tiistai 17. maaliskuuta 2020

Tauon paikka

Pepsin kanssa tokokokeilimme avointa luokkaa Rovaniemen palveluskoirakerhon tokokokeessa reilu viikko sitten. Ihan ei kaikkia uusia liikkeitä oltu sisäistetty ja muutenki jälleen melkonen haihattelija oli mulla mukana kehässä. Lähinnä meillä on vaikeutena oikeassa mielentilassa kehääntulot. Pää pyörii ja kaikenlainen yhdessätekemisen kupla on tipotiessään.
Kaksi liikettä nollautui, peräkkäisinä suoritetut ruutu (ohjautui sivuun eikä osannut korjata) ja liikkeestä seisominen (käppäili perässä) muuten oli semmosta tasaista 8-10 suorituksia paitti kaukoista viitonen.
Olen aina uusia asioita opettaessani jättänyt liikkeet pienelle tauolle, hautumaan. Sitten kun ne taas ottaa ohjelmistoon on ne yleensä helppoja vahvistaa ja hioa paremmiksi. Nyt tämä koe tais tulla vähän liian aikaisin meän avoimenluokan reenitasoon nähden mutta onpahan koettuna uudet avo-liikkeet kokeenomaisesti.
Tuloksena avo 224p 2-tulos Marja-Leena Hiturin arvioimana.


Tarkoituksena oli jatkaa reenejä pienen tauon jälkeen ja sitten toukokuulla yrittää uudelleen kokeessa. Vaan sitten astui kuvioihin Covid-19 joka lamaannutti kaiken koetoiminnan kesään asti ja samalla meni reenihallikin karanteeniin. Toki ulkokentillä ja parkkipaikoilla voi tokoa reenailla, vaan enpä tiedä kehtaanko ja jaksanko. Laiskuus iski! Toki mieli voi vielä muuttua reenauksen suhteen kun tämä koronakaranteeni koko kevättalven jatkuu...saapa nähdä. Maastoihin ei päästä ennen toukokuun loppua joten ehkäpä sittenki pienen tauon jälkeen jatkamme tokoiluja.

J-pentueesta viimeisimpänä luustokuvissa kävi Stanley. Kankaanpäässä Ventelän osaavissa käsissä ja silmissä muuten näytti oikein priimalta mutta lonkat Ventelä arvioi B-C tasoisiksi. Viralliset lausunnot kertoivat samaa: HD C/B ED 0/0 LTV0 VA0.
Nyt puuttuu enään Yodasta viralliset tulokset, epävirallisissa kuvissa se kävi viime vuoden lopulla (ei mitään hälyyttävää), mutta toivotaan että vievät vielä uudelleen kuvattavaksi jossain vaiheessa.

Kuvissa Nuri ja talven hitti - frisbee hupailut 😊




Ei kommentteja: