lauantai 8. helmikuuta 2014

Vuoden palkitut

Suomen Briard ry:n vuosikilpailuissa 2013 kasvateistani oli edustettuina Sinko, Naava ja Zelda. Viime vuonna 'pennut' olivat vasta 2-vuotiaita, joten ihan kärkikahinoihin en niitä tuloksillaan odottanut.
Todella hienosti meille kuitenkin mitalisijoja tupsahti.
Boreabrie Sienna eli Sinko tokoili vuoden mittaan hienon sarjan avoimen luokan tuloksia ja nappasi kuin nappasikin Vuoden Tokobriard 2013 diblomin! Onnea hurjasti Outi & Sinko. Todella upeasti nuorelta koiralta! Sitä se teettää kun on aktiivinen ja taitava ohjaaja ja innokas tekevä koira. Onkin päivänselvää, että tältä tokopariltamme odotan tulevina vuosina komeita tuloksia tokon ylimmistä luokistakin ;)

Söpö Sinko
kuva: Tuula Tanska

Sinko ja Outi
kuva: Tuula Tanska

Boreabrie Selene eli Zelda aloitti tokouransa keväällä 2013 ja keräili alokasluokan tuloksia siihen malliin, että loppuvuodesta Zelda saavutti ensimmäisen tokokoularin TK1. Vuoden tokotulokas 2013 - kisassa Zelda sijoittui toiseksi ja Tokobriard-kisassa neljänneksi. Vuoden aktiivibriard-kisassa Zelda oli kuudes. Onnea Zelda ja Riina!
Zelda nähtäneen kuluvana vuonna monissa lajeissa, suunnitelmissa on tokoa, agilitya ja BH:ta..Tsempitykset Satakuntaan!

Zelda ja Riina
kuva: Jukka Pullinen

Zelda seuraa
kuva: Jukka Pullinen

Boreabrie Shakira eli Naava sijoittui agilityn debyyttivuonnaan Vuoden agilitytulokas -kisassa toiseksi ja Vuoden agilitybriard-kisassa viidenneksi. Onnittelut hulmutukalle ja Jempulle!
Agilitykilpailuissa oli kova taso viime vuonna ja luulen että myös kuluvana ja tulevina vuosina. Agility on nostanut suosiotaan briardien parissa ja radalla nähdään toinen toistaan vauhdikkaampia tukkakoiria.

Naavan loikka
kuva: Jenni Rundgren

Naava ja Jenna
kuva: Jenni Rundgren

Gipsyn poika, kesällä jo 8-vuotta täyttävä Jumpe (Zhamanen Jumbardni), sijoittui jälleen hienosti kolmanneksi Vuoden agilitybriard-kisassa. Viime vuonna Jumpe nappasi agisertin 2-luokasta ja nousi kolmosiin napaten sieltäkin yhden nolla-tuloksen. Onnea Kati ja Jumpe!

Jumpe ja Kati kiitävät
kuva: Veli-Pekka Suuronen

Alkutalvi on takana ja kevään lähestymisen näkee ainakin kasvattien ja niiden aktiivisten omistajien kisasuunnitelmista. On tiedossa tokoja, BH:ta, agilitya..Wau, mahtavaa!! Onneksi itse voikin olla laiskana ja tuloksista ylpeenä vaan kirjata niitä tänne. :P

Ei kommentteja: