Koirahoitola

Loppukesästä meidän pieni mökki muuttui koirahoitolaksi. Ensin Naava tuli lähes pariksi viikoksi hoitoon Jennan lomaillessa Bulgariassa ja melkein heti perään reenikaveri tarvitsi islanninlammaskoira-pennulleen hoitopaikan viikonlopuksi. Meillä ei ole mitenkään isosti tilaa mutta sopu sijaa antaa. Aiemmin meillä on ollut hoidossa ainoastaan Raisan koirat, nahkacolliet Kamu ja Oona, joiden kanssa lenkkeilemme muutenkin paljon, joten ovat tuttuja ja lähes 'samaa laumaa'. Täysin vieraita aikuisia koiria en ottaiskaan hoitoon, sillä minun pitää etukäteen tuntea koira ja sen suhtautuminen omaan karvalaumaani.

Omat koirat suhtautuvat vieraisiin koiriin sosiaalisesti ja ystävällisesti, alun kiihkeän juoksentelun ja valvotun tapaamisen jälkeen hoitolaiset otetaan osaksi omaa laumaa, yhdessä lenkkeillään, syödään ja nukutaan samalla sohvalla. Hyvin mutkattomasti on meille sopeutuneet kaikki hoidokit ja harvoin on mitään kätinää mistään tullut.

Naava on toki ennenkin ollut meillä hoidossa, mutta nyt pitempään, joten mulla oli hieno tilaisuus tutustua ja tarkkailla kasvattiani tarkemmin. Naava oli mukana parissa kolmissa hakureeneissä sekä kentällä tottisreeneissä. Agiplikka on siskoaan Rillaa selvästi vilkkaampi tapaus, taistelutahtoa ja leikkihalua löytyy tältäkin, jopa enemmän kuin rauhallisesta siskostaan. Vieraisiin ihmisiin Naava suhtautuu hieman pidättyväisesti eikä omaa mitään suurta rohkeutta uusia asioita ja tilanteita kohdatessa. Tosin kerran pelottavasta asiasta ylitse päästyään osoittautui Nappula kelpo peliksi monissa tilanteissa ja reeneissä.

Hakureeneissä alun keskilinja-pöhinän jälkeen vieraat maalimiehet haettiin innolla ja vauhdikkaasti - Naava hoksas että niiltä saa makkaraa ja vielä mukavan patukkaleikin päälle! Leikkiminen on ehdottomasti Naavan moottori ja alun varovaisuuden jälkeen se uskalsi yhä röyhkeämmin tarjota leluaan vieraille ihmisille vedettäväksi. On oikeastaan huikea onni että Naavasta löytyy näinkin paljon potkua ja taistelutahtoa, sillä se kompensoi puuttuvaa rohkeuttaan ja luulenpa että näistä kahdesta sisaruksesta Nappulasta tulisi ajan ja reenien myötä parempi hakukoira kuin Rillasta.
Uskon että Naavalla oli meillä maalla tosi mukavaa. Ei mitään hihnalenkkejä eikä kerrostaloelämää vaan ihanaa vapautta, uintiretkiä ja hassuja isoja eläimiä ihan mökin nurkalla!

Reenikaverin Minnan islanninlammaskoiranpentu Furi 7kk tuli meille viikonloppuhoitoon ja kyllähän meinas omien tyttöjen päät mennä pyörälle moisesta ihanuudesta - pikkuinen poikakoira meidän akkalaumaan!
Vanhan matriarkan Gipsynkin sydän ihan suli saadessaan painia ihanan pennun kanssa. Rastan mielestä Furi oli rasittava 'turkkitakiainen' mutta maltillisen tädin otteella se ojensi poikaa jos riekkuminen meni liiallisuuksiin. Sanomattakin oli selvää että Rillaa tämä pikkupoika viehätti eniten, oli juoksukaveria kerrakseen!

Furi on minun ensikosketus islantilaiseen paimeneen. Aika kiva rotu jos näin yhden yksilön kokemuksella voin sanoa, rohkea, taistelutahtoinen ja sopivasti ahnekin. Ja todella sosiaalinen ja ystävällisen avoin kaikille ihmisille. Ihan kelpo vaihtoehto monelle samantyyppiselle alkukantaiselle paimenelle esim lapinkoiralle. Palveluskoiraksi ja nimenomaan kisakoiraksi kokoa saisi olla enemmän, mutta sinnikkyyttä ja aktiivisuutta kyllä löytyy. Harmillisesti rodulla ei enään ole pk-oikeuksia mutta ehkäpä taas tulevaisuudessa rodun harrastajat aktivoituvat silläkin saralla.
Minusta Furi on vielä varsin kauniskin, ihanan persoonallisen naamavärityksen lisäksi sillä on hyvä rakenne ja sujuvat liikkeet. Luulenpa että Minna saa pojastaan muotovalion helposti.