Hyvät fiilikset

Viime vuosi 2012 oli kyllä hieno vuosi minun koiraharrastuksen näkökulmasta. Ensimmäisestä Boreabrien pentueesta on kasvanut upeita junioreita ja kaikki seitsemän esitettiin näyttelyissä hienoin tuloksin. Outi ja Sinko ehtivät avaamaan tokouransa ja plakkarissa on jo kaksi ykköstulosta alokasluokasta - kolmatta vaille koulari! Omistajat ovat olleet karvakorviinsa varsin tyytyväisiä, sekä koulutuspuolella että 'siviilissä' kotikoirina ja parhaina ystävinä.

Omalla 'kriittisellä' silmällä katottuna, kasvattini ovat varsin tasaisia sekä ulkomuodoltaan että luonteeltaan. Ulkomuodon osalta olen todella yllättynyt, miten hyvärakenteisia ja hyvin liikkuvia koiria näistä tulikin, hieman kevyitä ovat luustoltaan eikä rungossa ole ihan riittävää syvyyttä ja järeyttä mutta hohoi - kaikkea ei voi saada ;) Samoin fawnvärit voisivat olla lämpimämmät ja turkit laadultaan karkeampia.
Ahkerasti ovat kasvattien omistajat jaksaneet puunata pehmoturkkeja..olen luvannut että homma helpottuu kunhan nuoriso saa aikuisen turkin. Ainakin vähän. :)

Lumikenttien kutsu

Ihana Otto!
kuvat(c)Marjo Lehto

Tasja rusettipää
kuva(c) Johanna Puranen

Luonteiltaan nämä ovat sellaista perusettiä, ei mitään viettitykkejä yksikään, mutta suht helposti sekä lelulla että ruualla palkattavissa. Ihmisiin avoimesti suhtautuvia, varsin vilkkaita ja reippaita nuorukaisia. Toki tunnen parhaiten vain nämä omat, Rillan ja Naavan, ja molemmille kaipaisin lisää perusrohkeutta ja kovuutta. Turhan herkkiä ja pehmeitä ovat molemmat. Mutta näillä palikoilla mennään ja kovasti aina muistuttelen itseäni siitä totuudesta, että koirat ovat yksilöitä ja minun on löydettävä se 'punainen lanka' millä edetä juuri tämän koiran kanssa.

Hetken pysähdys..
kuvat(c)Anna-Leena Nordberg

Jihaa!

Vielä lentää 9-vuotiaskin!

Terveyden osalta viime vuoden loppuun ajoittuivat luustokuvaukset. Odotin tästä pentueesta suht tervettä nivelten osalta. Molempien sekä emän että isän taustat ovat hyvät. Terveeksi kuvattuja sisaruksia on sekä Peikolla että Sennalla paljon. Koko S-pentue on nyt kuvattu seuraavin tuloksin:

Boreabrie Shamrock B/B 0/0
Boreabrie Sienna A/B 0/0
Boreabrie Selene B/B 0/0
Boreabrie Shania A/B 0/0
Boreabrie Shakira B/B 0/0
Boreabrie Shastamir B/B 0/0
Boreabrie Shady C/B 0/0

Hieno on kokonaistulos enkä voisi olla tyytyväisempi! Hyvin pitkälle samaa B-linjaa (ja yksi C) kuin Gipsyn J-pentueessa. Muistan joskus lukeneeni Annie Limanin artikkelin lonkkaniveldysplasiasta ja sen vastustamisesta. Limanin mukaan B-lonkkaiselle pitäisi käyttää syvää ja tiiviistä A-lonkaista partneria mikäli mielii parantaa lonkkamaljan syvyyttä ja reisiluun asettumisen tiiviyttä.
Itse koen omassa rodussani olevan niin paljon jalostuksellista haastetta, ettei voi satsata pelkkään lonkkien jalostamiseen. B-B yhdistelmät ovat kuitenkin terveitä ja näyttävät jättävän tervettä enkä koe jatkossakaan paineita tehdä vastaavanlaisia yhdistelmiä.
Kasvattieni terveystulosten myötä minussa on herännyt pilkahdus mahdollisesta jatkosta ko pentueen osalta..aika näyttää jatketaanko ja millä yksilöllä.

Kiitokset kasvattien omistajille kuvausaktiivisuudesta ja pentujen hyvästä ruokinta/liikuntasuhteesta kasvuaikana. Toki isoimmat kiitokset ja rapsutukset ansaitsevat erinomaisen geneettisen perimän antaneet Peikko ja Senna.
Meillä pennut ruokittiin Golden Eagle Holistic Puppylla luovutukseen asti ja samoin emä kanto- ja imetysaikana. Luovutuksen jälkeen osa jatkoi Golden Eagle chicken formulalla ja osa (Rilla, Naava ja Tasja) ANF chicken rice kuivamuonalla. Laadukkaita kuivamuonia molemmat ja monen briardkasvattajan käyttämiä ja hyviksi toteamia.
Rilla ja Naava syövät ANF muonaa edelleen eikä ainakaan toistaiseksi ole tarvetta vaihtaa merkkiä.

Otsikon mukaisia hyviä fiiliksiä lisäsi iloinen yllätys uutena vuonna. Rillan puuttuva P1 oli puhjennut!! tai oli varmaan puhjennut jo aiemmin mutta silloin vasta huomasin sen. Rillan pikkuhampaat (P1:set) alaleuassa ovat tulleet kaikkein viimeisimpinä, kaikki muut hampaat olivat jo ajat sitten puhjenneet mutta P1:siä sai odottaa ja odottaa...n.8kk iässä pari kk 'myöhässä' puhkesi toinen pikkuhammas alas mutta sitä toista saimme odottaa aina 18kk ikään asti!! Koko ajan siinä on tuntunut pakura ikenessä ja lopulta asia varmistui lokakuussa luustokuvausten yhteydessä otettuamme alaleuasta rtg-kuvan. Siellähän se piskuinen hampi oli piilossa ikenen alla, mutta ihan hammassillan tuntumassa.
Jätin asian sikseen ja ajattelin että sielläpähän on tallessa, olin jo täysin asennoitunut yhden välihampaan puutokseen kunnes tein tuon yllättävän huomion vuoden 2012 viimeisenä iltana. Samalla löytyi selitys Rillan 'taantumalle' ja pentumaiselle repimisvimmalle, marras-joulukuun aikana neiti on pureskellut pari mattoa, sohvatyynyt, takin helmat (naulakon alta) ja hellapuut joutuivat jälleen silppuriin...yli puolen vuoden 'kiltin jakson' jälkeen tuntui kuin talossa olis taas tolkuton pentu. :(
Vaan pikkuhampaan puhkeamisen myötä kaikki pahanteot on anteeksiannettu! :D
Koko pentueessa on nyt kaikilla täysi hampaisto ja normaalit leikkaavat purennat -Jippii!!

Seuraava isompi koitos kasvateilleni on luonnetestit 3-4 vuotiaina eli 2014-2015 kesinä. Toki yritämme joillekin saada MH-kuvauspaikat jo tulevalle kesälle, niitä on vaan niin turkasen vähän tarjolla, varsinkin täällä pohjoisempana.

Kuvissa on talvisissa tunnelmissa oman laumani lisäksi Otto ja Tasja. Kiitos kuvista!

Muori pakkaspäivänä Sieppijärven jäällä..
'pakollinen' kuva Tikkaselle.. ;)

R.I.P Saska

Loppuvuodesta sain ikävän, todella surullisen uutisen Anulta eteläisestä suomesta. Saska on kuollut.
Saska oli alkanut ontumaan etujalkaansa, ensin satunnaisesti silloin tällöin mutta lopulta ihan päivittäin yhä pahenevasti.
Röntgenissä selvisi tyrmistyttävä diagnoosi, aggressiivisesti etenevä luusyöpä. Elämänlankaa ei ennusteen mukaan annettu kuin pari kuukautta, joten Saska sai lähteä samalla nukutuksella. Miten raskasta ja niin epäreilua menettää oma rakas koira, perheenjäsen niin yllättäen. Saska (Zhamanen Jascada) oli vasta 6-vuotias.

Tiedän että Saska sai ihanan elämän, sitä rakastettiin ja sitä hoivattiin, sillä oli omien ihmistensä, Anun ja Peterin lisäksi oma koirasisko Inca. Saska nautti mökillä oleilusta ja pitkistä lenkeistä, se oli iloinen tottelevainen ja sosiaalinen briardipoika. En olisi voinut ihanampaan kotiin Saskaa luovuttaa kuin mitä Anulla ja Petskulla oli tarjota. Kiitos teille.

Saska ja Inca kotona

Saskan ja porukoiden joulutervehdys muutaman vuoden takaa

Aika tarkalleen 6 vuotta sitten tammikuussa 6.1.2007 Saska lähti omaan kotiin Espooseen 6kk ikäisenä Kajaanin tamminäyttelyn yhteydessä. Se oli minun kultapoika, nallekarhu, töpöhäntä, J-pentueen viimeisin lähtijä. Sallin velikulta, rakas kisailukumppani ja emänsä Gipin suosikkipentu.
Voi Saska, meillä on niin ikävä täällä kasvatuskodissa. Surun säikeissä on ripaus lohtua siitä, että sisarukset ovat taas yhdessä - Salli ja Saska.

sisko ja sen veli - Salli ja Saska

äiti ja poika - Gipsy & Saska

Taas tultiin jouluun..

 

ja riemuita saa. Vuosi on mennyt käy uusi oven taa..

Meillä oli koirien kanssa hiljainen loppuvuosi, emäntä on lähinnä tehnyt pitkiä työpäiviä ja koirien aktivointi on jäänyt normilenkityksen varaan.
Onneksi ensi vuoden alussa on helpotusta luvassa ja treenihallimaksukin maksettu.
Ohessa omieni ja kasvattieni jouluisia terveisiä kuvien muodossa. Bloggeri kyllä varoittelee kuvakapasiteetin täyttymisestä, joten pian on aika siirtyä joko uuteen blogiin tai rajusti vähentää kuvia bloggausten yhteydestä.
Mutta kun 'yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa', näin se on. :)

Sinko uusissa kotimaisemissa

Sani ottaa rennosti, jouluna ei hötkyillä.

Zelda ei ole ollenkaan 'otettu' joulurusetistaan.

Omat afgaanini! :O

Naavan tavoitteena on vallata nojatuoli - hinnalla millä hyvänsä.

On aika tullut herran,
jolla partaa metrin verran.
Punainen on päällä puku,
apureinaan tonttuin suku.
-Otto tonttuilee

Kiitos kuvista kasvattieni omistajille ja Anskulle omien koirieni kuvista.

Toivotamme Hyvää Joulua blogin lukijoille!

- Minna & Hippijengi

Rovaniemen Palveluskoirakerho

Sain muutama viikko sitten spostitse tiedon, että minut on valittu Rovaniemen Palveluskoirakerhon kunniajäseneksi yli 20:n vuoden jäsenyyteni perusteella. Osan noista vuosista, varsinkin asuessani Rovaniemellä, olin kerhon aktiivijäsen. Viime vuosina olen toiminut enään harvemmin missään kerhon aktiviteeteissa, lähinnä olen maksanut jäsenmaksuni rivijäsenenä ja siten mahdollistanut oikeuteni käyttää silloin tällöin kenttää ja pk-telineitä koirieni reeneissä.

RPKK:lla on kyllä iso paikka minun koiraharrastushistoriassa. 1990-luvulla muutettuani Rovaniemelle opiskelemaan löysin ensin tieni Rovaniemen Käyttökoirien tokoreeneihin ja sitä kautta, muutaman palveluskoiraharrastajan suosittelusta, edelleen paikalliseen palveluskoirakerhoon.

Kerhotalo on valmistunut, kuva on keväältä 1995.

Briardi oli silloin ja on kyllä edelleenkin, varsin harvinainen näky pohjoisen pk-kentillä. Silloiset reenit ja kokeet täyttivät enimmäkseen saksanpaimenkoirat, muutaman dobberin, collien, riisenin ja minun briardien ollessa raikkaina vähemmistöinä. Sittemmin rotukirjo on keikahtanut täysin toiseen suuntaan, perinteiset sakemannit ovat lähes tyystin hävinneet tai 'muuttaneet' omiin alajastoihinsa ja tilalle ovat tulleet enemmistönä belgit ja rotikat.

Hani ja Petra Tassuvaarassa reenien jälkeen toukokuussa 1995

Tassuvaaran koe - ja koulutusalue on kerhomme ylpeys. Kerhotalo rakennettin v.1993 ja edelleen sitä on peruskorjattu ja uudistettu ihan viime vuosiin asti. Nykyään kerholla on syksyn ja talven pimeisiin iltoihin valaistusta saatavilla sekä kerhotaloon että kentälle. Kyllä passaa koulutella kun lähes ympärivuoden on olosuhteet kunnossa.

