Talvi on takana, vaikka ei ihan heti uskois kun ikkunasta ulos katselee. Lunta on vielä kinoksittain ja yöpakkaset pitävät huolen ettei ihan heti pihan harkkausta tartte miettiä. Saatikka mitään metsäreenejä koirien kanssa. Mutta aina se lumi lopulta on lähtenyt ja toukokuun puolen välin jälkeen on jo ihan eri ääni kellossa.
Pitkin kevättalvea nautimme koirien kanssa hankikantokeleistä, pitkistä lenkeistä omissa tutuissa maisemissa. Pepsin kanssa kävimme säännöllisesti pentukurssia ja kovasti on ollut nähtävissä edistystä kaiken käyttäytymisen suhteen. Enään ei tartte pöhistä ja puhkua vieraille koirille eikä haukkua epävarmuuttaan. Odotellaan nyt sitä mörköikää, jolloin tuonkaltainen pöhköys on tavallista...ja toivotaan että se mörköily kuitenkin alkais olla tässä. 😥
Kesken kauneimpien keväthankien sain suruviestin, jonka todellisuutta on vieläkin vaikea ymmärtää. Äiti kuoli yllättäen, nukkuessaan, omaan kotiin. Voiko olla armollisempaa lähtöä lähtijälle, mutta meille tänne jääneille niin järkyttävä ja yllättävä menetys. Äiti oli perusterve liikunnallinen ja aktiivinen 75-vuotias moninkertainen mummo ja isomummo.
Äiti oli minun ja siskoni koirien luottohoitaja, pärjäsi niin isojen briardien kuin pienten cottonien kanssa ja koirat saivat aina paljon liikuntaa ja täsmällistä huolenpitoa. Äitin merkitystä omassa elämässäni en voi sanoin kuvata, hän oli minun elämän tärkein ihminen. Sen lisäksi äiti oli ison sukumme voimahahmo, sosiaalinen ja tarmokas puuhanainen.
Äiti rakasti hiihtämistä, ylipäänsä liikuntaa, puutarhaa ja kukkia ja lapsia, omia, lastenlapsiaan ja lastenlastenlapsiaan. Meille kaikille jäi iso ikävä ja eniten varmaan isälle, jonka kodissa on nyt hiljaista ja yksinäistä.
On uskottava ja luotettava että elämä kyllä kantaa, suru muuttaa muotoaan antaen tilaa rakkaille muistoille. 💗
 |
| Äiti, Hani ja Suvi talvella 1990 |
 |
| Äiti 💜 |
 |
| Äiti & Co meillä Sieppijärvellä kesällä -16 |
Ilonpilkahduksia tähän surunsävyitteiseen kevääseen ovat tuoneet minun koirat ja kasvatit omistajineen. On ollut ihanaa ja piristävää seurata kasvattien elämää kuvin ja kertomuksin fb:n omassa ryhmässämme - kiitos 💕
Oma Pepsi-pentu on ollut arjen ilo ja naurunaihe täällä kotona, vaikka se on toisinaan rasittava otus emänsä kimpussa, on se siltikin niin lohduttava ilopilleri. Pelkästään seuraamalla tämän parikaksikon touhuja päivittäin saa voimaa ja toisaalta pennun kanssa touhuaminen ja kouluttaminen on niin antoisaa ja palkitsevaa.
 |
| Pepsi pipovaras |
 |
| Ohmi ja Peikko paimenessa |
 |
| Pojat leikkii :) |
R-kasvattini avasivat näyttelykäynnit viime sunnuntaina Pellon kaikkienrotujen pentunäyttelyssä. Mukana olivat Nitro, Ru ja Pepsi. Tuomari Maija Lehtosen arvostelussa kaikille kolmelle komeasti KP:t Pepsin ollessa ROP-pentu ja Nitron VSP-pentu. Jäimme tietenkin Pepsin kanssa loppukehiin, koska oli kyseessä lähinäyttely ½ tunnin ajomatkan päässä kotoamme. Kyllä kannattikin jäädä - Pepsi porkkanapää oli lopulta RYP1 ja Leni Finnen tuomaroimassa BIS-kehässä kolmas eli BIS3!!
Ei niin suurta surua etteikö sinne joukkoon mahdu välillä jokunen ilonkyynelkin...💜
 |
| Pepsi, Ru ja Nitro pentunäyttelyssä Pellossa 23.4 |
 |
| Ru ja Nitro pistivät leikiksi :) |
 |
| Ru & Nitro |
 |
| Pepsi kehässä :) |
 |
| Pepsi liikkeessä |
 |
| Pepsin kanssa ryhmäkehässä |
 |
| Boreabrie Ragataigi pek1 KP ROP RYP1 BIS3 |
Ihana oli nähdä kasvatteja Ruuta ja Nitroa omistajineen, niin reippaita, iloisia ja avoimia pentuja. Kehässä mentiin hännät heiluen eikä hallinäyttelyn tungoksessa ollut mitään hätää tai ongelmaa. Olen niin ylpeä pennuista 😍
Kesäksi on kovasti suunnitelmia käydä isolla joukolla pentukehissä ja eri harrastuksissa, on tiedossa paimennusta, leirejä ja koulutuksia agilityn ja tokon ja PK:n parissa ympäri Suomen. Mahtista! 😎
Kehäkuvat (c) Nathalie Karakko
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti