sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

Suomi on pitkä maa


Järvellä aamulenkillä..

Sen huomaa aina silloin tällöin pitkin vuotta mutta varsinkin nyt keväällä. Meillä täällä hihkutaan hankikannoista ja hiihtoretkistä kun puolisuomea jo vääntää jälkeä koirille eikä lumesta tietoakaan...Tänä aamuna minun toive toteutui ja napakka yöpakkanen oli kovettanut hanget - hankikanto! Jess!
Viikko takaperin näytti ettei tätä ihanaa kevättalven aikaa tule lainkaan tänä vuonna, tarkoitan yöpakkasia, lämpimiä päiviä ja kirkkaita kestäviä hankia. Menneellä viikolla oli yksi hankikanto aamu ja tänään se toinen. Voitte arvata kuinka hippijengi oli liikkeellä jo ennen klo 9 aamulla! (se on aika hyvin meikäläiseltä sunnuntaiaamuna!)
Sekin on hienoa, että puhtaat kelit saivat vähän jatkoa, kolmen karvatöppösen huushollissa osaan arvostaa lunta ja lumipolanteisia teitä. Vielä ei ole tarvinnut hiekkakakkuja kyhäillä - sisätiloissa! :-D

Tottistreenit jatkuvat tiiviisti ja ohjelman mukaan edeten. Tein Sallille ja Rastalle kumpaisellekin treeniohjelman, tavoitteena toukokuussa toko ja pk-kokeet! Oma pikkupiha pihateineen on vielä polanteella ja siten puhdas ja 'kova' alusta treenailla, tätä ihanuutta ei tosin kauan kestä, joten sitten siirrymme aina sinne missä kuivaa ja sulanutta plänttiä löytyy.

Jälkitreenit startataan heti kun luontoäiti sallii..hieman hirvittää Sallille sunnittelemani avo- jälkikoe toukokuun puolenvälin jälkeen - aika monta treeniä pitäis tuolle tättähäärälle saada ennen niitä kokeita. Tosin kokeet ovat tottiksen perusteella maastoon-kokeet, joten aika täpäkkä saa tottiskin olla jos maastoon mielimme.
Mutta ihanaa tämä kevät ja kaikki ne suunnitelmat kesälle...pk-kokeita, tokoja, näyttelyjä ja MH-kuvauksia, leirejä...:-)
Muori istua tönöttää aamuauringossa, mahtaako miettiä kesää ja tulevia oloneuvospäiviä - eläkeläinen!






1 kommentti:

Satu kirjoitti...

Suuria suunnitelmia ja ihanan haavetäyteinen kesä! Koirat ovat varmasti super onnellisia tuosta aktivoinnista! :) Minä se vain sairastan ja alkaa jo masentaa kun ei jaksa mitään tehdä mutta ei se auta kuin odottaa kesää ja parempaa oloa! Onneksi on Ansku joka nauttii puuhaamisesta koiran kanssa.