Henkilöryhmää reenimässä Seppo pk-colliensa kanssa v.1995

Itselläni on paljosta kiittäminen Rovaniemen palveluskoirakerhoa ja varsinkin 1990-luvun vanhoja aktiiveja. Jo harrastukseni varhaisessa vaiheessa minut on opastettu pk-kokeiden järjestämiseen. Olen toiminut useat kerrat jäljenpolkijana 1-3 luokkien jälkikokeissa, ratamestarina jälki - ja hakukokeissa, maalimiehenä tai esineruutuvastaavana sekä ylitoimitsijana vastaten kokeen kulusta ja aikataulutuksesta. Näistä korvaamattomista opeista olen kiitollinen Anttosen Heikille ja Gretalle, Engströmin Osmolle, Ikosen Keijolle ja Niskan Hannalle sekä Männistön Minnalle erityisesti hakukokeisiin perehdyttämisestä.

Rastan kanssa käyttäytymiskokeessa 2008

Tottisosuutta arvostelemassa Allan Aula

Palveluskoirakerho on edelleen Rovaniemen seudulla aktiivinen, koulutusta on tarjolla läpi vuoden ja pk - ja tokokokeita järjestetään kesäisin. Varsin aktiivista toimintaa kerholla on ollut ja on edelleen vetohiihtopuolella, itselleni se on harrastusmuoto, joka on jäänyt täysin kokematta mutta ehkäpä tulevaisuudessa minut ja hippitukat huurrepartoineen nähdään hiihtovermeissä numerolappu rinnassa. Never say never. ;)
Kiitos Rovaniemen Palveluskoirakerhon johtokunnalle kunniajäsenyys osoituksesta, koetamme hippijengin kans aina silloin tällöin pyörähtää rakkaissa maisemissa Mäntyvaarantien varrella.

Kiva päivä

 

Pimeä marraskuu voi saada ihanaa piristystä, kun on hyviä ystäviä ja harrastuskamuja ympärillä. Ansku laittoi varhain (mulle varhain :) lauantaiaamuna viestiä, että keli näyttäis kuvaamiseen ihan kelvolliselta. Joten ei muuta kuin tursakkeille hieman harjaa näyttämään ja kohti Käkivaaraa. Tarkoituksena oli saada Rillasta 17-18kk posekuvia ja sitten tytöistä mahdollisia joulukorttikuvia lumimaisemissa.
Gipsy-muorin jätin kotiin, se ei enään jaksa rämpiä upottavassa lumessa ja arvelin ettei Käkivaarassa vielä ole kovia kelkanjälkiä missä kävellä. Juu, rämpimään jouduttiin ja sitä lunta on kyllä vuodenaikaan nähden paljon, ihan kinoksista ei voi puhua mutta saappaan varren verran kylläkin.

Kuvausretken jälkeen nautimme Anskun ja Satun laittaman intialaisen lounaan ja sain ihastella lauman kahta uutta tulokasta huskypentuja Ikpikia ja Nuukia.
Nuuk on Satun oma kasvatti, ihka eka ja ainoa lajissaan, vanhempiensa Unnan ja Luhtan kesäisen lemmenviikon huikea tulos, yksi ainoa pentu -  Käkivaaran Kingi.

Kuvat onnistuivat hienosti, lumeen meinasimma hukkua mutta aivan ihania lumipalloturpia sai Ansku kameralle ikuistettua. Kiitos! Rillasta sain kivasti jatkoa kuvagalleriaan, johon olen yrittänyt kerätä nuoren briardin jokaisen kehitysvaiheen. Nyt puolitoistavuotiaana Rilla on hieman pudottanut turkkiaan ja värikin on 'valunut' ja haalistunut sitten viime kesän. Kohti blondivaihetta mennään mekin sisarusten tapaan.

Satu briardsyleilyssä - Rillan poseeraus on ohi!

Kuvat(c) Anna-Leena Nordberg

Hakuilut pakettiin

On se uskottava - talvi on tullut jäädäkseen. Parit viimeiset hakureenit on tarvottu reilusti lumisissa olosuhteissa ja tilanne vaan 'pahenee' edelleen. Tänään päätimmekin, että on aika pakata hakuvermeet reppuun ja nostaa varaston naulaan. Jossain vaiheessa talvea suunnitelmissa on ottaa Rillalle ilmaisureeniä letkunpätkillä. Mutta ei sitäkään ihan heti, odotamme enempi valoa eli tuolla helmi-maaliskuulla alkaa jo kivasti päivä pidentyä.
Mitä jäi käteen tämän kauden hakuiluista. Ainakin varsin maltillinen eteneminen sanoisinko. Rillan kanssa on tehty paljon alkeita ja 'vauvareenejä' suorapalkoilla keskittyen lähinnä vahvistamaan maalimiesmotivaatiota ja nenän käyttöä.
Keväällä ja alkukesällä reenasimme parikin kertaa viikossa, keski-kesällä harvemmin ja nyt syksyllä reenit ovat painottuneet tänne loppusyksyyn. Kun reenaa kahta lajia, jälkeä ja hakua, ei millään tahdo aika riittää täyspainoisesti molempien harjoituksiin, joten olen yrittänyt reenata periodeittain.
Rillan kanssa haku on kakkoslaji, jossa olemme kokeilleet kaikkea 'kivaa', peräänlähtöjä, jäniksiä, perinteisiä haamuja ja toki paljon valmiita maalimiehiäkin.
On otettu pressupiiloja, maastoutumisverkkopiiloja ja umppareita, alkujännityksen jälkeen nekin sujuvat ja iloisesti häntä vispaten se ilahtuu löydöistään.

