masterin ja briardi Pipan ( BH Zhamanen Cocoa Pops) iloksi ja Outin tulevaksi treenikaveriksi. Lapsilla Aavalla ja Villellä tuskin oli mitään vastaansanomista uusissa pentusuunnitelmissa..:) Onnea yhteiseloon koko poppoolle!

Boreabrie Sienna om. Outi Puotiniemi

Sinko Outin hellässä syleilyssä

Sinko uuden kotinsa portailla

Viimeisin lähtijä oli valkonauhainen tyttö, Boreabrie Selene. Kasvattajamamin suloinen kuulamörsäri matkasi aina Poriin asti uuteen laumaansa Tesla-schapen ja emäntänsä Riinan iloksi. Oli ihana tavata ja jutella, vaihtaa ajatuksia ja luovuttaa "Zelda" - Nintendo prinsessa Riinalle! Briardirakkauden Riina on saanut jo äidinmaidossa, lapsuudenkodissa on asustellut kaikkiaan kolme fawnia briardia ja äitinsä Tuulan taitavissa käsissä kisakentillä näkyivät Fi Mva HK2 Zodiak Wizard Tachesolaire ja Fin Mva HK3 Zodiak Wizard Lumiere. Riinan omaa Zeldaa nähtäneen jatkossa sekä pk- että pelastusreeneissä, unohtamatta tokoa eikä agilityesteetkään takuulla jää tältä tytöltä tutustumatta. Onnea eteenpäin tämän 'tahtotytön' kanssa!

Boreabrie Selene om. Riina Pullinen

Zelda kasvatuskodissaan

Siskosten viimeiset yhteiset unet - Rilla & Zelda

Pentujen rekisteröinti on valmistunut ja pentue löytyy jo KoiraNetistä. Ensi viikolla saatte rekkarit postitse, muistakaan tehdä omistajailmot kennelliittoon!

Pennut maailmalle

2011-07-26T17:49:00.002+03:00

Pennuista ensimmäiset ovat lähteneet omiin koteihinsa. Sunnuntaina heti 7 viikon ikäisenä Jennan kainalossa kohti Torniota matkasi Boreabrie Shakira, pirtsakka punapantainen tyttö, jota jatkossa kutsutaan nimellä Naava. Punainen tyttö oli alusta lähtien Jennan suosikki ja monen muun myös. Punainen osasi poseeraamisen taidon ja pisti kuvattaessa aina parastaan ;) Varsinainen söpöstys! Sillä on myös hyvä rakenne ja oli varmaan porukan motorisesti ketterin, leikki halukkaasti ja osoitti hyvää saalisviettiä. Suhteessa vieraisiin se oli hieman pidättyväinen, kiipesi kyllä lopulta syliin mutta ei ollut ensimmäisten joukossa tervehtimässä vieraita. Naavasta tulee Jennalle uskollinen, emäntänsä koira.

Jenna & Naava 6vk mummolassa

Mummolan pihalla Vaattojärvellä

Boreabrie Shakira om. Jenna & Minna Uusitalo

Maanantaina meillä oli taas pihalla iloisia pennun hakijoita. Vanhat briardtuttuni Torniosta ovat olleet jo vuosia minuun yhteyksissä josko heille briardi taas taloon..ja nyt perheen lasten 'mukavalla painostuksella' Kaakamoon muutti Boreabrie Shady, sievä ruskeanauhainen nappisilmä. Shady oli porukan rauhallisimpia, viihtyi sylissä kuin sylissä ja jakeli pusuja kaikille. Kuvissa ruskeanauhainen tyttö on hurmannut monet tummilla nappisilmillään ja mustalla maskillaan.
Sarin ja Jukan kanssa meillä on pitkä briardhistoria. Heidän ensimmäinen briardi oli Bellacharlotta (Royal Blitzen By K'sar - Batzeeba) ja monet pohjoisen 90-luvun tapahtumat briardleireineen olemme yhdessä kokeneet. Ihanaa että 14 vuoden tauon jälkeen teille tuli taas briardi taloon ja ennenkaikkea oma kasvattini, jota saan varmasti jatkossa nähdä usein. Paljon iloisia hetkiä ja intoa koiraharrastuksiin Petterille ja Ida-marialle. Shady pääsee tulevaisuudessa kokeilemaan ainakin agilitya ja mahdollisesti raunioita, puhumattakaan tallikoirana pyörimistä.

Vähän nostalgiaa, kesäisiä tunnelmia 18 vuotta sitten, Sari & Bella

Jukka ja Bella Pohjois-Suomen paikallisjaoston syysleirillä Kemin Vähämaassa 1993

Ja paluu nykyaikaan - Jukka ja Ida-maria krotiilien hampaissa

Petteri syötiin kohta elävältä..

Perhepotretti

Boreabrie Shady om. Sari ja Jukka Mäkivuoti

Leikki-ikäisiä

2011-07-23T00:09:00.000+03:00

kuva(c) Kaisa Uusitalo

Boreabrien S-pennut ovat saaneet mikrosirut niskaan ja eläinlääkärin tarkastuksen. Pentujen purennat, navat ja sydämet olivat kunnossa ja pojan pallukat oli jo tunnettavissa. Samalla varmistui kullekin tepsuttajalle oma rekisterinimi. Rekisteröintilomake lähtee maanantaina kohti kennelliittoa, joten luovutukseen rekkarit eivät ehdi. Kasvattajatäti niitä sitten postittelee jälkikäteen.. ;)

Viimeinen viikko on ollut vauhdikas. Pentujen kehitys etenee huimaa vauhtia ja keskenään juoksevat ja painivat, vetävät rättiä ja kisuavat leluista. Yksitellen olen leikittänyt kutakin ja kaikilla on löydettävissä vimma saalistaa ja taistella rätistä. Toki yksilöllisiä eroja on havaittavissa mutta suurin osa eroista selittynee pennun vireystilalla, väsynyt pentu ei jaksa kauhean suurella innolla repiä tai kantaa saalistaan. Paras hetki leikittää ja testailla pentuja on illalla 'iltavillin' aikaan jälkeen iltaruokailun. Harmi kun itellä alkaa olla siinä vaiheessa patterit loppu.. :-/ kovasti olen tsempannut ja yrittänyt jaksaa touhuta lapsosten kanssa, on tämä kuitenkin 'once in a lifetime' näiden pentujen kanssa.
Pentujen emä Senna lähti kotiinsa Ouluun viime sunnuntaina - suuret kiitokset yhteistyöstä Terhille ja Harrille ja ennen kaikkea kiitos Sennalle, olit upea mamakoira!

kuva(c) Raisa Hartikainen

Pentueen iskän Peikon kasvattajaomistaja Maiju oli perheen kanssa meillä käymässä ja pari päivää vierähti nopsaan Vaattojärvellä mummolassa jossa asustimme pentujen kanssa vierailun ajan. Kiva kun kävitte, tulkaa toistekki! Teillä jäi PALJON Lappia näkemättä! ;)

Uusia hieman vajaa 7-viikkoiskuvia meillä kävi kuvaamassa treenikamut Ansku ja Satu - kiitos kuvista!
Sunnuntaina lähtee ensimmäinen pentu maailmalle..samaan aikaan Lapin yöttömän yön hiipumisen kanssa minun pentukesä lähenee finaaliaan, on hieman haikea olo, myönnän.

Boreabrie Shamrock

Poika ja narulelu

Leuhkana mennään...ollaan sentäs yks ja ainoo!

Boreabrie Shakira

Shakira- aito latinopoppari :)

Hips don't lie..

Boreabrie Sienna

ja vauhtia löytyy tästä tytöstä!

Tämä on minun!

Boreabrie Shady

Ruskeanauhainen tyttö - Shady

Boreabrie Shania

sininen- Shania

Boreabrie Shastamir

Pikkutyttö turkoosi vauhdissa

Boreabrie Selene

Selene - valkoinen tyttö

Tulen tulen!

kuvat(c) Anna-Leena Nordberg

On villiä melskettä

2011-07-17T13:32:00.005+03:00

Kuvapläjäys pennuista 6-viikkoispäivän kynnyksellä. Hovikuvaajani joutui krokotiilien hampaisiin ja kuvaamisesta tuli heti asteen hankalampaa... ;)
Mitään yksittäisposeja tässä ei ole kaikista pennuista ja saapa nähdä tuleekohan edes enään..kuvaaja läks kesälomareissuun ja osa pennuista matkaa jo omiin koteihin viikon päästä. (tähän semmonen haikea *huoh* jonka tosin voi lukea *jippii*)
Kiirusta pittää, pentujen äksönviikot on menossa ja meillä on mökissämme avoimet ovet. Kesäpäivät ovat olleet niin kauniita ja kuivia että mäkärät ja hyttysetkin ovat lähes kaikonneet ties minne..pennut ovat siten saaneet ulkoilla mielin määrin ja tulla taas sisälle nukkumaan tai sotkemaan.. :-/

Poika möllöttää

Siitäs sait senkin jätkä!

Valkoinen tyttö vauhdissa!

Ruskea söpöstelee

Nauhaton tyttö ja hetken pysähdys

Niin kerta!

Pikkutyttö pomottaa

Lauma kaivon ympärillä

Linssilude

painitaanko?

Hännänkannosta voi tulla sanomista... ;)

Turkoosityttö patsastelee

Epätoivoinen yritys saada yhteiskuvaa..

Joten tämmönen siitä tuli..

Mummo kanasensa niitylle ajoi

Hemmetti - repivät korvista ja tuppaavat suuhun

Hei, ei täällä olekaan maitobaaria

mutta täällä on..

Baaritiskillä on tungos..

Kuvat(c) Raisa Hartikainen

Tuuli tuule sinne missä muruseni on..

2011-07-16T10:08:00.002+03:00

Gipsyn J-pennut täyttävät tänään 5 vuotta. Onnea kaikille karvakorville ympäri suomen eikä vähiten tänne kotiin Senna-mammalle!
Omiin ajatuksiini hiipii väkisinkin kaihon tunne, oma rakas karvatöppönen ei ole tässä vierelläni. Missä olet nyt..ei ole mennyt päivääkään etteikö Salli olisi mielessäni enkä pysty tätäkään kirjoittamaan ilman kyyneleitä.
Salli rakas sinä olet inoubliable, unohtumaton.

Kauan ei kaihomieltä ehdi täällä kotosalla ruokkia, siitä pitävät huolen nämä seitsemän peikkolasta, vilkkaat 6-viikkoiset vipeltäjät. Tänä aamuna klo 5 makkarin ovi avautui ja seitsikko ryntäsi riemukkaasti olkkarin puolelle nukkuvan lauman (myös minun) kimppuun! Olivat pikkupirut saaneet pentuaitauksen portin auki ja edelleen makkarin huonosti suljetun oven..no mitä muuta voi odottaakaan Peikko The Houdinin lapsilta! Ovet on tehty avattavaksi ja kaikki esteet ylitettäviksi!

Edelleen pähkäilen ja pohdin mikä narttupennuista jää kotiin. On se kyllä yllättävän vaikeaa, ei se kyllä viimeksi ollut näin vaikeaa kun Sallia valitsin..tällä kertaa loppupeleissä on kaksi niin tasavahvaa narttua jolla molemmilla on hyvät puolensa, joskin niitä huonojakin. Pitänee luottaa intuitioon tai vetää loppujen lopuksi vaikka pitkää tikkua! ;)

Huomenna lisää..ja jokunen uusi kuvakin 6-viikkoisista.

Heinäkuun helteillä

2011-07-12T00:23:00.000+03:00

Pentujen 5-viikkoiskuvat otettiin tänään. Vaikka keli ei ihan kuumin hellepäivä ollutkaan niin kyllähän pennut olivat levottomia ja läähättäviä, pikkuisten huumori meinas totaalisesti loppua. Onneksi nyt vaikuttaa että helteet ovat ohitse, ainakin joksikin aikaa.

Pikkuhiljaa pentujen persoonallisuus ja luonteenpiirteet alkavat erottua ja yksilöityä. Vuoroviikoin pentuaitauksessa on ollut joku 'kiljukaula', ensimmäisenä aidalla roikkui ja vaati äänekkäästi huomiota punanauhainen tyttö, sittemmin nauhaton tyttö ja viime päivillä huomiota ja varsinkin huomiotta jättämistä on protestoinut valkonauhainen tyttö - se on oikein intoutunut ulvomaan surkeuttaan! Huoh, minun ei ole auttanut kuin kieltää tai jättää totaalisesti huomiotta, tässä vaiheessa pennun huomionhakuun vastaaminen nostamalla pentu syliin tai aitauksesta pois olisi karhunpalvelus tuleville viikoille. Meinaan yhä enenevässä määrin pennut yrittävät reviirin omatoimista laajennusta eikä makuuhuoneen pentuaitauksessa viihdytä samaan malliin kuin alkuaikoina.

Jospa tällä viikolla sais pidennettyä ulkoilua ja iso ulkoaitauksemme pääsisi oikeuksiinsa. Viime päivien helteillä en ole raaskinut porukkaa ulkona paahduttaa vaan olemme tehneet useita pikku keikkoja pihalle. Ulkoilun jälkeen pennut ovat saaneet leikkiä ja seurustella isojen kanssa olkkari-keittiö tilassa. Kylläpä sitä riemua onkin riittänyt, on intouduttu vetoleikkeihin sisarusten kanssa tai kiipeilty 'vuorenvalloitusta' Rastan tai Gipin selässä ja tietysti pissattu kaikki huushollin matot...mattopyykki onkin suunniteltu elokuulle aikaan 'jälkeen pentujen'! :D

Vetoleikkiä

Hammaspainia...

Pentujen oma hoploppi - mummokoira!

Perhe iltapuuhissa

Tässä 5-viikkoisposet tältä päivältä.
Kuvat(c) Raisa Hartikainen

Poika 5vk

Poika kuumissaan...

Poika söpöstelee

Sininen tyttö 5vk

Sininen tyttö korissa

Nauhaton tyttö 5vk

Nauhaton tässäkin

Valkoinen tyttö 5vk

Kuulamörsäri!

Valkoinen tyttö korissa..

Turkoosi tyttö 5vk

Turkoosi -pikkutyttö!

Ruskea tyttö 5vk

Ruskea seisoo

Punainen tyttö 5vk

Punainen seisoo

Pikkutytöt korissa - ruskea ja turkoosi

Nauhaton ja punainen korissa

4-viikkoispotretit

2011-07-04T19:25:00.000+03:00

Raisa ja Topi kävivät kylässä ja kuvasimme katraasta 4-viikkoiskuvat. Osan pennuista saimme poseeraamaan oikein hyvin vaan osan kanssa oli kyllä tekemistä. Mitään seisotuskuvia emme edes yrittäneet..Kiitos Raisalle kuvista, ensi viikolla kuvataan taas, silloin jo viisiviikkoisia naperoita!

Poika 4vk

Kukkaispoika

Nauhaton tyttö

Nauhaton tyttö tässäkin

Punainen tyttö

Punainen tyttö edestä

Ruskea tyttö

Ruskea tyttö tässäkin

Sininen tyttö

Sininen tyttö seisoo

Pikkutyttö, turkoosi

Turkoosi ja ruskea kukkapose

Valkoinen tyttö

Valkoinen menossa..

Punainen ja nauhaton yhdessä

Sininen ja valkoinen parina

Kuvat(c)Raisa Hartikainen

Lastenhoitoa

2011-07-02T22:43:00.000+03:00

Senna on auliisti jakanut pentujensa hoitovastuuta Gipille ja Rastalle, varsinkin nyt kun riiviöt alkavat olla rasittavia pikkuhampaineen ja kynsineen. Rasta on todellakin odottanut ja jonottanut makkarin portin takana koska pääsee pentuja nuuskuttelemaan ja nuolemaan. Pentuaitauksen verkon läpi se on jo viikkoja sitten käynyt lapsosiin tutustumassa ja emän ohella Rasta onkin ollut pentujen tutuin koirakontakti heti kun liikkumaan alkoivat. Rastalle hoitotätinä toimiminen on tuttua puuhaa jo kesältä 2006 J-pentujen ajalta. Yhtä pitkäpinnaisesti ja huolettomalla lapsekkuudella se tuntuu edelleen leikittävän pentuja, ihan niinkuin silloin 2-vuotiaana tyttösenä viisi vuotta sitten.

Rasta putsaa ja pyörittelee pentuja tottunein ottein :)

Pusu <3

Dagmamma!

Gipsyn reaktio pentuihin on ollut merkillinen. Sennan synnytyksen aikoihin, varsinkin ensimmäisen pennun synnyttyä, Gipsy makasi makuuhuoneen portin takana antennit ( = korvat) pystyssä ja vinkui..suorastaan ulisi kiihtyneenä. Sen reaktio pikkuisten vastasyntyneiden vikinään oli odotusteni mukainen. Moninkertaisena äitinä/emona se on aina reagoinut koiranpentujen vikinään, tuli se sitten tietokoneeltani tai televisiosta ja nyt pieniä vinkuvia koiravauvoja oli tarjolla sen omassa kodissa. Kolme päivää se päivysti portin takana huolestuneena kunnes vähitellen luovutti ja siirtyi makoilemaan eteisen naulakon alle ja käyttäytyi seuraavat viikot ihan niinkuin meillä ei mitään pentuja oliskaan! Välinpitämättömän neutraalisti. Itse ajattelen että Gipsy vanhana emona tietää varoa näiden pentujen emää ja kunnioittaa pientä perhettä tietyllä välimatkalla.
Nyt kun pennut liikkuvat ja ulkoilevat, on Gipi ja Rasta saaneet olla kaikessa mukana. Pentuja naamat nuollaan ja pyllyt putsataan rutinoiduin ottein eikä kumpikaan väsy makoilemaan pentujen tasolla lattialla niitä leikittäen - ainakaan vielä..katotaanpa tilannetta parin viikon kuluttua jolloin krotiilivaihe on pahimmillaan! :-)

Hei kaveri...mummo tässä!

Mummo tulee ihan liki..

Mummokoira hoitaa toisenpolven jälkikasvuaan hellyydellä ja rakkaudella

Uusia kokemuksia

2011-06-29T17:04:00.000+03:00

Alkuviikko on ollut pennuille uusien kokemusten keräilyä. Eilen syötiin ihka oikea ateria ja ihan Pentikin lautaselta. Matala lautanen on paras tässä vaiheessa kun pennut lähinnä uivat ruuan seassa...Hyvin tuntui ruoka maistuvan eikä pöytätavoista mitään tietoa! Voi sitä sotkua, onneksi on kolme aikuista karvamoppia jonottamassa tiskauspuuhiin.

Tänään pennut sitten ulkoilivat ekan kerran 3,5 viikkoisina, 10 minuuttia töpsyteltiin tuossa etupihalla emän kanssa ja sitten kokosin orkesterin laatikkoon ja kannoin sisälle pentuaitaukseen. Enempää en uskaltanut sillä kuuma hellepäivä sai jo tuossa ajassa pentusten kielet roikkumaan. Jatkossa sitten enemmän ja laajemmin pihaan tutustuen. Ihana kesätuuli on huolehtinut ötököiden poissaolon, joten kyllähän tämmöiset kesäpäivät meille kelpais jatkossakin.

Nurmikon hajut kinnostavat

Poika oli ulkona tosi rohkea

Tytöt uusia hajuja kokemassa

Levottomat jalat

2011-06-27T16:14:00.000+03:00

Yksi yli laidan! Eli ennen juhannusta pentulaatikon etulauta sai lähteä, ensimmäinen pentu, punanauhainen gamelboots-tyttö oli tullut laidan yli ja huusi emänsä perässä makkarin lattialla, muiden huutaessa kilpaa pentulaatikossa! Ou nou, tästä se sitten lähti, reviirin totaalinen laajennus. Kompostiverkolla aidattu puolikas makkaria saa toimia pentujen leikkikehänä täällä sisällä ja jatkossa aitaamme etupihalle terassin yhteyteen ulkoaitauksen. Täytyy toivoa tuulisia ja kuivia päiviä, jotta pennut pääsevät ulkoilemaan edes pieniä hetkiä.
Viimeisen viiden päivän aikana pentujen jalat ovat löytyneet ja aitauksessa käy jo melkoinen töpsötys ja kuhina varsinkin kun emä ilmestyy sinne. Meillä käyneiden lukuisten vierailijoiden syliin kiivetään ja lasketaan liukumäkeä ja sisarusten kesken ärrätään ja pistetään jo painiksi. Kolmiviikkoisten kynnetkin on ensimmmäistä kertaa leikattu ja toki meillä tänään jo nautittiin ensimmäiset pallerot raakaa jauhelihaa. Hanakasti hävisivät lihapallerot sormistani.

Eilen otettiin 3-viikkoiskuvat, vielä 'sisästudiossa' mutta ens viikolla jo ulkona! Pentujen jännitys näkyy hieman kuvissa, studion virkaa hoitanut verhokankaalla päällystetty nojatuoli oli hajuiltaan ihan uusi juttu ja hämmensi taaperoita selvästi. Kiitos Raisalle kuvauksesta ja Tuulille kuvausavusta.

Poika 3vk

Pojan pääkuva

Nauhaton tyttö 3vk

Nauhaton tyttö istuu

Punainen tyttö 3vk

ja tässäkin

Ruskea (ent.vihreä) tyttö 3vk

Ruskea tyttö

Sininen tyttö 3 vk

Sininen

Turkoosi tyttö 3 vk

Valkoinen tyttö 3vk

Valkoinen tyttö istuu

Lopuksi alkoi olla aika väsynyttä sakkia..

Kuvat: (c) Raisa Hartikainen

Hello maailma!

2011-06-17T16:16:00.000+03:00

Poika, se yks ja ainoo

Pennut ovat nyt 12 vrk ja kaikkien silmät ovat auenneet! Missään ihanimmassa lellittelyvaiheessa ne eivät vielä ole mutta oottakaapa pari viikkoa niin sitten söpöstellään! Painot nousevat kaikilla tasaiseen tahtiin ja emällä maitoa riittää, pari seuraavaa viikkoa onkin kiihkeintä maidontuotantoa - ja menekkiä ja viimeistään siinä vaiheessa pennut lypsävät emästä kaiken irti. Muutenkin meillä on 'mansikkimeininki', sen lisäksi että lähes takapaihalla laiduntaa parikymmentä nautaa on Sennastakin kuoriutunut varsinainen lehmä - utareet läpsyvät hauskasti kun se porhaltaa tuolla pihalla tai pikkulenkeillä. Meän Mansikki! :)

Mansikki kukkakedolla

Lapin kesä on nyt kauneimmillaan, kukkia niityt täynnä ja yötön yö..ilman hyttysiä ja mäkäröitä Lappi olis kesäparatiisi. Olis..

Ohessa pennuista posekuvia 11 vrk:n ikäisinä. Otetaan taas lisää kunhan tuosta kasvavat ja jalat alkavat löytyä.

Poika 11 vrk

Nauhaton tyttö

Nauhaton tyttö edestä

Punainen tyttö

Tummansininen tyttö

Turkoosi tyttö, pikkutyttö

Vihreä tyttö, jatkossa ruskeanauhainen

Valkoinen tyttö

ryhmäpose

kolmenkopla

Kaikki kuvat (c) Raisa Hartikainen - Kiitos Raisalle!

Huh hellettä

2011-06-12T15:50:00.000+03:00

Pentujen ensimmäinen viikko on takana ja olipahan viikko. Tiistaina lykkäs Läntiseen lappiin semmoset helteet että pois alta..me no like! Enkä varsinkaan tässä tilanteessa kun makkarin nurkassa on laatikollinen parinpäivän ikäisiä pentuja ja niiden jatkuvasti läähättävä emä. Sennan oloa helpottaakseni suihkuttelin sitä viileällä vedellä pari krt päivässä, varsinkin 'tissihuuhtelu' teki hyvää. Sen jälkeen olikin vatsanalus kuivattava huolellisesti ettei kosteus pääse muhimaan ja aiheuttamaan hotspotteja yms.

Senna tuulettaa...

Ulkoilusta ei juurikaan helpotusta löytynyt sillä viikon aikana mäkäräparvet löysivät kotipihamme ja kovin seisovassa helleilmassa hyökkäsivät kuin ilmavoimat koirien kimppuun! *Huoh* eiku koirat jatkuvasti sisällä 'saunailmastossa' ja ihan vaan pikkulenkit päivällä ja illan vähän viiletessä pitempi lenkitys. Hemmetti tätä lapin kesää..harkitsin jo pentulauman kanssa muuttamista Terhin ja Harrin pihakämppään Ouluun! :(

Onneksi lauantai-iltana ilma jäähtyi ja sunnuntaina olikin kivat 13' astetta ja puolipilvistä. Kesäinen tuuli hillitsee myös mäkäröiden esiintymistä ja kun koko alkavan viikon on luvannut samanlaista keliä niin kyllähän taas passaa. Jatkossa voi olla helteitä luvassa, varsinkin heinäkuussa, mutta ei se silloin enään niin haittaa, pennut ovat jo isompia eikä emon tartte yhtenään maata tukalassa pentulaatikossa.
Toki eka viikko on toisaalta ollut ihanan helppo, pennut syövät ja nukkuvat, syövät ja taas nukkuvat...lähinnä minun huolekseni on jäänyt päivittäinen punnitus ja käsittely - muusta on huolehtinut emo. Hienosti on Sennalla maitoa riittänyt ja ruokahalu on valtava, synnytyksen jälkeistä ripulia ei onneksi tullut eikä hetkittäinen lämmönnousu onneksi johtunut mistään vakavammasta.

Huolellista putsausta

Pennuista alkaa pikkuhiljaa erottua yksilöllisiä piirteitä, punanauhainen tyttö on oikea gamelboots, aina jossain omilla teillään laatikon reunamilla tai kiipeilemässä emän niskassa. Ainoa poika on oikea ahmatti, posket lommolla vetelee evästä maitobaarissa. Ensimmäisenä syntynyt pikkutyttö (turkoosinauha) on porukan pienin ja äänekkäin, jo syntymästä asti se on antanut kuulua itsestään ja protestoi äänekkäästi jos jää tissillä muiden tallomaksi. Tummansininauhainen tyttö on kaunotar, ainakin minun mielestä! Sille näyttäis tulevan paras fawnväri ja kropaltaan se on pitkänomainen ja vahva.

Gamelboots emänsä niskassa..

Haukotus tätä hellettä..

Hauska nähdä meneekö kasvattajan ennustukset ihan pöpelikköön - paljon ehtivät pikkuiset muuttua ja kasvaa ennen kuin niistä varsinaisesti mitään näkee. Yksilöposeja ei sitten tulekaan tähän bloggaukseen, yksin niitä on hankala ottaa enkä ole vielä kutsunut ketään vieraita meille, synnytyskamuja Raisaa ja Terhiä lukuunottamatta. Ens viikolla kuvataan..

Peikkolapsia

2011-06-06T17:11:00.000+03:00

Boreabrien ensimmäinen pentue on syntynyt. Jos mitään ikinä toivoin niin sitä sain. Nimittäin tyttöjä! Pentuja syntyi kaikkiaan kahdeksan mutta viimeisenä, monta tuntia jälkeen muiden, syntynyt musta poika syntyi kuolleena. Joten pentulaatikossa tuhisee tyytyväisenä 1 uros ja 6 narttua, kaikki väriltään fawneja!

Sennan synnytys eteni oppikirjamaisesti avautumisesta varsinaiseen synnytykseen. Monella tapaa samanlainen kantaja ja synnyttäjä kuin emänsä Gipsy, joten minun oli helppo seurata tuttuja 'merkkejä'. Viimeisenä kolmena vuorokautena Senna oli todella rauhallinen, ulkona se tosin pyrki ulkosaunan alle 'pesäpuuhiin' ja sisällä mieluisin paikka oli, varsinkin avautumisvaiheessa, minun sänky.

61vrk 10 tuntia ennen h-hetkeä

Lauantain käytöksen ja lämpöjen laskun perusteella odottelin varsinaista synnytystä alkavaksi vasta sunnuntai-iltana vaan toisin kävi.
Lauantaina puolen yön aikoihin tuleva äiti laski vetensä minun sänkyyn (tietysti) ja siitä parin tunnin supistelujen jälkeen syntyikin ensimmäinen pentu klo 2.20 ja ihan pentulaatikkoon ;). Sunnuntaiaamuna klo 8.30 syntyi viimeinen elävä pentu, kasassa oli siis seitsemän fawnia tuhisijaa. Jo syntyneiden pentujen putsauksen ja imetyksen ohessa huomasin että vielä supistelee, mutta luulin että tulossa on korkeintaan jälkeisiä, pian kävi kuitenki selväksi että pentuhan sieltä oli tulossa. Hitaasti ja heikkenevillä supistuksilla ja minun vetoavulla saatiin perätilassa oleva pentu viimein ulos, musta uros mutta valitettavasti kuollut. Istukka oli irronnut, joten hapenpuutteeseen tämä varmaan synnytyskanavassa menehtyi. Yritin ohjeiden mukaan elvyttää pentua ja kyllä Sennakin sitä tarmokkaasti putsasi ja pyöritteli vaan ei ollut tästä pojasta eläjäksi.

Hienosti Senna suoriutui synnytyksestä ja huolehtii ja hoitaa pentunsa parhaalla mahdollisella tavalla, maitoa tulee hyvin ja vuorokausi syntymän jälkeen kaikkien pentujen paino on noussut. Toki vielä voi tulla mutkia matkaan, kriittistä aikaa on ainakin tämä eka viikko ja jatkossakin pitää tarkkailla pentujen hyvinvoinnin ja painonnousun lisäksi emää, mahdollisten nisätulehdusten tai kohtutulehduksen vuoksi.
Jos meillä ei ihan peikkolapsia olekaan niin onpahan ainakin 7 upeaa ja terhakkaa Peikon lasta. Terveiset vaan iskäkoiralle Vantaalle, viimeisen 9 viikon perusteella Senna vois kyllä todeta kuinka helpolla isät kaikessa pääsevätkin... ;)

Kuvissa tyytyväinen emä kera vastasyntyneiden pentujen, fawn värisävyissä on eroavaisuuksia, on vaaleampaa ja tosi tummaa ja mahdollisesti myös suvussa vahvasti esiintyvää charbonnea. Meille kaikki fawnsävyt ovat tervetulleita, ei värillä ole väliä, sen todisti oikeaksi jo pieni charbonnevärinen enkelikoira, pentujen unohtumaton täti.

The Big Mama

2011-06-01T21:42:00.000+03:00

Senna on ollut meillä mammalomalla viime perjantaista asti. Kävimme koko lauman kokoonpanolla hakemassa matamin Oulusta. Eipä voisi helpommin sujua tämä laumottuminen, Gipsy ja Rasta ottivat Sennan heti omaan porukkaan ja yhteiselo on ollut alusta alkaen sopuisaa ja mutkatonta. Sennalle meän pikku mökki pihapiireineen ja lenkkipolkuineen oli jo tuttu huhtikuiselta lemmenlomalta, joten tänne se asettui kuin kotiinsa.

Mamma ja tukijoukot

Mama to be portailla tarkkailemassa

Keppihippasilla

Aluksi tuntui että onpas se valtava - paksu kuin elefantti! Nyt kun se on pyörinyt tässä jaloissa, ei se enään niin mahdottoman paksulta vaikutakaan - silmä on vissiin tottunut sen lyllerykseen ison mahansa kanssa. ;-)
Tänään on tiineyden 58vrk jos lasketaan ensimmäisestä astumisesta, vielä neito on rauhallinen enkä uskoisi synnytyksen käynnistyvän ihan lähipäivinä. Huomenna alan mittailemaan lämpöjä, aamua iltaa. Jos vaikka sais lämpöpiikin kiinni, Gipsyn synnytyksen aikoihin en saanut eli se maaginen lämmönlasku jäi huomaamatta/mittaamatta. Onneksi avautumisvaiheen voi huomioida muutenkin, ainakin Gipillä se oli pitkä, varmaan 36 tuntia se petasi ja läähätti, tunki itseään sängyn alle ja oli levoton. Jännä nähdä onko synnytyksen käynnistyminen ja itse synnytys samanlainen tyttärellä kuin oli äidillä...toivotaan ainakin - silloin kaikki sujuisi hienosti ja onnellisesti loppuun asti.

Senna 54vrk:n komeudessaan

Senna on kaikessa pyöreydessään upean näköinen. Se ei ole koskaan näyttänyt näin kauniilta! Kyllä se raskaus vaan toisia pukee! ;-)
Olen sihtaillut sitä kameralla harva se päivä ja Terhi tuumas että pitää ottaa näitä kuvia mukaan tuomareille näyttelykehään - tyyliin 'on se ainakin joskus ollut kaunis ja upeassa massassa!'

57 vrk takana

Aurinkokylpyä 58vrk

Levollisin mielin suuntaamme kohti viikonloppua ja loppuhuipennusta, itse laskeskelin että la-ti välisenä aikana pennut syntyisivät. Lupaan päivittää blogia ja varsinkin facebookia ahkerasti synnytyksen käynnistyttyä. Toivotaan mammakoiralle voimia loppurutistukseen eikä ne voimat kasvattajallekaan pahitteeksi ole. :)

Perintötekijöistä :)

2011-05-23T23:19:00.012+03:00

Eläinrakkaus on periytyvää. Näin ainakin itse uskon. Vaikkei kumpikaan minun vanhemmista ole varsinaista eläinhulluutta esittänyt mutta eläimistä pitävät ja minunkin koirat ovat 'mummolaan' aina tervetulleita. Sisarusten lapsista monilla on oma koira tai kissa ja veljentyttöni Jenna varsinkin on aktiivinen agilityharrastaja toyvillakoiransa kanssa.
Jenna kisaa oman Pekko-villiksen kanssa minien 2-luokassa ja on viimeisen vuoden aikana 'lainaohjastanut' espanjanvesikoira Miroa hienoilla tuloksilla nousten maksien 3-luokkaan! Omien kisakoirien treenaamisen ja kisaamisen ohessa Jenna vetää agireenejä omassa seurassaan TORKK:ssa (Tornion kennelkerho ry).

Toypoweria! kuva(c)Hanna Lindh

Tulevasta pentueestani Jennalle on 'tilattu' oma narttupentu - agikentille, tokoon ja mahdollisesti muihinkin aktiviteetteihin. Pitkään Jenna punnitsi ja harkitsi eri maksirotujen väliltä, vaihtoehtoina oli perroa, belgiä, briardia ja medikokoisista koikkeri. Jännä ettei maksikoirien ehdoton ykkösrotu bortsu nostata Jennassa minkäänlaisia tunteita. Totuus lienee kuitenkin että mikäli agilityn huipulle (makseissa) mielii niin melkeinpä bortsu olla pitää.

Jenna ja Miro -FI Tva SPA1 Villa Perla's Montearroyo

kuva(c)Pirkko Riekki

Sinällään on mahtavaa että Jenna valitsi lopulta briardin, uskon että minun hippijengillä, olemassaolevilla ja menneillä, oli tassunsa pelissä. Briard on, sanoisinko, persoonallinen vaihtoehto lajiin kuin lajiin ja toivon että Jennastakin ajan mittaan kehkeytyisi samanlainen 'rakkaudesta rotuun' harrastaja kuin itse koen olevani.

Jenna kesällä 2006 sylissään tulevan koiransa emä!

Tulevat viikot ovat meille jännittäviä ja juhlaviakin aikoja, Jenna ja siskontyttöni Kaisa valmistuvat nuoriso ja -vapaa-ajanohjaajiksi ja siinä juhlahumun keskellä Sennan h-hetki lähestyy...olen luvannut Jennalle karvaisen valmistujaislahjan - tosin hieman jälkikäteen toimitettuna! Toivottavasti kaikki sujuu loppuun asti hyvin ja saan toteuttaa ainakin yhden unelman todeksi ja toivottaa uuden harrastajan rotuun - ja sukuun- tervetulleeksi!

Pentukesä

2011-05-08T21:43:00.000+03:00

Viisi pientä elefanttia marssi näin...tunnelmaa kesältä 2006

Blogin päivittäminen on ollut aina vaan tahmeampaa..jossain vaiheessa kevättä pohdin koko blogin sulkemista mutta nyt sain aihetta sittenkin pitää tämän hengissä! Vaikka minun blogi ei varsinaisesti mikään treeniblogi päiväkirjan tapaan olekaan niin silti täällä on pitkälti kerrottu sekä tarinoin että kuvin koirieni harrastuksista, treeneistä ja koekommelluksista. Kahden lähes 'eläkeläistyneen' koiran laumassa ei niin paljon reenailla saati kisailla että niiden takia viitsis blogia päivittää. Eikä meillä muutenkaan mitään tapahdu, normi arkea vaan lenkkeilyineen ja pihahommineen.

Blogi säilyy hengissä tulevan pentueen vuoksi ja jatkossa toki uuden harrastuskaverin myötä. Senna käväisi ultrassa viime viikolla ja ihan tuhdisti tiineeltä oli näyttänyt. Keväinen riiustelu pitkän kaavan mukaan on tuottamassa tulosta! Meille tulee pikku briardeja kesäkuun alkupäivinä!! Olo on ollut samaan aikaan ihan tyrmistyneen onnellinen sekä hieman huolestunut..olen iki-onnellinen että tilauksessa on vihdoin itselleni uusi harrastuskaveri ja ihan näistä omista tutuista linjoistani. Samalla teen onnelliseksi ainakin yhden agilityharrastajan maxikoira haaveineen! Toisaalta mitään isoa pentuetta en ole tilannut ja siihenkin tässä on kaikki 'oireet' olemassa. 'Sitä saa mitä tilaa' - sanotaan..nyt en kyllä ole tilannut kuin korkeintaan viisi-kuusi pikku tepsuttajaa - Sennalle vaan tiedoksi! ;)

Toimikoon tämän bloggauksen kuvat mainoksena ja pentukuumeen nostattajina blogini selailijoille ja mahdollisesti omasta briardpennusta haaveileville! Kaikki pentukyselyt ja varaukset ovat tervetulleita!

Kuvissa pentueen emä Senna sisaruksineen kesällä 2006. Uusia pentukuvia ja kuulumisia tulevasta Boreabrien ensimmäisestä pentueesta päivittelen jatkossa, pentujen synnyttyä, tähän samaan blogiin ja lupaan olla ahkera(mpi) bloggailija!

Salli 7vk

Senna 7vk

Rasta ja riiviöt

Pentukesää haaveissani odottelin jo viime syksynä, pitkin matkaa on koettu paljon surua ja luopumista, onneksi tästä haaveesta ei tarvinnut luopua - ihana pennuntuoksuinen kesä on tulollaan!

