sunnuntai 28. kesäkuuta 2009

Kansainvälisesti kaunis


C.I.B & FI & SE Mva BH JK3 Gi-Lady Velvet Moravia Campanella

C.I.B eli Champion International de Beauté - tavoitteemme tämän kesän koiranäytelmistä on saavutettu ja siinä ohessa vielä SUCH eli Sverige's Utställnings Champion! Kyseessä siis vanha rouva Gipsy ja Jällivaaran kansainvälinen näyttely 27.6.2009.

Pohjois-Ruotsin näyttelyt ovat pieniä ja tunnelmaltaan leppoisia. Jällivaaran näyttely on lisäksi puitteiltaan upea. Sjöparksskolan piha/puisto-alue laajoineen nurmikenttineen ja ankkalampineen on tilava näyttelyalue ja kaiken kruununa maisemat ovat komeat. Jällivaaran keskusta sijaitsee 'tunturien sylissä' keskellä kaunista Ruotsin Lappia! Meiltä on sinne pari timmaa ajomatkaa joten minun osalta voidaan puhua lähinäyttelystä! :-)

Eilen briardit arvosteli mulle ja monelle muullekin täysin tuntematon Lokodi Csaba Zolt Romaniasta, varsin tarkasti koirien rakennetta syynäilevä tuomarisetä osoittautui belgejä kasvattavaksi hyvin kielitaitoiseksi itäisen euroopan tuomariksi. Briardeja oli ilmoitettu kaksi. Meidän lisäksi mukana oli musta avoimenluokan uros Kråkeslottets Napoleon Bonaparte (Li Brie's Still a Man - Anamma Nord Ciiri-Cyklon) , pohjois-ruotsalaista briardkasvatusta edustaen. Ruotsin näyttelysäännöt sallivat kastraattiurosten osallistumisen näyttelyihin, joten tämäkin leikattu uros tuotiin ennakkoluulottomasti kehään. Tuomarille ei ilmeisesti oltu näyttelysääntöjä tarpeeksi hyvin briiffattu, koska hyvin häkeltyneenä hän 'nollasi' uroksen puuttuvista palleista johtuen. Kehäsihteerit yrittivät siinä sitten selitellä näyttelysääntöjä mutta tuomari oli tiukkana ja vetosi omaan etiikkaan - hän ei voi palkita kivespuutoksista koiraa vaikka kuinka olisi eläinlääkärintodistus tositteena pallien poistosta. Olipas erikoinen episodi, moiseen en olekaan koskaan törmännyt kehän reunalla...

Iltapäivän ryhmäkilpailuihin emme jääneet. Helteinen sää helli näytteilleasettajia ja vilpoinen tunturituuli puolestaan helpotti koiria päivän ajan. Ruotsalaiseen tapaan ravintolatarjoilu oli runsasta - mekin kävimme hamburgareilla ja kahvistelimme vohveleilla kermavaahdon kera..Nam!

Kiitokset Raisalle matkaseurasta ja Gipin esittämisestä - oli kiva päivä! Raisan nahkoille perushyvät sijoitukset Inttivalio Kamulle PU2 ja junnu Ompulle PN2 ja siten ensimmäinen ERInomainen! Ensi vuonna uudestaan mahdollisesti minunkin 'nuoriso' autoon pakattuna! :-/


Kehän jälkeen meitä jo nauratti...



Onnellinen Minna tuore inttivalio kainalossaan




3 kommenttia:

Minna Tee kirjoitti...

ONNEA kertaalleen vielä tätäkin kautta! Mutta mitä ihmettä sinulla on päällä?!? Teräsbetonia! :o Minä ensin tihrustin, että lukeeko siinä "Norjatar"... ;-P Mutta että Orjatar... Mitenkähän teillä lienee sittenkään sen laumajärjestyksen kanssa..??? (Siis täysin asiaton huomautus, mutta sallittakoon tämä asiattomuus näin onnen huumassa uudesta inttivaliosta! :))

T. Minna & Hunks

Hippijengi kirjoitti...

No niin on! Monen vuoden takainen Teräsbetoni- paita oli kyllä turhan lämpöinen varustus eiliseen helteeseen! Orjahan mie - tämän koiralaumani nöyrä palvelija! :-D

Anonyymi kirjoitti...

ONNEA! T:Sari Ja leijona pojat!