tiistai 25. huhtikuuta 2017

Elämän suruja ja iloja

Talvi on takana, vaikka ei ihan heti uskois kun ikkunasta ulos katselee. Lunta on vielä kinoksittain ja yöpakkaset pitävät huolen ettei ihan heti pihan harkkausta tartte miettiä. Saatikka mitään metsäreenejä koirien kanssa. Mutta aina se lumi lopulta on lähtenyt ja toukokuun puolen välin jälkeen on jo ihan eri ääni kellossa.
Pitkin kevättalvea nautimme koirien kanssa hankikantokeleistä, pitkistä lenkeistä omissa tutuissa maisemissa. Pepsin kanssa kävimme säännöllisesti pentukurssia ja kovasti on ollut nähtävissä edistystä kaiken käyttäytymisen suhteen. Enään ei tartte pöhistä ja puhkua vieraille koirille eikä haukkua epävarmuuttaan. Odotellaan nyt sitä mörköikää, jolloin tuonkaltainen pöhköys on tavallista...ja toivotaan että se mörköily kuitenkin alkais olla tässä. 😥


Kesken kauneimpien keväthankien sain suruviestin, jonka todellisuutta on vieläkin vaikea ymmärtää. Äiti kuoli yllättäen, nukkuessaan, omaan kotiin. Voiko olla armollisempaa lähtöä lähtijälle, mutta meille tänne jääneille niin järkyttävä ja yllättävä menetys. Äiti oli perusterve liikunnallinen ja aktiivinen 75-vuotias moninkertainen mummo ja isomummo.
Äiti oli minun ja siskoni koirien luottohoitaja, pärjäsi niin isojen briardien kuin pienten cottonien kanssa ja koirat saivat aina paljon liikuntaa ja täsmällistä huolenpitoa. Äitin merkitystä omassa elämässäni en voi sanoin kuvata, hän oli minun elämän tärkein ihminen. Sen lisäksi äiti oli ison sukumme voimahahmo, sosiaalinen ja tarmokas puuhanainen.
Äiti rakasti hiihtämistä, ylipäänsä liikuntaa, puutarhaa ja kukkia ja lapsia, omia, lastenlapsiaan ja lastenlastenlapsiaan. Meille kaikille jäi iso ikävä ja eniten varmaan isälle, jonka kodissa on nyt hiljaista ja yksinäistä.
On uskottava ja luotettava että elämä kyllä kantaa, suru muuttaa muotoaan antaen tilaa rakkaille muistoille. 💗

Äiti, Hani ja Suvi talvella 1990

Äiti 💜

Äiti & Co meillä Sieppijärvellä kesällä -16

Ilonpilkahduksia tähän surunsävyitteiseen kevääseen ovat tuoneet minun koirat ja kasvatit omistajineen. On ollut ihanaa ja piristävää seurata kasvattien elämää kuvin ja kertomuksin fb:n omassa ryhmässämme - kiitos 💕
Oma Pepsi-pentu on ollut arjen ilo ja naurunaihe täällä kotona, vaikka se on toisinaan rasittava otus emänsä kimpussa, on se siltikin niin lohduttava ilopilleri. Pelkästään seuraamalla tämän parikaksikon touhuja päivittäin saa voimaa ja toisaalta pennun kanssa touhuaminen ja kouluttaminen on niin antoisaa ja palkitsevaa.

Pepsi pipovaras

Ohmi ja Peikko paimenessa

Pojat leikkii :)

R-kasvattini avasivat näyttelykäynnit viime sunnuntaina Pellon kaikkienrotujen pentunäyttelyssä. Mukana olivat Nitro, Ru ja Pepsi. Tuomari Maija Lehtosen arvostelussa kaikille kolmelle komeasti KP:t Pepsin ollessa ROP-pentu ja Nitron VSP-pentu. Jäimme tietenkin Pepsin kanssa loppukehiin, koska oli kyseessä lähinäyttely ½ tunnin ajomatkan päässä kotoamme. Kyllä kannattikin jäädä - Pepsi porkkanapää oli lopulta RYP1 ja Leni Finnen tuomaroimassa BIS-kehässä kolmas eli BIS3!!
Ei niin suurta surua etteikö sinne joukkoon mahdu välillä jokunen ilonkyynelkin...💜

Pepsi, Ru ja Nitro pentunäyttelyssä Pellossa 23.4

Ru ja Nitro pistivät leikiksi :)

Ru & Nitro

Pepsi kehässä :)

Pepsi liikkeessä

Pepsin kanssa ryhmäkehässä

Boreabrie Ragataigi pek1 KP ROP RYP1 BIS3

Ihana oli nähdä kasvatteja Ruuta ja Nitroa omistajineen, niin reippaita, iloisia ja avoimia pentuja. Kehässä mentiin hännät heiluen eikä hallinäyttelyn tungoksessa ollut mitään hätää tai ongelmaa. Olen niin ylpeä pennuista 😍
Kesäksi on kovasti suunnitelmia käydä isolla joukolla pentukehissä ja eri harrastuksissa, on tiedossa paimennusta, leirejä ja koulutuksia agilityn ja tokon ja PK:n parissa ympäri Suomen. Mahtista! 😎

Kehäkuvat (c) Nathalie Karakko

sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Koulunpenkillä

Meillä on täällä läntisessä Lapissa valitettavan vähän koulutustarjontaa ja ohjattuja ryhmäkoulutuksia. Poislukien agility, jossa on jopa laadukasta koulutustarjontaa sekä aloittelijoille että kisaaville koirakoille. Meilläki on Pepsin kanssa suunnitelmissa hakea Länsi-Rajan kennelkerhon alkeisagilityn syksyn ryhmiin, mutta jotain ohjattua toimintaa kaipasin jo nyt keväälle.
Kuin nenä päähän ja varsinkin Pepsi porkkanapäälle tuli tälle keväälle sekä pentukurssi että arkitottiskurssi eläintenkouluttaja Niina Laamasen järjestäminä. Koska pentukurssia ei saatu 'pystyyn' osallistujakadon vuoksi, saimme me pari pentua luvan osallistua arkitottiskurssille 'pentusäädöillä' 😊
Pepsille, maalaistollolle maminhelmoissa kasvaneelle, tämä tuli kuin tilauksesta.

Kurssiohjelmaan (5 krt) kuuluu ihan perinteisiä juttuja, koiran ja ohjaajan suhdetta, koiran aktiivisen yhteydenpidon vahvistamista, koirankäytöksen lukemista, toisten koirien sietämistä, ohitustilanteita jne..lisäksi pennuille käsittelyharjoituksia, aktivointia, leikki - ja saalisharjoituksia. Ja mikä tärkeintä 'sosiaalistumista' ja mörköilyyn puuttumista oikealla tavalla.
Kaksi koulutuskertaa on jo takana ja kylläpä on tulleet Pepsille ja mulle tarpeeseen. Toisille koirille pöhinät ja poksumiset on kokemuksen puutetta ja toki epävarmuutta, tällä toisella kerralla haukkumista ja puhkumista oli jo puolet vähemmän. 😊👍 Samalla kun kurssiohjelma etenee saamme me siinä sivussa niin tärkeää rauhoittumisreeniä. Se on ollut Pepsille yllättävän helppoa, pistää rennosti pötkölleen minun jalkoihin ja pysyy siinä hiljaa vaikka muut koirakot tekevät harjoituksia meidän nenän edessä tai meidät ohittaen.
Toki 4kk:n ikäinen on pikkupentu vielä ja 2h kestävä kurssikerta vaatii meille pienen tauon pissatuksineen ja happihyppelyineen. Onneksi hallissa on metallihäkkejä lepohetkeä varten ja saa sinne toki tuoda omanki boxin.





Perustottisjuttuja olemme reenineet kotona keittiö-olkkarissamme ja niillä muutamilla hallikerroilla kun olen ajanut yhteisreeneihin. Kivasti Pepsi on edistynyt, edelleen pelataan ruokapalkalla ja ruokailukertoja hyödyntäen. Hiihtolomalla Jenna kävi koirineen pohjoisen mummuloissa ja samalla pistäydyimme kimppareeneissä hallilla. Pepsille pieni valkoinen villapallo Panda oli aluksi 'epäilyttävä' tyyppi 😄ja Naava-täti puolestaan ihanan tutunoloinen tukkakoira 😍 Naava puolestaan väisteli ja murahteli mokomalle pennulle, mutta alkoi sekin loppua kohden lämmetä ja autossa pakkaantuivat kaikki neljä koiraa sulassa sovussa Nissanin takapenkille 👍






Huhtikuun loppuun saakka meillä on aika lailla kalenterissa koirahäppeningiä, on kurssikertoja, tottis/tokoreenejä, mätsäreitä ja yksi pentunäyttelykin omassa hallissa. Kivaa, talven uinuminen on kääntynyt kevään äksöniksi!

sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Talvi taittuu


Pimeä sydäntalvi alkaa olla taputeltuna ja pohjoisen paras aika edessä - kevättalvi :)
Meillä talvi meni pentua kasvatellessa ja lähinnä sitä odotellessa, että Pepsi vihdoin viimein kasvaa sen verran että pääsee lenkeille mukaan. Nyt se on kasvanut kovastikin ja riekkuu päivän kävelylenkit mukana, minun ja emänsä hermoja melkoisesti koetellen.
Kohta meidän, minun ja Rillan odotus palkitaan ja penskan hampaat vaihtuvat, itse asiassa vaihdos on jo käynnissä, etuhampaat on jo vaihtuneet ja pian onneksi loputkin.
Pepsi on kasvanut oikein tasaisesti, jalat on pysyneet suorina ja kasvupatitkin kohtuullisina. Isompia ongelmia ei ole muillakaan ärrillä ilmennyt ja toivotaan että kasvuvauhti pysyisi jatkossakin maltillisena. Pennut saavat pian toiset rokotukset ja sen myötä ovet avautuvat laajemmin koulutuksiin ja kentille.
3-kuukautisrokotusten yhteydessä kaikkien poikien pallit todettiin laskeutuneiksi ja seuraavaksi jännätäänkin pysyviä hampaita ja purentoja. Lähisuvussa ei ole purentavikoja eikä hammaspuutoksia, mutta koskaan ei voi tietää mitä sieltä geneettisestä sopasta lopulta putkahtaa. Toivottavasti kaikilla on muutaman kuukauden kuluttua kaikki leegot suussa ja leikkaavat purennat.

Pepsi 16 vk



Pepsin kanssa olen ottanut tottiksen alkeita ruokintojen yhteydessä. Sitä on ollut kyllä ilo kouluttaa, ahneena ja aktiivisena se vastaa hyvin koulutukseen ja tuntuu olevan nyt 'ahmimisiässä' kaiken oppimisen suhteen. Hallilla olemme käyneet vasta muutamia kertoja, mutta kevättalven aikana ja rokotusohjelman valmistuttua suuntaamme sinnekin useammin. Se mitä olen tehnyt huolestuttavan laiskasti on pennun sosiaalistaminen...siinä missä muut pennut ovat käyneet Mustin & Mirrin yhteydessä pentutreffeillä, osa jopa pentukoulutuksissa, ovat tavanneet paljon muita koiria, eri rotuisia, puhumattakaan ihmiskontakteista. Meillä Pepsi on vaan elänyt kuin pellossa, ei olla juurikaan kuljettu missään ja kontaktit ulkomaailmaan (oman mökin ja pihan ulkopuolelle) on ollut vain päivittäisten pikkulenkkien varassa. Eipä siis ihme, että se pöhisee ja pelkää vieraita koiria ja haukkuu meille tulevat vieraat ihmiset :O tarttis ehkä tehrä jottain..ihmisiin se alun hämmennyksen jälkeen suhtautuu ystävällisen riehakkaasti mutta vieraat koirat pelottavat kovastikin. Työsarkaa riittää siis sen suhteen, mitään koirapuistokoiraa en ole vaillakaan mutta semmonen perusrentous olis etu muiden koirien kans reenatessa ja erilaisissa koiraharrastuksissa kulkiessa.