Loverboy

2011-04-18T19:27:00.000+03:00

Loverboy läks kotiinsa. Kylläpäs tuntuukin talo niin tyhjältä parin viikon hulinan jälkeen. Ei Peku mikään äänekäs koira ollut, päinvastoin, hiljainen koira, joka ilmoitti vain jos pihaan ajoi auto tai reviirille ilmestyi kilpakosija..semmosenki bongasimme yksi päivä pihaltamme Sennan täällä ollessa. :-/

Peikko on kyllä todella sympaattinen briarduros, kiltti ja nöyrä, helposti käsiteltävissä eikä pätkääkään dominoiva. Tutustuu vieraisiin ihmisiin ennakkoluulottomasti ja osaa rauhoittua jalkoihini täysin vieraissa paikoissa. Lenkillä se piti jatkuvasti minuun kontaktia juosten ainakin tuplasti pitemmät lenkit mitä itse kävelin.
Varsin vilkas poika se kyllä on mutta hyvät hermot omaavana ei sen vilkkaus 'hajoa' rasittavaksi säheltämiseksi kunhan on vaan reaktioissaan nopea.

Varsinainen saalispöhelö se kyllä on, joella se hyppäsi sulakkoon joutsenten perässä ja heitti siinä samalla talviturkkinsa jorpakkoon ja metsäteiden pusikoista se löysi varsinaisen huvituksen itelleen - riekot! Kyllä siinä oli naurussa pitelemistä kun riekkoparvet päkättäen ryntäsivät lentoon ja pöhköpeikko perässä. No, tulipa kunnon kuntokuuri kun märässä sohjossa kahlasi pitkin metsäteiden varsia. Ja tätä huvitusta riitti joka iltalenkille!

Kiihkeä vimma saalistaa autoja, mopoja ja moottorikelkkoja on kyllä pidemmän päälle rasittavaa eikä ollenkaan toivottavaa ihan jo koiran turvallisuuden vuoksi. Onneksi poroja ei Peikon loman aikaan täällä näkynyt...nyt kun palasin reissusta olivat porotkin palanneet talviruokintapaikoilta läheisille pelloille..huh, niissä olis Pekulla ollut ihmettelemistä...
Tosi hellyydenkipeä ja 'pieni pusuttelija' tuostakin loverboysta aina iltaisin kuoriutui, televisiota katsellessa oli varmaa että syliin työntyi iso briardinpää eikä sohvalle tarttenut kuin istahtaa kun oli jo karvainen kaveri vieressä rapsutuksia kerjäten.
Niinä hetkinä ihan unohdin kaikki pöydältä varastetut irtokarkit tai limaiset, hieman maistetut ja pahoiksi(?) todetut turkinpippurit lattialla ja minun sukan pohjissa..tai kuinka spagettibolognese oli yllättäen hävinnyt kattilasta parempiin suihin (todistusaineistoa löytyi erään partakarvoista..). Ensimmäisenä päivänä, Sennan kanssa, nuoripari oli innostunut pelaamaan hedelmäpeliä, lattialta lojuneista appelsiineista ja omenoista löytyi pieniä sieviä hampaanjälkiä, ihan kaikista. No, Maiju kyllä varoitti minua - kaikki eloperäinen aines olisi parasta piilottaa jos Pekun jättää yksin kotiin..en uskonut enkä oikeastaan edes muistanut.
Vaan ei se mitään Peksi - kukaan ei ole täydellinen!

Siltikin uskon lujasti että Sennalle Peikko oli nappivalinta, lähes täydellinen! ;-)
Toivon kovasti tätä pentuetta syntyväksi kesäkuun ekalla viikolla, uskallan olla varovaisen toiveikas vaikka toki realistina olen selaillut nettiä pitkin talvea ja kuluvaa kevättä sekä kotimaan että ulkomaiden briardpentutarjontaa tutkaillen. Varavaihtoehtojakin onneksi on!

Peikkoa Käkivaaran maisemissa kuvasi (c) Anna-Leena Nordberg. Kiitos Anskulle!

Pitkän kaavan mukaan

2011-04-10T21:24:00.003+03:00

*Huoh* ...ei menny niinku Strömsössä...astutuskeikka Vantaalle nimittäin. Viime viikkojen tapahtumat ovat kyllä pistäneet pään pyörälle. On vietetty aikaa maantiellä (paljon!!), useita öitä hotellissa (turhaan!!) ja vierailtu Seutulan Kuusitiellä tiuhaan tahtiin (no vierailut on aina kivoja!). Operaatio Sennan astutusreissu sai aivan toisenlaisen käänteen kuin mihin ikinä olin varautunut.

Sennan kosiomatka Vantaalle valitun sulhon Peikon luokse alkoi tiistaina 29.3. Progearvojen mukaan olisi odotettavissa että ns.tärppipäivät osuisivat juuri sille viikolle. Ajelimme Sennan kanssa varhain tiistaiaamuna Oulusta Kajaaniin ja sieltä edelleen Tikkasen Volvolla kohti Vantaata ja hotelliamme Tikkurilassa. Maijun ja Peikon kanssa oli sovittu ekat treffit hotellin 'takapihalle' jo saapumisiltana.

Ensimmäisellä kerralla Peikko oli kyllä kiinnostunut tyttöystävästään mutta sai tylyt pakit kosioyrityksilleen. Päätimme kokeilla seuraavana päivänä Peikon kotona, josko morsio olisi jo suostuvaisempi. Ei mitään uutta, nuoripari kyllä viihtyi keskenään ja viilettivät pitkin pihaa välillä toisiinsa tutustuen ja keskenään kiehnäten mutta ei yhtäkään edes kunnon yritystä astumisen suuntaan. Hmm...

Torstaina jatkettiin edelleen Peikon kotona ja sama maltillinen riiustelu jatkui - ei astumista. Perjantaina sama homma, narttu tuntui pikkuhiljaa 'lämpenevän' mutta uroksen innostus ei vähääkään. Olin jo silloin vakuuttunut että narttu ei ole 'valmis' eikä juoksu ole edennyt esikiimaa pidemmälle, vaihtoehtoina oli jättää Senna Vantaalle tai ottaa Peikko kyytiin kohti pohjoista, päädyimme jälkimmäiseen.
Peikko matkasi meidän kanssa Kajaaniin, sieltä Ouluun ja edelleen Sieppijärvelle ja morsio tietysti tiukasti mukana. Lemmenloma Lapissa oli alkamassa.

Maanantaina 4.4 Sennan juoksun 18pv alkoi tapahtua, koko päivän Peikko oli kuin perävaunu kiinni Sennan persuuksissa, haju ja vaalentunut vuoto kiehtoi kovasti. Iltaruuan jälkeen alkoi semmoiset 'iltavillit' että oksat pois, sohvalle, alas, taas sohvalle ja painia ja kiehnäystä, välillä oli yritystä jo astua mutta jouduin puhaltamaan pelin poikki koska täydellä vatsalla riskit vaikka vatsalaukunkiertymään olivat olemassa! Tylsä sutenööri!

Tiistaina jo aamulla huomasin että h-hetki on lähellä, useita kunnon astutumisyrityksiä ja kiihkeää leikkiä pihalla. Iltapäivällä se sitten onnistui. Peikko astui Sennan juoksun 19pv. Samoin keskiviikkona (20pv) ja edelleen torstaina (21pv).
Perjantaina oli jo toinen ääni kellossa, Sennan tärpit olivat auttamattomasti ohitse ja neiti luisti tehokkaasti kiihkeän sulhonsa otteista.

Sanoin Maijulle etten anna periksi vaan tämä juoksu katotaan loppuun ja käännetään se viimeinenkin kivi ja nyt voin vain todeta että se kannatti. Jos tästä ikinä pentuja tulee niin opetus on ollut melkoinen, ainakin minulle - luota koiriin!! Luota eläimiin, ne etenevät viettiensä viemänä eivätkä tutkaile kalenteria tai laske hormooniarvoja.

Senna on palautettu kotiinsa ja Peikko jatkaa Lapin lomailuaan minun hemmoteltavana. Olen luvannut Peikolle ikimuistoisen 2-viikkoisen, paljon liikuntaa, jalkapalloa, hyvää ruokaa ja herkkuja, rapsutuksia ja hellyyttä.
Peikon mielestä parasta on kuitenkin nämä tytöt, voitte vain kuvitella sen ilmeen kun Sennan lähdön jälkeen Rasta ja Gipsy palasivat kotiin ja voil'a Rasta oli juuri aloittanut juoksun, jonka Peku ilmeisen tarkasti huomioi - Aah toinenkin tyttöystävä tuumi nuorimies innoissaan. Peikon mielestä tämä on varmasti PARAS LOMA IKINÄ!! ;)
Enkä tietenkään ole hennonnut kertoa Pekulle että kotiinpaluu matriarkka mamin suojiin tapahtuu ennen kun tämä uusi tyttöystävä on tärpeissään...annetaan Loverboyn unelmoida!
Kiitokset Maijulle luottamuksesta - teen kaikkeni että Pekulla on täällä hyvät olot. Suurkiitokset Tikkasen Minnalle matkaseurasta ja ihan kaikesta - uskomme ei horju vai mitä! ;-)
Suurkiitokset Terhille ja Harrille pitkäjänteisyydestä ja morsion 'lainasta' sekä yösijasta ja vieraanvaraisuudesta.
Ihan ilman teemaa Thelma & Louise tätäkään reissua ei tehty, paljon kommelluksia mahtui mukaan, niistä saa Tikkanen rustailla omaan blogiinsa.

Kuukauden kuluttua käydään ultrassa kurkkaamassa onko siemenet itäneet ja onko meille tulossa viiden vuoden tauon jälkeen jälleen pentukesä. (Journalisti Tikkasen toiveesta täällä ei julkaista mitään astutuskuvia..ne on kuulemma rumia..saatte tyytyä oheisin 'lämmittelykuviin' ja nuorenparin söpöstelyposeen) :-)

Päivänsankari

2011-03-23T16:05:00.005+02:00

Rasta, minun kuopukseni, täyttää tänään jo 7-vuotta. Ennen vanhaan tämä oli veteraani-iän kynnys, seiskavuotiaat pääsivät näyttelyissä veteraaniluokkaan! Ikinuorta Rastaa ei kyllä vetskuksi uskois, sen verran pöhkö höntsääjä se vielä on. Onneksi.

Rasta on tämän hetkisistä koiristani ns. väliinputoaja. Se tuli ehkä vähän huonoon saumaan aikoinaan, Gipsy oli vielä kisakoira ja treenattava ja omat työkiireet siihen päälle. Rasta jäi kaikessa vähemmälle. Sitten tuli Salli, joka oli minun 'mittatilauskoira' ja sai suurimman huomion treeneissä. Rastalla on myös ikävä taipumus reagoida ampumiseen joten haaveet pk-urasta jäivät siihen. Luonnetestissä 3-vuotiaana Rasta todettiin laukauskokemattomaksi eikä se edelleenkään mikään 'häviää horisonttiin' tapaus ole. Pk-tottiksessa se pysyy paikalla vaikka suorittavalle koiralle ammutaan mutta kenttäliikkeissä kuormittuu todella paljon laukauksista ja siitä iloisesta häntääheiluttavasta koirasta tulee jalkaani liimautuva, apaattisen oloinen epävarma koira.

Rastan kanssa olisi pitänyt tehdä paljon paukkutreeniä ja ylipäänsä treeniä nuorempana, paukkuarkuudella on taipumus pahentua iän myötä.

Rasta on taitava metsäjälkikoira, motivoitunut ja innokas etenijä, erittäin hyvä jälkikapuloiden ilmaisija ja kulmatyöskentelijä. Huomattavasti parempi jälkikoira kuin Salli oli ikinä, Rastalle on Sallin treenien ohessa tehty paljonkin metsäjälkiä enkä edelleenkään voi kuvata sitä tunnetta kun koulutuksessa on onnistunut ja käsissäsi on taas (Petran jälkeen) huippu jäljestäjä.

Ensi kesänä jatkamme jälkitreenejä pellolla. Rastalle on tehty pentuna pohjat pellolla mutta suht pian siirrytty metsään. Edelleen kovan työn alla on kulmat, tarkka ja keskittynyt kulmien selvittäminen, siinä meillä riittää työsarkaa. Haaveissa olisi edelleen tulos erikoisjäljeltä (FH).

Paljon onnea Rasta, oma hännänheiluttajani ja arjen ilopilleri. Olet rakas!

Kotisivujeni Koirat- osastolta yksilöt vähenee...Sallin jälkeen on sieltä nyt poistettu Galileo. Ei Leo mihinkään ole hävinnyt eikä onneksi in memoriam-sivustolle. Luovutin Leon omistajuuden kokonaan Manelle ja Juhalle. Mulla ei ole Leolle jalostussuunnitelmia joten turhaan pidän sitä nimissäni. Leo jatkaa aktiivista kotikoiran elämää Juhan lenkkikaverina Kuopiossa ja todella mielenkiinnolla seuraan sen jälkeläisten, Zhamanen X-mas-pentueen kehitystä ja edesottamuksia. Toivotaan että niistä joitain nähtäisiin ainakin tulevaisuuden näyttelykehissä.

Hartaasti toivon että koirat-sivulle saataisiin muutama uusi 'jäsen' ensi kesän kuluessa. Sennan juoksu on alkanut ja ensi viikolla suuntaamme sulhasiin Vantaalle. Pitäkää peukkuja että nuoripari tykästyisi toisiinsa ja astutukset onnistuisivat.

Tikkasen Minna on luvannut lähteä 'sutenööriksi' ja matkakaveriksi ja sehän tietää vauhdikasta 'Thelma & Louise' teemaa tälle reissulle. Tulleepi hauska reissu. :)

Keväinen pose - ei enään niin nuorista koiristani.

Poroaidalla

2011-03-06T17:21:00.016+02:00

Poroaidalla - paimenia nämäkin! :)

Kevät tuli kertaheitolla! Jos vielä pari viikkoa sitten hytistiin -30 asteen pakkasissa on lukemat siitä nousseet jopa plussan puolelle. No, pessimistinä tiedän että tämä aikainen kevääntulo näillä leveyksillä tietää vielä lumisateita, räntää ja kunnon pakkasiakin (ainakin yöpakkasia). Mutta nautitaan nyt tästä. Maisema tosin on kokenut 'rumennuksen' - rankat tuulet ovat roskanneet pihan ja metsäreitit, joka paikassa on männynoksia ja käpyjä eikä upeista talvisista huurrepuista ole enään jälkeäkään. Toisaalta on nuo aurinkolatvaiset kuuset ja männytkin niin ihania! Ja mikä parasta päivä on pidentynyt - kohta näkee iltalenkinkin käveleskellä valoisassa kevättalven illassa.

Poropaimennustapahtuma 4.-6.3.2011 Aitamännikkö

Lapinporokoirauros testin 2-aidassa.

Kisuroille kyytiä!

Kävin tänään seuraamassa poropaimennuskisoja Kolarin paliskunnan Karkulaisen aidalla Aitamännikössä eli mulle ihan se lähin poroaita. Karkulaisen aidassa on talviruokinnassa n. 800 poroa. Itse poroaita on tosi laaja, useita kilometrejä pitkä ja leveä. Poropaimennuskisat käytiin kahdessa ns.erotusaidassa porokämpän tuntumassa. Kolmipäiväisissä kisoissa oli kaksi (pe ja su) ns soveltuvuuskoetta ja lauantaina varsinainen poropaimennuskilpailu. Osallistujia oli n. 75 koiraa, 23-25/päivä. Suurin osa oli lapinporokoiria, varsinkin lauantain kilpailussa. Paimennuskokeessa (sove) oli mukana lapinporokoirien lisäksi lapinkoiria ja niitä paimensukuisia, korkearaajaisempia. Näyttelyissä nähtäviä paksuturkkisia lyllertäjiä ei aidassa juuri tavannut.

Paimennuskokeessa koira tuodaan ensimmäiseen isoon aitaan jossa on kolme poroa. Tuomarin luvalla ohjaaja irroittaa koiran ja aja-käskyllä lähettää sen aitaan poroja etsimään, löydettyään porot koiran tulee ajaa niitä haukkuen kohti porttia ja siellä seisovaa tuomarijoukkoa ja ohjaajaa. Koira saa ajattaa poroja parikin kierrosta ennenkuin portti avataan ja porot pääsevät kirnuun (iso ns.pyöröaitaus). Koira otetaan tässä hallintaan ennen kuin päästetään kirnussa uudelleen irti ja aja-käskyllä homma jatkuu. Esimerkillisesti työskentelevä porokoira osaa hakea parttiosta eronneen poron takaisin laumaan ja käskystä ajattaa ne porttien läpi seuraavan aitaan jne. Itse huomioin miten monet koirat väsähtivät tässä vaiheessa, sijaistoimintoina urokset merkkailivat hajuja ja monet jumittuivat 'namikauppaan' eli poronpapanoihin...silti testi oli suurimmalla osalla hyväksytty! Jos koira ei ensimmäisessä aidassa osoita riittävää kinnostusta hommaan eikä irtoa ohjaajasta hakeakseen poroja eli ei ajata niin testi keskeytetään siihen ja hylsy tulee. Jos pääsee toiseen aitaan niin testi on todennäköisesti hyväksytty vaikka työskentely siellä ei niin intensiivistä oliskaan. Tottelevaisuutta mitataan testin kuluessa moneen otteseen - koiran pitää tulla kutsusta ohjaajan luo ja jättää porot ja taas aja-käskyllä saada porot liikkeelle (mikä ei tosiaankaan ole vaikeaa sillä porot on käytännössä koko ajan liikkeessä, ajoi koira tai ei)

Osallistujaluetteloa selailtua huomioin että koko porokoiraharrastus taitaa olla kovin etelä-suomi painoitteista. Poropaimennuskilpailussa oli mukana muutama työkoira Lapista jotka toki erottuivatkin alan 'ammattilaisina'. Silti jäin miettimään kuinka hyviä nämä etelän koirat olisivatkaan jos niillä olisi mahdollisuus harjoitella porojen kanssa. Paimennuskokeessa (sove) on tarkoitus mitata soveltuvuutta poropaimennukseen joten siihen ei varsinaisesti harjoittelua tarvita, luonnonlahjoilla pärjää pitkälle.

Siinähän olis suorastaan bisneksen paikka - pieni parinkymmenen poron tila Uudellemaalle esim Vihtiin tarkoituksena tarjota talvisin poropaimennusmahdollisuus eteläisen suomen valtaisalle porokoira ja lapinkoiraharrastajoukolle! Käyttöominaisuudet ja käyttölinjat ovat suuressa huudossa nykyisin vrt. bortsuissa paimenlinjaisten suosio, belgeissä ja sakuissa käyttölinjat ja näissä lappalaisissa paimenlinjat myös.

Itsekin olen miettinyt porokoiraa yhtenä vaihtoehtona omaksi roduksi, mutta en pk-harrastukseen, varmaan maastolajien opetus ja omaksuminen on suhteellisen helppoa mutta vietikkään pk-tottiksen työstäminen porkkikselle on työlästä ellei mahdottomuus, näin näkisin. Minua ei myöskään ilahduta ko koirien äänekkyys, ne todella tykkäävät omasta äänestä ja mielellään kommentoivat kaikkea ja kaikkiin! :)

Ihailtavaa oli seurata porokoiraharrastajien 'yhteenkuuluvuutta' ja koirien alkuperäisiä ominaisuuksia tunnuttiin arvostettavan eikä eksoottinen paimennuskoematka kaukaiseen Lappiin ollut reissu eikä mikään, moni suuntasikin paimennusviikonlopun jälkeen tunturiin hiihtelemään ja laskettelemaan. No, mikäpä siinä - Lappi antaa nyt parastaan!

