maanantai 21. heinäkuuta 2014

Mahtava viikonloppu

Helteistä heinäkuuta on vietetty lähinnä tiiviisti kotosalla. Yhtään ei ole reenattu ja lenkkeilytkin on lähinnä iltamyöhäsellä tapahtuneita käppäilyjä. Tylsää, uimassa olemme käyneet silleen sopivasti, hieman Rillan pohjavilloja säästellen. Nyt kun kesän näytelmät on ohitse, lupasin tytöille uintiretken ihan joka päivä!
Viime viikonvaihteessa hyppäsime autoon ja hurautimme ensin lauantaina Kemin KV näyttelyyn setä Istvanin arvioitavaksi ja sunnuntaina turnee jatkui Kemissä Jennan ja Naavan tokodebyytillä.
Näyttelyt menivät melkein ns.putkeen. Unkarilainen vanha herra Istvan Latzlo tykkäsi minun kasvateista jo junnuina ja ihan sama tyttökokoonpano oli lauantainakin kehässä, Rilla, Naava ja Sani.
Järjestyskin oli avoimen narttujen kilpailuluokassa täsmälleen sama kuin kaksi vuotta sitten junnuissa - Rilla, Naava ja Sani. :) Kaikille kolmelle SA ja lippu PN-luokkaan.
Parasta narttua valittaessa tuomari nosti Rillan kärkeen ja suureksi hämmästyksekseni veteraaniluokasta SA:n napannut Rasta toiseksi! Nuortenluokan narttu oli kolmas ja Naava PN4 varasertillä. Naavalla tahtoo kilahtaa 'kuppi nurin' isossa joukossa juostessa ja muutenkin kehässä esiintymistä pitäis vähän petrata. Noh, kyllä se siitä. Naavan paras osaaminen onki ihan muualla kuin näyttelykehissä.. ;)
Tuloksena meille upeasti:
Rilla avo eri1 SA PN1 CACIB & VSP
Naava avo eri2 SA PN4 varasert
Sani avo eri3 SA -
Rasta vet eri1 SA PN2 ROP-vet.
Voi Wau, jokerikortilla mukaan napattu Rasta oli kyllä iloinen yllätys, sen ilmoitin veteraaneihin 'seku vain' kun kerran yli 10-vuotiaana ilmaiseksi pääsi ja mukana olis reissussa kuitenki ollut. Kiitos Susannalle tolppa-avusta ja Rastan esittämisestä PN-kehässä. :)
Meän näytelmäkesä oli sitten tässä. Ei hassummin, Rillalle kolmen maan cacibit ja Suomen ja Norjan sertti. Nyt keskitymme reenipuolelle koko loppuvuoden ja palaamme kehiin joskus tulevaisuudessa.

Kemi KVn rusettitytöt

aijoks läkähdyttää meät tähän... :P

Kemin helteisen näyttelypäivän jälkeen suuntasimme Jennan kans Tornioon keskittymään seuraavaan päivään ja edessä siintävään Naavan alokasluokan tokokokeeseen.
Yhtään helpottavampaa keliä ei oltu sunnuntaille luvattu, samaa paahtavaa hellettä kera tukalan ukkosennusteen :P
Naava ja Jenna ennakkoluulottomasti kelistä piittaamatta astelivat eka kertaa tokokehään ja nappasivat kaikista liikkeistä täydet kympit :) Tuloksena siis alokasluokan 200p 1.tulos KP sij. 1./13. Että semmosta, turhaan en ole paria kehunut ja yhteistyötä ihastellut (sydänhymiö). Nappis ja Jenna jatkavat tokouraa ihan tälle kesälle jo, tosin tässä välissä käydään kaahottamassa agibaanalla, eihän nyt leipälajia sovi unohtaa :D

Onnea Jenna!!

Meän hurrrjat!

Kivat palkinnot, lahjakortti Mustiin ja Mirriin
sekä noutokapula metallilogolla

Onnea valtavasti murut, olen ihan sanattoman ylpeä teistä molemmista! Jenna laittanee omaan blogipostaukseensa videon ko suorituksesta. Kasvattajatäti kuvasi videon käsi täristen jännityksestä, joten yhtään kuvaa ei ole nyt varsinaisesta koesuorituksesta.
Olipahan mahtava viikonloppu, oikein huipennus tälle kesälle. Ja kesäähän on vielä jäljellä, vaikka mitä vielä ehditään :)

2 kommenttia:

Tuula, Helmi ja Tuuli kirjoitti...

Isot onnittelut kaikille kauniille ja taitaville!

Maiju ja Peikko kirjoitti...

Tuossa Naavassa on hyvin paljon Armia - niin ulkonäössä (ilme on hämmentävän tuttu), kuin kupin kuumenemisessakin :-P - syy miksi se Armin viimeinen serti jäi hakematta, vaikka käyttötuloksetkin oli jo kasassa. Kaikkia ei vaan ole tarkoitettu kehäkukkasiksi ;-)