Pitkään mietin myös pennun nimeä - kutsumanimi varmistui jo kesän alussa, omasta pennustani tulisi Rilla. Pentueesta tuli S-pentue emä Sennan ja täti Sallin mukaan. Oman pentuni rekisterinimeen mietin pitkään lady-sanan liittämistä s:llä alkavaan nimeen, mutta meni liian vaikeaksi..halusin suht lyhyet, yksiosaiset nimet kaikille pennuille. Ladyn olisin halunnut ihan vaan siksi että pennuilla on kaksi merkittävää lady-mummoa sukutaulussaan: Gi-LadyVelvet ja Lady Marmalade. Rillan rekkarinimeksi valikoitui lopulta lyhyt Shania, nimessä on mukana elämäni koira, niissä tassunjäljissä Rillan olisikin mainio elämässään edetä.
Lilla Rilla nakkikioskilla..Rilla sai heti nimensä eteen etuliitteen lilla..neidillä on melko ison koiran raamit ja minun toiveissa olis sellainen pikkuinen tai keskikokoinen 60-62cm narttu, saas nähdä kuin käy. Rillasta saattaa hyvinkin tulla mummojensa Gipsyn ja Armin kaltainen iso narttu, aika näyttää.
Rillalla on kaunis pää ja varsin lupaava fawn väri, muuten se ei mielestäni kropaltaan ole erityisen hyvä, kulmauksia ja kaulaa sais olla enemmän.
Rilla ei ollut pentueen rohkein eikä tempperamenttisin, se ei myöskään syöksynyt ensimmäisenä vieraiden syliin. Lähinnä se tyytyi tarkkailemaan sisarustensa reaktioita ennen kuin itse reagoi. Tosi mukavasti se leikkii ja saalistaa rättiä eikä jalkapallohulluutta voi olla huomaamatta - sukuunsa tullut!
Posekuvat(c)Raisa Hartikainen
Futiskuvat(c)Kaisa Uusitalo
3 kommenttia:
No siinä se nyt sitten on! Sinun oma Rillasi! Briardtyttö, jonka vuoksi koko tämä penturalli oikeastaan alkoi ja toteutui... Olkoon Rilla omalla persoonallisella tavallaan taas elämäsi koira!!! Ja piiiitkään...! Kaikkea hyvää yhteiselle taipaleelle!, toivottavat Minna, Hunka ja Karma
Sympaattisen typyn kotiin jätit. Toivotaan, että Rilla kuitenkin jäisi pienemmäksi kuin isoäiti-kaksikko. Samaa toivon toki koko pentueen osalta.
Se on varmasti ihan totta, että sitä ihan täydellistä ei koskaan tule, joten näillä mennään mitä luoja käteen suo. Pääasia on, että koira viehättää olemuksellaan, niin on helppo tehdä sen kanssa yhteistyötä ja rakentaa tulevaa.
Ihanaa, että jalkapalloille löytyy käyttöä myös tulevilla polvilla <3
Onnea yhteiselle taipaleelle Minna ja Rilla. Gipsy-mummolle ja Rastalle voimia riiviön kanssa (rauhallinen tai ei, niin jossain vaiheessa ne sarvet kasvaa kuitenkin päähän).
Sarvet on kasvaneet ja pallohulluus peritty :) Kauhean ihana riiviö nyt, kun on kotiuduttu. Tylsää tuskin tulee olemaan. Terkkuja!!
-Outi-
Lähetä kommentti