Erkaannun Sallin läsnäolosta hiljalleen. Joinain iltoina olen itkenyt kuin lapsi, itken koska en muuta voi, muistot ovat vielä liian kipeitä. Onneksi arjen askareet pitävät minut selväjärkisenä ja toki tietynlainen 'jalat maassa' asenteeni koko elämään.
Olen miettinyt paljon elämääni ja koiria ja tätä harrastusta. Koirat on mulle enemmän kuin harrastus, ne ovat elämäntapa. Koirien vuoksi on paljon uhrattu mutta enemmän ne kuitenkin ovat antaneet. Tässä tunteiden ja ajatusten sekamelskassa olen pohtinut koko harrastuksen 'jäähdyttelyä', se olisi luonnollista tehdä nyt kun talossa on kaksi koiraa, toinen pian 'keski-iän' ohittava ja toinen jo vanhus. Eivät enään mitään 'harrastustykkejä' kumpainenkaan.
En voi kuvitella elämää ilman koiria, ne ovat minun perhe, syy jonka vuoksi nousta aamulla. Mutta jaksaako enään heittäytyä niin täysillä kaikkeen, treenit, kokeet, näyttelyt ja suunnitelmat. Jälkeenpäin on helppo huomata miten paljon olin rakentanut yhden kortin varaan, Salliin. Se oli pitkälle minun unelmien täyttymys ja Sallin myötä myös haaveet kasvattamisesta saivat potkua. Nyt kun Sallia ei enään ole, on pudottu niin tyhjän päälle.
Joulukuun alussa tulee 21 vuotta siitä kun ensimmäinen briardini Hani asteli taloon ja minun sydämeeni. En tunne enään tarvetta vaihtaa rotua, kokeilla jotain uutta. Ne 'halut' ovat kaikonneet jo aikoja sitten. Briardissa on jotain niin tuttua ja sellaista karismaa, joka minua suuresti viehättää. On niin paljon avoimia kysymyksiä tulevaisuuden suhteen, yritän olla liikaa suunnittelematta, liikaa innostumatta, ottaa päivän kerrallaan.
Kiitos kaikille ystäville, jotka ovat eläneet mukana tätä surua, kiitos niistä kymmenistä ja kymmenistä viesteistä joita on tulvinut puhelimeeni, tänne blogiin ja facebookiin. Puhumattakaan niistä ystävistä jotka ovat käyneet meillä tai soittaneet mulle, olette kullanarvoisia, puhuminen on auttanut eikä aina tartte olla edes vastauksia, riittää että kuuntelee.
Kotisivut ovat jäässä. Salli tullaan siirtämään enkelikoiriin Hanin ja Petran sivulle mutta elää edelleen vahvasti sivujeni ulkoasussa, kuvissa ja teksteissä. Ja hyvä näin, olihan se yli 4 vuotta osa meidän laumaa jättäen tassunjäljet sekä sydämeeni että Boreabrien tulevaisuudelle - ihanteena jota tavoitella mahdollisessa briardkasvatuksessa.
Viimeinen kuva..marraskuun aurinkoinen päivä tiistaina 9.11 vain kolme tuntia ennen järkyttävää onnettomuutta. Kuvassa onnellinen kolmikko järven jäällä.
7 kommenttia:
Justiinsa ajattelin taas teitä! Ja aattelin, että soitanko, mutta yritän nyt ensin päivittää vähän omaakin blogia... En voi minäkään kuvitella sinua ilman koiria! Siis briardeja... Ja vielä me kuule jaksetaan!!! Heittäytyä täysillä vaikka mihin!! Kunhan talvesta selvitään ja koittaa taas kevät... Sinun vuodenaikasi!
Mutta mitä olisi elämä ilman koiraharrastuksia???? Kyllä pelkkä koiran olemassa olo ja yhteiset lenkit ovat ihania, mutta.....
Joku pakonomainen vietti sinne harrastamiseen kuitenkin aina vetää :-)
Surullisinta on, että Salli lähti juuri parhaassa iässä. Juuri oli kaikki pohjat tehty. Tällä hetkellä varmaan todella miettii, että jakssako jälleen aloittaa alusta. Mutta muista se ihanuus ja into, mikä tulee, kun 'puhtaan paperin' saa eteensä ja siitä alkaa se muokkaus kohti tulevaa :-)
Jaksamista sinne pohjoiseen!!!!!
Tiedän tunteen. Olo on niin raskas, sydän itkee ikävää ja menettämisen tuska niin kokonaisvaltainen, ettei sitä haluaisi enää koskaan kokea uudestaan. Vaikkei Salli kauaa kanssasi taivaltanutkaan, pysyy se ikuisesti sydämessäsi ja muistoissasi. Suru vie aikansa, anna Gipsyn ja Rastan lohduttaa ja lievittää ikävää.
Kun Sallin menetys täällä kaukana on tuntunut näin pahalta, voi vain kuvitella, miltä tuntuu siellä. Ajatuksissa olette olleet.
Suru vie aikaa ja menetykset tekevät varovaiseksi, mutta vaikkei se heti siltä tunnukaan, niin aina se uusi aurinko nousee, ennemmin tai myöhemmin, ja huomaa taas heittäytyneensä johonkin, mihin ei vanha olisi uskonut enää kykenevänsä. Niin se kai täytyy mennäkin - vaikka moni asia muuttaa muotoaan, ei voi elää vain puolittain niitä juttuja, jotka ovat itselle tärkeitä.
Itse ajattelen, että asioilla täytyy olla jokin tarkoitus, vaikka joskus sitä on melkein mahdoton käsittää. Vaikka vielä enempääkin olisi toivonut, niin Salli ehti kuitenkin jättää jälkeensä paljon hyvää ja arvokasta. Jaksamista toivotamme!
Moi Minna!
Varmasti aivan hirmuinen myllerrys mielessä. Tiputti niin korkealta, lähtöruutuun. Minuakin harmittaa ihan älyttömästi tuo kun juuri olit löytänyt koiran jolla on palikat niin kohdillaan. Sinun täytyy nyt vain ottaa tauko kaikessa. Älä yritä liikaa ratkaista kaikkea tulevaa nyt. Katso talvi ja mieti sitten tuleeko pentue vai otatko uuden koiran muualta ja miten tahdot vielä harrastaa jne. Aika näyttää oikean suunnan! Ehkä vähän ajan päästä pystyt ajattelemaan asian vaikka niin että olet löytänyt itsellesi jalostustavoitteet täyttävän koiran, tiedät mitä haluat, aloitat vielä joku päivä uudestaan ja tavoittelet sitä upeaa koiraa, Sallia!
Jaksamista sinne surun keskelle! Menetys oli iso niin monella tapaa, voin vain kuvitella miten raskasta sinulla on. Elämä lyö joskus ovia kiinni nenämme edessä, mutta ennen pitkää se taas avaa niitä toisaalla. Anna ajan kulua ja kuten täällä on jo sanottu, kevät koittaa vielä!
Jotenkin niin ymmärrän tuon kaiken, että reenatako enää, kisatako enää - Neven pitkän sairastelun myötä olen myös itse pohtinut, että jaksanko sitä riskiä ottaa JOS koira sairastuu, JOS jotain, JOS sitä.
Olette meidänkin ajatuksissa ja niin vaikea uskoa tätä kaikkea todeksi.
Niin paljon voimia ja päivä kerrallaan, siitä se lähtee! :)
Lähetä kommentti