keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Päivänsankari


Rasta, minun kuopukseni, täyttää tänään jo 7-vuotta. Ennen vanhaan tämä oli veteraani-iän kynnys, seiskavuotiaat pääsivät näyttelyissä veteraaniluokkaan! Ikinuorta Rastaa ei kyllä vetskuksi uskois, sen verran pöhkö höntsääjä se vielä on. Onneksi.
Rasta on tämän hetkisistä koiristani ns. väliinputoaja. Se tuli ehkä vähän huonoon saumaan aikoinaan, Gipsy oli vielä kisakoira ja treenattava ja omat työkiireet siihen päälle. Rasta jäi kaikessa vähemmälle. Sitten tuli Salli, joka oli minun 'mittatilauskoira' ja sai suurimman huomion treeneissä. Rastalla on myös ikävä taipumus reagoida ampumiseen joten haaveet pk-urasta jäivät siihen. Luonnetestissä 3-vuotiaana Rasta todettiin laukauskokemattomaksi eikä se edelleenkään mikään 'häviää horisonttiin' tapaus ole. Pk-tottiksessa se pysyy paikalla vaikka suorittavalle koiralle ammutaan mutta kenttäliikkeissä kuormittuu todella paljon laukauksista ja siitä iloisesta häntääheiluttavasta koirasta tulee jalkaani liimautuva, apaattisen oloinen epävarma koira.
Rastan kanssa olisi pitänyt tehdä paljon paukkutreeniä ja ylipäänsä treeniä nuorempana, paukkuarkuudella on taipumus pahentua iän myötä.

Rasta on taitava metsäjälkikoira, motivoitunut ja innokas etenijä, erittäin hyvä jälkikapuloiden ilmaisija ja kulmatyöskentelijä. Huomattavasti parempi jälkikoira kuin Salli oli ikinä, Rastalle on Sallin treenien ohessa tehty paljonkin metsäjälkiä enkä edelleenkään voi kuvata sitä tunnetta kun koulutuksessa on onnistunut ja käsissäsi on taas (Petran jälkeen) huippu jäljestäjä.

Ensi kesänä jatkamme jälkitreenejä pellolla. Rastalle on tehty pentuna pohjat pellolla mutta suht pian siirrytty metsään. Edelleen kovan työn alla on kulmat, tarkka ja keskittynyt kulmien selvittäminen, siinä meillä riittää työsarkaa. Haaveissa olisi edelleen tulos erikoisjäljeltä (FH).
Paljon onnea Rasta, oma hännänheiluttajani ja arjen ilopilleri. Olet rakas!

Kotisivujeni Koirat- osastolta yksilöt vähenee...Sallin jälkeen on sieltä nyt poistettu Galileo. Ei Leo mihinkään ole hävinnyt eikä onneksi in memoriam-sivustolle. Luovutin Leon omistajuuden kokonaan Manelle ja Juhalle. Mulla ei ole Leolle jalostussuunnitelmia joten turhaan pidän sitä nimissäni. Leo jatkaa aktiivista kotikoiran elämää Juhan lenkkikaverina Kuopiossa ja todella mielenkiinnolla seuraan sen jälkeläisten, Zhamanen X-mas-pentueen kehitystä ja edesottamuksia. Toivotaan että niistä joitain nähtäisiin ainakin tulevaisuuden näyttelykehissä.

Hartaasti toivon että koirat-sivulle saataisiin muutama uusi 'jäsen' ensi kesän kuluessa. Sennan juoksu on alkanut ja ensi viikolla suuntaamme sulhasiin Vantaalle. Pitäkää peukkuja että nuoripari tykästyisi toisiinsa ja astutukset onnistuisivat.
Tikkasen Minna on luvannut lähteä 'sutenööriksi' ja matkakaveriksi ja sehän tietää vauhdikasta 'Thelma & Louise' teemaa tälle reissulle. Tulleepi hauska reissu. :)
Keväinen pose - ei enään niin nuorista koiristani.

sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Poroaidalla


Poroaidalla - paimenia nämäkin! :)

Kevät tuli kertaheitolla! Jos vielä pari viikkoa sitten hytistiin -30 asteen pakkasissa on lukemat siitä nousseet jopa plussan puolelle. No, pessimistinä tiedän että tämä aikainen kevääntulo näillä leveyksillä tietää vielä lumisateita, räntää ja kunnon pakkasiakin (ainakin yöpakkasia). Mutta nautitaan nyt tästä. Maisema tosin on kokenut 'rumennuksen' - rankat tuulet ovat roskanneet pihan ja metsäreitit, joka paikassa on männynoksia ja käpyjä eikä upeista talvisista huurrepuista ole enään jälkeäkään. Toisaalta on nuo aurinkolatvaiset kuuset ja männytkin niin ihania! Ja mikä parasta päivä on pidentynyt - kohta näkee iltalenkinkin käveleskellä valoisassa kevättalven illassa.

Poropaimennustapahtuma 4.-6.3.2011 Aitamännikkö


Lapinporokoirauros testin 2-aidassa.



Kisuroille kyytiä!



Kävin tänään seuraamassa poropaimennuskisoja Kolarin paliskunnan Karkulaisen aidalla Aitamännikössä eli mulle ihan se lähin poroaita. Karkulaisen aidassa on talviruokinnassa n. 800 poroa. Itse poroaita on tosi laaja, useita kilometrejä pitkä ja leveä. Poropaimennuskisat käytiin kahdessa ns.erotusaidassa porokämpän tuntumassa. Kolmipäiväisissä kisoissa oli kaksi (pe ja su) ns soveltuvuuskoetta ja lauantaina varsinainen poropaimennuskilpailu. Osallistujia oli n. 75 koiraa, 23-25/päivä. Suurin osa oli lapinporokoiria, varsinkin lauantain kilpailussa. Paimennuskokeessa (sove) oli mukana lapinporokoirien lisäksi lapinkoiria ja niitä paimensukuisia, korkearaajaisempia. Näyttelyissä nähtäviä paksuturkkisia lyllertäjiä ei aidassa juuri tavannut.

Paimennuskokeessa koira tuodaan ensimmäiseen isoon aitaan jossa on kolme poroa. Tuomarin luvalla ohjaaja irroittaa koiran ja aja-käskyllä lähettää sen aitaan poroja etsimään, löydettyään porot koiran tulee ajaa niitä haukkuen kohti porttia ja siellä seisovaa tuomarijoukkoa ja ohjaajaa. Koira saa ajattaa poroja parikin kierrosta ennenkuin portti avataan ja porot pääsevät kirnuun (iso ns.pyöröaitaus). Koira otetaan tässä hallintaan ennen kuin päästetään kirnussa uudelleen irti ja aja-käskyllä homma jatkuu. Esimerkillisesti työskentelevä porokoira osaa hakea parttiosta eronneen poron takaisin laumaan ja käskystä ajattaa ne porttien läpi seuraavan aitaan jne. Itse huomioin miten monet koirat väsähtivät tässä vaiheessa, sijaistoimintoina urokset merkkailivat hajuja ja monet jumittuivat 'namikauppaan' eli poronpapanoihin...silti testi oli suurimmalla osalla hyväksytty! Jos koira ei ensimmäisessä aidassa osoita riittävää kinnostusta hommaan eikä irtoa ohjaajasta hakeakseen poroja eli ei ajata niin testi keskeytetään siihen ja hylsy tulee. Jos pääsee toiseen aitaan niin testi on todennäköisesti hyväksytty vaikka työskentely siellä ei niin intensiivistä oliskaan. Tottelevaisuutta mitataan testin kuluessa moneen otteseen - koiran pitää tulla kutsusta ohjaajan luo ja jättää porot ja taas aja-käskyllä saada porot liikkeelle (mikä ei tosiaankaan ole vaikeaa sillä porot on käytännössä koko ajan liikkeessä, ajoi koira tai ei)


Osallistujaluetteloa selailtua huomioin että koko porokoiraharrastus taitaa olla kovin etelä-suomi painoitteista. Poropaimennuskilpailussa oli mukana muutama työkoira Lapista jotka toki erottuivatkin alan 'ammattilaisina'. Silti jäin miettimään kuinka hyviä nämä etelän koirat olisivatkaan jos niillä olisi mahdollisuus harjoitella porojen kanssa. Paimennuskokeessa (sove) on tarkoitus mitata soveltuvuutta poropaimennukseen joten siihen ei varsinaisesti harjoittelua tarvita, luonnonlahjoilla pärjää pitkälle.

Siinähän olis suorastaan bisneksen paikka - pieni parinkymmenen poron tila Uudellemaalle esim Vihtiin tarkoituksena tarjota talvisin poropaimennusmahdollisuus eteläisen suomen valtaisalle porokoira ja lapinkoiraharrastajoukolle! Käyttöominaisuudet ja käyttölinjat ovat suuressa huudossa nykyisin vrt. bortsuissa paimenlinjaisten suosio, belgeissä ja sakuissa käyttölinjat ja näissä lappalaisissa paimenlinjat myös.


Itsekin olen miettinyt porokoiraa yhtenä vaihtoehtona omaksi roduksi, mutta en pk-harrastukseen, varmaan maastolajien opetus ja omaksuminen on suhteellisen helppoa mutta vietikkään pk-tottiksen työstäminen porkkikselle on työlästä ellei mahdottomuus, näin näkisin. Minua ei myöskään ilahduta ko koirien äänekkyys, ne todella tykkäävät omasta äänestä ja mielellään kommentoivat kaikkea ja kaikkiin! :)

Ihailtavaa oli seurata porokoiraharrastajien 'yhteenkuuluvuutta' ja koirien alkuperäisiä ominaisuuksia tunnuttiin arvostettavan eikä eksoottinen paimennuskoematka kaukaiseen Lappiin ollut reissu eikä mikään, moni suuntasikin paimennusviikonlopun jälkeen tunturiin hiihtelemään ja laskettelemaan. No, mikäpä siinä - Lappi antaa nyt parastaan!