sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Syyslomalla

Talvi tekee tuloaan pohjolaan ja paniikinomaisesti olemme reenailleet maastolajeja. Onneksi syysloman aikaan sattui hienot pakkaskelit loppusyksyn auringon säestämänä. Muutamiin reeneihin Raisa nappas kameran mukaan joten sain Rillasta ja Tasjasta reenikuvia.
Jäljellä olemme edelleen pysytelleet pellolla ja pidentäneet jälkiä/askelten määrää. Varsinaisesti vaikeustasoa ei ole lisätty, en ole ottanut vielä yhtäkään kulmaa ja ruokaakin on joka toisella askeleella. Hieman pidempiä jälkiä ja reilusti vanhennettuja, siinä noin yksinkertaistaen. Rilla edistyy kivasti, ajaa askel askeleelta ja osaa jo mennä maahan loppupalkalla (pakasterasialla).

Rilla paalulla


Nenä peltoon ja töihin










Loppupalkalla maahan

Tasjan kanssa on edetty maltillisemmin, se ei ole helpoin tapaus opettaa työskentelemään keskittyneesti ja tarkasti, joten pitkää pinnaa ja hyviä hermoja tarvitaan. Tasjalla on enemmän edellytyksiä ja ominaisuuksia hakuun kuin jäljelle, haussa sen rohkeus ja 'maailmaa syleilevä' elämän asenne on eduksi. Tasja on lisäksi enemmän ilmavainulla etenevä ja varsin itsenäinen.

Tasja keskilinjalla





Päiväruoka palkkana

Joko tämä loppui?

Tälle syksylle toivoin myöhäistä talven tuloa ja se näyttää toteutuneen, viime vuonna tähän aikaan oli jo pysyvä lumi maassa. Pitää satsata nyt maastoreeneihin ja sitten talvella keskittyä tottikseen ja liikenne/sosiaalistamisreeneihin. S-pennuista kaikki muut (paitsi omani) ovat aloittamassa ohjattuja tapakasvatus/arkitottis/pentureenejä ja varmasti ihan paikallaankin moinen - pennut ovat oppimisen kannalta parhaassa iässä eikä murkkuiän uppiniskaisuutta vielä ole ilmassa.

Rilla keskilinjalla

Ukko?

Eipäs kun akka!


Kiitos kuvista Raisalle!
kuvat(c)Raisa Hartikainen

1 kommentti:

Satu kirjoitti...

Hienoja treenikuvia!
Nyt on todellakin ihanaa että talven tulo on vähän myöhäisempi! Tykkäsin paljon pennuista! Näyttäisi että olet onnistunut hyvin valinnoissasi! Ei muuta kuin lisää näitä "syyslomia", olisipa niitä enemmän, pennut varmasti oavt nauttineet maksimaalisesta touhuamisesta, ja varmaan sinäkin ;)