Pakkanen

2011-02-16T16:31:00.008+02:00

Päivän puheenaihe number one. Tiedotusvälineet syöttävät päivästä toiseen karmean pakkasen aiheuttamia huolia ja murheita. Junat myöhästelee, autot jäätyvät tien poskeen jos ylipäänsä käynnistyvät aamulla, ihmiset ovat turhautuneita ja kiukkusia. Helmikuu ja pakkanen jotenkin vain kuuluvat yhteen, viime talvena tähän aikaan oli juuri samaiset lukemat ja pitkään silloinenkin pakkasjakso kesti. Viime aikoina lukemat ovat huidelleet yön -36'c -- päivän -25'c välillä. Aurinko hieman nostaa lukemia päivällä mutta varsin raikasta on siltikin ollut, ei vielä voi puhua kevätauringosta, ainakaan näillä leveyksillä.

Vakireitillämme puiden lomassa

Sitkeästi olemme koirien kanssa kolme lenkkiä päivässä heittäneet, mitään yli tunnin taipaleita emme ole kävelleet, joko minua alkaa paleltaa tai Gibbon muoria. Gipsyllä typistetyt korvat ovat ne jotka ensimmäisinä uhkaavat jäätyä, korvathan ovat pelkkää rustoa ja ilmeisen huonolla verenkierrolla ja lähes ilman lämmittävää karvaa ja pohjavillaa. Eipä auta, ei sille oikein pipoakaan voi pukea päähän eikä semmoset afgaaneille tarkoitetut villakauluritkaan auttais, korvat kun ovat pystyssä eivätkä päänmyötäisinä.

Sieppikoski höyryää... -30'c

Viimeisen viikon aikana olen nappaillut muutaman kuvan lenkkien ohessa, muutamaan se on yleensä jäänytkin, koska minun pokkarin akku ei meinaa millään jaksaa kovilla pakkasilla eikä valokaan aina riitä, ihan keskipäivällä varmaan riittäis mutta silloin me ei olla juurikaan ulkoiltu.

Kyllä kevät antaa vielä odotuttaa..samoin kuin Sennan juoksu. Olemme nyt kuukauden päivät odotelleet juoksua alkavaksi mutta tiheän merkkailun lisäksi muita merkkejä juoksusta ei ole havaittu. Terhin kanssa mietimme josko Sennan juoksuväli vaan on pidentynyt, entisen 6kk sijaan se näyttäis nyt juoksevan 8kk välein. Aikaisemmin tyttöjen (Sennan ja isosisko Ninjan) juoksut tulivat limittäin ja melko tasaisesti tammikuussa ja heinäkuussa, Ninjan steriloinnin jälkeen Senna on selvästi pidentänyt väliä.

Joten vielä odotellaan.

Pakkaslenkin jälkeistä lämmittelyä..

Uros vai narttu

2011-02-04T11:33:00.008+02:00

Pentukyselijöillä on ollut muutamilla pohdinnassa iänikuinen kysymys - uros vai narttu? Mulle se on ollut aina itsestäänselvä kysymys, olen narttuihmisiä jos jotenkin pitää kategorioida. Briardissa myös nartun monasti näppärämpi koko on eduksi, vaikkakin omaan joukkoon on mahtunut pari tosi isoa, koon ylärajoilla olevaa narttua.

Kasvattajana olen kuitenkin sen asian edessä että suosituksia täytyy osata antaa. Lähinnä näkisin että yksilön luonne ratkaisee, perusluonteenominaisuuksien lisäksi. Uros on uros oli sitten dominanssia enempi tai vähempi. Pentuetta seuratessa voi havaita luonteen eroja jo ensimmäisen 7 vk aikana ilman että pentuja testaa kukaan ulkopuolinen pentutestaaja. Varsinkin pentujen sosiaaliset suhteet, suhtautuminen toisiinsa ja tuttuihin aikuisiin koiriin on mielenkiintoista havainnoitavaa. J-pennuissa kesällä 2006 oli neljä urosta ja viisi narttua. Joukkoon mahtui monenlaista tepsuttelijaa mutta ehdottomasti eniten särmää ja haastavaa dominanssia oli mustilla urospennuilla Jallulla ja Jumpella sekä nartuista Sallilla. Leikeissä se näkyi päällepäsmäröintinä ja toisen voimakkaana alistamisena sekä ruoka-aikoina yli-jyräämisenä. Yhä selkeämmin luonteen erot alkoi erottua kun kotiin jäi pitemmäksi aikaa Sallin lisäksi velipojat Saska ja Jumpe.

Sisko ja sen veli, Saska & Salli

Salli ja Jumpe oli ajoittain ihan mahdoton pari, tappeluja syntyi leluista, huomiosta ja ennenkaikkea ruuasta. Saska puolestaan erottui jo taaperona pentueen 'nössykkänä' ja koko puolivuotisen ajan mitä se minulla kasvoi oli se kiltti, helppo ja herkästi alistuva urospentu. Jumpesta ja Sallista kasvoi sittemmin vahvaluonteisia ja melkoisella dominanssilla varustettuja aikuisia briardeja, joskin upeita harrastuskoiria, joiden tempperamentti ja tulisuus oli vain etu oikein suunnattuna. Jumpe tosin, juurikin vahvan luonteensa vuoksi, vaihtoi kotia 9kk iässä. Saska puolestaan on edelleen helpohko briarduros, toki hormoonaalisesti aikuistuttuaan siitäkin tuli 'uros' eikä se enään heittäydy jokaisen vastaantulevan rapsuttelijan jalkoihin saatikka osoita alistumista vieraille koirille.

Muistan aina miten Saska oli emänsä Gipsyn lellikkipentu. Saskaa ei komennettu samalla volyymilla mitä esim. Jumpea ja Sallia, eikä kukaan pennuista saanut niin paljon hellyyttä osakseen kuin tämä isotassuinen poika. Saskasta olis takuulla tullut oikea peräkammarinpoika jos se olisi syntymäkotiin jäänyt.

Äiti ja poika

Lemmikkipalstoilla on tämän alkutalven ajan ollut mielenkiintoinen keskustelu narttujen välisistä tappeluista, lähinnä juuri saman lauman narttujen väleistä. Osa kirjoittajista on ollut vahvasti sitä mieltä ettei sopuisaa narttulaumaa voi ollakaan, että nartut tappelevat 'tappaakseen' ja kerran tapeltuaan paluuta entiseen sopuun ei ole. Itse näkisin ettei tähänkään ole absoluuttista totuutta, koirat ovat yksilöitä ja sosiaalisuudessa on saman rodun välillä paljonkin eroja. Toisaalta on rotuja joiden olettaisi olevan sosiaalisia, helpompia laumakoirina jo alkuperäisen käyttötarkoituksensa perusteella vrt. kanakoirat ja ajo/ajuekoirat jotka on pitkälti jalostettu toimimaan laumassa ja pareittain. (paitsi se eräs savolainen isoegoinen beagle.. ;-)

Omassa laumassa on ollut vain briardnarttuja. Onko briard erityisen huono laumarotu? vaikea sanoa, meillä laumasopu on aina säilynyt vaikka kokoonpano on vuosien saatossa, luonnollisen poistuman kautta ajoittain muuttunut. Omista nartuistani Hani ja Salli olivat epäsosiaalisimpia, niille molemmille oli tyypillistä 'omistaa' minua, asetuttuaan viereeni tai kainaloon ei siihen ollut muilla tulemista ilman että olisin itse puuttunut tilanteeseen. Tappeluitakin on ollut vuosien saatossa monia, osa pahoja puremia ja repimisiä antibioottikuureineen ja osassa taas on päästy pelkillä irronneilla karvatupoilla. Tappelut ovat olleet seurausta kiihtymyksestä, lenkille lähtötilanne, autosta ulos päästäminen esim. metsätien varressa tai kepin/pallon heittotilanne. Yleensä hormoonit ovat osasyyllisiä näihin tappeluihin, juoksujen läheisyys tai varsinainen juoksuaika on luonnollisesti kipinäherkkää aikaa.

Yhteiselo ei kuitenkaan ole näihin tappeluihin koskaan loppunut eikä meillä ole ikinä turvauduttu portteihin tai eri huoneisiin tyttöjen kanssa. Tilanteita 'lukemalla' ja omat koirat tuntevana olen selvinnyt eteenpäin ja aina tappelun jälkeenkin meillä on 'mahduttu' samalla sohvalle köllimään.

Hauskoja huomioita olen tehnyt viime kuukausien aikana. Sallin kuoleman jälkeen Gipsyn ja Rastan välit ovat palautuneet entiseen 'isosisko- pikkusisko' asetelmaan. Ne hoitavat toisiaan ja taistelevat samasta kepistä tai leikkivät yhteisellä vetolelulla - aiemmin tämä ei olisi onnistunut, väliin olisi salamana syöksynyt Salli varastaen kepin tai lelun takuuvarmasti itselleen.

Kaverukset sohvalla

Gipsyn ja Sallin välit olivat taattua (hyvää) äiti-tytär suhdetta loppuun asti, hyvin lämpimät ja hellät. Meillä tämä tarkoitti että Gipsy antoi käytännössä kaiken Sallille periksi eikä näiden kahden välillä ikinä rätissyt tai kipinöinyt. Sallin ja Rastan välisissä tappeluissa Gipi aina asettui Sallin 'puolelle' Rastaa rökittämään. Salli alistui emälleen loppun asti eikä se koskaan luopunut pentumaisesta tavastaan tarttua Gipiä hellästi poskivilloista kiinni ja 'roikkua' siinä kylkikyljessä edeten. Salli myös putsasi emänsä korvat päivittäin. Nyt Rasta on palannut vanhaan asemaansa ja hoitaa muorin korvienputsauksen.

Gipi ja Rasta helmikuussa 2011

Suunnitelmissa on jättää omasta pentueestani narttupentu kotiin. Aika näyttää miten lauman yhteiselo lähtee sujumaan, ainakin ikäeroa on runsaasti sillä Rasta, nuorimmaiseni, on jo 7-vuotias eikä tässä tapauksessa ole kysymys äiti-tytär suhteesta millään muotoa, kumpikaan nartuistani ei ole tulevan pennun emä. Ihan uusi sivu koiralaumassani on taas kääntymässä, tuskin maltan odottaa.

Senna & Peikko

2011-01-23T19:42:00.023+02:00

Senna on Gipsyn musta tyttö meillä kotona kasvaneesta Zhamanen J-pentueesta. Senna oli toinen niistä kahdesta narttupennusta, jotka jäivät omistukseeni ko. pentueesta. Salli jäi kotiin ja Senna sijoitukseen Terhille Ouluun. Senna oli pentueen kontaktihakuisin ja meillä vierailleiden ihmisten sylissä viihtyvä pienikokoinen pentu, siskoonsa Salliin verrattuna selvästi vähemmällä dominanssilla varustettu iloinen hännänheiluttaja. Se ei ollut pentueen taistelutahtoisin eikä rohkein pentu mutta ihastuin sen perusluonteeseen todella paljon.

Gipsy emä on hieman pidättyväinen briard, vaikka luonnetestissä luoksepäästävyydestä +3 saikin. Samoin Gipsyn ekassa G-pentueessa oli useita varautuneita yksilöitä. J-pentueesta Senna oli niin silmiinpistävän avoin ja reipas, että pitkään mietin kumman jätän kotiin, Sallin vai Sennan. Salliin päädyin jo osittain senkin takia etten halunnut sijoittaa niin arveluttavan väristä fawnia saatikka niin 'päällepäsmäri' luonteella varustettua. Toisaalta pidin tämän tormakan pennun mahtavasta taistelutahdosta ja periksiantamattomuudesta, ominaisuuksista jotka osoittautuivat Sallissa aikuisenakin vahvoiksi.

Sennaa sijoittaessani kerroin Terhille ettei tästä ainakaan mitään näyttelytähteä tule, pentu oli pieni ja kevytluustoinen mutta luonteeltaan ihmisiin ja toisiin koiriin rohkeasti ja konstailemattomasti suhtautuva pentu. Ja sellaisena Senna on kyllä pysynyt - siitä ei todellakaan tullut näyttelykoiraa eikä se edelleenkään vierasta ketään ihmistä. Senna on kuin karavaanari - kaikkien kaveri.

Senna on luonnetestissään, hieman vajaa 3-vuotiaana, hylätty. Olin seuraamassa Sennan testiä ja kaikesta näkyi koiran rohkeuden puute, se ei heittäytynyt tilanteisiin testin edellyttämällä tavalla ja haki tukea jopa tuomareilta. Henkisiltä ominaisuuksiltaan Sennan pitäisi ehdottomasti olla vahvempi, toimintakykyä eli rohkeutta kohdata epäilyttäviä asioita ja kuormitettunakin päästä niistä ylitse oli Sennan luonnetestin keskeinen puute joka vaikutti kokonaistulokseen. Luoksepäästävyydeltään Senna oli avoin ja ystävällinen eikä se reagoinut ampumiseen negatiivisesti (laukauskokematon).

Sennaa on koulutettu pk-hakuun ja sillä on tällä hetkellä BH suoritettuna. Sennan koulutettavuus on hyvä, siltä löytyy saalisviettiä ja se on erittäin ahne. Tottiksessa ja maastossa se palkkautuu sekä ruualla että narupallolla.

Tempperamentiltaan Senna on erittäin vilkas ja reaktioissaan ja kintuistaan varsin nopea, siksi se monesti 'tekee ennen kuin ajattelee' ja sen on saanut omistaja/ohjaaja Terhi usein treenatessa kokea.

Sennan kanssa tähdätään hakukokeeseen kaudella 2011. Sennan jalostuskäytössä en luonteen valossa näe mitään 'pommia', se ei osoittanut luonnetestissä eikä osoita tavan arjessa hillitsemätöntä aggrea tai terävyyttä, se ei ole pelokas tai arka selän taakse piiloutuja eikä millään tavalla ääniherkkä.

Ulkomuodoltaan Senna on keskikokoinen (n.60cm), kevytluustoinen narttu. Se on mielestäni EHn koira näyttelytermein arvioituna. Sillä on perusasiat kunnossa mutta on niukkaturkkisena ja kevyenä narttuna ihan liian 'mitätön' pärjätäkseen tavallisissa näyttelyissä ja ns.allroundtuomareilla. Se on saanut juniorina erikoistuomarilta erikoisnäyttelyssä laatuarvostelun erinomaisen (excellent). Sennalla on helppohoitoinen ja hyvänlaatuinen turkki, tummat silmät ja täysi hampaisto ja saksipurenta.

Sulhaseksi valitun Peikon olen arvioinut täydentävän Sennan puutteita sekä ulkomuodon että luonteen osalta. Peikko on vahvaluustoinen, iso uros jolla on upea maskuliininen pää. Peikko on mittasuhteiltaan pitkähkö ja sillä on vetävät kauniit liikkeet sekä varsin runsas turkki lämpimällä fawnvärillä. Peikolla on juniorina muutama laatuarvostelu erikoistuomareilta sekä Suomesta (EH) että Ranskasta (EXC). Peikko on omaan silmääni erittäin komea rotunsa edustaja, joten toivotaan että Peksi nähdään tulevan kesän briarderkkarissa ja jalostustarkastuksessa. ;-)

Komea Peksi kuva: Maiju Kautto

Peikolla ei vielä ole koetuloksia mutta uskon että omistaja Maiju vielä innostuu reenailemaan tosissaan. Omana kasvattina ja peräkammarinpoikana Peksi on jäänyt lapsiperheen arjen kiireissä vähemmälle treenille kuin emänsä Armi ( BH HK1 TK1 Lady Marmalade Moravia Campanella). Peikko on luonnetestattu loppupistein 210p (laukausvarma). Se on hermorakenteeltaan tasapainoinen (+2) ja toimintakyvyltään hyvä (+2). Testissä Peikko arvioitiin kohtuullisen kovaksi (+3) ja tempperamentiltaan erittäin vilkkaaksi (+1) mitä se Maijun kuvaamana onkin - Peikko tekee mielellään ja mielellään kaikkea samanaikaisesti! :D

Pallohullu! kuva: Maiju Kautto

Peikko ja Maiju kävivät tammikuun alussa Savonlinnassa belgialaisen maalimies ja briardharrastaja Marc Adriaensin koulutuksessa, lähinnä vietinedistämistä suojelun alkeistreenejä myötäillen. Neljän treenikerran perusteella koirassa on paljon potentiaalia, se leikkii halukkaasti ja pureutuu purutyynyyn ja hihaan vahvalla otteella kestäen hyvin kuormittamista. Maijun omassa blogissa on linkki muutamaan videoon Peikon treeneistä.

Peku Marcin treenissä kuva: Virpi Leskinen

Suunnitelmissa olevan pentueen markkinoinnin ja myynnin kannalta on toki epäedullista ettei vanhemmilla ole käyttötuloksia puhumattakaan emän hylätystä luonnetestistä. Otan Sennan jalostuskäytössä tietoisen riskin tiedostaen sen tosiasian että yli-ikäisiä pentuja voi jäädä pitkäksi aikaa käsiin. Briardipentujen kysyntä ei ole viime vuosina ollut suurta ja rodun rekisteröintien valossa yhä hiipumaan päin. Suurin toiveeni onkin että tulisi pieni pentue, 4-5 pentua, itselle ja muutamalle muulle varaajalle Sallin 'jäämistönä'.

Pieni pentue olisi emällekin helpompi kasvattajan työtaakasta nyt puhumattakaan.

Sennan hakukuvat (c) Minna Tikkanen

Pentuesuunnitelmia

2011-01-15T15:53:00.011+02:00

Alkaneen talven ja tulevan kevään suunnitelmiin kuuluu omalta osaltani ensimmäisen Boreabrie pentueen toteuttaminen. Aina on helppo suunnitella ja unelmoida mutta käytännössä mikään ei ole varmaa kun on kyseessä koiran jalostus. Niin moni asia voi mennä pieleen matkan varrella, astutus ei onnistu, narttu jää tyhjäksi, synnytyksessä ilmenee komplikaatioita jne. Maalailemalla sen enempää kauhuskenaarioita uskallan kuitenkin suunnitella ja hiukan maalailla tulevaisuutta.

Sallin kuoltua jäin koiraharrastuksessani todella tyhjän päälle. Sallin menetyksen myötä menetin rakkaan perheenjäsenen ja harrastuskaverin lisäksi tulevan jalostuskoirani. Salli olisi jatkanut itselleni tärkeää Gipsyn emälinjaa, vahvaa tsekkiläis-ranskalaista linjaa, josta itse niin paljon pidän. Toki siinä tunteiden myllerryksessä, minkä kävin läpi Sallin kuoleman jälkeen, oli nähtävissä myös halua pitää kiinni Sallista tavalla tai toisella. Siksi Senna.

Senna eli BH Zhamanen Jisiida (B/B 0/0) on ex-sijoitusnarttuni, Gipsyn musta tytär, Sallin pentuesisko. Sennan täytettyä viime heinäkuussa neljä vuotta siirtyi se Terhin nimiin ja omaksi. Terhi kyllä vakuutteli mulle jo viime kesänä että Senna on minun käytettävissä jälkeenpäinkin jos niin mieli tekee. Tarkoitukseni ei ole koskaan kasvattaa briardeja 'isosti' joten saman pentueen sisaruksista aikomukseni oli käyttää jalostukseen vain Sallia.

Muistin tuon Terhin lupauksen seisoessani Sallin haudalla kynttilä kädessä - ajatus sukulaispennusta jossain vaiheessa lämmitti sydäntä ja loi uskoa eteenpäin.

Urosvaihtoehtoja miettiessäni oli itsestäänselvää että ulkomaan astutus ei tulisi kysymykseen. Koska kyseessä on toisen koira, jota minä jalostuslainaan, haluan minimoida kaikki mahdolliset riskit joten mikään pitkä ulkomaanmatka mahdollisineen lentokuljetuksineen ei tullut kysymykseenkään. Kotimaan uroksista olin jo kauan sitten iskenyt silmäni komeaan fawniin Jolibumerang Beykoon (B/B 0/0) eli Maijun Peikkoon. Peikko edustaa sekä luonteen että ulkomuodon puolesta sitä mitä haen Sennalle - Strong body with the strong mind.

Yhdistelmän sukusiitosprosentti on 1,56% neljän sukupolven mukaan laskettuna. Se on kevyt linjaus Gipin emään Anouschka Campanellaan ja edelleen viidennessä polvessa INT CH IPO2 Elfi Jesediin. Itseäni miellyttää erityisesti pentujen sukutaulussa esiintyvät kaksi luonteeltaan vahvaa narttua, oma Gipsyni sekä Peikon emä Armi eli BH HK1 TK1 Lady Marmalade Moravia Campanella (lte 213p).

Anouschka Campanella ja INT CH IPO2 Elfi Jesed

Armi ja Maiju hakutreeneissä

Terveyden osalta, erityisesti lonkka - ja kyynärtulosten valossa yhdistelmä on lähtökohdiltaan varsin hyvä. Senna tulee Zhamanen J-pentueesta, jossa kuvatuista koirista yhdellä on c-lonkat ja yhdellä 0/1 kyynäreet loput ovat täysin terveitä A-B lonkiltaan ja 0/0 kyynäriltään. Peikon sisaruksista kaikilla kuvatuilla on A-B lonkat ja 0/0 kyynärät. Niillä muutamilla sisaruksilla joita on Sennan ja Peikon lisäksi silmäpeilattu on kaikilla terveet silmät.

Seuraavassa bloggauksessa on tarkoitus kertoa enemmän sekä kuvin että sanoin suunnitellun pentueen vanhemmista Peksistä ja Sennasta. Tähän loppuun suurkiitokset Terhille ja Maijulle, ihanille ystävilleni, jotka mahdollistavat ensimmäisen pentueeni toteuttamisen - toivotaan onnea ja vielä kerran onnea sen lopulliseen onnistumiseen!

Pikku Senna 6-viikkoisena

ja 2-vuotiaana nuorukaisena briardleirillä

Pikku Peikko kotipihallaan..

ja sama poika muutaman vuoden kuluttua..lieneekö sama paikkakin..

Loppiaislenkillä

2011-01-08T15:35:00.013+02:00

Uuden vuoden jälkeen lauhtuivat ilmatkin sen verran että päätimme Anskun kanssa heittää 'joulunlopetuslenkin' Käkivaaran lumisissa maisemissa. Tapansa mukaan Anskulla oli kamera mukana, vaikka valo ei näin pilvisenä tammikuun päivänä ihan riittänytkään. Omalla tavallaan nytkin on niin kaunista ja ainakin puhtaan valkoista joka paikassa.

Mukana meillä oli Anskun riisenipentu Hottis 5kk minun tyttöjen lisäksi. Hottis on jo pentuna tutustunut minun laumaan ja parin kuukauden 'näkemis' tauon jälkeen se aluksi esittikin lähinnä komeaa ryömimisliikettä mielistelyineen ja suupielien lipomisineen. Pääsivät sitten Rastan kanssa vauhtiin ja kyllähän siinä lumi pöllysi kun painattivat edestakaisin polkua. Tämä pitää ottaa pian uusiksi ja uusien upeiden kuvien kera! Parin viikon kuluttua aurinko näyttäytyy jo useammin ja jaksaa jo paistatella pitempään.. :)

Tänä talvena en lunasta avainta Rohkihalliin vaikka syksyllä oli niin tarkoitus tehdä. Omalta osaltani talven treenisuunnitelmat menivät uusiksi. Sallin kanssa oli tarkoitus treenailla tokoa ja agilityä ja siinä ohessa pikkuisen reeniä Rastallekin. Rohkihallilla on perjantaisin avoin vuoro tokoilijoille, jonne käsittääkseni pääsee pelkällä jäsenmaksulla. Katellaan josko Rastan kanssa kävisimme silloin tällöin perjantain vuorolla tokoilemassa.

Rohkihallilla on nykyään lämmitys ja keinonurmi, joten treeniolosuhteita ei ainakaan passaa moittia.

Tämän pikabloggauksen ja oheisten kuvien myötä toivotan lukijoille onnellista alkanutta vuotta. Itselleni toivon talven ja tulevan kevään tuovan jo hitusen onnen sirpaleita ja tulevaisuuden toiveita.

Attack!! lumipesun paikka! tuumii Rasta..

Risuparralle kyytiä!

Kuusen juurella oli namia - poronpaskaa..

Tänne päin!

Talvinen pose, muoria kyllästyttää...

Kuvat (c) Anna-Leena Nordberg

Tassunjälkiä sydämessä

2010-12-27T17:15:00.012+02:00

Olen sytyttänyt koirille jo monta hautakynttilää ja kaivanut monta kuoppaa. Viimeistä majaa. Minulla on ollut onni saada kasvaa koirien kanssa, jo lapsuudesta koira on kuulunut elämääni tavalla tai toisella. Ensimmäiset koirat olivat perheen yhteisiä koiria, aivan ensimmäisestä sekarotuisesta Tarusta minulla ei ole henkilökohtaisia muistoja mutta sen sijaan cockerspanieli Rinasta toki paljonkin.

Rina oli koko perheen lemmikki, minulle lähinnä rakas kasvukumppani lapsuudessa ja nuoruuden karikoissa. Rina eli Crawford Virginia oli hienosukuinen ruskeavalkoinen cockerityttö Poikolaisen Teijalta kennel Crawfordista. Rina otettiin kotikoiraksi joten näyttelyissä sitä ei nähty eikä meillä ollut edes silloin tarvittavaa tietoa ja osaamista näyttelyesittämisestä saatikka cockerin oikeaoppisesta trimmaamisesta. Kotikoirana ja minun lenkkikaverina Rina täytti tehtävänsä täydellisesti, ei ollut nuorelle tytölle liian vaativa kasvatettava eikä silloisiin ison perheen ahtaisiin asuntoihin liian suuri koira. Sopiva marjastus ja mökkikoira kuten äiti Rinaa aina muisteli. Eniten Rina olikin äitini koira, sitten vasta minun. Rina kuoli syöpään (kasvain keuhkoissa) hieman yli 11 vuotiaana. Rina haudattiin Koivumaahan, lapsuudenkotini maisemiin. Lämpimät muistot jäivät tästä surusilmäisestä silkkikorvasta, yhä edelleen cockerit saavat minussa tunteita esiin, suloinen ihana rotu, ehkä joskus vielä...

Rinan kanssa päikkäreillä syksyllä 1980

Rinan viimeisinä vuosina minun koiraharrastus varsinaisesti alkoi - briardi Hani tuli taloon. Hanista eli FIN Mva & Tva JK2 Angeliquesta olisi kerrottavaa yhden blogin verran. Hani oli ensimmäinen ikioma koirani, sattuman kautta hankittu, suuri sydän kääriytyneenä mustaan karvavyyhteeseen. Elämäni koira. On hieman epäreilua verrata Hania mihinkään jälkeenpäin tulleeseen koiraani. Hani oli ensimmäinen ja vain yksi voi olla ensimmäinen. Hanin kanssa pääsin sisälle koiraharrastuksen ytimeen ja voin sanoa että ilman tämän koiran mahtavia ominaisuuksia koulutuksen suhteen minusta tuskin olisi tullut niin intohimoinen palveluskoiraharrastaja saatikka briardharrastaja kuin tänä päivänä koen olevani.

Hanista voisi sanoa että se oli yhden ihmisen koira, sen elämäntehtävä oli palvella minua olla minun varjoni. Hani eli pitkän elämän kunnes lopulta yli 14 vuotiaana elämänliekki hiipui ja uskollinen ystävä piti päästää lähtemään. Elettiin marraskuuta 2003..aina siitä eteenpäin marraskuut ovat minulle surunsävyttämiä ja pimeitä kuukausia, kuten tänäkin vuonna. Hani nukkuu ikiuntaan Vaattojärven mummolan rantakoivikossa seuranaan monia koiraystäviämme.

Hani Hakapolulla keväällä 2001

Jos oli Hani hieman välinpitämätön muita ihmisiä ja koiria kohtaan, ei samaa voinut sanoa seuraavasta briardistani Petrasta, FIN Mva JK2 Harmi de la Chaume du Bois Dieu. Petra oli maailman kiltein, ystävällisin ja sosiaalisin koira. Se oli luotettava tilanteessa kuin tilanteessa, eikä se ikinä suhtautunut varauksellisesti yhteenkään ihmiseen, oli sitten kyseessä lapsi, vanhus, vammainen tai soperteleva humalainen. Petra joutui Hanin vierellä kovaan elämänkouluun, Hani teki sille selväksi että on vain yksi koira joka on emäntää lähellä. Toisenlaisessa tilanteessa ja elämän vaiheessa Petrasta olisi tullut upea harrastuskoira mutta Hanin rinnalla se ei oikein koskaan päässyt oikeuksiinsa. Petra oli ikuisesti se 'kakkoskoira', vaatimaton ja vähään tyytyvä. Petra eli pitkän elämän lähes 15 vuotiaaksi kunnes lopulta keskellä talvea maaliskuussa 2007 jouduin jättämään haikeat jäähyväiset kultaiselle vanhukselleni. Petran hautapaikka on Pellossa lemmikkieläinten hautausmaalla Akajoen varrella.

Petra Melakankaalla talvella 2000

Kaikki em koirani ovat olleet iäkkäitä kuollessaan, niiden aika on täyttynyt ja luopuminen on jollain tapaa ollut luonnollista, hyväksyttävää. Ikävää ja surullista kylläkin eikä yhtäkään saatettu matkalleen ilman kyyneleitä ja suurta surua. Koskaan en uskonut kokevani sellaisia tunteita mitä nyt olen viimeisten kuukausien aikana kokenut ja tuntenut. Musertavaa surua, ikävää ja tyhjyyttä, surumieltä joka painaa sydämessä ja varjostaa joka ikistä päivääni.

Sallin menetys on ollut kipein kaikista. Salli oli omanlaisensa tarina, pentu joka tuli tai jäi mittatilauksena minulle 'omasta' pentueesta. Oma pikku Salli, karvarölli, ei täydellinen eikä upein mutta niin omaan käteeni sopiva koira kuin olla ja voi. Koira joka lunasti paljon toiveita ja unelmia. Niin iloinen pikkukoira, täynnä vauhtia ja elämisen riemua. Koira jonka kanssa kaikki jäi niin kesken. Koko Sallin elämä jäi kesken. Näitä tassunjälkiä en vielä olisi halunnut sydämeeni vaan tuonne lumiselle pihalle Gipin ja Rastan jälkien sekaan vielä moneksi moneksi vuodeksi.

Salli pilli palli 6vk

Vuosi on lopuillaan ja tämän vuoden viimeisiä päiviä viedään. En tehnyt viime vuonna tähän aikaan varsinaisia uuden vuoden lupauksia enkä kirjannut tavoitteita koiraharrastukselle. Silti tulee aina mietittyä mitä jäi käteen menneestä vuodesta.

Suru.

Kaikki ilon hetket ja onnistumiset vesittyivät tyrmistyttävään suruun. Tuntuu niin epäreilulta etten voi tällä hetkellä tuntea iloa yhdestäkään menneen vuoden onnistuneesta koesuorituksesta saatikka niistä monista hetkistä treenikavereiden kanssa kentillä tai hakumetsissä. Ajatusten paluu niihin ihaniin hetkiin Sallin kanssa tekee vielä niin kipeää. Toki tiedän että vielä joku päivä muistelen Sallia ilolla ja ymmärrän miten paljon nämä menneet neljä vuotta opettivat minua. Sallin kanssa etenimme haussa kokeisiin asti ja varmasti mieluisin muisto Sallista tulee olemaan hakukoirana, minun ensimmäiseni siinä lajissa.

Pitää katsoa eteenpäin, näin minua on kehotettu. Ja toki niin aijon tehdäkin ja vanhan intiaaniviisauden mukaan 'ajatella eläviä enemmän kuin kuolleita'. Ensi vuodesta tulee varmasti erilainen vuosi, mutta siinä vuodessa ovat vahvasti mukana kultakoirani Gipsy ja Rasta kumpikin omalla persoonallisella tavallaan.

Tähdistä kirkkain

2010-12-23T01:16:00.009+02:00

Kadoksissa ollut joulumieli löytyi tänään istuessani ja kyynelehtiessäni Suvin joulukonsertissa Kolarin kirkossa. Tämä oli se laulu ja sen myötä toivotan teille oikein Hyvää Joulua.

On illansini luonto vaiti hetkisen

Ja tähtitaivas harmaa pilvinen

Kuin kauan sitten taaskin lapsen mielin avoimin

Mä hiljentyä jouluun tahtoisin

Vaan ajatukset, työ ja arki kiireinen

On sumentaneet lapsen herkkyyden

Mä katson kauan ylös talvi taivaan hämärään

Ja toivon että jouluntähden nään

Tähden tähdistä kirkkaimman

Mä toivoisin hohtavan taas joulun sanomaa

Tähden tähdistä kirkkaimman

Mä tahtoisin johtavan taas vuosisatain taa

Sen lapsenmieli löysi, tuntein vaistosin

Ja tunnelman niin herkän tavoitin

Nyt aikuisena pienen hetken ohikiitävän

Voi löytää vielä tunteen lämpimän

Jos lapsen vahvan uskon vielä löytäisin

Niin joulutähti loistais vieläkin

Se syttyy niille jotka sen vain nähdä haluaa

Ja valaisee vain lapsen maailmaa

san.Vexi Salmi - Tähti, Tähdistä kirkkain

Näinhän täällä käy...

2010-12-01T12:23:00.012+02:00

Aurinkokin paistaa vaikkei sitä näy.

Joulukuun ensimmäinen päivä. Vielä on monta monta pitkää ja pimeää päivää ennen kuin valo taas voittaa. Marraskuinen aurinko ja kuulaat pakkaskelit värjäsivät maiseman tosi kauniiksi useana päivänä. Jännä miten tämmöisenä tympeänä ja pimeänä vuodenaikana voikin olla niin kaunista, itseasiassa talvinen maisema ei voisi olla kauniimpi kuin mitä se monesti marraskuussa on.

Koirien kanssa olemme tehneet pitkiä lenkkejä järven jäällä ja vaaramaisemissa. Luonnossa on nyt tosi hiljaista, tuntuu että kaikki linnutkin ovat kaikonneet. Ajattelen että tämä aika on levon aikaa, pitää levätä että taas keväällä jaksaa.

Monet ovat kyselleet minulta kuinka koirat ovat reagoineet siihen että yksi on joukosta poissa. On varmaan ollut pettymys kun kerron ettei juuri mitenkään. Rasta oli Sallin mukana onnettomuudessa, rintarinnan syöksymässä tielle toisiaan kirittäen ja kun Salli kolahti auton renkaaseen oli Rasta säästynyt nipin napin. Toki se oli levoton sen illan ja ensimmäisen yön, läähätti varmaan kaksi tuntia onnettomuuden jälkeen. Pari päivää jälkeenpäin se odotti lenkillä Sallia kilpajuoksuun, kääntyili katselemaan takaisinpäin odottaen mistä Salli syöksyy kisailemaan. Se meni ohi pian.

Koirat elävät tässä hetkessä, ei ne murehdi menneitä eikä tietojeni mukaan edes kykene 'ajattelemaan' ihmisen tavoin. Niille riittää että elämä jatkuu arkisin rutiinein, Sallin poistumisen myötä juuri mikään asia ei muuttunut niiden omassa elämässä. Joskus toivon että olisinpa koira.

Viimeisessä kuvassa olemme tyttöjen kans lenkillä jäällä. Ansku sattui Pessin ja Hottiksen kans samaan aikaan Tammelle, kosken rantaan ja ikuisti meidät hienoon kuvaan.

Erkaantumista

2010-11-16T15:34:00.013+02:00

Sallin kuolemasta on kulunut tänään viikko. Elämäni raskain viikko.

Erkaannun Sallin läsnäolosta hiljalleen. Joinain iltoina olen itkenyt kuin lapsi, itken koska en muuta voi, muistot ovat vielä liian kipeitä. Onneksi arjen askareet pitävät minut selväjärkisenä ja toki tietynlainen 'jalat maassa' asenteeni koko elämään.

Olen miettinyt paljon elämääni ja koiria ja tätä harrastusta. Koirat on mulle enemmän kuin harrastus, ne ovat elämäntapa. Koirien vuoksi on paljon uhrattu mutta enemmän ne kuitenkin ovat antaneet. Tässä tunteiden ja ajatusten sekamelskassa olen pohtinut koko harrastuksen 'jäähdyttelyä', se olisi luonnollista tehdä nyt kun talossa on kaksi koiraa, toinen pian 'keski-iän' ohittava ja toinen jo vanhus. Eivät enään mitään 'harrastustykkejä' kumpainenkaan.

En voi kuvitella elämää ilman koiria, ne ovat minun perhe, syy jonka vuoksi nousta aamulla. Mutta jaksaako enään heittäytyä niin täysillä kaikkeen, treenit, kokeet, näyttelyt ja suunnitelmat. Jälkeenpäin on helppo huomata miten paljon olin rakentanut yhden kortin varaan, Salliin. Se oli pitkälle minun unelmien täyttymys ja Sallin myötä myös haaveet kasvattamisesta saivat potkua. Nyt kun Sallia ei enään ole, on pudottu niin tyhjän päälle.

Joulukuun alussa tulee 21 vuotta siitä kun ensimmäinen briardini Hani asteli taloon ja minun sydämeeni. En tunne enään tarvetta vaihtaa rotua, kokeilla jotain uutta. Ne 'halut' ovat kaikonneet jo aikoja sitten. Briardissa on jotain niin tuttua ja sellaista karismaa, joka minua suuresti viehättää. On niin paljon avoimia kysymyksiä tulevaisuuden suhteen, yritän olla liikaa suunnittelematta, liikaa innostumatta, ottaa päivän kerrallaan.

Kiitos kaikille ystäville, jotka ovat eläneet mukana tätä surua, kiitos niistä kymmenistä ja kymmenistä viesteistä joita on tulvinut puhelimeeni, tänne blogiin ja facebookiin. Puhumattakaan niistä ystävistä jotka ovat käyneet meillä tai soittaneet mulle, olette kullanarvoisia, puhuminen on auttanut eikä aina tartte olla edes vastauksia, riittää että kuuntelee.
Kotisivut ovat jäässä. Salli tullaan siirtämään enkelikoiriin Hanin ja Petran sivulle mutta elää edelleen vahvasti sivujeni ulkoasussa, kuvissa ja teksteissä. Ja hyvä näin, olihan se yli 4 vuotta osa meidän laumaa jättäen tassunjäljet sekä sydämeeni että Boreabrien tulevaisuudelle - ihanteena jota tavoitella mahdollisessa briardkasvatuksessa.

Viimeinen kuva..marraskuun aurinkoinen päivä tiistaina 9.11 vain kolme tuntia ennen järkyttävää onnettomuutta. Kuvassa onnellinen kolmikko järven jäällä.

Muistokirjoitus

2010-11-10T11:52:00.011+02:00

'Kultakimpale'

Tämän bloggauksen piti käsitellä mennyttä kesää ja syksyä koiraharrastusten osalta ja vähän viittailla tulevaisuuden näkymiin ja toiveisiin. Piti.

Tästä tuleekin muistokirjoitus, ei ehkä sellainen 'oikea' muistelma, siihen mulla ei ole vielä voimia mutta tässä surussa rämpimisessä minua auttaa kun saan puhua tai kirjoittaa.

Sallia ei enään ole. Poissa, ikuisesti.

Tuntuu ihan käsittämättömältä, tyrmistyneenä valvoin koko viime yön ja varmaan seuraavankin. Mulla on koko ajan levoton olo, tunnen Sallin läsnäolon kun se painautuu jalkopäähän nukkumaan tai kiepsahtaa sohvalle viereeni tai kolisten eteisen naulakon alle ja huokaa tyytyväisenä. Tai kuinka se nappaa välillä lelun romukopastaan ja kantaa sitä syliini - vedetään, heitä! Se on vahvasti läsnä vaikka on poissa.

Eilen iltapäivällä klo 16 hämärän aikaan olimme lenkillä Lohinivantien toisella puolen. Pakkanen oli jäätänyt jänkät ja polut mukavaksi kulkea ja iloitsin miten taas aukeaa talvilenkkeilyurat. Ihan reitin alkupäässä Salli ja Rasta syöksyvät pusikkoon, vaikka en siellä mitään havainnut eikä sieltä kuulunut mitään ääniä. Viheltelin koiria pois ja Gipsyn kanssa samalla jatkoimme matkaa eteenpäin. Sitten kuului kauhea rääkäisy - voi ei!! Salli!! Tunnistin sen Sallin hätähuudoksi ja se tuntui tulevan metsästä joka rajoittuu Lohinivantiehen. Sen jälkeen ei kuulunut mitään. Huusin Rastaa ja Sallia nimeltä samalla kun juoksimme Gipin kanssa tielle päin. Rasta tulee vastaan parta huurussa ja läähättäen, Sallia ei näy. Ajattelin että se on taas loukkaantunut jonnekin keskelle metsää ja lähdimme tyttöjen kanssa etsimään halkoen metsää kohti tietä. Koirat vetivät kovasti kohti Lohinivantietä ja lähistöllä olevaa kotimökkiämme.

Sieluuni on ikuisiksi ajoiksi piirtynyt tien pientareella odottava lohduton näky..tumma, liikkumaton hahmo. Huusin Sallia ja siinä juostessani tajusin heti että Salli on kuollut. Polvilleni vajosin siihen rakkaan koirani viereen ja nostin Sallin syliini, silitin vielä lämmintä päätä ja poskea, suusta valui verta. Salli oli jäänyt auton alle ja saanut iskun päähänsä ja kuollut välittömästi, olivat Rastan kanssa syöksyneet tielle metsäkauriin perässä. Paikalle saapui naapurini jonka auton takapenkille nostimme Sallin. Itse juoksin Gipsyn ja Rastan kanssa lähellä olevaan kotipihaan. Kotona terassilla pitelin kuollutta mutta vielä lämmintä koiraa sylissäni. Pertti oli soittanut Raisalle ja yhdessä istuimme siinä järkyttyneinä. Kiedoimme Sallin ruumiin vihreään hakuhuopaan, samaan mikä niin monet kerrat on ollut maalimiehellä piilona hakuharkoissamme. Sallin huopa.

Tiesin että marraskuussa routa ei ole vielä syvällä joten saisimme Sallin haudattua Vaattojärven mummolaan rantakoivikkoon Hanin vierelle. Viimeisen yön Sallin jäähtynyt ruumis makasi huopaan käärittynä omalla kotiterassillaan. Sinä yönä minä en nukkunut lainkaan, lepäsin kyllä Rasta ja Gipsy kainalossani mutta raastava tuska ei anna sijaa unelle tulla.

Tänään hautasimme Sallin isän ja äitin kanssa. Siinä Hanin vieressä on Sallin viimeinen maja. Hautaan Salli sai mukaansa rakkaan Nemo-pehmokissan. Kesällä laitan haudalle kiven, kuten olen tehnyt kaikille rakkaille edesmenneille koirilleni, Rinalle, Hanille ja Petralle.

Minun lapselliseen uskomukseeni kuuluu koirien taivas, sateenkaaren maa, jossa me kaikki kerran vielä kohtaamme.

Salli rakas, sinä puutut niin paljon. Meillä on niin tyhjää ilman sinua.

Minun on pakko lopettaa, suru ja ikävä pakkautuu sydämeen ja kyyneleet sumentavat silmäni. Tiedän että aika parantaa ja järki voittaa tunteen - mutta se ei voita helpolla.

"Tuonen lehto, öinen lehto, siell on hieno hietakehto, sinnepä lapseni saatan"

-Aleksis Kivi

Postilaatikossa...

2010-11-04T17:02:00.011+02:00

oli tänään yllätys!

Punainen paketti Kajaanista...vaikkei ole etes joulu, eikä synttärit eikä mikään muukaan merkkipäivä. Salli sai onnittelulahjan HK1:stä Minnalta ja Hunkalta - paketista paljastui vinkulelu, kissa tai hiiri, ihan kumpi vaan. Kiitokset Kajaaniin! Voitte uskoa että lahjan saaja oli iloinen - voe tätä vingutusta! :-/

Sallilla on kotona oma romulaatikko, eteisen nurkassa. Siitä se nappaa aina innostuessaan lelun tai kaksi ja kantelee niitä ympäriinsä tai kirputtaa ja mussuttaa..mutta ei revi, ei ainakaan näitä lujatekoisia koirien leluja, kirpputorilta hommatut pehmolelut sensijaan suolistetaan jossain vaiheessa niiden elämänkaarta.

Paitsi yksi on säästänyt henkensä - Nemo. Se on kirpparilta vuosia sitten eurolla hankittu oranssinkeltainen kissa ja nimensä se tietysti sai Sallin kasvattajan Manen upean Birmakollin mukaan - Glitter's Geronimo eli Nemo! Yhdennäköisyys on ilmiselvää ;-)

Manen Nemo ja Sallin Nemo - pahoittelemme jälkimmäisen likaista kuontaloa, kuvausta varten se pelastettiin ulkoa portaiden alta...

Keltanokat keskilinjalla

2010-10-31T21:56:00.009+02:00

Sallin ja minun ensimmäinen hakukoe on takana. Yli 20 vuotta olen enemmän ja vähemmän aktiivisesti harrastanut koiria mutta kisannut palveluskoiralajeista vain metsäjäljellä ja yhden kerran erikoisjäljellä.

Tänään oli siis omalta osaltani 'historian siipien havinaa' kun marssimme Sallin kanssa henkilöhaun keskilinjalle.

Rovaniemellä oli kauden viimeisenä kokeena osallistujamäärältään isot hakukokeet. Ilmoittautuneita oli 21 koirakkoa ja alokasluokkaan peräti 11. Tosin kisa-aamuna osallistujamäärä supistui 14:sta lukuisten poisjääntien vuoksi. Isot kokeet siltikin järkätä tässä vähenevässä myöhäissyksyn valossa..onneksi päivä oli aurinkoinen ja kuiva edellisen päivän lumi - ja räntäsateista huolimatta.

Aamulla aloitettiin henkilöhaulla ja minä arvoin meille suoritusnumeron 2. Ensin lähetys vasempaan etukulmaan - ei irronnut ihan kulmaan asti vaan lähti kaartamaan keskelle joten kutsuin takaisin ja lähetin oikealle, josta nousikin heti eka maalimies 50:stä ison kiven takaa. Hieno rullan tuonti ja hyvä, suora näyttö. Seuraava pisto taas vaikealle vasemmalle puolelle josta nousikin toinen ukko risukasan keskeltä noin 40:stä, tässä Salli sylkäisi rullan noin metriä ennen keskilinjaa mutta kierähti kuitenkin tyypilliseen tapaan vasemmalle sivulleni näyttöliinan kiinnitystä varten, joten luotin että maalimies oli löytynyt. Hyvä näyttö ja toinen ukko nostettu! Seuraavaksi yksi tyhjä oikealle ja toinen vasemmalle joka taas jäi lyhyeksi. Tässä vaiheessa oltiin edetty n. 90m keskilinjaa ja edessä näkyikin 100m merkki joten eikun jälleen lähetys oikealle ja sinne Salli upposikin syvälle ja tuli takaisin rullan kanssa! Hienosti rulla perille asti ja näytölle suoraan ja vauhdikkaasti. Kolmas maalimies oli löytynyt ja se oli umpipiilo (boxissa) kuusen oksilla peitettynä. Jee, hieno ilmaisu meidän viimeaikaisesta kompastukivestämme, umpparista!

Loppupisteet 166p/170, työskentelypisteitä lähti kahdesta lyhyehköstä pistosta vasemmalle ja yhdestä liian aikaisesta rullan sylkemisestä. Olin huipputyytyväinen!!

Hakuosuuden jälkeen oli tottis, jossa Salli suhhuutteli omaan tapaansa vähän 'sinne päin' mm painaen seuraamisessa ja mällytellen kapulaa noudoissa. Ei kuitenkaan varastanut noutoja vaan malttoi odottaa käskyä, sitä me sentäs olimme harjoitelleen Lieksan kokeen jälkeen. Tottiksesta saimme 86p ja koulari oli jo selvä.

Viimeisenä oli vuorossa esineruutu, jossa Salli irtosi heti ekalla lähetyksellä takanurkkaan, häntä vaan heilui pusikossa kun vauhtimimmi oli paikallistanut ensimmäisen esineen, ihanan puukontupen jota sitten piti heitellä pariin kertaan ilmaan ennenkuin malttoi tuoda mulle...pisteitä näistä ylimääräisistä tempuista ei kuitenkaan jaeta vaan menetetään, joten tänään meille esineistä 26p/30.

Loppupisteet maasto 192p ja tottis 86p yht. 278p 1-tulos ja HK1 sij. 2. Tuomareina toimivat maastossa Hilkka Palosaari ja tottiksessa Allan Aula.

Hieno fiilis kertakaikkiaan ja pikkuhiljaa jättäydytään metsähommista talvitauolle mutta sitä ennen on lupaukset lunastettava ja kakkukaffet hakutiimillemme tarjottava - koskas treffataan tytöt? ;-)

Kuvat ovat elokuun ihanista keleistä ja hakutreeneistä Toivolan takamailta copyright (c) Anna-Leena Nordberg eli Anskupa tietenkin!

Hapuilevaa hakua

2010-10-24T18:08:00.019+03:00

Askel eteen ja toinen taakse. Semmosta on käytännössä ollut meidän tämän kauden hakuilut. Sallin opittua kiintorulla ilmaisun jo viime syksynä tuntui että tämähän sujuu kuin tanssi. Hyvin pelittivät monet tyhjät ja yliheitot puhumattakaan hyvistä ilmaisuista ja vauhtinäytöistä. Jälkeenpäin on helppoa viisastella mutta umppareita me emme ottaneet tarpeeksi usein ja monipuolisesti erilaisilla laatikoilla ja boxeilla ja varmaankin irtorullat yhdistettyinä umppareihin olisi ollut hyvä yhdistelmä.
Tuli tehtyä ehkä liian helppoja, toistavia harjoituksia, joissa koira ei mennyt eteenpäin.

Tällä kaudella on reenattu ehkä hieman vähemmän ja niitä ongelmia on tullut eteen yhtä sun toista. Umpipiiloilla Salli ei enään 'löytänytkään' kiintorullaa vaan pyöri ja hääräsi piilon ympärillä, vinkui ja kaivoi turhautuneena... :-( . Tein siinä virheen, että sitä autettiin eli maalimies työnsi käden piilosta ulos niin jopas löytyi rulla suuhun. Ja sitä käsi-kontaktia Salli sitten odotti joka piilolla. Puoliksi peitetyillä tätä ongelmaa ei ole ollut eikä tietenkään peittämättömillä maalimiehillä.

Muutaman, hakua jo pitkään harrastaneen kaverin neuvosta, siirryttiin umppareilla irtorullille. Sallilla oli siis kiintorulla kaulassaan mutta vaihtoehtona tarjolla oli myös irtorulla. Näissä reeneissä Salli lähes poikkeuksetta, kaivamisen ja vinkumisen sijaan, nappasi irtorullan umpparin vierestä maasta, mikä oli reenien tarkoituskin. Tänään sitten kokeilimme pelkällä kiintorullalla ja avot - sieltähän se kaulalta taas löytyi kun ei irtorullaa ollut tarjolla. Oiskohan tämä tältä osin 'aukeamassa' - toivottavasti!

Toinen tämän kauden ajoittainen murheenkryyni on ollut näytöt. Kun aloin himmaamaan Sallin vauhtia liinalla, pysähtyi se lähes aina hämmästelemään kireää liinaa ja 'kyselemään' lupaa edetä. Elikkä tässäkin oltiin liian pitkään menty liina irti ja itsenäisesti näytölle ohjaajan lampsiessa perässä. Lääkkeeksi otettiin 'kireitä liinoja' siten että "Näytä"-käskyn jälkeen maalimies huusi Sallia ja näytöt vahvistuivat vaikka liina oli kireällä ohjaajan roikkuessa perässä.

Jossain vaiheessa tämäkin ongelma tuntui ratkenneen kokonaan ja näytöt sujuivat hienosti loppuun asti. Vaan edelleen epävarmuutta esiintyy jos ohjaaja kompastuu tai liina muuten juuttuu risukkoon ym. Tässä asiassa Salli ei todellakaan ole tyyliä 'läpi vaikka harmaan kiven' vaan enempikin turhan herkkis ja pehmeä. Tai sitten se on yleistä taistelutahdon puutetta tai peräti maalimiesmotivaation puutetta.

Haku on mukava laji mutta vaativa kaikkineen kommervenkkeineen, erityisesti rullakoiran koulutus tuntuu olevan ongelmista toiseen tahkomista, eikä oma osaaminen ja lajitieto ja -taito millään riitä. Yhdestä ongelmasta kun pääsee eroon niin jopas toiseen jo törmätään. Tästä meidänkään sopasta ei puutu kuin valeilmaisut! *koputtaa puuta*. Niitä odotellessa jatketaan treenejä niin kauan kuin valoa ja olosuhteita riittää.

Kuvat (c) Anna-Leena Nordberg

Koeputkessa

2010-10-12T11:48:00.011+03:00

Minna & Salli - taistelukaksikko!

Syksyn palveluskoirakokeet alkavat olla paketissa - eikä tuloksen tulosta meille! :-( Koirien koulutustaso ei ollut riittävä joten mitään selittelyjä ei kaivata.

Takana on Sallin kanssa 1,5 kolmosen metsäjälkikoetta ja Rastan kanssa yksi erikoisjälkikoe.

Sallin kanssa kesän treenit olivat tuottaneet monelta osin tulosta mm. esineruudussa työskentely oli jo erinomaista, samoin janatyöskentelyssä oli nähtävissä edistystä. Jäljellä Salli on emänsä tavoin hyvin riistaviettinen ja ainokaisessa kokeessa (Rovaniemellä 19.9), jossa pääsimme maastoon olivat riesana isot porotokat, jotka talloivat usean jäljen 'ajokelvottomaksi'. Sallin jäljellä porot olivat talloneet jäljen alun, joten ykköskepin jälkeen alkoi mahdoton pyöriminen ja häslääminen eikä jälkikaavion (kulma ja piikki) vaativuus siinä kohtaa yhtään helpottanut oman jäljen etsintää. Aikansa siinä pyörittyämme koiralta loppui halu ja into totaalisesti ja se lähinnä keskittyi syömään tuoreita poronpaskoja...voi plääh. Esineruutuun menimme kuitenkin ja sieltä kolme esinettä nousikin hyvällä työskentelyllä(29p). Janalta lähti -6p (takajälki) mutta itse jäljen etsiminen ja nosto oli ihan parasta Sallia! Iltapäivän tottikseen emme enään osallistuneet.

Esine!

Seuraavana lauantaina 25.9 oli minun ja Rastan ensimmäinen erikoisjälkikoe Kalajoella. Koko edeltävän yön ja varsinaisen koepäivänkin ajan satoi vettä ja paljon. Lisäksi rannikon vankka tuuli lisäsi olosuhteiden vaativuutta. Rasta lähti paalulta epävarmasti ja nosteli päätään useaan otteeseen, tuomarin mukaan reagoi melko varmasti läheltä kulkevaan harhajälkeen, jonka hajun voimakas tuuli toi meitä kohden. Ensimmäisen pitkän suoran puolessa välissä, Rastan käännyttyä kolmatta kertaa 'kyselemään' ohjaajalta vahvistusta, koe keskeytettiin ja loppupisteiksi vaatimattomat 3p. Sain kuitenkin kannustaa koiraa ajamaan ensimmäiselle esineelle asti ja siinä Rasta esittikin hyvää nenätyöskentelyä ajaen pätkiä askeltarkasti. No, lyhyestä virsi 'ei niin kaunis' ja elämäni ensimmäinen erikoisjälkikoettelemus oli takana ja jälleen yhtä kokemusta rikkaampana sanoisin. Erikoisjälki on lajina vaativa ja paljon pitää tehdä työtä jos mielii edes FH1.stä tavoitella, emme kuitenkaan Rastan kanssa luovuta vaan treenit jatkuvat ja varmasti kokeilemme ensi kaudella uudestaan jos vain koepaikan saavutamme inhimillisen ajomatkan päästä.

Kalajoella koejärjestelyt ja jäljet olivat huolella tehtyjä ja paljon kiitosta voi antaa ratamestari ja jäljentekijä Sami Isopahkalalle, joka on mm. tämän vuoden IPO MM jäljenpolkijana kunnostautunut 'ammattilainen'.

Kyllä se kotona osaa!! ;-)

Syyslomalla olin suunnitellut reissua Kajaaniin Minnan, Hannun ja Hunkan uutta kotia katsastamaan ja hyviä ystäviäni tervehtimään. Samalle viikonlopulle osui Lieksan jälki kolmosen koe (10.10), jossa oli viime vuotiseen tapaan tottiskarsinta. Pistin ilmon kuitenkin menemään tyyliin 'eihän sitä koskaan tiedä'...no, kisakutsun ja ajo-ohjekirjeen saavuttua katosi paineet omalta osaltani totaalisesti - kokeeseen oli ilmoittautunut 29 koirakkoa! joista vaatimattomat 10 pääsisi maastoon...*huoh*.

Urheasti lähdimme Sallin kanssa kokeilemaan ja tuleepahan tehtyä edes kerran tälle syksylle kolmosen kisatottis. Olimme heti aamusta kenttä 1:sen toisessa parissa ja Salli aloitti mukavasti erittäin hyvällä seuraamisella ja kaikki jäävät liikkeetkin menivät hyvin. Luoksetulot tultiin täydellä laukalla ja innolla! Noudoissa siten pakka repesi ja koira oli revetä liitoksistaan haettuamme tasamaa noutokapulaa, ei lupaa hyvää. Kaikki noudot varastettiin ja kapulalle äristiin ja sitä heiteltiin ilmaan ja tapporavistettiin...tasamaanouto ja hyppynouto puutteellisiksi em syistä ja a-estenoudosta taidettiin saada tyydyttävä. Eteenlähettämisessä keuli valmistavassa osuudessa, itse eteen irtoaminen oli vauhdikas ja suora mutta maahanmenossa tarvittiin toinen käsky. Paikallamakuu oli rauhallinen ja varma viimeiselle minuutille asti kunnes ohjaajapiilona toiminut IPO-piilo(kevyttä pressua) irtosi maasta ja lähti lentoon taaksepäin kohti paikallamakaavaa Sallia. Salli pysyi makuulla mutta oli noussut istumaan siinä vaiheessa kun kolme ihmistä meni hakemaan piiloa ja kiinnittämään sitä paikalleen minun taakse. Tuomarin mukaan koiran tulee kestää häriöitä ja tosi asiahan se onkin. Joten paljon tuli pieniä pistemenetyksiä vähän joka liikkeessä, tuomarilinja oli tiukka ja he olivat aamun palaverissaan sopineet 'arvokisamaisen' arvostelun. Meille tuli lopulta 78p ja karsiuduimme maastosta.

Tosi hyvä kokemus mulle itelle, oli todellakin 'silmiä aukaisevaa' saada tiukalta tuomarilta arvostelu, jossa puututtiin pieniin yksityiskohtiin, ohjaajan vartaloapuihin jne.

Kuten keväällä täällä blogissani kirjoitin, alempien luokkien koularit tulee vielä helposti mutta varsinainen työmaa alkaa kolmosessa ja yhteenkään hutikokeeseen ei oikein ole varaa - koepaikkoja on niin niukasti tarjolla!

Salli - enemmän intoa kuin taitoa!

Sallin osalta syksy jatkuu hakutreenien merkeissä ja voin vaan todeta että helpolla emme pääse senkään lajin parissa, uusia ongelmia tuntuu ilmaantuvan aina kun vanhoista on päästy eroon!

Mutta se kait on tämän pk-harrastuksen ydin- koskaan ei ole täysin valmis eikä ikinä täydellinen! :-)

Lopuksi miljoonat kiitokset Minnalle & Hannulle majoituksesta, vieraanvaraisuudesta ja ennenkaikkea ONNEA uuteen ihanaan tilavaan kotiin! Tiilitalossa asuu onnellinen perhe, vanha sanonta. :-)

Kuvat (c) Anna-Leena Nordberg

Syksyn väriä

2010-09-23T17:24:00.014+03:00

Hiekkamontulla syyskuun alussa

Sen lisäksi että meillä oli Lapissa tänä syksynä todella kaunis ruska, mille eivät nämä minun kuvat tee yhtään oikeutta...on ilmassa ollut muutenkin syksyn ja tulevan talven tuntua. Vaikken tunnustaudukaan syksy-ihmiseksi, olen kyllä nauttinut täysillä kauniista aurinkoisista päivistä, kerännyt marjoja pakastimen täydeltä ja treenannut koiria. Sanomattakin on selvää etten tarpeeksi, siis treeniä, koska yksi metsäjälkikoe meni jo ja lähinnä poronpaskojen syömisen merkeissä...siitä myöhemmin lisää.

Sieppikosken kivipolulla

Naamijoki lähtee Sieppijärvestä kotimökkini rannasta

Mustaselässä puolukassa

Rastan ruskapose

Sitten tulivat syksyn sateet...ja toivat mukanaan kurjemman puolen syksystä. Märkiä koiria, haisevia sisätiloja, roskaa ja hiekkaa täynnä oleva auto jne. Ikävin syksy eli se pimeä lumeton aika alkaa olla käsillä ja vaikken lunta vielä pitkiin aikoihin toivokaan, on tämä alkava harmaus ja sumuisuus masentavaa...

Paras väriloiste on jo takana

Ensi lauantaina olemme Rastan kanssa 'kovan' paikan edessä, sain nimittäin koepaikan erikoisjälki 1:seen Kalajoelle. Koko kesä ja kulunut syksy on Rastaa treenattu pellolla tavoitteena viimeistään ensi kaudella erikoisjälkikokeet. En ole koskaan ollut edes katsomassa EJ-koetta puhumattakaan osallistumisesta. Epätoivoisesti lypsin Minnikseltä viime hetken vinkkejä ja ohjeita oikeaan varustukseen, ilmoittautumiseen tuomarille, paalulta lähetykseen, kulmatreeniin, esineiden ilmaisuun ja harhajälkiin..jne jne..Huh, oikeasti nyt tuntuu että viemmekö 'tosi-mölleinä' joltain osaavammalta koepaikan ja etukäteen olen jo lähestulkoon nolona jos koira ei selvitä edes ekaa suoraa...

Toisaalta minun on käytävä tämä eka koe itseni kannalta, jospa jo seuraavassa osaisin toimia oikein.Pitäkää peukkuja! Raportoin kokeesta blogiini meni miten meni.

Peltotreeni kuva: Anna-Leena Nordberg

BH onnitteluja!

2010-09-12T10:00:00.012+03:00

Meidän treeniporukassa on enimmäkseen tosi nuoria koiria joiden kanssa on pitkin kesää reenailtu käyttäytymiskokeen tottisosuutta ja kerran jopa kaupunkiosuutta, tosin ei kaupungissa vaan ihan Kolari-cityn 'kauppakeskuksessa' (pitäen sisällään Salen, alkon ja Wood Jewelin) ;-)
Eilen oli sitten märkäkorvien aika astua pk-kokeiden maailmaan. Rovaniemellä oli käyttäytymiskoe ja iso koe olikin - mukaan oli ilmoittautunut 18 koirakkoa! Raisa ja Kamu, jo varttuneempi colliepoika, olivat vuorossa heti ekassa parissa ja hienosti Kamu jaksoi vetää pitkät seuraamiskaaviot eikä paikallamakuu tuottanut sekään ongelmaa - piece of cake! Tottiksen jälkeen koirakot saivat heti suunnata kaupunkiosuuteen ja pian oli Kamulla etuliite BH tienattuna! Jihaa!!

Kamu henkilöryhmässä

Keskipäivän tienoilla vuorossa olivat valkkari Pessi ja Satu. Nuorella Pessillä on jo tokokokeita alla hienoilla suorituksilla joten osasin odottaa hyväksyttyä tottisosuutta. Tänään Pessi esitti, väsyneenäkin, hallitsevansa kuviot eikä paikallamakuuta häiritsemään tullut oravakaan saanut pilattua suoritusta. Pessi käyttäytyi koko kokeen ajan moitteettomasti sekä kentällä että kaupungissa ja niinhän oli eka titteli taskussa! Satu on tehnyt Pessin kanssa kovasti töitä sosiaalistamisen suhteen, vielä talvella oli Pessi sitä mieltä ettei vieraiden tartte lähestyä saatikka tulla käpälöimään. Tänä päivänä hihnan päässä on ihan eri koira, itseluottamusta on tullut kahmalokaupalla lisää eikä sosiaaliset tilanteet olekaan niin ahdistavia.

Tottisosuus hyväksytty!

Viimeisenä vuorossa oli Oona nahka, 2,5 v tytskä, jonka jo etukäteen tiesimme olevan hieman kesken tottiksen suhteen. Oonalla puuttuu rutiinia ja ajoittain on nähtävissä epävarmuutta monissa tilanteissa. Oona onnistui paikallamakuussa ja kytkettynä seuraamisessa mutta löi sen jälkeen jarrut päälle eikä loput liikkeet enään onnistuneetkaan. Ompulle keikka meni kokemuksen piikkiin ja ensi keväänä uutta matoa koukkuun!

Oona ei meinaa pysyä nahoissaan...

Onnea mahottomasti koko tiimille, olipa kiva ja aurinkoinen koepäivä, joka kruunautui mukavaan illanviettoon juustojen ja viinien kera. Kiitos kaverit!

Treenirutistus

2010-08-19T21:29:00.016+03:00

Kuukauden treenirutistus PM jälkikoetta varten kulminoitui eiliseen aamuun - kurkkaus Sallin hännän alle ja se oli siinä. Juoksu oli alkanut. Tosin tämä oli ennustettavissa, selkeät merkit ovat jo pitkään olleet 'ilmassa'. Viime viikolla Rasta aloitti juoksunsa joten oli vain päivien kysymys milloin 'pikkusisko' seuraa mukana. Plääh, pettymys silti. Piirimestaruuskoe on loppukauden ainoa 3-jälkikoe näillä leveyksillä jossa ei ole mitään rajoitusta. Nyt ei sitten auta kuin tähdätä syksyn rajoitettuihin jälkikokeisiin ja niiden armottomaan puhelinrumbaan. Viime syksynä olin samassa tilanteessa ja yritin saada paikkaa jälki 2:seen Sallille. Ei tärpännyt kertaakaan. Pääsin läpi aina toivottoman myöhään ja kaikki paikat oli auttamattomasti menneet. Parhaimmillaan taisimme päästä 4:lle ja 5:lle varasijalle...joista emme kuitenkaan koskaan itse kokeeseen.

Loppukesän jälkitreeneissä olen tietoisesti ajanut Sallilla pitkiä ja paljon kulmia ja maaston vaihtelua sisältäviä jälkiä. Muutama tosi mehevä 'porojälkikin' on ajettu hyvällä lopputuloksella. Näitä sarvipäitähän täällä riittää ja pari kertaa olen tietoisesti tehnyt jäljen porojen tallaamalle kankaalle tai sitten jäljen tehtyäni huomannut pari sarvipäätä suuntaavan oman jäljen 'päälle'. Hyviä treenejä kaikkinensa, varsinkin kun on joutunut lukemaan koiraa todenteolla - milloin se kieppuilee poronjälkien sekoittamana ja milloin taas löytää oman jäljen ja vahvistuu siitä jne. Pitkillä (1,5km) jäljillä olen keppien lisäksi käyttänyt pakasterasioita (kissanruokaa) välipalkkoina. Mielestäni Salli on kehittynyt ja petrannut paljon, ikäänkuin se olisi saanut enemmän 'vimmaa' jäljestämiseen. Janatreeniä pitää vielä tehdä paljon ja nimenomaan sellaisia 'näkölähtöjä' jossa koiralle näytetään jäljentekijän etenemistä/ylitystä janalla ja sillä mielikuvalla koira pian lähetetään nostamaan jälki. Sallin heikkous on hidas ja epävarma jäljen nosto. Se kyllä vahvistuu ekan kepin jälkeen ja parantaa asennetta loppua kohden mutta aika paljon pisteitä (max 40p) tuossa janalla on jaossa...

Esineitä olen ottanut pitkissä suikaleissa ja monipuolisesti erilaisilla pienehköillä esineillä, muovisia leikkiukkoja (Turtles -ukkoja kirpputorilta..Donatello, Rafaello...)ja toki niitä minun vanhoja Rayban-aurinkolaseja on ahkeraan etsitetty.. :-)

Tottiksessa olen tahkonnut ja tahkonnut, tuntuu että en saa millään vanhoja virheitä kokonaan korjattua. Seuraamisen poikittaminen on ja pysyy ja takuulla kokeessa jossa koira helposti palaa 'vanhaan oppimaansa'. Noudoissa kapulan mälläämiseen en edes jaksa enään puuttua...sensijaan viime kokeen ongelmaan - luovutukset seisten- on puututtu ja korjattu. Hypyt ovat sujuneet hienosti, lähes joka toinen päivä ollaan otettu metristä hyppyä ja A-estettä ja mielestäni rutiinien myötä oikea tekniikka ja vauhti on löytynyt taas. Tosin tulee niitä arviointivirheitä toisinaan, varsinkin A-esteellä jonne Sallilla on tapana rynnätä heikkopäisenä..

Seuraamista edestä...

Seuraamista sivulta...

Edistää..heh..

Hyppynouto kuvasarja:

Hyppy!

takaisinhyppy...

Lievä kosketus...

alastulo

Luovutus...

Treenirutistus ei toki ole hukkaan mennyt vaikka emme kokeeseen päässeetkään, yritetään jatkaa samaan tahtiin vaikka olen kyllä laiska treenaaja ellei ole koetta tiedossa. Onneksi treenikamut pitävät minutkin liikkeellä, pari-kolme koiraa on menossa käyttäytymiskokeeseen syyskuussa ja säännöllisesti ollaan yhteistreenailtu jo jonkin aikaa ja jatkossakin!

Salli ja Sallin palkka!

Tottistreenikuvista kiitos Anskulle!!

Kesäpoika

2010-08-04T23:06:00.026+03:00

Meidän akkavaltaisessa laumassa on mies...tai poika -kesäpoika! Kamu tuli meille viikoksi hoitoon oman lauman suunnatessa karavaanailemaan pitkin suomenmaata. Kamu on helppo hoitokoira, nykyisin kastraattina jopa entistä helpompi, mennä jolpottelee enimmäkseen 'omia polkujaan' eikä sen olemassaoloa sisällä edes huomaa. Ulkona se intoutuu toisinaan hippasille Rastan kanssa tai hammaspainiin Sallin kanssa.

Järvirovan upeita uintimahdollisuuksia tämä kesävieras ei osaa ollenkaan arvostaa - Kamun mielestä ei ole niin läkähdyttäviä helteitä että hän varpaansa kastelis! Aamukasteinen pihanurmikkokin saa varpulit kastumaan, joita pitää sitten pitkään ja hartaasti nuolla ja putsailla... :-D

Kuka ei kuulu joukkoon?

wetwetwet-tytöt kuivattelemassa heinäpellolla

Kamu on kova jätkä tai ainakin esittää sellaista. Tänään kovalla jätkällä pääsi parku. Rantatien tuntumassa on lehmiä laitumella sähköpaimen aidassa ja arvatenkin Kamu meni uhkarohkeana pällistelemään liian lähelle vanhaa lehmää, joka uteliaana mulkoillen lähestyi Kamua. Lopulta jätkällä meni pupu pöksyyn ja oli paettava kiireesti aidan toiselle puolelle ja räps sai sähköiskun aidasta suoraan korviinsa - pään uloimpaan osaan! Voi sitä parkaisua...lehmipaimen palasi nolona takaisin laumaan. Ehkä se oppi, ainakin Salli oppi kerrasta saadessaan pari viikkoa sitten samassa paikassa 'sähkökäsittelyä'. Laidun ja sen asukkaat eivät enään niin kiinnostakaan...

Englantilais-ranskalainen painiottelu, molossilla Kamu the Cowboy ja Salli Spectra:

Alakko nää mua! Salli kerjää..

Ala ny!

Niskaote englanti-ranska painiottelussa.

Puolinelsson..

Kaato!

Täyskaato! Ranska voitti!

Kesä on jo kääntynyt elokuulle, yöt ovat hämärtyneet ja keskiyön aurinko on pian muisto vain...säät ovat suosineet metsätreenejä ja jatkossa onkin ihan parasta aikaa treenailla hakua, jälkeä ja esineitä eikä tottistreenit kentällä enään rajoitu itikoiden ja muiden lentävien viheliäisten huitomiseen...voi keskittyä ihan siihen olennaiseen ja jättää tekosyyt olla treenaamatta vähemmälle! ;-)

Ja kesäpoikakin palaa kotikonnuilleen Yliseenvaaraan.

Kesän näytelmiä

2010-07-24T23:23:00.011+03:00

kuva: Minna Saarimaa

Pohjoisen perinteiset kesänäyttelyt on käytynä eikä yhtään hassummilla tuloksilla. Juhannusnäyttelyssä meiltä oli kehässä vain vanha muori Gibbon, joka sai lievän ontumisen vuoksi evan. Gipin vanha anturahalkeama ei tykännyt yhtään Rovaniemen kehien sepelialustasta.

Heinäkuussa on perinteisesti Oulun kaksipäiväiset Inttinäytelmät ja sinne suuntasimme puolestaan Rastan kanssa ihan molempina päivinä.

Rastan pohjavillat on hukkateillä tai oikeastaan Sieppijärvessä! Sen verran paljon on uitu ja polskittu tänä kesänä - uikkareissa tietenkin tuumii niukkaturkkinen sveduneitomme. Todella tyytyväinen olen viikonlopun saldoon. Lauantaina Hassi Assenmacherin kehässä avo ERI2 PN3 ja vika sertti! Sunnuntaina pyörähdettiin portugalilaisen Diego Ramalhon kehässä tuloksella avo ERI1 PN2 VACA joka vahvistuu CACIBiksi! Kiitokset handlereille Sirulle ja Merjalle! Rastan osalta kesän näyttelytavoitteet jopa ylittyivät!

Rasta lauantain kehässä Sirun kanssa

Ja sunnuntaina Merjan kanssa

kuvat: Minna Saarimaa

Kemin KR näyttelyyn ilmoitin muorin vetskuihin ja Sallin käyttöluokkaan. Raisan kanssa treenasimme viikolla Sallin esiintymistä ja pikkuhiljaa Sallikin suostui kunnolla liikkumaan 'vieraan' handlerin kanssa. Varsinaisesti Raisa ei ole mikään vieras Salkille mutta kuten kaikki minun koirat - kovasti minun perään ja haluton liikkumaan poispäin minusta. Kemin aikatauluista huomasimme nahkacollieiden ja briardien menevän aikalailla päällekkäin joten riskinä oli ettei Raisa ehdi esittämään minun koiria. Onneksi ehti juuri ja juuri ja sai viedä Sallin kehään. Gibbonin saimme verryteltyä Jennan (veljentyttö ja minun apukätenä Kemissä) suht hyvälle mallille mutta jätimme kuitenkin handlauskiireiden vuoksi kokonaan pois kehästä.

Käyttöluokassa Salli sai kuin saikin romanialaiselta tuomarilta Robert Bambachilta ERIn ja sijoittui vielä PN-luokassa toiseksi saaden varasertin! Hih, eikä arvosteluun kirjattu mitään väristä, meidän kompastuskivestä... :-)

Ruusukkeiden kera :-)

Suomen Briard ry:n jalostustoimikunnan ohjesäännön mukaan jalostushyväksyntään yksilöltä vaaditaan kolme laatuarvostelua yli 15kk ikäisenä ja Sallilla on nyt vasta kaksi...ei auta kuin katella tälle syksylle tai ensi talvelle vielä yksi näytelmä jottei tule keväällä paniikki jos ja kun Sallin pentusuunnitelmat etenevät ja toteutuvat..

Toki pentueen voi toteuttaa ilman jalostushyväksyntääkin, mutta silloin pentue ei pääse yhdistyksen pentuvälitykseen, mitä itse pidän tärkeänä.

Heinäkuu vetelee viimeisiään ja pikkulikoilla, Rastalla ja Sallilla, juoksut lähestyvät..ilmassa on jo hormoonien aiheuttamaa sähköä ja lenkillä ei kaksikolta vauhtia puutu. Kovasti on suunnitelmissa treeniä treenin perään jotta eivät ihan unohdu pelkkiä tienvarsia merkkailemaan.

Salli ja palkka - Riitalta ja Herkolta saatu 'Rutkula-jäniksenraato'!

Kiitos Riitta & Hercules!...voi tätä piippausta...

Los Invalidos

2010-07-04T13:24:00.008+03:00

Meneillään oleva kesä (ja kevät!!) on ollut Sallille epäonninen. Keväällä ensin hengenvaarallisesti oksa keuhkoihin ja nyt kesän myötä on Sallia vaivanneet kynsi - ja tassuvaivat. Ensin vaivasi repeytynyt etutassun kynsi. Pitkään vanha, tyvestä haljennut kynsi siinä sinnitteli ennen kuin irtosi lopullisesti ja uusi vahva kynsi pääsi kunnolla kasvamaan. Kynsivammasta toivuttuaan pääsimme treenaamaan muutaman kerran kunnolla, kunnes taas kinkattiin.
Tällä kertaa takajalkaa, takatassua ja siinä yhtä aristavaa anturaa.

Eilen koko lauma lähti Lohinivantiellä jolkottelevan poron perään ja siinä spurtissa asfaltilla repeytyi kipeästä takatassun anturasta lopullisesti palanen irti ja koira oli kotiin palatessaan kolmijalkainen... :-(

Kokemuksesta tiedän että tämänkaltaiset 'asfaltin polttamat' anturavammat paranevat hitaasti, joten saan unohtaa treenit Sallin osalta seuraavat pari viikkoa.

Rastan kanssa olemme treenanneet peltojälkeä ahkerasti , ainakin siihen asti kunnes pellot alkoivat olla puolimetrisessä heinässä ja rehussa. Parina viime päivinä on paikallisten maajussien traktorit pärränneet lupaavasti - jee, rehunteko on alkanut ja kohta päästään taas peltojälkeilemään!

Itseasiassa tämä 'treenikatkos' näinä aikoina tulee ihan hyvään saumaan. Metsät, pihat, pk-kentät jne ovat TÄYNNÄ kiusallisia kesäystäviämme, itikoita ja mäkäräisiä, joista varsinkin viimeksi mainitut ovat koirille todella kiusallisia. Mäkärät tunkevat turkin alle, häntään, paljaaseen vatsanalukseen ja purevat veripaukamille. Kotona sen huomaa miten paljon koirat niitä 'salakuljettavat' sisälle - hetken kuluttua ikkunat ovat täynnä mustia pikkusiivekkäitä. Onneksi ne eivät pure eivätkä viihdy sisätiloissa vaan lentävät ikkunaan kuolemaan.

Olen kokeillut monia 'myrkkyjä' näitä viheliäitä vastaan ja nyt parina kesänä olen tyytynyt pelkkään Sekteriin, eläinten hyönteiskarkotteeseen. Suihkaus kaulasta hännäntyveen ja vatsan alle ja tilanne helpottuu pariksi tunniksi...koirat tosin tulevat tästä ihan sekopäisiksi, suihkuttelun jälkeen ne syöksyvät pyörimään nurmelle tai varvikkoon.. :-/

Väkevä haju todennäköisesti saa ne 'hulluiksi' ja jopa kuolaamaan vahvasti, joten tätä myrkkyä en suosittele käytettävän jälki- tai hakutreenien yhteydessä, vaikutusta hajuaistiin ei ole tutkittu mutta uskoisin jotain haittaa siitä olevan.

Bayvantic on tosi tehokas, itseasiassa oman kokemukseni mukaan markkinoiden paras suoja lentäviä hyönteisiä vastaan. Mulla vaan koirat uivat kesäisin lähes päivittäin, joten kastuminen vähentää aineen tehoa merkittävästi eikä pakkauksen hinta (57egeä /neljä putkiloa) houkuttele hukkaamaan kallista ainetta järvivesiin!

Joten ei auta kuin kestää ja odotella heinäkuun loppua ja hyönteisten selkeää vähenemistä...keskikesä on oikeastaan kamalaa aikaa - ainakin lappilaisen koiraharrastajan näkökulmasta!

Tuulisina kesäpäivinä rantatie kukkaniittyineen on ihana paikka...

Hakukauden korkkaus

2010-06-16T23:12:00.016+03:00

Eilen oli kauden ensimmäiset (vasta!!) hakutreenit. Kevät oli kuin olikin meillä kaikilla niin hektinen ja kiireinen ja sitä kiirettä on tuntunut riittävän kesäloman alkuviikoillekin. Joten vasta nyt päästiin treeneihin käsiksi. Meitä oli kaikkiaan neljä koiraa ja ohjaajaa, Salli, valkkari-Pessi, Oona-nahka ja uusi tulokas lapinkoira Riska & Inga. Treenasimme Ylisenvaaran radalla joka on profiililtaan helppo ja siinä näkee koiran työskentelyn hyvin.

Kolmantena koirana radalle pääsi Salli, joka liikkui mielestäni tosi vaisusti ja eteni pistoilla suht hitaalla temmolla. Illalla huomasin että Sallin etutassun kynsi, jo aiemmin haljennut, oli lähestulkoon irtipoikki. Voi kökkö, toivotaan että se vanha päällyskynsi siitä piakkoin irtoaisi, koska sieltä alta kasvaa jo uutta vahvaa kynttä. Siinä kuitenkin syy eiliseen vauhdin puutteeseen ja tämänpäiväiseen vaisuuteen.

Sallin kanssa otimme rohkeasti kiintorullalla heti ekoissa treeneissä - kaava oli hyvin muistissa ja rulla löysi suuhun paljon helpommin nyt kun rintakarvat ovat ohuemmat keväisen operaation ja karvanajelun vuoksi. Viime syksynähän Sallilla oli ajoittain vaikeuksia saada rulla itsenäisesti suuhun paksun turkkinsa takia. Minun norskirullassa säädöt ovat 'suurimmillaan' joten tuon löysemmälle rullaa ei enään saa. Pitäis tilata numeroa suurempi rullapanta tai värkätä itse oma norskintekele.

Ensi viikolla jatkamme haun merkeissä, toivotaan että repsottava kynsi on irronnut kokonaan ettei tarvitse sen takia treenitaukoa pitää. Koskaan aiemmin ei ole tarvinnut eläinlääkärille kynsivammojen takia mennä - toivotaan ettei nytkään.

Ansku ehti nappailemaan treenien ohessa muutamia kivoja tilannekuvia - kiitos!

Riska ja Inga

Työ on tehty - Riskaa 'hymyilyttää'

Oonalle aloitettiin haukku-ilmaisut

Salli keskilinjalla

"Ukko"

Sinne män!

Rulla suussa!

Palkka!

Kaikki kuvat copyright: Anna-Leena Nordberg

Jälkikokeiluja

2010-06-13T19:43:00.009+03:00

Ihan kokeiluksi meinaan meni Sallin eka kolmosen jälkikoe. Eipä yllätä, ettei kesäloman eka viikko pelkästään riittänyt korjaamaan jo olemassa olevia puutteita, saatikka kouluttamaan lisää vaativuutta nimenomaan jäljen osalta. Juu, siihen vaaditaan kyllä koko loma - joten seuraavat kolmosen kokeilut tehdään Sallin kanssa syksymmällä.

Tänään aloitettiin taas tottiksella ja me jo ekassa parissa...Salli aloitti rauhallisella paikallamakuulla, jee, hyvin pysyi vaikka emäntä lampsi näkösuojaan kyyhöttämään. Siihen ne erinomaiset suoritukset sitten loppuivatkin..*huoh*. Ennen omaa suoritustamme Salli ehti kuulemaan ja näkemään tottisparimme 'eteen' huudot ja soppa olikin valmis. Seuraamisessa tuli väljyyttä koiran edistäessä ja katse naulittuna kohti 'eteen-palkkaa', vasta ekan täyskäännöksen jälkeen Salli oli taas kartalla. Jäävissä liikkeissä ei tullut asentovirheitä mutta törkeän huonolla aloituksella (seuraamisella) kaikki...Jokaisessa noutoliikkeessä varasti ja luovutti seisten kapulaa mälläten. Mutta hyppäs metrisen mennen tullen!! Eteen lähetyksessä ei sitten mitään hetsauksia tarvittu, sinne se sinkos kuin ohjus palloaan etsimään eikä tietenkään totellut maahan-käskyä, eikä vielä toistakaan...istui kuiten. Lopussa kun lähestyin siirtyäkseni koiran sivulle karkas Salli suunapäänä pusikkoon oletettua palkkaansa etsimään. Joten puutteelliseksi meni tämä vika liike. Loppupisteet 77p ja päätin jatkaa maastoon kerran sinne kaikki pääsivät - ei tullut tottiskarsintaa, koska koiria saapui paikalle 14kpl ja 15 parasta pääsi maastoon.

Maastopäivä alkoi esineruudulla. Sitä me olemme viimekertaisen katastrofin (nolla esinettä) jälkeen eniten treenanneet. Ruutu oli kuivassa varvikossa ja tällä kertaa höystettynä reiluilla tuuliavuilla. Salli liikkui ja irtosi ruutuun upeasti ja toi suht nopsaan kaksi ensimmäistä esinettä, lapsen sandaalin ja kännykkäkotelon. Kolmannen löysi takakulmasta ja lähti tuomaan lupaavasti kunnes pudotti sen ja ei ottanut uudelleen! Kutsuin Sallin luokse ja lähetin hakemaan - ei hakenut, ei sitten millään. Sinne jäi aurinkolasit..oliko kovat muoviset lasit liian 'vieras' esine vai mikä tökki ? No, taas tiedetään mitä pitää ottaa esinekassiin harjoitusesineeksi - aurinkolasit! Niitä muovisia halpisversioita mulla kyllä riittää...

Esineiden jälkeen olikin päivän päättävä jälkiosuus. Me saimme arvonnassa jäljen nro 7, jonka jana oli jyrkässä vaaran rinteessä. Janalla Salli otti kaksi kertaa 'väärän jäljen' eli itsepintaisesti pyrki oikealle n 20m-30m etukrepiltä. Varsinainen jälki leikkasi janan lähestulkoon viidessäkympissä ja sieltä sitten takajäljen kautta vihdoin oikeaan suuntaan. Alku oli vaikea, Salli edelleen pyrki alemmas 'väärille jäljille' jotka johtivat kohti metsälampea. Oikea jälki kulki eteenpäin n. 200m kunnes tuli eka keppi. Kepin jälkeen oli piakkoin kulma ja toinenkin, piikki ja ilmeisesti toinenkin piikki ja tässä kohtaa ohjaaja sekä koira putosivat kartalta ja aikamoisen sähläämisen ja söherryksen jälkeen hyydyimme molemmat. Onneksi löysimme tielle ja takaisin autolle. Paluumatkalla tielle pudotin kännykkäni metsään, joten palasimme sitä hakemaan ja löysimme! (Huh!)

Myönnettävä on ettei Salli ole koskaan harjoituksissa ajanut yli 600m :n jälkeä, piikkejä sensijaan olemme useampaan kertaan harjoitelleet mutta kestävyyttä puuttui tänään kuivassa ja tuulisessa kelissä. Harjoitteluun siis täyspitkiä kolmosen jälkiä vaihtelevassa maastossa.

Onneksi on loma ja paljon aikaa! Jälki -ja tottistreenien lisäksi meillä on tarkoitus aloittaa hakutreenit omalla pikku porukallamme. Taas tietää missä kesäillat vietetään, mukavassa seurassa metsäteiden varsilla!

Hakua? - YESS!

Vaikeuksien kautta voittoon

2010-05-23T10:19:00.005+03:00

Näin voisin sanoa nyt. Sallin huhtikuisen onnettomuuden aikoihin, kun koko koiran henki oli vaakalaudalla, en uskaltanut edes haaveilla treeneistä saatikka koetuloksista! Salli kuitenkin toipui nopeasti ja tässä ollaan - koulutustunnus JK2 taskussa! Uskomatonta.

Viime viikkojen treenit jäivät pakostakin vähälle, työkiireet painoivat päälle ja iltasella hädin tuskin ehti koirat lenkittämään. Eilinen koulari tulikin pitkälti viime kauden "pohjilla", viime kesänä ja syksynä treenasin paljonkin mutta emme saaneet koepaikkaa jälkikakkoseen joten koetulos jäi saavuttamatta.

Eilinen koe alkoi tottelevaisuudella - piti olla karsinta eli 10 parasta tottiksen perusteella maastoon, mutta avokoirakoita oli ilmoittautunut vain kuusi joten kaikki pääsivät ilmanmuuta maastoon. Onneksi - sillä Sallin tottispisteet olivat luokan huonoimmat joten kovemmassa kisassa olisimme armotta tipahtaneet...kauttalinjan Sallin tekemisessä näkyi reenin puute ja semmosen suunnitellun hyvän treenin puute. Suurimpina virheinä istumisessa väärä asento (seisoi) ja kallis hyppynoudon (-15p) epäonnistuminen. Meillä on aivan liian vähän hyppyreeniä alla, pitää hyppäyttää paljon, jotta koiralle tulisi rutiinia ja ponnistustekniikka muistuisi mieleen. Talven ja kevään aikana olemme treenanneet vain tokohyppyä, joka on aivan eri liike vaativuudeltaan. Onneksi tilanne on nyt korjattavissa kun omat pk-esteet ovat käytössä ja edessä häämöttävällä kesälomalla on ennenkaikkea aikaa touhuta koirien kanssa. Tottiksesta pisteitä lopulta ihan mukavasti 81p.

Tottiksen jälkeen suuntasimme jälkimaastoihin. Saimme arvonnassa jäljen nro 4 ja sinne sitten pölyävän hiekkatien varteen jäimme odottamaan tuomaria. Maasto oli kuivaa pallerojäkälää kasvavaa kangasmetsää, joten hyvältä näytti. Tosin arvelin 1km:n mittaisen avojäljen takuulla kieppaavan jonkunsortin suopläntin kautta, joten vaihdoin saappaat jalkaan.

Janalta Salli nosti jäljen epävarmasti ja pysähtyikin kerran katsomaan taakseen ikäänkuin vahvistusta pyytäen. Jouduin antamaan toisen etsi-käskyn ja etenin samalla liikaa koiraan 'kiinni' josta pistemenetys -4p. Ensimmäiselle kepille jäljestys oli nihkeää ja epävarmaa, onneksi rytmi parani ja koiran itseluottamus vahvistui jäljen edetessä. Kaikki kulmat Salli selvitti hienosti ja eteni aivan jäljen päällä ja paikoin pystyin itse jopa havaitsemaan jäljenpolkijan saappaan kuvan varvikossa...Kolmannen kepin jälkeen jälki kävi kuin kävikin märällä suolla ja pari vetistä ojaakin jouduimme hyppäämään yli. Tarkan jäljestyksen päätteeksi mulla oli kuusi keppiä taskussa, jokaisen kepin Salli ilmaisi itse - kiikutti niitä innoissaan mulle lihapullapalkan tiedostaen! Jäljeltä pisteitä 166p.

Jäljen jälkeen suunnattiin esineruutuun. Ruutupohja oli vanha, parinvuoden takainen SM-ruutu, kumpuilevassa ja osittain märässä suopursuvarvikossa ja lähetyssivu tietysti koko ruudun kauheimmassa ryteikössä. Kuumassa ja seisovassa kelissä ei juurikaan tuulesta saatu apuja joten esinesaldo jäi kautta linjan vaisuksi. Kymmenestä koirakosta vain kolme toi esineen tai kaksi..meille saldona nolla eli zero points. :-(

Salli irtosi ja etsi tehokkaasti noin puolet ruudusta mutta väsähti lopussa ja varmaan paineistuikin kun ei esineitä noussut...treeniä tähänkin lisää ja vaikeustason nostoa ilmanmuuta - olen treenannut ihan liian helpoilla pohjilla.

Loppujen lopuksi jäi tosi hyvä fiilis, loppupisteet 247p 2-tulos ja JK2 sij. 5. Samalla lunastimme "pääsylipun" jälkikolmoseen eli voittajaluokkaan, jossa varsinaisesti osaaminen vasta punnitaan!

Salliin olen niiiin tyytyväinen, se on niin rehellinen koira, antaa aina parastaan ja yrittää ja pinnistelee loppuun asti. Pitkän päivän päätteeksi kun illalla kotiuduimme, hyppää se auton takaluukusta, ryntää yhdelle monista palloistansa ja riekkuu ympärilläni pallo suussaan - heitä heitä, pelataan, leikitään! ja kun en millään jaksa enkä ehdi, jää se pettyneenä makoilemaan pallo suussaan "Kun ei taaskaan olla mitään tehty" ilme karvaisella naamallaan! Ihme energiapakkaus! :-)

Trooppinen tuulahdus

2010-05-16T21:31:00.010+03:00

Toukokuinen helleaalto valtasi Pohjolan perukan ja vei lumet mennessään ja sitähän tässä ollaan odotettu kuin kuuta nousevaa, lumien sulamista viimeisiltäkin metsä -ja pihaplänteiltä. Omalla pihallani se tietää työtä ja työtä..mutta kivaa sellaista, haravointia, kukkapenkkien siivoamista, pensaiden leikkuuta ja siistimistä. Kaikki 'raakaa' työtä mutta siitä mie tykkään! Ulkohommista, olisin varmaan onnellisimmillaan metsurin ammatissa...

Luonto on herännyt huimaa vauhtia ja todellakin herääminen sai nostetta viikonlopun lukuisista ukkossateista ja +25'c päivälukemista. Ensi viikolle on luvannut samanmoista keliä. Oikein tympäsee ajatuskin pitkästä työviikosta luokkahuoneessa neljän seinän sisällä, siihen päälle kaikenmaailman palaverit ja arght vauhdilla lähestyvän luokkaretken viimehetken työstäminen. Kaikkeen sitä heikkoina hetkinä tulee luvattua...

Sen verran työkiireet ovat viime aikoina painaneet päälle, että surutta peruin jo yhden tokokokeen, viikonlopun jokainen hetki tuntui olevan buukattuna joko pihahommiin tai 'siisteihin sisähommiin' kokeiden korjaamisiin ja seuraavien viikkojen suunnitelmiin. Plääh.

Sallille olen maksanut yhden pk-kokeen jo hyvissä ajoin huhtikuussa, ennen äksidenttiä ja nyt, koiran ollessa täysin entisensä, olen päättänyt lähteä kokeeseen. Hyvin vähällä treenillä ja hyvin realistisilla odotuksilla. Totuus on, että jälkikokeeseen on vaikea saada koepaikkaa ja tässä kevään kokeessa on sentään mahdollisuus yrittää tulosta - tottiskarsinnan perusteella 10 maastoon.

Tottista on otettu päivittäin, kotipihalla. Jääviä liikkeitä muistuteltu mieliin ja noutoja, niitä himskatin noutoja. Mälläämistä esiintyy paljon enkä ehdi siihen nyt puuttumaan, mäklätköön kapulaansa! Metrinen este ja A-este ovat uinuneet ruususen unta Ylisessävaarassa ja tänään sain aikaseksi ajella sinne päin tilannetta katsastamaan. Ja älä mitä - kenttä (itseasiassa heinäpelto) oli täysin kuiva ja esteet napottivat siellä tukevasti auringon paisteessa. Mahtava juttu, nyt täytyy joka päivä ajella kentälle treeneihin, noutoja, hypyt ja eteenlähetys ensisijaisena treenauksen kohteina. Hah, tuleekohan meille kiire.. :-/

Meidän esteet Ylisessävaarassa

Jäljen osalta otan vain janatreeniä ja muutaman kapulan ilmaisun pikkujälkineen. Esineitä olemme jo muutamaan otteseen reenanneet, työn alla ovat nyt nopeat palautukset. Salli tekee kovasti töitä ja irtoaa ruutuun hyvin mutta löydettyään esineen ei malttaisi tuoda sitä vauhdilla minulle - outo ongelma, koskaan en ole omien koirieni kanssa tämmöiseen törmännyt!

Varsin pk-painotteinen viikko siis edessä, tietää missä illat viettää, Ylisessävaarassa tai Mustaselässä. No se onkin varma kesän merkki kun Uusitalon auto tönöttää metsätien varressa parkissa. Palveluskoiraharrastus on mahtis juttu!

Salli ja pallo - mahtikaksikko!