Iinalla on herkkuja!

Kesällä tein paljon perinteistä risteilyreeniä, jossa oli molemmin puolin maalimiehet edeten aina 50m:ssä keskilinjan myötäisesti. Koira juoksi minun ja maalimiesten väliä tavoitteena saada vino keskilinjalle tulo eikä omia jälkiä palaten. Mielestäni tässä jo onnistuttiinkin mutta sen sijaan tilalle saatiin hätiköivä maalille tulo, jossa Rilla hädintuskin malttoi syödä herkkunsa. Näissä syksyn viimeisissä reeneissä otin puhtaasti erillisiä pistoja ja löytöjä, joissa maalimies palasi koiran kanssa keskilinjalle. Vaikka Rillasta tuleekin rullakoira, jonka ei kauan tarvitse maalilla viihtyä, on turha hätäily mielestäni merkki ennemminkin epävarmuudesta kuin innostuksesta.
Paljon on työsarkaa edessä, eikä koesuunnitelmia ainakaan tässä lajissa ole vuosikausiin. Vaikka Rilla on jo pentuna osoittautunut enempi jälkikoiraksi kuin vauhdikkaaksi hakukoiraksi, en millään haluaisi luopua hausta ja siitä mukavasta yhteistyöstä millä hakukoiraa porukalla eteenpäin työstetään.
Ensi kevättä ja raikkaita hakumetsiä jo odotellen.

Pieni hakukoira marraskuun hiipuvassa auringossa

kuvat(c) Satumarja Stenman

Reeniviikko

Suunnittelin jo etukäteen syysloman aikana reeniväni koiria päivä toisensa jälkeen. Tosin alkuviikosta satanut ensilumi meinas muuttaa suunnitelmia ratkaisevasti, ainakin jälkireenien osalta. Onneksi ensilumet tulevat ja menevät, joten yhden valkoisen vuorokauden jälkeen on maa taas vihreä ja jälkipellot/metsät parhaimmillaan.

Rillan kanssa olemme edenneet peltojäljellä lähes 800 askeleeseen, jossa namia (kuivanappulaa) on n. 10-20 askeleen välein. Tekniikka on pysynyt kasassa ja kulmatkin selvitetään pienellä liinajarrutuksella. Lopussa meillä on aina kannellinen ruokarasia. Nyt viimeisellä seitsemällä jäljellä meillä on ollut myös esineet mukana. Vielä tarvitaan esineillä maahan-käsky, mutta yhä paremmin se niille pysähtyy ja viimeksi alkoi jo itse tarjota maahanmenoa. Katsotaan suoko säidenhaltija meille vielä muutaman peltoreenin tälle syksylle, olis hienoa saada vielä pari kolme jälkeä alle ennen pitkää talvitaukoa.

Varsinaisesti tällä syyslomaviikolla olen keskittynyt Rillan kanssa metsäjälkeen. Enpä muista olisinko koskaan aikaisemmin jättänyt ensimmäisiä metsäjälkireenejä näin myöhään, koiran ikää ajatellen. Rilla on nyt lähes 17kk ja ajoi ekat metsäjäljet tällä viikolla. Oli hauska huomata miten siirtyminen metsään on kait 'kummitus' lähinnä ohjaajalle, koira porskuttaa eteenpäin samalla intensiteetillä ja varmuudella kuin pellolla eikä vierasta vähääkään korkeampaa aluskasvillisuutta tai pistelevää varvikkoa. Edelleen namitin jäljen n. 20 askeleen välein ja tuo ruuan kylväminen olikin juuri se syy miksi jätin metsään siirtymisen syksylle. Kesällä muurahaiset hyökkäävät namien kimppuun eikä murkkujen kuorruttamat frolicit tai raksut ainakaan palkkana toimi.

Tosin tällä viikolla tuolla jäätyneillä kankailla kävellessä ja jälkeä polkiessa olen törmännyt mm yhtiin hirvenkaatojäännöksiin sekä ammuttuun ja ilmeisesti löytämättä jääneeseen jäniksen raatoon. Hmmm...ehkä tämän metsäjäljestyksen olisi voinut ajoittaa hivenen aikaisempaan syksyyn, muurahaiset on sentäs olleet talviunilla jo ajat sitten. :O
Vaikka en suunnitellut ottavani varsinaista janaa näihin reeneihin, niin hyvin helposti Rilla tuntuu sen pari metriä 'tyhjää' ajavan ennen kuin törmää hajuun ja lähtee jäljestämään. Keppejä en laita tämän syksyn jälkiin, niitä pitää reeniä ensin pellolla täysin varmaksi (ilmaisut) ja vasta sitten metsään.

Jälkireenien ohessa olen tehnyt esineruutua Rastalle ja Rillalle. Rastalle otan aina ensin esineet ja Rilla saa katsoa suoritusta puuhun kytkettynä. Heh, toivon että se oppis jotain vähän niinku mallista, okei jos ei muuta niin ainakin patoaa siinä itteään. Rillalle olen keväällä ja alkukesällä tehnyt esine-etsintää mielikuva periatteella. Nyt vien jo valmiiksi esineet luottaen vanhoihin mielikuviin ja tuttuihin esineruutuihin. Hyvin se irtoaa ja hakee iloisesti ja vauhdikkaasti, tosin enemmän sattumanvaraisesti loikkien kuin tehokkaasti nenää käyttäen. Kiepsahtaa kyllä samantien tarkentamaan kun saa hajun esineestä. Esineiksi olen vielä valkannut isohkoja hanskoja ja muita pehmeitä, joilla voi taistella ja leikkiä.

Tottista olen tehnyt vähemmän, keskittyen enempi leikkimiseen ja vahvistanut Rillan taistelutahtoa. Nyt se saalistamisen lisäksi jo tarttuu paremmalla otteella, puree lujemmin ja vastustaa kunnolla. Kesällä meillä oli juurikin nuo em puutteena. Noudot alkaa olla kunnossa, olen hirmu tyytyväinen luovutuksen tiiviyteen ja noutovauhtiin. Hyppyjä ja siihen liittyvää noutoa olen ottanut 80cm esteellä. Meillä ei ole käytössä minkäänmoisia rimoja tai muita apuvälineitä oikean hyppytekniikan ja ylityksen opettamiseen, joten on tyytyminen perushypytykseen ja vahvan hyppyrutiinin luomiseen.

Rastan reeniohjelmassa on ollut avoimen luokan tokoliikkeet. Paljonhan sillä on jo valmiina mm nouto ja jäävät liikkeet mutta toki hyppy on taas uusi asia istumisineen ja ällöttävä luoksetulon pysähdys (miten sekin oikeaoppisesti pitäisi opettaa?). Onneksi meillä on Rastan kans 'ei niin nöpönuukaa' asenne edelleen, joten kauheen kamalaa ei ole vaikka joku luoksetulo menis läpijuoksuksi. Pisteiden valossa voi toki ollakin vaan ei se haittaa, pitää satsata niihin muihin liikkeisiin.

Kaikenkaikkiaan olen hirmu tyytyväinen Rillan kehitykseen kuluvan syksyn aikana, piti oikein Maijulle kehua sitä aiemman 'haukkumisen' ja tyytymättömyyden sijaan. Ei siitä ihan heti kinttaita taijeta tehdäkään! ;)
Rasta puolestaan touhottaa semmoisella tohinalla reeneissä, ihan kuin olis vasta veteraanina päässyt tosivauhtiin! (itseasiassa tositoimiin tais päästä vasta veteraanina..)
Reenit jatkukoon, toiveissa olisi muutamat hakureenit vielä näille sulille ja sitten oiskin aika siirtyä reenailemaan lämpimään halliin pelkkään tottikseen ja tokoon keskittyen. Talvi on pitkä, liian pitkä sanoisin, mutta jospa tuosta tokottelusta ja mahdollisesta koeputkesta sais uutta kipinää talven selättämiseen.

Mitä muori on tehnyt lomalla
 - no ainakin toiminut tyynynä reeneistä väsyneelle jälkikasvulleen!