maanantai 22. huhtikuuta 2019

Pääsiäisreissuja

Pääsiäisen ajalle tulikin yllättäen kaksi reissua. Jo talvella sovimme pohjoisen kasvattien kans pääsiäistreffit Rovaniemelle reenien merkeissä, mutta Yodan myötä tuli toinenki keikka- Ouluun.

Yoda löysi oman kodin ja muutti Sastamalaan Tarjan ja Tapanin koiraksi ja paikkaamaan briardinkokoista aukkoa perheessä. Pitkäperjantaina ajelin lauman kanssa Ouluun Terhille ja Harrille, jonne olimme sopineet treffit Yodan uuden perheen kanssa. Sieltä Yoda jatkoi matkaansa kohti Pirkanmaan kevättä. Perheen vanha 12 -vuotias urosbriardi oli hiljattain kuollut ja koti ilman koiraa ja briardia oli tuntunut kovin tyhjältä. Tuskin tuntuu enään, siellä on nyt reipas ja uteliaan osallistuva Starwars sankari tuomassa iloa taloon.
Onnea matkaan ja yhteiselle elämälle Yoda & Kusnetsoffin perhe. Pidetään yhteyttä!

Yoda meillä viimeistä päivää...

Oulussa tapasin tietysti sijoituskoirani Sopun. Piskuinen ja tiitterä 5-kuukautinen Sopu oli juuri sellainen pentu kuin olin ajatellutkin sen olevan. Vilkas ja leikkisä, ketterä pikku hyrrä, joka oli kasvanut oikein tasaisesti. Ulkomuodoltaan se on edelleen kevytluustoinen ja "pieniraaminen" eikä varmaan kovin isoa narttua tästä tulekaan. Tällä hetkellä se näytti minun silmään enemmän pyrriltä kuin briardilta johtuen varmaan vilkkaasta liikehdinnästä pomppuineen ja korkealle kiinnittyneistä hörökorvistaan 😂

Boreabrie Janis Joplin "Sopu" 5kk

Pyrri?? 😃

Oulun visiitti oli nopea pyrähdys, sillä meillä oli suunnitellut treffit seuraavana päivänä Rovaniemellä, jonne Terhi ja Harri Sopun kanssa olivat myös tulossa.
Rovaniemen palveluskoirakerhon reenikentällä Tassuvaarassa meitä oli minun lisäksi Outi, Tuija ja Terhi ja Harri. Treffeille oli suunniteltu tottisreenejä, haun ilmasureenejä, valokuvausta ja hieman näyttelyreeniä pennulle eli Sopulle. Ja kaikkia ehdittiin! Sen lisäksi on mukava vaan porista ja kahvitella kevätauringossa - kiitokset Outille pullakahveista!
Reenien päätteeksi lähdimme vielä porukalla paikalliseen Kotipizzaan syömään. Olipa kiva taas tavata ja varsinkin Sopua porukoineen, joita kuitenki harvemmin näkee meän yhteisreeneissä Rovaniemen huudeilla tai Pellossa Rohkihallilla.

Terhi ja Sopu


Boreabrie Rianna "Ru" 2,5v




Kesän näyttelyjä suunniteltiin Sopulle ja syksyn BB-leirin ajankohtaa mietittiin yhdessä. Vaikea on sovittaa leirin ajankohtaa kaikille passaavaksi, varsinkin kun pk-koekalenteria on tässä vaiheessa mahdoton ennustaa. Kokeita anotaan niin myöhään että näkyvät Virkussa monesti vasta kuukautta aiemmin. Meillä on toistaiseksi vielä vähän pk-kisaajia joukossamme mutta ainakin Outi ja Ulla-Maj metsästävät kiivaasti mahdollisia jälki - ja hakukoepaikkoja pitkin kautta. Toivotaan että saadaan leiri ja kokeet sovitettua eri viikonlopuille.

Ei kommentteja: