Avo kakkonen

Ei ihan riittänyt kolmen viikon reenirutistus ykköstulokseen Rastan kanssa tänään Kemijärvellä. Ihan hyvä sarja avoimesta luokasta ensikertalaiselta, uusista liikkeistä puolet sujui varsin hienosti, osassa taas epäonnistuimme. Uusilla liikkeillä tarkoitan avoimessa luokassa uusina tulevia: nouto, hyppy-istu, kaukot ja luoksarin stoppi.

Toko Kemijärvi 31.8. avoin luokka

Paikalla makaaminen 10
Seuraaminen taluttimetta 9
Maahanmeno 6   (plääh..)
Luoksetulo 5  (läpijuoksu)
Seisominen 8
Noutaminen 9,5
Kauko-ohjaus 8
Estehyppy 0 (voi pee..)
Kokonaisvaikutus 8

yht. 142p 2-tulos sij.4/8.
tuomarina Heli Kelhälä

Maahanmenon oli kuulemma tehnyt tosi hitaasti..lähes venytellen perse pitkään pystyssä..samperi, tätä en kyllä odottanut. Luoksetulossa tuli laukalla ja aavistuksen 'ajatteli' pysähdystä minun kiljuessa 'stoppia' vaan perille tuli että napsahti ilman mitään pysähdystä. Voi pah.
Kauko-ohjauksessa tarvi toisen käskyn ensimmäiseen istumiseen ja hypyssä, voi siinä meillä kävi 'työtapaturma' :(
Rasta kyllä hyppäs yli ekalla käskyllä, mutta kiepsahti sitten istumaan niin laitaan ettei paluussa ollut estettä edessä lainkaan ja koko liike meni nollille, koska paluuhyppyä ei tapahtunut. Voi harmitus, ei ole moista sattunut ikinä harkoissa, joten tulipas nolla tylsällä tavalla meijän nykyisestä suokkiliikkeestä. Yritin kyllä pelastaa tilannetta reilulla vartaloavulla kylkitaivutuksineen vaan ei auttanut..plääh.

Rasta ei ollut ihan säpäköimmillään, se on ollut juoksun jälkeen tyypillisessä depiksessä. "Maanantai ei mittään, tiistai ei mittään, keskiviikko torstai ei mittään..." Hectoria lainatakseni.
Sodankylän tokojen ilmoaika meni jo, joten ne jäävät ainakin meiltä pois. Marraskuussa olis Torniossa hallitoko, sitä harkitsemme.
Kiva oli käväistä taas kisaamassa, ilman sen kummempia tavoitteita hommasta on tullut ihan hauskaa, jopa mulle.

Kotimatkalla jaloittelutauolla Romakkaniemessä

Moneen lähtöön

Viimeiset kolme viikkoa on tiivisti reenailtu, olen yrittänyt olla ahkera ja sisällyttää jokaiseen päivään (tai iltaan) jonku reeniosion. Rastan kanssa olemme tahkonneet avoimen luokan tokoliikkeitä ja Rillan kanssa pk-tottista ja peltojälkeä. Siinä ohessa, aika useinkin, leikimme esineen piilotusta lähimetsään, ei varsinaista esineruutureeniä suikale tallomisineen, kunhan on nenänkäyttö aktivointia ilman sen suurempia suunnitteluja alueen tai tuulen osalta.

Yllättävän hankalalta on tuntunut tokon avoimenluokan luoksetulon pysähdys sekä kaukot. Paljon riippuu Rastan fiiliksistä onnistuuko kumpikaan, jos on paljon riemua ja potkua 'ilmassa' niin kaukot sujuu nopeasti ja pitkältäkin matkalta, kun taas luoksetulon pysähdys on 'nevö hööd'-tyyliin ja perille tullaan lujaa ilman aikomustakaan stopata.. :P
Matalammassa vireessä luoksarin stoppi voi onnistuakin, mutta sitten taas kaukot jumittaa. Ja toki, reenailen niitä erikseenkin virittäen silleen sopivasti, mutta joskus pitää vetää putkeen, jotta tilanne muistuttais edes vähän mahdollista koetilannetta.
Avoimen luokan hyppyyn olen saanut paljon onnistumisía, ainoa murheemme on, että Rasta kiepsahtaa hypyn jälkeen heti esteen taakse istumaan ja paluuhypyssä tahtoo sitten kopsahdella.
Meillä on suunnitelmissa muutama avoimenluokan koe tälle syksylle, ne pitkälle näyttää lähdetäänkö tokoa tahkomaan enään ensi talvena. Rasta täyttää kuitenkin jo 10 vuotta ja aika raksuttaa meitä vastaan koko ajan.
Iloisesti se pääpiirteissään tehdä touhottaa, ei sen tekeminen mitään teknisesti tarkkaa ole, eikä siinä aina niin viettikään pauku, mutta häntä kyllä heiluu taukoamatta.