Muuten olen kyllä omaani tyytyväinen. Pepsi on aktiivisempi, vilkkaampi ja taistelutahtoisempi kuin emänsä. Kaikkien em ominaisuuksien lisäksi/ohessa se on myös terävämpi ja reagoi herkästi kaikkeen turhaankin, ominaisuuksia joista en niin perustais. Jos on emänsä dieselkone niin tämä on epäilemättä bensakone :D :D
Pienestä punapantaisesta tytöstä on kasvanut iso mustapantainen tyttö. Mittaustulosten ja 'kasvukäyrien' valossa se on koko ajan mennyt emäänsä edellä ja siitä vaikuttaisi tulevan aikuisena isompi kuin Rilla. Kuinka paljon lopulta isompi jää nahtäväksi.

Jihaa! korvat rupelilla mennään!



lauantai 21. tammikuuta 2017

Pieni punapantainen tyttö

Boreabrie Ragataigi "Pepsi" hän siis..ei ehkä niin pieni mutta edelleen punapantainen. Hän jäi siis kotiin, pieni punapantainen tyttö, pentueen viidentenä syntynyt ja jo silloin huokaisin 'minun tyttö' :) Neljän urospennun jälkeen olin jo valmistautunut jättämään kotiin elämäni ensimmäisen uroksen, ajattelin, että näitä poikiahan täältä tipahtelee kun viimeksi tuli kasapäin tyttöjä. Sitten syntyi Pepsi, viidentenä, keskiyön jälkeen ja tadaa siinähän se taas oli - minun tyttö ja tulevaisuuden toivoni. Viimeisenä aamuyöstä syntyi vielä toinenkin tyttö, joten ei ihan poikasakki tullutkaan.

Boreabrie Ragataigi 7vk

Pepsi 7vk
Voi toista, cockerikorvineen :)

Pepsistä ei ole vielä pitkää stooria kerrottavaksi, vasta 11.viikko elämästä menossa. Tähän asti se on vaikuttanut ihan tosi kivalta pennulta, semmonen perusreipas, aktiivinen leikkijä ja hassu rupelikorvainen kinttuliisa. Lähtökohtaisesti toivoin saavani emäänsä Rillaa vilkkaamman koiran, joka olisi myös aktiivisempi ja syttyväisempi leikkimään, saalistamaan. Rilla on ja oli pennusta lähtien semmonen dieselkone, se kyllä vääntää ja takoo kunhan ensin hitaasti lämpenee.
Pepsi on siten toivomani kaltainen,sähäkämpi ja aktiivisempi, aika näyttää kuinka hyvä siitä tuleekaan.
Emänsä avoimuus ja sosiaalisuus sillä kyllä on, kroppa mutkalla ja häntä viuhtoen se tervehtii ihmisiä.

Lauman koirajäsenet



Ulkomuodollisesti se ei ole emänsä kaltainen kaunotar, siskonsa Rianna on enempi Rillan tyyppinen nättimys. Pepsi on aika korkearaajainen ja antaa kovin kapean vaikutelman, se on kasvanut aika kovaa tahtia ja on pentueen isoimpia tällä hetkellä, saas nähdä mikä maximus siitä tuleekaan :P
Pepsillä on ihan ok fawnväri mutta naamaväritys on vaalea ja ilman tummaa maskia, joten se on omaan silmääni hassun näköinen ransukoira. Aluksi se oli rottweileri naamamerkkeineen, sitten joku piti sitä irlanninsetterin näköisenä ja Outin mielestä se on kuin naapurin karkkari mäyräkoira vaaleine partoineen. Eniten se muistuttaa toista 'omaa' rotuani cockerspanielia suurine korvineen ja söpöine ilmeineen :)

Rilla ja Pepsi hämärtyvässä iltapäivässä

Pepsi 10,5vk
Noh, Rillan kanssa olen saanut kierrellä näyttelykehiä ja napsia helposti menestystä monesta eri maasta. Pepsin kanssa ei ole samoja showtavoitteita, toivon kovasti, että siitä tulisi mulle monipuolinen harrastuskaveri terveellä kropalla, se riittäisi :)
Ainakin se on kovin kovin toivottu ja odotettu laumanjäsen. Sekä Rillalle että mulle tämä punapantainen tyttö on tilaustyö, emälleen leikki ja -juoksukaveri ja ylipäänsä lauman toinen koirajäsen ja mulle uusi/toinen harrastuskoira. Luulenpa että meille on tulossa mahtava yhteinen elämä, toivotaan että pitkä ja onnellinen sellainen.

(Pepsin posekuvat (c) Raisa Hartikainen)

sunnuntai 15. tammikuuta 2017

case Rianna


Eilen lähti omaan kotiinsa toinen narttupennuista, pinkki/lila tyttö. Boreabrie Rianna sai ihanan huolehtivan kodin Rovaniemen Pahtajan maisemista Kemijoen rannalta. Tuija on kuulunut briardystäväpiirini ihan sieltä -90 luvun alusta lähtien kun muutin Hanin kanssa Rovaniemelle opiskelemaan. Tuijalla oli silloin brn Batzeeba "Cindy" ja yhdessä touhusimme mm Suomen Briard ryn Pohjois-Suomen paikallisjaostossa. Sittemmin kesällä 2004 kävimme yhteisellä kyydillä Tuijan ja Visan kanssa hakemassa ruotsintytöt Rastan ja Ronjan Etelä-Ruotsin Smålannista.
Aika on jättänyt molemmista näistä briardtytöistä mutta Tuijalla on kotona edelleen ruotsinplikka 3-vuotias Gilda (Rave On Gilda fauve EB) ja nyt minun kasvatti Rianna eli "Ruu". Onnea ja iloa tämän ihanan pikku prinsessan kanssa!



Rianna on kasvateistani ihan erityisasemassa. Se oli 3-viikkoisesta lähtien ihmeellinen pulauttelija, sekä maitoa että kiinteää ruokaa puklaili ulos ajoittain. Tarkkailin sitä ja kyselin kokemuksia vastaavista sekä kasvattajaystäviltäni että eläinlääkäreiltä. Kitalaki oli normaali ja pentu kasvoi normaalisti painoaan lisäten, se oli ulospäin ihan terveen oloinen reipas pikkupentu. Viisviikkoisesta eteenpäin ruokin sen erikseen korotetulta kipolta ja oksentelut loppuivat. Epäilys ruokatorven laajentumasta sai täten vahvistuksen.
Pentutarkastuksessa 6 viikon iässä ei ollut mitään huomautettavaa, kitalaki oli normaali samoin sydänäänet ja keuhkot. Sovimme eläinlääkärin kanssa että kuvaamme pennun kunhan se on hieman vanhempi. 9vk iässä Riannasta otettiin rtg-kuvat (rauhoittamatta eli huh huh olipas urakka saada pentu pysymään aloillaan..) joissa varmistui ruokatorven laajentuma eli megaesophagus. Kuvia konsultoi myös muutama ell Oulun Evidensiasta ja suositus oli että pentu varjoainekuvataan myöhemmin varttuneempana mutta muuten noudatetaan ruokinnallisia erityistarpeita eli ruoka ja vesi tulee aina tarjota korotetulta kipolta ja suurien ruokamäärien syöttämistä tulee välttää eli aikuisenakin ruokinta kahdesti päivässä.
Vika on synnynnäinen ja sitä pidetään polygeenisesti periytyvänä eli laajentumayksilöitä ei suositeta käytettävän jalostukseen. Riitta Aho (Punapaulan afgaanit) on tätä afgaaneilla tutkinut ja todennut että perimän jäljittäminen on vaikeaa. Eläinlääkäreiden mukaan vikaa esiintyy useilla roduilla, suomenajokoirilla ja saksanpaimenkoirilla varsin yleisestikin, ovat ne toki määrällisesti 'isoja' rotujakin. Lähipiirissä tiedän huskyja, joilla on ruokatorven laajentuma. Ko koirat on normaalissa safarikäytössä omin ruokinnallisine erityistarpeineen.



