maanantai 6. kesäkuuta 2011

Peikkolapsia


Boreabrien ensimmäinen pentue on syntynyt. Jos mitään ikinä toivoin niin sitä sain. Nimittäin tyttöjä! Pentuja syntyi kaikkiaan kahdeksan mutta viimeisenä, monta tuntia jälkeen muiden, syntynyt musta poika syntyi kuolleena. Joten pentulaatikossa tuhisee tyytyväisenä 1 uros ja 6 narttua, kaikki väriltään fawneja!

Sennan synnytys eteni oppikirjamaisesti avautumisesta varsinaiseen synnytykseen. Monella tapaa samanlainen kantaja ja synnyttäjä kuin emänsä Gipsy, joten minun oli helppo seurata tuttuja 'merkkejä'. Viimeisenä kolmena vuorokautena Senna oli todella rauhallinen, ulkona se tosin pyrki ulkosaunan alle 'pesäpuuhiin' ja sisällä mieluisin paikka oli, varsinkin avautumisvaiheessa, minun sänky.

61vrk 10 tuntia ennen h-hetkeä

Lauantain käytöksen ja lämpöjen laskun perusteella odottelin varsinaista synnytystä alkavaksi vasta sunnuntai-iltana vaan toisin kävi.
Lauantaina puolen yön aikoihin tuleva äiti laski vetensä minun sänkyyn (tietysti) ja siitä parin tunnin supistelujen jälkeen syntyikin ensimmäinen pentu klo 2.20 ja ihan pentulaatikkoon ;). Sunnuntaiaamuna klo 8.30 syntyi viimeinen elävä pentu, kasassa oli siis seitsemän fawnia tuhisijaa. Jo syntyneiden pentujen putsauksen ja imetyksen ohessa huomasin että vielä supistelee, mutta luulin että tulossa on korkeintaan jälkeisiä, pian kävi kuitenki selväksi että pentuhan sieltä oli tulossa. Hitaasti ja heikkenevillä supistuksilla ja minun vetoavulla saatiin perätilassa oleva pentu viimein ulos, musta uros mutta valitettavasti kuollut. Istukka oli irronnut, joten hapenpuutteeseen tämä varmaan synnytyskanavassa menehtyi. Yritin ohjeiden mukaan elvyttää pentua ja kyllä Sennakin sitä tarmokkaasti putsasi ja pyöritteli vaan ei ollut tästä pojasta eläjäksi.

Hienosti Senna suoriutui synnytyksestä ja huolehtii ja hoitaa pentunsa parhaalla mahdollisella tavalla, maitoa tulee hyvin ja vuorokausi syntymän jälkeen kaikkien pentujen paino on noussut. Toki vielä voi tulla mutkia matkaan, kriittistä aikaa on ainakin tämä eka viikko ja jatkossakin pitää tarkkailla pentujen hyvinvoinnin ja painonnousun lisäksi emää, mahdollisten nisätulehdusten tai kohtutulehduksen vuoksi.
Jos meillä ei ihan peikkolapsia olekaan niin onpahan ainakin 7 upeaa ja terhakkaa Peikon lasta. Terveiset vaan iskäkoiralle Vantaalle, viimeisen 9 viikon perusteella Senna vois kyllä todeta kuinka helpolla isät kaikessa pääsevätkin... ;)


Kuvissa tyytyväinen emä kera vastasyntyneiden pentujen, fawn värisävyissä on eroavaisuuksia, on vaaleampaa ja tosi tummaa ja mahdollisesti myös suvussa vahvasti esiintyvää charbonnea. Meille kaikki fawnsävyt ovat tervetulleita, ei värillä ole väliä, sen todisti oikeaksi jo pieni charbonnevärinen enkelikoira, pentujen unohtumaton täti.

5 kommenttia:

Tuula, Helmi ja Tuuli kirjoitti...

Isot onnittelut pikkuisista peikkotytöistä ja peikkopojasta! Hyvä, että sait niitä tilaamiasi tyttöjä, kun on syntynyt enempi poikia viime aikoina. Aika jännästi nuo värit vaan menee, ei ihan todennäköisyyslaskennan kaavioiden mukaisesti. Sallikin sai sitten pienen mustan enkelipojan hoivattavaksi.
Hyvää vointia Sennalle ja pentusille!

Minna T kirjoitti...

Heip! ONNEA pentusista!!! (On jäänyt onnittelukommentti kirjoittamatta, kun on itselläkin ollut vähän pentukiireitä... huoh...)
Piti ihan käydä aikaisemmasta kommentistani tarkistamassa, että mitä minä oikein veikkasin... Aika nappiin meni, mutta ikävää, ettei pieni musta poika selvinnyt... (Tuula ilmaisikin oikein nätisti pienen pojan osoitteen...)
Joo, teillä on siellä oikein mukavat - ja rauhalliset - tulevat kolmisen viikoa...
Mutta sitten alkaa tapahtua!
Voimia tulevaan! Ensimmäiseen viikkoon, toiseen viikkoon, kolmanteen viikkoon... Ja ennen pitkää pentujen luovutukseen!
Sitten onkin kesä jo aika pitkällä.

Maiju& papa-Bengt kirjoitti...

Peikko lähettää rakkaita terveisiä lapsilleen ja kevätmorsiolleen. Kasvuvoimaa lapsille ja kärsivällisyyttä äidille (ja kasvattajalle). Tuskin maltan odottaa että pääsen pentusia näkemään. Siihen asti valokuvia odotellessa ;D

Anonyymi kirjoitti...

HEIPS! Aurinkoiset ja ISOT ONNITTELUT PENTUSISTA! Onkos kaikki pennut varattuja...? Hyvää vointia teille kaikille!t: ISO H ja R

Hippijengi kirjoitti...

Kiitokset onnitteluista! Yritämmä äippäkoiran ja pentujen kans selvitä näistä alkukesän helteistä hengissä... :(
Ihan tähän saumaan ei olis moisia kaivattu...