lauantai 7. helmikuuta 2009

Pieni punainen mökki


'Pieni Punainen'

Vuoden alku on mennyt yhdessä hujauksessa, muutto ja uuden työn aloitus kotiseudulla takasivat että vapaa-aikana ei juurikaan laiskoteltu saati puuhasteltu mitään koiraharrastuksiin liittyvää. Tammikuun alussa raivasin kuitenkin kalenteriin tilaa sen verran että ehdin kuuntelemaan Mia Skogsterin semmaa ja luentoja Rovaniemelle. Paljon tuli uutta ideaa ja vahvistusta vanhoihin menetelmiin. Ihan sormet syyhyää päästä (ehtiä!) treenailemaan Sallia ja Rastaa. Varsinainen talven treenikausi pääsee omalla kohdallani alkamaan helmikuun puolessa välissä, jolloin on tarkoitus suunnata pari kertaa viikossa koko talven/kevään ajan naapurikuntaan Pelloon hallitreeneihin.

Koiralaumalleni muutto 'pieneen punaiseen' on ollut helppo ja huoleton. Kun ensimmäistä kertaa otin koirat mukaan mökkiä katsomaan, ne juoksentelivat pihalla tyyliin - Minnes tästä sinkoaisimme lenkille? uutta lenkkipolkua kait tulimme katsastamaan?
Noh, pari viikkoa kului ja olin jo roudannut omat kamppeet mökkiin ja koirat olivat yhdellä kertaa mukana kun toin viimeisiä laatikoita ja mattoja. Haisteltuaan mökin ja hujan hajan olevat kamppeet, asettuivat ne tutulle sohvalle lepäämään niin kuin olisivat ikänsä tässä asuneet.
Miten helppoa! Eikä niiden tarvitse edes siivota entistä asuntoa, siivota uutta, pakata ja purkaa ja ja..tulevat vain valmiiseen ja asettuvat sohvalle köllimään! Laiskimukset... :-)

Muuttaminen on rankkaa, myönnettävä on, kun nyt 1,5 v välein olen sitä tehnyt. Josko nyt asettuisin aloilleni, omille juurilleni tänne Läntiseen Lappiin..?
Pieni punainen mökki on minun ja koirien 50 neliön koti Sieppijärven Järvirovassa. Ihana pikku mökki kaikilla mukavuuksilla ja loistavien lenkkimaastojen ympäröimänä. Kiitos Päiville ja Pertille!

Tytöt kotiportailla

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Johan nyt taasko te oottaa muuttanu!! T:sari ja Pojat

Minnis kirjoitti...

Onnea uuteen kotiin! On teillä nyt hauskan näköinen punainen mökki. :)

Tara,Momo+Pätkis kirjoitti...

Onnea uuteen kotiin koko porukalle! Näyttää ihanan kodikkaalta tuo punainen mökki :).
T: Pia, Tara&Momo

Hippijengi kirjoitti...

Kiitos!
Onni on pieni punainen mökki! ja maaseudun rauha...:-)

Anonyymi kirjoitti...

Onnea uuteen kotoon! On kodikkaan näköinen mökki ja varmaan ihanat maastot ympärillä. Me tullaan teille joskus reenaamaan ;)
t. Minna & belgit

Anonyymi kirjoitti...

Paljon onnea punaisen mökin asukeille ja terkkuja Kajaanista!
t. Susanna ja Nana

Anonyymi kirjoitti...

Tullaanpas mekin käymään blogikylässä täällä pienessä punaisessa mökissä.
Kylläpä osaa olla soma mökki! Ihan kuin mansikka!
Tuohon mökkiin ei kyllä haluaisi tuholaiskoiria päästää... Mutta teidät tytötpä minä tiedän siisteiksi talostelijoiksi!
Entäs se perunamaa? Onkos pienellä punaisella mökillä semmoinenkin pihapiirissään?
Ellei ole, niin ei muuta kuin puikulapeltoa perustamaan! ;-)

Tupatarkastuksella kävivät:
Minna & Hunks