sunnuntai 5. helmikuuta 2023

Pentutreffit

Viidestä Pee-pennusta kolme eli kaikki nartut asuvat Lapissa, Sieppijärvellä ja Rovaniemen seudulla. Joten meillä oli ihan alun alkaen suunnitelmissa treffailla ja reenata yhdessä aina silloin tällöin. Ensimmäiset treffit oli eilen Pellossa Rohkihallissa.
P-katras sai viime viikolla toiset rokotukset ja pian täyttävät jo 4kk. Melkoista korvaeläinsakkia nämä kyllä ovat. Niin tyypillisiä 4kk ikäisiä honkkelikoipeliinejä. Silleen tasaisesti kasvaneita, hoikkia pentuja, joiden hampaiden vaihtuminen on menollaan. Siinäpä seuraava jännäyksen kohde, tuleeko normipurennat ja puhkeaako kaikki pysyvät leegot suuhun 😁
Se nähdään tässä kevättalven aikana - toivottavasti!

Tehtiin pentutottista, seuraamisen alkeita, maahanmenoa ja perusasentoon tuloa. Lisäksi otettin pienet kehäreenit, lähinnä seisomista ryhdissä, juoksemista porukassa ja yksinään edestakaisin. Vargalle ja Neppulle on suunnitteilla pentunäyttelyjä, joten hyvä aloittaa ajoissa reeniminen niihinkin.

Seuraavat treffit on suunnitteilla Rovaniemelle kevättalvella. Pentujen kiihkein kasvukausi on meneillään, joten silloin lienee jo kömpelin vaihe ohitettu. 
Tässä kuvia eiliseltä sekä videonpätkä Neppun seuraamisreenistä parin vk takaa. Pitää koettaa saaha P-pojista uusia kuvia seuraavaan postaukseen.
On nämä kyllä hassun hauska rupelikorvakolmikko 😂

Peggy- Neppu- Varga


Tuija & Peggy

Minna & Neppu

Rosa & Varga

Varga reenii näyttelyseisomista

Neppu seisoo

Perusasentoa - Rosa ja Varga

Kontaktia sivulla - Peggy!


Ei kommentteja: