sunnuntai 3. tammikuuta 2010

Vuosi vaihtui


Rasta tähyilee järven jäällä pakkassumussa

Hippijengin blogi on potenut jouluähkyä. Vaikka en edes ole mikään jouluruuan ystävä saatikka muutenkaan mässäilyyn taipuvainen (paitsi karkkien!) niin aika laiskasti olemme joululomaa viettäneet. Voinee puhua jo menneessä aikamuodossa, koska huomenna arki starttaa ja palkkatyö kutsuu...seuraavaksi odotellaankin hiihtolomaa ja kevään aurinkohankia!

Uudenvuoden lupaukset jätin tällä kertaa väliin. Viimeksi luvatut sulivat kuin kevään lumet kesän kynnyksellä - karkkilakkoilu ei onnistunut eikä sen pitemmällä kuntokuurillakaan päästy leveilemään. Eli kunto on edelleen huono ja karkkia mässytetään harva se päivä. Jee, hyvä Minna..:-/

Vuodenvaihteen jälkeen toteutui yksi suunnitelma - saimme oman hallivuoron naapurikunnan Rohkihalliin. Me on sama kuin tämä oma pieni treeniporukkamme täältä Sieppijärveltä, Raisa ja nahkat, minun hippijengi, Ansku ja Satu Pessi valkkareineen, Jonna ja Kii sekä silloin tällöin vierailevana parivaljakkona Jenni ja Miro-perro. Ekat treenit oli tänään ja hyvin tuntui aika rientävän porukalla treenatessa. Omista mukana olivat Salli ja Rasta, joiden kanssa otin alo/avo tokoliikkeitä. Ensimmäisen treenikerran perusteella on todettava että paljon on tekemistä kontaktin ja suoritusvarmuuden kanssa. Likkojen päät tuntuivat kääntyilevän toisten tekemisiin ja palkkaamisiin. Uskon että varmuus toimia ja tehdä hommia kaikuvassa hallissa muiden koirakkojen seassa vaan paranee ajan kanssa. Olemme kyllä Rovaniemen aikoina paljonkin treenanneet porukassa mutta omalla tutulla ulkokentällä, hallista näillä poloisilla ei ole juurikaan kokemusta.


Ensi kerralla yritän saada kuviakin treeneistä.
Sitä ennen pistäydymme loppiaisreissun Kajaanissa tamminäyttelyn merkeissä, kehään on ilmoitettu Galileo ja Gibbonmuori. Katsotaan kehtaanko puunata Gipiä kehään vietäväksi, yli 10-vuotiaana se pääsee ilmaiseksi näyttelyihin joten helppoa olis jättää se poiskin...Let's see.

Ei kommentteja: