sunnuntai 16. joulukuuta 2018

Naperot tre veckor

Meillä on talossa ääntä..pennut haukahtelevat ja murisevat, painivat keskenään ja pissaavat..kovasti 😝koska en ole vielä aloittanut lisäruokintaa, en myöskään ole löytänyt yhtäkään kakkakasaa pentuaitauksesta. Rilla siivoaa kyllä kakat mutta pissaa riittää ja sanomalehtiä kuluu..no sotkun määrä tästä vaan lisääntyy, joten eipä auta kauhistella.
Pennut painavat kaikki yli 2,5kg ja ovat olleet pelkällä emän maidolla. Hyvin on Rillan maitobaarin antimet riittäneet ja varmaan riittäisivät pitkälle 4-viikkoisiksi. Toki emä imettää niitä vielä monta viikkoa. Aloitan kuitenki jauhelihapalleroiden maistelulla huomenna ja pikkuhiljaa siitä kohti turvotettua kuivamuonaa kermaviili ja jauhelihalisuikkeineen. Myös madotus on ensi viikon ohjelmassa.



Tästä se taas alkaa..hulinaviikot. Ei ole vapaa-ajalla tekemisen puutetta. Meille saa myös tulla vierailemaan - kunhan sopii etukäteen kyläilyistä. Pennut ovat nyt tästä eteenpäin tärkeässä sosiaalistumisiässä ja kaikki sylittelyt ja uudet ihmiskontaktit ovat tärkeitä.



Tänään otin pennuista 3-viikkoiskuvat. Ihan samanlaisilta närkästyneineen ilmeineen ne näyttävät kuin aikaisemmatkin 3-viikkoispennut meillä. Lähinnä ilmeet kärsii kun kuvaaja (eli mie) tuuppii pentuja pysymään paikallaan tai ryhmässä. Ilmeistä näkee ettei ole niin kivaa. Oi voi, jospa ne ilmeet ilostuis ja kuvien taso paranis kun saadaan apukäsiä ja parempia välineitä kuvaukseen joululoman aikana.

Roosatyttö

Sininenpoika

Ruskeapoika

Oranssipoika

Ei kommentteja: