maanantai 28. syyskuuta 2020

Syksyn tuloksia osa 2

R-pentueen osalta luonnetestit jatkuvat. Tällä kertaa peruutuspaikan ja äkkilähdön testiin saivat Ohmi ja Riina. Ohmi testattiin Porissa 19.9 ja tuomareina samat kuin Peikon testissä eli Irene Puputti ja Marco Vuorisalo. Etukäteen uumoilin pojat melko samanlaisiksi, korkeintaan vilkkaus erona - ja oikeaan osuin. Ohmi testattiin juurikin erittäin vilkkaaksi 😂
Sen verran on Ohmia maalimiehet leikittäneet ja puolustusta avanneet että Ohmilta löytyi ihan reilusti puolustushalua veljeensä verrattuna. Mitään muuta eroa ei näille saatukaan kuin tempperamentti ja puolustushalu, yleisesti ottaen mukavia reippaita briardpoikia molemmat.
Ohmin testitulos yht. 152p +++ laukausvarma
Onnea!! ja kiitos Riina Ohmin testauttamisesta ja aktiivisesta testipaikan metsästyksestä! 


Ohmi chillailee testin jälkeen..

Pepsille sain pajä2 koepaikan Rovaniemelle syyskuun viimeisenä vkl:na. Jossain vaiheessa kesää näytti pk-koekalenteri kovin tyhjää Lapin piirin osalta. Onneksi Rovaniemen palveluskoirakerho anoi loppusyksylle kaksi jälkikoetta, joista ensimmäiseen saimme siis paikan.
Koepäivä alkoi maastoilla ja upeissa Norvajärven maastoissa saimme arvonnassa avo jälki nro 2:sen. Pepsin jäljestys lähti janalta melko epävarmasti, muutaman alkukoukeron jälkeen (-2p) oikea jälki nousi oikeaan suuntaan mutta edelleen meno oli kovin kyselevää ja epävarmaa..aina sinne toka kepille asti Pepsi kääntyili ja kyseli vahvistusta multa. Toisen kepin jälkeen homma alkoi rullata ja ajan puitteissa ja kulmat (joista yksi piikki!) selvitettyämme päästiin takaisin tielle kaikki kepit hienosti ilmaistuna ja mulla liivin taskussa! Pisteitä jäljeltä 168p.
Esineruutuun mentiin epävarmoin fiiliksin. Takaraivossa oli muistissa viime syksyinen tyhjä saalis esineiltä. Meillä on ollut vaikeuksia vierailla esineillä ja varsinkin toisten koirien kuolaamat on olleet Pepsille ihan yök! Reenit on tuottaneet tulosta ja kokeessa nousi kaikki kolme esinettä! What a happy feeling! Esineistä 29p.
Maastopisteet 197p oli toki hienot ja vaikka koulariin tarvitaan vain se 70p niin kyllähän tottis pitkän koepäivän päätteeksi aina jännittää. Pepsi teki ihan kelpo tottiksen, yksi asentovirhe jäävissä (istumisen seisoi) ja kaksi ylimääräistä käskyä eteenmenossa olivat isoimmat virheet. Henkilöryhmää emme ole harjoitelleet kuin viime vuonna viimeksi ja se kyllä näkyi. Muitakin pienempiä virheitä liikkeisiin mahtui mutta noudot ja hypyt tehtiin suht puhtaasti. Tottiksesta 81p ja kilpailukirjaan merkintä 278p 1-tulos JK2 ja sijoitus 1. Hyvä hyvä, kyllä taas jaksaa reenailla onnistumisen jälkeen. 😍

Jälkien arvontapussukasta löytyi mm käsidesi, kertishanskat, suklaata...

Jälkikone Peppen!

Korvahierontaa koularitytölle!

Pepsi JK2 palkintojen kera

Samaisena sunnuntaina Rovaniemellä toisessa suunnassa ja eri maastoissa Tuija ja Ru kisasivat mejän kerhomestiksissä. Ruulle hienosti ensimmäinen tulos voittajajäljeltä - tänään 29p VOI3. Onnea ja tsempit eteenpäin!

sunnuntai 13. syyskuuta 2020

Syksyn satoa osa 1

Syksyllä meillä juostaan. Aina. Joka vuosi lähes kalenterin tarkkuudella Pepsi aloittaa juoksunsa elo-syyskuun vaihteessa ja Rilla tulee mukaan viikkoa jälempänä. Nyt meillä meni huti yksi tokokoe ja oman kerhon luonnetesti. Plääh...vaan ei voi mitään. Sinällään harmi että näin kerta vuoteen juoksevina menee aina koe-aktiivista syyskuuta "hukkaan", joutaisivat juosta vaikka heinäkuun helteillä..😣

Juoksujen lisäksi on Pepsillä ollut pitkittynyttä vatsapöpöä ja lopulta hotspot hännässä 😡 Ei kiva. Meän reenirutistus on kovasti kärsinyt kun on tullu pitkiä sairaslomajaksoja. 
Nyt odotellaan juoksujen loppumista ja katellaan mitä ja mihin vielä tälle syksylle ehditään.


Pitkin loppukesää ja alkavaa syksyä on R-pentueelle koetettu saada luonnetestipaikat. Elokuun testeihin oli ihan toivotonta päästä ja melkoisen puhelinrumban takana on olleet syys-lokakuun testitki, lähinnä varapaikkoja on ollut tarjolla. Karon onnistui saada Peikolle viimeinen paikka Nokian testiin 6.9 veljesten Urhon ja Ohmin jäädessä varasijoille 2 ja 3. 
Testissä Peikko oli oma itsensä, R-pentueen kiltti poika jo pikkupentuna. Mitään suurta rohkeutta eli toimintakykyä Peikko ei osoittanut, eikä terävyyttä lainkaan. Puolustusta löytyi pienesti, enempi oli halua vaan ei taitoa järeämpään esitykseen. Sen sijaan taisteluhalua löytyi kivasti (+3)  ja hermojaki sen verran että pakka pysyy kasassa. Sosiaalinen hännänheiluttaja Peikko on aina ollut, joten luoksepäästävyydestä +3 samoin tempperamentista.
Kokonaispisteet 180p ja laukausvarma. 
Mulle Peikko edustaa briardia, jollaisia toivoisin enemmänki kasvatteihini. Sosiaalinen ja varma ja sen verran löytyy palikoita leikkimiseen ja taisteluun että koulutellakin voi.
Kiitos Karolle testauttamisesta, Peikko on tosiaan ihan sinun käteen sopiva briard kuten olet monesti sanonutkin.


Peikkon luonnetesti on kuvattuna usealle eri pätkälle/osiolle, joista tässä leikkiosuus ja kelkkakoe.





Ohmi ja Riina saavuttivat tämän syksyn tavoitteensa BHn tänään Porissa. Nyt on koe -ja kilpailukirja korkattu ja reenit sekä maastossa että kentillä jatkuvat tiiviisti. Ensi kaudella kohti kokeita 😊
Onnea kovasti meän ahkerat reenaajat!