Rianna olis jäänyt Pepsin lisäksi kotiin minun harrastuskoiraksi, mutta niin sinnikkäästi Tuija ja Visa tämän pienen pippurisen mustamaskisen tytön halusivat itelleen,että sinne Pahtajalle omaan rakastavaan ja huolehtivaan kotiin uskalsin sen luovuttaa.
Näyttelyissä ja muissa harrastuksissa Riannaa eli Ruuta tullaan kyllä näkemään mm paimennusleirille ovat kesällä menossa ja Rovaniemen käyttökoirien tottisryhmässä on jo paikka varattuna.
Onneksi pikku-Ruu jäi tänne pohjoiseen, tulen näkemään sitä usein ja siten seuraamaan tämän erityislapsen kasvua ja kehitystä. Luulenpa että perheen Ylläksen reissuilla Ruu saa käydä täällä meillä useinkin siskonsa kanssa painimassa :)

maanantai 9. tammikuuta 2017

Piparkakkupoika - omiin koteihin part 2

R-pentueen osalta alkaa luovutukset olla taputeltuna. Viimeinen poika lähti viime lauantaina omaan kotiinsa Ranualle. Alusta asti hyvin näyttävässä osassa ollut persoonallinen piparkakkupoika "Pipari" oli minun valinta Sarin uudeksi perheenjäseneksi ja harrastuskoiraksi. Piparista tuli sittemmin sairaanhoitajaperheen nimeämänä kutsumanimeltään "Nitro" ja rek.nimeltään Boreabrie Rolling Stone.



Sari on ollut Rillan 'pentujonossa' ensimmäisenä. Monta vuotta sitten tehtiin jo diili että Sarille lähtee sitten Rillan komia poika mikäli semmosia joskus tulee ;) Pitkään sai pentuaan odottaa Rillan viivästyneen juoksun takia..mutta tulihan niitä R-poikia lopulta peräti viisi kappaletta, komeita tietenki ja niin reippaita ja rohkeita sällejä :)
Piparkakkupoika oli pentueen äijiä, se tykkäs jyrätä muita osittain suuren kokonsa ja osittain suuren egonsa vuoksi ;) Samalla kun tämä jyrä oli vähintään 'puolen euroopan omistaja' oli se myös hellä ja syliintunkeva, ensimmäisenä vieraita vastassa (ja puremassa). Komeat raamit omaavana, kivasti leikkivänä ja suunnattoman ahneena luulisin että Sari saa Nitrostaan mukavan kaverin näyttelyihin ja eri harrastuksiin. Takuulla tulee kilometrejä palamaan Ranua-Rovaniemi välillä kun Nitromies pääsee reeneihin ja aivan varmasti tätä kaksikkoa näkyy ja kuulee kesän näyttelykehissä :)
Kotona Nitron seurana on kolme rotutoveria. Kaksi veteraaniurosta, Figo 12v (Spicedonnan Vaikea Tapaus) ja sukulaispoika Leo 10v (Anamma Nord Gustav-Gigolo) sekä yksi vauhdikas briardnarttu Saga 8v (Tosselin Tieten Tahtoen). Briardeissa Sarille on tainut käydä samoin kuten monille muillekin - annoit pikkusormen se vei koko käden!
Onnea matkaan Nitron kanssa, mahtista kun edes joku pojista jäi pohjoiseen!