sunnuntai 28. kesäkuuta 2020

Kukkaniityt


Alkukesän kukkakedot on puhjenneet loistoonsa ja oli pakko ottaa niistä kuvia muistoihin. Asun lappilaisittain varsin rehevässä maaseutumiljöössä peltojen ja vesistöjen läheisyydessä ja varsinkin tänä kesänä on niityt täynnä kukkia. Minun onnettomat valokuvaustaidot yhdistettynä vanhaan Canoniin ilman mitään putkia, ei paljon sitä haluttua loistetta saavuttaneet. Paljon napsin kuvia myös puhelimella eikä siinäkään mikään superkamera ole. Mutta näillä on mentävä.


Yksi hymynaama..ja yksi myrtsinaama 😂

Kuvissa mallina on enimmäkseen vain Pepsi. Rilla on vanhemmittaan tullut kamera-allergiseksi, se laskee samantien pään ja murjottaa kun kaivan kameran tai puhelimen esille. Olen jo luovuttanut sen osalta poserausten suhteen ja jääköön pois linssin edestä. Peppen jaksaa kyllä "hymyillä" ja poseerata ryhdikkäästi.




Myös kotona terassilla kukkaistutukset loistaa, samoin isän kukat Kolarissa. Meillä kesä on niin lyhyt että laitan mielelläni kukkaloistoa pihapiiriin ja terassille ihan omaksi ja isän iloksi. Tänä kesänä matkustelut  ja koiraharrastusreissut jäävät pois, joten joutaapa tässä kotosalla ollessa hoidella kesäkukkia.



Alkukesän tulossaldosta vastasivat sisarukset Peikko ja Ruu. Karo ilmoittautui Peikon kans talvella tottiskurssille ja jatkoi keväällä BH kurssille ja siitä sitten rohkeasti käyttäytymiskokeeseen, josta komeasti BH hyväksytty! Muistan kuinka Karo aikoinaan pentua varatessaan vannotti että hän ei sitten kykene jännittämiseltään mihinkään kokeisiin, hädin tuskin muutamaan näyttelyyn ehkä. Nyt on käytynä useampikin näyttely hienolla menestyksellä ja nyt tämä BH suoritettuna. Oisko tämä sitä omien rajojen rikkomista 😉 Jokatapauksessa hienosti klaarattu ja suuret onnittelut Karo!


Tuija sai Ruulle koepaikan mejäkokeisiin heti koronatauon rauettua ja alkukesän helteessä Ruu taisteli jäljen loppuun saavuttaen ainoana avoimenluokan koirana ykköstuloksen. Onnea! Jatkossa Ruu nuuskutteleekin jo voittaluokassa, sillä tämä oli toinen avoykkönen ja siirto VOI-luokkaan on edessä. Tsemppipeukutukset 😊



Ei kommentteja: