maanantai 12. joulukuuta 2011

End of story


Tasja rasavilli sai oman kodin. Samalla se tiesi 'päätöstä' S-pentueen osalta, ei siksi etteikö kasvattajan vastuu ja huolehtiminen jatkuisi. Vaan päätöstä sille, että kaikki pennut ovat nyt omissa huolehtivissa kodeissaan. Aika tarkalleen samanikäisenä lähti kesän 2006 J-pentueesta viimeisin, Saska, omaan kotiin eli 6kk ikäisenä. Olin varautunut pitämään pentuja aina siihen saakka kunnes löytävät omat kotinsa, briardpentueen kyseessä ollessa sitä odotusta voi tulla helpostikin tuo 6 kuukautta.

Tasja muutti Mikkeliin Purasen perheeseen paikkaamaan Pimun (Alabamas Jojo) jättämää aukkoa ja aivan varmasti tämä vilkas nappisilmä hurmaa perheensä ja osallistuu jatkossa täysillä tasjamaiseen tapaan talon touhuihin ja perheen elämänmenoon.
Onnea yhteiselle taipaleelle! Meillä täällä Sieppijärvellä on yhden karvatassun verran hiljaisempaa eikä sisko Rilla millään meinaa uskoa ettei Tasja ryntää kilpasille ulkoillessa tai haasta vetoleikkiin iltaisin.

Tasja ja omat ihmisensä - Johanna ja Marko

Hieman haikeaa on taas..kyllä 6kk:ssa ehtii kiintyä eikä pennun luovutus tässä iässä ainakaan helpompi ole. Järki voittaa tunteen - mulla ei koskaan ollut tarkoitus pitää tästä pentueesta kahta narttua itellä, omat rahkeet kokonaisvaltaisen kasvatuksen ja koulutuksen suhteen eivät riittäisi molemmille. Tasja on omat ihmisensä ansainnut enkä voisi olla tilanteeseen tyytyväisempi. Tasja on vihdoin päässyt kotiin.

Hammaspainia siskon kanssa..

välillä muorilla meni nuorisoon hermo.. :)

Ei kuiteskaan aina..Tasja ja Gipsy sohvalla <3





2 kommenttia:

Minna T kirjoitti...

Hieno homma, että Tasjallekin löytyi lopulta oma koti ja omat (briard!)ihmiset! Mersulla on näemmä lähtenyt... :) Mutta varmasti on Sieppijärven punaisessa mökissä hiljaista ja haikeaa... Onneksi olit jo alunpitäen asennoitunut niin, että yksi jää. Näin on helpompi suhtautua teinitytön muuttoon.

Maiju ja Peikko kirjoitti...

Onnea matkaan Tasja <3 Uskon, että ratkaisu on oikea, vaikka surulliselta tuntuu sisarusten ero puolen vuoden iässä.
Ihanaa, että Tasja pääsi paikkaamaan briardin jättämää aukkoa omaan perheeseensä.
Pekulta pusuja rakkauslapsille!