Sulanmaankausi

 

Veto - ja valjakkokoirapuolelta lainattu termi sulanmaankausi alkaa olla finaalissa näillä leveyksillä. Mennyt kesä ja upea pitkä lämmin syksy ovat auttamattomasti takanapäin. Ensilumi on maassa ja syyslomaviikolla pakkasmittarikin näytti kunnon lukemia..hhrr, ihan selkeesti talvi on tulossa vauhdilla ja tämän koirareenarin suupielet valuvat alaspäin. Talvi on minusta a) liian pitkä b) liian kylmä ja c) liian pimeä. :(
Mutta en jaksa asiaa kauan murehtia, pitää keksiä paljon tekemistä ja reenattavaa talven hallikaudelle ja jos en keksi tai viitsi reenata, niin kyllä pelkkä laiskottelukin multa onnistuu. Koirista Rasta on jo selkeesti mukavuudenhaluinen ja tyytyy pelkkiin päivän lenkityksiin, mutta Rilla jaksaa kyllä touhottaa (turhaakin) jos ei mitään äksöniä ole tarjolla.
Joten ihan laakereilla lepäilyksi ei auta talvea suunnitella.

 

 

Pitkän kesäkauden aikana olen saanut Rillan kanssa monia asioita eteenpäin. Tavoitteena oli reenailla pk-tottiksen liikkeet sille mallille, että keväällä 2014 vois korkata kilpailukirjan. Eikä me yhtään tavoitteesta ole jääty sen suhteen, enään puuttuu pieniä osasia mm eteenlähetyksen maahanmeno. Toki reenattavaa riittää ihan perusseuraamisessa ja käännöksissä. Dieselkoneen kropankäyttö vois olla notkeampaa ja jotain herättelyä tähän tarvittais. Samoin kuin häiriönsietoa, talven hallireeneissä tulee sitä onneksi edes muutaman koiran verran, mutta kevättalvella on ihan pakko ajella Rovaniemelle Tassuvaaran kentälle yhteisreeneihin. Samalla tulis otettua noutoja, hyppyjä ja eteenmenoa vieraalla kentällä ja esteillä. Mulle toki tutulla kentällä, mutta Rillalle uusi paikka.

Tottiksen lisäksi teimme kovasti töitä pellolla jäljen merkeissä. Rilla on minun ensimmäinen koira, jolle olen rakentanut jäljestyksen ns.peltotekniikalla. Kaikista menneen kauden jälkireeneistäkin 80% on tehty pelloilla, rehu - ja multapelloilla. Metsäjälkeä on reenattu silloin, kun pellot ovat olleet liian pitkässä heinässä tai niille on ajettu 'aromia' eli lannoitettu (puhdasta lehmänpaskaa ja -lietettä, toim huom.).
Esineiden ilmaisussa olemme käyneet kovan taiston, enkä vieläkään oikein tiedä kumpi voitti? Rillahan osaa ilmaista pienet ruokarasiat ja niiden päälle sijoitetut esineet hienosti maahan menemällä esine/rasia sievästi etutassujen välissä. Mutta auta armias miten vaikeaa olikaan pelkän pikku esineen, nahkapalan, puukepukan tai mattopalan ilmaiseminen ilman rasiaa. (!!!) Voi elämä, sitä on harjoiteltu erikseen pihatiellä, pihanurmella, pellon laidalla, sisätiloissa etsimisreeninä..ja niin se vaan tökki itse jäljellä. *huoh*
Jossain vaiheessa sain sille sen verran painettakin hommaan, että se rupes väistämään esineitä. Jäljellä noin pari kolme metriä ennen esinettä vauhti hiljeni ja koira muuttui epäileväksi sivulle vilkuillen. Saattoipa jopa kääntyä minua vastaan ja käydä minun eteen maahan! :P
Ihan viimeiset reenit on taas sujuneet paremmin, pellolla maahanmeno alkoi löytyä ja kun siitä pääsi ruhtinaalisesti palkkaamaan on oikea tapa vahvistunut. Sensijaan metsässä, jossa jäljestimme satunnaisesti pitkin syksyä, jälkikeppien ilmasu ei niin varmaa ollutkaan. Rilla kyllä merkkaa kepin pysähtymällä, mutta maahan se ei mene ennen kuin itse olen vieressä. Olen tyytynyt tähän, katsotaan keväällä pitääkö asialle jotain tehdä.

Esineruutua olemme reenailleet aina silloin tällöin. Enemmän olemme ottaneet 'lelun piilotusta' ihan tässä kotipihan laidalla metsikossa. Lelun piilotus-leikki on enempi aktivointia ja iloista nenänkäyttöleikkiä kuin suunniteltua esineruutureeniä suikaleineen ja kaistoineen. Rasta ja Rilla tykkäävät tästä leikistä, jossa helppoja esineitä on piilotettu jopa sammaltupsun alle ja toisinaan saavat etsiä niitä yhdessä samalla toisiaan kirittäen. Parhaiten homma tosin toimii, kun toinen joutuu odottamaan terassilla remmissä, toisen etsiessä 'leluja'. Se kuuluisa kateuskortti nääs.:)

Haku on jäänyt täysin paitsioon. Muutamaa ilmaisureeniä lukuunottamatta emme ole hakua reenineet yhtään tänä suvena. Oma reeniporukka hajaantui ympäri maata ja toisaalta jälki ja tottisreenit on lohkaisseet ison osan vapaa-ajasta. Onneksi Rillan kanssa tehtiin hyvät pohjat hakuun pentusyksynä ja 1-vuotiskaudella. Eiköhän ne olemassaolevat taidot sieltä ole helposti esille kaivettavissa ja eteenpäin työstettävissä, sitten kun taas on aikaa ja porukkaa hakureeneille.

Peltokuvat(c) Raisa Hartikainen

Luonteen kuvausta ja testausta

Kasvateistani Zelda ja Otto ovat kunnostautuneet luonteen arvioinneissa viime aikoina. Zelda kävi pari viikkoa sitten Ikaalisissa MH-kuvauksessa ja Otto eilen Torniossa luonnetestissä. Pentueen kaksi varsin samanoloista sisarusta ovat nyt luonnenäyttöä antaneet ja edelleen vaikuttavat hyvin 'samastapuusta veistetyiltä'.
Zelda oli kuvauksen mukaan varsin rohkea, leikkihaluinen, hyvin sosiaalinen hössöttäjä :D
S-pentueen ilopilleri ja hippahyrrä on kyllä edelleen samanlainen tapaus, reipas ja rohkea jokapaikkaan nenänsä työntävä. Jo pentuna näkynyt vilkkaus ja tietynlainen keskittymiskyvyn puute näkyvät toki edelleen. MH-pöytäkirjan ja videoiden mukaan Zeldan valtteja ovat juuri rohkeus ja tietynlainen rämäpäisyys, pelottavia asioita radalla ei juurikaan Zeldan mielestä ollut ja jos johonkin piti pikkasen reagoida niin palautuminen oli nopeaa ja mutkatonta. Sensijaan 3 minuutin seisoskelu oli Zeldan mielestä varsin tylsää ja se kyllä tuntui keksivän omaa kivaa koko ajan. Zelda todettiin laukauksien osalta 'kuuroksi' eli ykkönen, täysin laukausvarma.
Zeldan (Boreabrie Selene) MH-videot on nähtävissä Riinan omassa blogissa: http://aikapommi.blogspot.fi/

Zelda tokoilee kesällä 2013

Otto kävi eilen luonnetestissä Torniossa. Marjo halusi viedä Otton testiin jo tänä syksynä, koska oma koirakerho semmoisen paikkakunnalla järjesti. Mikä ettei, se mielikuva ja kokemus mikä mulla on kasvatistani, eli Otto on ihan tolkkukoira ja tulisi kyllä nuoresta iästään (2,4v) huolimatta testin selvittämään. Ja niin kävi, Otto touhotti itselleen seuraavanlaisen rivin:

Luonnetesti Tornio 12.10.2013 Boreabrie Shamrock
1. Toimintakyky +1 kohtuulllinen
2. Terävyys +1 pieni, ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
3. Puolustushalu +3 kohtuullinen
4. Taisteluhalu +2 kohtuullinen
5. Hermorakenne +1 hieman rauhaton
6. Tempperamentti +1 erittäin vilkas
7. Kovuus +3 kohtuullisen kova
8. Luoksepäästävyys +3 hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
laukausvarma +++
yht. 158p
Tuomareina testissä toimivat Reijo Hynynen ja Jari Keinänen.

Otto pitkässä tukassa..nykyään letti on lyhyempi ;)

Otto testattiin, ennakoidusti, erittäin vilkkaaksi ja kohtuullisen kovaksi. Siskonsa Zeldan tapaan Otto onkin varsinainen suhari, ei mikään maailman helpoin koulutettava mutta toisaalta molemmat omaavat reilusti leikkihalua ja moottoria hommiin löytyy takuulla.

Kiitokset kasvattien omistajille aktiivisuudesta, ensi vuonna jatketaan.

Harstad INT

 

Vuoden toinen näyttelyreissu, tällä kertaa Norjaan, on takana. Tänä syksynä emme Raisan kanssa suunnanneet Kilpisjärveä kohti ja sieltä Tromssaan vaan tällä kertaa Volvon keula painatti kohti Pohjois-Ruotsia ja sieltä Narviikiin ja edelleen lauantaiaamuna Lofooteille ja Harstadiin.
Perjantaina töitten jälkeen starttasimme ja illalla hyvissä ajoin olimme jo Hotelli Narvikin pihassa. Pitkin matkaa sain ihailla Pohjois-Ruotsin upeita maisemia ja erityisesti mieleenpainuvaa ja jylhää Abiskon seutua. Abisko, Torneträsk (Torniojärvi) ja Riksgränsen Norjan rajan tuntumassa olivat niin sykähdyttävä kokemus, että sinne on päästävä uudelleen. Menomatkalla oli jo hämärää ja tulomatkalla armoton kaatosade, joten kuvamuistot ko paikoilta jäivät ottamatta. Raisan kanssa päätimme, että upea Lapporten (Lapin portti) on joskus saatava ikuistettua. Lapporten on Kebnekaisen vuorijonon, muodostama 'portti' taivaan rannassa Torneträskin taustalla. Vaikuttava näky ja erityisesti Norjasta tultaessa.
Toki itse Norja, tällä kertaa Narvik ja Harstad, upeineen maisemineen on aina yhtä sykähdyttävä. Olen vähän kateellinen norjalaisille, heillä on niin kaunis ja vauras maa, inhimillisesti mitattuna 'säyseä' ilmasto ja paljon yleistä vaurautta. Vaikka olimme ihan Jäämeren tuntumassa, oli ilma lämmin ja syksyn väriloiste vielä kauneimmillaan. Meren ja lämpimän Golfvirran vaikutus näkyi erityisesti tähän aikaan. Siinä missä naapureiden Suomen ja Ruotsin Lappi odottaa jo riisutuin puin ja räntäsatein lähestyvää talvea, saimme Norjassa vastaan mitä ihanimman syysilman. Upeat ruskapuut ja vielä täysin vihreät lampaiden laitumet vuonojen varsilla ja vuorten rinteillä.
Plääh..en ala, tähän märkään ja pimeään aikaan tahtoisin ehdottomasti asua Norjassa.

Hotelli Narvik oli nappivalinta koirien kanssa reissatessa, ihanteellinen sijainti Narvikin keskustan tuntumassa mutta silti tarpeeksi kaukana liiallisesta liikenteestä. Hotellin pihamaalta oli sadan metrin pätkä Narvikin laskettelukeskuksen rinteisiin. Muutenkin Norjassa tuntuu olevan jokaisella kaupungilla ja pienemmälläkin paikkakunnalla ihan omat laskettelurinteet ihan keskustan tuntumassa. Ihmekös ovatkin semmoista hiihto - ja alppihiihtokansaa.
Hotellissa oli hiljaista, meidän lisäksi aamiaisella oli suomalaisia IT-alan työntekijöitä keikkatyömatkallaan ja perjantai-illan 'häiriköinnistä' vastasivat eläkeläiset illanvietollaan hotellin Best Western ravintolassa. Onneksi huoneemme sijaitsi ihan eri siivessä, tiä minkä nitrodiscon olivat illan päätteeksi pistäneet pystyyn ;)
Lauantaina aamiaisen jälkeen meillä oli edessä n.120 km matka Harstadiin ja näyttelyyn. Rauhassa saimme körötellä mutkaista tietä vuonojen ja vuoristojen väliköissä. Välillä piti psyykata itseä ja kuskina toiminutta Raisaa, olemme molemmat korkeanpaikan kammoisia siltapelkureita ja kuten arvata saattaa korkeita, huikean korkeita, siltoja Norjassa riittää.

Harstadin näyttelyhallille saavuimme hyvissä ajoin 1,5h ennen collieiden arvostelua. Kehät olivat reilun tunnin vielä myöhässä, joten odotteluaikaa tuli turhankin paljon. Näyttelyn kanttiinin huikea leivostarjonta meinasi käydä kohtaloksemme. Siinä herkutellessamme oli ihan tipalla, ettei Oona ja Raisa myöhästyneet kehästä!! Pehkocollieiden jälkeen tuomarin arvostelutahti kiihtyi ja tuntui että kiristyikin...etukäteen olin tietoinen tuomarin Petra Junehallin suosivan hieman kookkaampia rotunsaedustajia ja hieman arvelutti että nänköhän reissumme menestyksen suhteen jäisi laihaksi. Sekä Oona että Rasta kun ovat keskikokoa pienempiä rotunsaedustajia. Oona hävisi toiselle suomalaiselle nahkalle PN-kisassa ja sai tyytyä varasertiin - ja cacibiin. Rasta sai kun saikin kaiken mahdollisen eli valioluokan Exc1 Ck Cert Bästa tik1 CACIB ja BIR. Norjan sertillä Rastasta tuli Norjan muotovalio ja Pohjoismaiden muotovalio ja CACIBin myötä voin anoa sille myös CIE titteliä.

Mitenkään ihastunut Rastaan tuomari ei ollut, arvostelussa oli paljon kritiikkiä ja erityisesti turkkia olisi pitänyt olla enemmän :O TÄH!! Rasta on todella kaunissa turkissa, eikä sillä koskaan ole ollut tuon enempää turkkia eikä ole tarviskaan. Sillä on sopivasti pohjavillaa ja saa jatkossakin kulkea 'med sommarpälsen'. Ilmeisesti jotkut tuomarit vaan ovat tottuneet näkemään briardilla muhkeita palttoita ja vahvasti pohjavillaa, mikä suuntaus ei minusta ole ollenkaan hyvä. Rastalla on toki omat virheensä, moitteet kevyestä luustosta ja korkeasta hännästä olisin vielä niellyt, mutta lisää karvaa en kylläkään toivoisi sille.
Ryhmäkehiin emme jääneet vaan suuntasimme kotimatkalle heti kehän jälkeen. Muutaman kuvamuiston otimme valiokoirastani Harstadin tienvarren kauniissa vuonomaisemassa. Tämä oli Rastan viimeinen näyttely, hyvin vähillä näyttelykäynneillä saavutimme valionarvot ja toki myönnettävä on, että keskinkertaisen koiran kanssa 'voittaminen' on helpompaa kun kilpailua on vähempi. Tämäkin Harstadin kansainvälinen näyttely oli koiramäärältään ja kooltaan meidän ryhmänäyttelyiden kokoluokkaa. Eipä mikään ihme, että Pohjois-Norja menettää yhden KV-näyttelyn ja juuri tämä Harstad jää tulevaisuudessa pois. Tromssa sai pitää KV-näyttelynsä ja sinne suuntaammekin tulevina kesinä Raisan kanssa kera uusien 'näyttelytykkien' ;)

CIB & CIE & FI & SE & NO MVA & Pohj.maiden Mva BH FH1 TK1
LaCrosse Teenah Noir

Reissukoira kotona palkinnon kera.
Palkinnoksi saamilla kiinnityskorteilla lunastin retki/näyttelytuolin.

Kuvat(c) Raisa Hartikainen