lauantai 6. joulukuuta 2014

Uudet kotisivut

Avioliittoni Teliasoneran kanssa alkaa olla finaalissa, joten vuoden loputtua yhteistyömme päättyy. Samalla poistuvat vanhat kotisivuni siirtyen bittiavaruuteen *niisk*. Boreabrie kennelin ensimmäiset sivut ovat olleet visuaalisesti hyvin minun näköiset, sinisävyiset, sievät  ja sisältäen paljon kuvia ja tarinoita koiristani. Kiitos sivujen toteutuksesta ja päivityksistä Saanalle. Aika haikealta tuntuu luopua niistä, tunnen oloni jopa typeräksi kiinnyttyäni johonki websivustoon näinki paljon...mutta kun kotisivut ovat toinen kotini, oikeesti. :/

Jääkää hyvästi..

Nämä uudet tekeleet ovat ilmaiset ja jenkkisivusto Weeblyn tarjoamat. Pitkään harkitsin teenkö lainkaan uusia kotisivuja vai tekisinkö uuden monipuolisemman blogin bloggerilla. Aika moni briardkasvattaja ja harrastaja on luopunut kotisivuista ja siirtynyt facebook-sivustoihin tai sitten ihan tavan blogissa informoivat kasvatuksestaan ja arjen elämästä tuloksineen. Mikä ettei niinkin, jotenkin vaan tykkään enemmän perinteisistä kotisivuista, joissa koirat ja tulokset ja suunnitelmat esitellään kuvin ja kertomuksin. Olen vanhanaikainen, myönnän.

Weeblyllä sivujen tekeminen oli helppoa, ei tarvitse osata koodata tai tuntea html-kieltä. Kunhan 'raahaat' ja linkität kuvia ja tekstiä :) Weeblyllä päivittäminen on samoin helppoa ja siitä olen iloinen. Sen verran tiuhaan tahtiin on kasvateiltani tipahdellut tuloksia, että on kiva saada niitä jatkossa heti eetteriin ja julki.
Mitenkään hienot sivut eivät ole, kun joutuu valmiisiin pohjiin sivustoja toteuttamaan, ei niistä millään saa ihan 'oman näköisiä'. Saavat kelvata tässä vaiheessa. Nyt toivotaan vaan ettei weebly kellahda nurin ihan lähivuosina :O

Uusi kotimme :)

Jonkin verran kesken sivut vielä ovat, tarkoituksena on tehdä In Memoriam-koirilleni omat tarinansa kuvineen. Jospa sitä joululomalla naputtelis nekin.
Facebookissa on nyt loppuvuodesta kiertänyt 'Elämäni koirat'-haaste, jossa saa kertoa tarinoin ja kuvin viidestä koirastaan, joko edesmenneistä tai nykyisistä. Omalla kohdallani ne viisi olivat jo edesmenneitä rakkaita karvakuonoja ja siitä sain ajatuksen, että jokainen niistä on ansainnut oman tarinansa myös kotisivuilleni.

Käykäähän tutustumassa:  http://boreabrie.weebly.com/

Nämä arjensankarit eivät vielä päässeet 'elämäni koiriin' :)



1 kommentti:

Minna Tee kirjoitti...

Kivat sivut on tullu Weeblylläkin! Jotakin uutta, jotakin vanhaa... Jees!
Sanoisinpa, että semmoinen raikas tuulahdus on pyyhkäissyt sun sivujen yli!
Ja mitämitämitä?
Nytkö on varmaa, että tokat Boreabriet syntyvät ensi vuonna??
Ihanaa! Mahetsuu...!
Täällä Kajjjaanissa Joulupukki ei oo ehtiny vielä postiin, mutta ensi viikolla yrittää...