torstai 13. elokuuta 2020

Kesäposet

Heinä-elokuun vaihteessa treffasimme Raisan kanssa Sieppijärven kotiseutumuseolla kuvausmeetingin merkeissä. Tarkoituksena oli ottaa posekuvia Pepsistä Suomen mutovalioarvon kunniaksi ja muistoksi. Mukana ollut Rilla pääsi kans kameran eteen ja muutama "hymyntapainenkin"saatiin tästä yrmynaamasta taiottua esiin.
Valo oli silleen sopiva ja kiitollinen kuvaukselle, joskaan fawnvärit ei oikein tule esille näin pilvisellä säällä. Anyway, aivan ihania yhteiskuvia sain meistä kolmesta ja koirista vielä erikseen. Museoalue kuvausmiljöönä on hieno ja maalaistunnelmallinen.
Kiitos taas Raisalle, syksyllä koetamma saaha treenikuvia tottiskentältä! 😊








  

Kesän showmenestyksestä vastasivat Stanley ja Ulla-Maj. Kaksikko suuntasi tällä kertaa Latviaan Ogre Summershow näyttelyyn ja kotiintuomisina 2 x CAC ja 2 x BOB. Stanley on hyvin säilyttänyt turkkinsa mutta värihän on nuortenluokan ikävaiheelle tyypillinen kirjava blondi.😂



Tämä näyttelykeikka taisi olla kesän ainoa kasvateilleni, ja aika heikolta näyttää nlykalenteri myös loppuvuoden osalta. Koronakurjuuden toista aaltoa ja ehkä jopa kolmatta ennustettaessa on syksyn ja talven hallinäyttelyt kyllä kortilla. Toivotaan että muita koiraharrastuksia ei taas "suljeta" ja reenihallitkin pystyttäis pitämään normaalisti auki ja toiminnassa.
Erikoinen vuosi jatkuu erikoisena...

Ei kommentteja: