tiistai 15. marraskuuta 2016

Eka viikko

Ensimmäinen viikko on takana. Monenlaisia riskejä ekaan viikkoon voi sisältyä, on kuitenkin kyse vastasyntyneistä. J-pentueesta aikoinaan (v. 2006) ensimmäisten viiden päivän aikana kuolikin kaksi pentua. Nyt meillä on pentulaatikossa tyytyväinen sakki, painot nousee kaikilla tasaisesti ja emällä on maitoa riittänyt, vaikka senkin suhteen riskirajoilla käytiin.

1-viikkoiset pennut ja harjalla ja kammalla siistitty emä ;)

Tämä on ensimmäinen talvipentueeni ja vaikka puhutaanki vielä syystalvesta leppoisineen ilmoineen, niin mitenkään leuto keli meillä ei viime viikolla ollut. Pakkanen kiristeli päivittäin lähes -20'c. Rillan kiihtyvä maidontuotanto ja kylmät kelit aiheuttivat yhden nisän tukkoontumisen. Riskinä oli että korkean kuumeen vuoksi koko maidontuotanto lakkaa, tulehtunut nisä voi äityä pahaksi kraateriksi jne. Onneksi selvisimme säikähdyksellä, heti ab-kuurin aloitettuamme nisä pehmeni ja pennut alkoivat imeä sitä normaalisti. Rillan kohonnut lämpö laski ja maito virtaa kaikista nisistä normaalisti. Ulkoillessa puen Rillalle 'tissituubin' eli vanhasta villapaidasta kyhätyn suojavaatteen tissien suojaksi. Maidontuotanto edelleen kiihtyy kun pennut kasvavat kohisten seuraavina viikkoina, joten maitobaari hanoineen on minun päivittäisen tarkkailun alla.


Pentujen 1-viikkoiskuvat:

Mustapantainen poika

musta poika 1 vk

Ruskeapantainen piparipoika

sinipantainen poika

virhreä/turkoosi poika

valkoinen poika

punainen tyttö

pinkki tyttö

tytöt *sydän*

Muuten pentulaatikossa on vallinnut hiljainen tuhina, välillä kähistään parhaista maitohanoista tai protestoidaan jos joku röyhkeä sisarus talloo liikaa tai sitten huudetaan apua jos ollaan eksytty liian kauas sisaruksista tai emästä. Pennut ovat vielä kuuroja ja sokeita, joten haju (nenä) ja tunto ovat ainoat viestintävälineet. Jaloilleen nousua ne ovat hapuillen jo kokeilleet, ainakin silloin kun emä saapuu pentulaatikkoon ja kuhina kohti tissejä alkaa. Enimmäkseen paksu maha kuitenkin vetää puoleensa ja 1-viikkoinen on vielä 'mahamarsu' joka ryömien etenee pitkin pentulootaa. Vaan on ne ihania, kyllä siellä usein makoilee emän lisäksi kasvattajakin tuoksuttelemassa ja pussailemassa pentuja.

Kasvattajan iltapuuhaa ;)

Rilla ottaa välillä 'omaa rauhaa' sohvalla

Ei kommentteja: