Moneen lähtöön

Viimeiset kolme viikkoa on tiivisti reenailtu, olen yrittänyt olla ahkera ja sisällyttää jokaiseen päivään (tai iltaan) jonku reeniosion. Rastan kanssa olemme tahkonneet avoimen luokan tokoliikkeitä ja Rillan kanssa pk-tottista ja peltojälkeä. Siinä ohessa, aika useinkin, leikimme esineen piilotusta lähimetsään, ei varsinaista esineruutureeniä suikale tallomisineen, kunhan on nenänkäyttö aktivointia ilman sen suurempia suunnitteluja alueen tai tuulen osalta.

Yllättävän hankalalta on tuntunut tokon avoimenluokan luoksetulon pysähdys sekä kaukot. Paljon riippuu Rastan fiiliksistä onnistuuko kumpikaan, jos on paljon riemua ja potkua 'ilmassa' niin kaukot sujuu nopeasti ja pitkältäkin matkalta, kun taas luoksetulon pysähdys on 'nevö hööd'-tyyliin ja perille tullaan lujaa ilman aikomustakaan stopata.. :P
Matalammassa vireessä luoksarin stoppi voi onnistuakin, mutta sitten taas kaukot jumittaa. Ja toki, reenailen niitä erikseenkin virittäen silleen sopivasti, mutta joskus pitää vetää putkeen, jotta tilanne muistuttais edes vähän mahdollista koetilannetta.
Avoimen luokan hyppyyn olen saanut paljon onnistumisía, ainoa murheemme on, että Rasta kiepsahtaa hypyn jälkeen heti esteen taakse istumaan ja paluuhypyssä tahtoo sitten kopsahdella.
Meillä on suunnitelmissa muutama avoimenluokan koe tälle syksylle, ne pitkälle näyttää lähdetäänkö tokoa tahkomaan enään ensi talvena. Rasta täyttää kuitenkin jo 10 vuotta ja aika raksuttaa meitä vastaan koko ajan.
Iloisesti se pääpiirteissään tehdä touhottaa, ei sen tekeminen mitään teknisesti tarkkaa ole, eikä siinä aina niin viettikään pauku, mutta häntä kyllä heiluu taukoamatta.

Meän kotikutoinen tokoeste :)

Täällä istutaan, joko saa hypätä?

Hyppy!

Rillan kanssa on tehty noutoja, tasamaata, metristä ja A-estenoutoa. Jos tämän kesän aikana jotain on saatu kasaan niin nuo noudot alkaa olla sitä, hyvällä mallilla. Sensijaan seuraaminen, inhokkiliikkeeni, on huono, edelleen. Hitsit, se on kaiken perusta, kaikessa osallisena ja se on meidän heikoin lenkki. Plääh. En tällä hetkellä näe siinä mitään hyvää, on seilaamista, liiallista väljyyttä, käännöksissä aukeaa ja perusasentokin tuppaa liian eteen. Itseasiassa seuraaminen on ollut kaikilla koirillani jollain tapaa huonoa, ne joilla viettiä on riittänyt, painoivat hullun lailla ja ne joilla on vietissä puutteensa ovat sitten seilaajia. :( Jee..ehkäpä tuo erikoisjälki pk-lajina ei sittenkään ole hassumpi, tyylilleni uskollisena saan suhaista BHn tottikset vähän sinne päin ja siirtyä jäljestyksen maailmaan kokonaan.
Vannomatta paras, metsäjälki vetää puoleensa edelleen, joten yritän tahkota sitä tottista kaikesta surkeudestani huolimatta.

Kelpaako? ai ei..

Näinkö sitten? rouskis rousk..

ai eikö?

Siinä sulle - heitä jo pallo!

 

Rilla puolestaan sai kokea hämmästystä ja vähän surkeuden tuntuakin, kun poljin sille elämänsä ensimmäiset multapeltojäljet. Ekalla jäljellä se oli aivan hukassa, piti oikein auttaa ja tukea kuin pentua lyhyellä liinalla. Toinen oli jo parempi, lamppu alkoi hiljalleen syttyä, kuinka tämmösellä pohjalla edetään askel askeleelta. Kolmannella kerralla alku oli lupaava, mutta jäljen siirryttyä kovalle savipohjalle alkoivat taas vaikeudet. Oikein kuuli kuinka koira joutui tekemään töitä, nuuskutus vain kävi, mutta eteenpäin ponnisteltiin, vaikka vähän levottomasti välillä pyörähtäen ja hajuvanaa hakien.

Multapelto traktorinura häiriöillä..

kulmassa tarkkana..

tarkasti, nenu täynnä multaa :P

Olipa opettavaista, varsinkin mulle itselle. Sitä niin luulee että koira osaa. Ja tokihan se osaakin, tutulla nurmi/heinäpohjalla vaan kun niitä pohjia on paljon muitakin, joita en mukavuudenhaluisena ole sisällyttänyt reeneihin. Nämä multapohjat olivat kuivia pohjia, loppukesän kuivuudesta ja tuulista johtuen tosi tosi kuivia. Vielä pitäis päästä märälle rouhealle mullalle, luulisin että se on helpompi.

Minun kesäkukka jaksaa vielä! eläköön lobelijat ja miljoonakellot!