keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Pakkanen



Päivän puheenaihe number one. Tiedotusvälineet syöttävät päivästä toiseen karmean pakkasen aiheuttamia huolia ja murheita. Junat myöhästelee, autot jäätyvät tien poskeen jos ylipäänsä käynnistyvät aamulla, ihmiset ovat turhautuneita ja kiukkusia. Helmikuu ja pakkanen jotenkin vain kuuluvat yhteen, viime talvena tähän aikaan oli juuri samaiset lukemat ja pitkään silloinenkin pakkasjakso kesti. Viime aikoina lukemat ovat huidelleet yön -36'c -- päivän -25'c välillä. Aurinko hieman nostaa lukemia päivällä mutta varsin raikasta on siltikin ollut, ei vielä voi puhua kevätauringosta, ainakaan näillä leveyksillä.

Vakireitillämme puiden lomassa



Sitkeästi olemme koirien kanssa kolme lenkkiä päivässä heittäneet, mitään yli tunnin taipaleita emme ole kävelleet, joko minua alkaa paleltaa tai Gibbon muoria. Gipsyllä typistetyt korvat ovat ne jotka ensimmäisinä uhkaavat jäätyä, korvathan ovat pelkkää rustoa ja ilmeisen huonolla verenkierrolla ja lähes ilman lämmittävää karvaa ja pohjavillaa. Eipä auta, ei sille oikein pipoakaan voi pukea päähän eikä semmoset afgaaneille tarkoitetut villakauluritkaan auttais, korvat kun ovat pystyssä eivätkä päänmyötäisinä.
Sieppikoski höyryää... -30'c

Viimeisen viikon aikana olen nappaillut muutaman kuvan lenkkien ohessa, muutamaan se on yleensä jäänytkin, koska minun pokkarin akku ei meinaa millään jaksaa kovilla pakkasilla eikä valokaan aina riitä, ihan keskipäivällä varmaan riittäis mutta silloin me ei olla juurikaan ulkoiltu.



Kyllä kevät antaa vielä odotuttaa..samoin kuin Sennan juoksu. Olemme nyt kuukauden päivät odotelleet juoksua alkavaksi mutta tiheän merkkailun lisäksi muita merkkejä juoksusta ei ole havaittu. Terhin kanssa mietimme josko Sennan juoksuväli vaan on pidentynyt, entisen 6kk sijaan se näyttäis nyt juoksevan 8kk välein. Aikaisemmin tyttöjen (Sennan ja isosisko Ninjan) juoksut tulivat limittäin ja melko tasaisesti tammikuussa ja heinäkuussa, Ninjan steriloinnin jälkeen Senna on selvästi pidentänyt väliä.

Joten vielä odotellaan.


Pakkaslenkin jälkeistä lämmittelyä..












1 kommentti:

Annu kirjoitti...

Aivan ihanan näköinen tuo kuva missä koirat ovat Sieppikosken äärellä!