Meän kotikutoinen tokoeste :)

Täällä istutaan, joko saa hypätä?

Hyppy!

Rillan kanssa on tehty noutoja, tasamaata, metristä ja A-estenoutoa. Jos tämän kesän aikana jotain on saatu kasaan niin nuo noudot alkaa olla sitä, hyvällä mallilla. Sensijaan seuraaminen, inhokkiliikkeeni, on huono, edelleen. Hitsit, se on kaiken perusta, kaikessa osallisena ja se on meidän heikoin lenkki. Plääh. En tällä hetkellä näe siinä mitään hyvää, on seilaamista, liiallista väljyyttä, käännöksissä aukeaa ja perusasentokin tuppaa liian eteen. Itseasiassa seuraaminen on ollut kaikilla koirillani jollain tapaa huonoa, ne joilla viettiä on riittänyt, painoivat hullun lailla ja ne joilla on vietissä puutteensa ovat sitten seilaajia. :( Jee..ehkäpä tuo erikoisjälki pk-lajina ei sittenkään ole hassumpi, tyylilleni uskollisena saan suhaista BHn tottikset vähän sinne päin ja siirtyä jäljestyksen maailmaan kokonaan.
Vannomatta paras, metsäjälki vetää puoleensa edelleen, joten yritän tahkota sitä tottista kaikesta surkeudestani huolimatta.

Kelpaako? ai ei..

Näinkö sitten? rouskis rousk..

ai eikö?

Siinä sulle - heitä jo pallo!

 

Rilla puolestaan sai kokea hämmästystä ja vähän surkeuden tuntuakin, kun poljin sille elämänsä ensimmäiset multapeltojäljet. Ekalla jäljellä se oli aivan hukassa, piti oikein auttaa ja tukea kuin pentua lyhyellä liinalla. Toinen oli jo parempi, lamppu alkoi hiljalleen syttyä, kuinka tämmösellä pohjalla edetään askel askeleelta. Kolmannella kerralla alku oli lupaava, mutta jäljen siirryttyä kovalle savipohjalle alkoivat taas vaikeudet. Oikein kuuli kuinka koira joutui tekemään töitä, nuuskutus vain kävi, mutta eteenpäin ponnisteltiin, vaikka vähän levottomasti välillä pyörähtäen ja hajuvanaa hakien.

Multapelto traktorinura häiriöillä..

kulmassa tarkkana..

tarkasti, nenu täynnä multaa :P

Olipa opettavaista, varsinkin mulle itselle. Sitä niin luulee että koira osaa. Ja tokihan se osaakin, tutulla nurmi/heinäpohjalla vaan kun niitä pohjia on paljon muitakin, joita en mukavuudenhaluisena ole sisällyttänyt reeneihin. Nämä multapohjat olivat kuivia pohjia, loppukesän kuivuudesta ja tuulista johtuen tosi tosi kuivia. Vielä pitäis päästä märälle rouhealle mullalle, luulisin että se on helpompi.

Minun kesäkukka jaksaa vielä! eläköön lobelijat ja miljoonakellot!

Vielä on kesää jäljellä

 

 

Elokuuta mennään jo ja aivan kelpo kesäloma alkaa olla takana, onneksi kauniita kesäpäiviä on vielä paljon jäljellä, näin uskon. Koirien kanssa on reenailtu epäsäännöllisen säännöllisesti, metsässä, kentällä, kotipihalla ja pellolla. Pientä herpaantumista on aina havaittavissa, kun lämpömittarin lukemat nousevat yli +20'c..oma toimintakykyni taantuu ja termostaatti ei meinaa enään pelittää :P
Lämmönsietokykyni on huomattavasti heikompi kuin vastaava kylmänsieto, onkohan minusta sittenki vanhemmiten tulossa talvi-ihminen. Hmm..

Rilla sai Elmeltä jalkapallon! futaaminen saa kielen roikkumaan.. :)

Kesällä olemme koirien kanssa kotiseutumatkailleet Kolari-Sieppijärvi-Vaattojärvi akselilla. Yhtä ainoaa Piteån reissua lukuunottamatta, olemme viettäneet kesän tiiviisti kotiseudulla ihan vain kauniista kesästä nauttien. Ens kesänä sitten reissataan enempi ja kierrellään koirahappeningeissä. Kesä 2014 huipentuu World Winner-maailmannäyttelyyn Helsingissä elokuun alussa, sinne on tietenkin lähdettävä, sen verran harvoin ko iso maailmanvoittajanäyttely Suomeen tulee. Sitä en tiedä lähteekö yhtäkään koiraa mukaan, toiveissa olisi Rillan kanssa osallistua, let's see..

Heinäkuussa laitoimme Gipin haudan valmiiksi

Tuonen lehto Järvelän mummolassa,
monien rakkaiden koirien leposijana, viimeisimpänä Gipimuori.

Grillivahdit mummolassa.

Pirjo-sisko grillimestarina

Marjastusaika alkaa olla kuumimmillaan ja omakin pakastin täyttyy vauhdilla, on mansikkaa, hilloja, mustikkaa, viinimarjoja..vielä olisi tilaa vadelmille ja puolukoille. Marjastus on siitä mukavaa, että samalla tulee liikutettua koiratkin. Tosin yksi kerta koirien kanssa hillajänkällä riitti, vaikka turvesuokylpyjen terveydestä ja elinvoimaa lisäävästä vaikutuksesta puhutaankin, riitti mulle se yks ainoo kerta ja sen viitisen tuntia harjaamista ja turkkien putsaamista oksista ja sammaleista..
Hillajänkillä tarvoin jatkossa ihen issekseni, perinteisiä hillakarhuhuhujakin uhmaten! ;)
Mustikassa kävimme läheisessä Käkivaarassa, hieman haikeana käyskentelimme tutun hakuratamme maastoissa, reenikaverimme Käkivaaran Toivolasta muuttivat toisille paikkakunnille, tulee kyllä ikävä ystäviämme ja meillä hakuporukka pienenee pienenemistään..joudutaan Raisan kanssa varmaan ottamaan lapsityövoima käyttöön. ;)

Korpihillaa

Kahvistelutauko Käkivaaran mustikkamailla

Loppukesän helteet ovat olleet siedettävämpiä, on kivasti tuuleskellut eikä ötököitä ole juurikaan enään. Koirat ovat nauttineet uintikeleistä ja onpa tullut itsekin uitua harvinaisen paljon viime vuosiin nähden.

Tyypillinen uintikuvasarja meiltä...
Rilla odottaa että Rasta hakee kepin..

ja molskis ryöstämään sitä!

Tänne se heti!

Miss Märkä T-paidat

 

Kesäkelit jatkukoon suopeina, marjastuksen ohessa yritämmä saada reenimoodin taas kunnolla päälle.

Tupasvillatyttöjä

Naapurimaassa

 

Kesän ainoa näyttely on takana. Keväällä näyttelyilmoittautumisten aikaan päätin pelata upporikasta ja rutiköyhää - ja ilmoitin Rastan vain yhteen ulkomaannäyttelyyn, Piteåån. Pohjois-Ruotsin Jällivaaran jätin pois tuomarin takia ja Pohjois-Norjan Tromssaan tiesin tulevan muita suomalaisia briardeja, joille meillä Rastan kanssa ei ole paljon nokan koputtamista.
Viime lauantaina voinkin onnellisena todeta, että uhkapeli kannatti.
Ihan tipalla oli, että en lähtenyt Piteåån lainkaan, takana oli paljon 'mutkia', logistiikkaongelmia, Rillan hoitopaikkaongelmia ja toki vanhan koiran lopetus ja sen tuoma alakuloisuus ja surumieli. Sitä jokakerta, menettäessään rakkaan koiran, miettii kuinka turhanpäiväisiä kaikenmaailman tittelit ja meriitit loppujen lopuksi ovat, itse koira on tärkein ja sellaisenaan niin rakas.

Kun äitille sittenkin passas ottaa Rilla hoitoon ja matkakaveri Raisa ilmoitti, että auto on järjestynyt, päätin minäkin että reissuun lähdetään. Matkaan lähdettiin jo perjantaina päivällä, jotta ehdimme illan collie-erkkariin samalle näyttelyalueelle. Yövyimme Pitehavsbadissa, paikallisessa kylpylähotellissa meren rannalla. Paikan kauneuden, hienon taverna ja ruokapaikkatarjonnan sekä huippuaamiaisen lisäksi muuta hyvää ei ollutkaan. Käytännössä emme nukkuneet koko yönä montakaan tuntia, koirahuoneet oli sijoitettu ensimmäiseen kerrokseen ihan aulan tuntumaan. Perjantai-illan tapaan aulabaarissa bändi soitti aamuyölle ja ihmiset, lomalaiset, pitivät kovaäänisesti hauskaa aina aamuyön tunneille saakka. Ja me kaksi vanhaa akkaa kiroilimme huoneessamme..mmrr..koirat onneksi nukkuivat sängyissämme pitkin pituuttaan :D

Aamulla varhain piti olla pelipaikoilla Sjulnäsissa, sillä nahkacolliet arvosteltiin ensimmäisenä rotuna omalla tuomarillaan. Onneksi meillä oli teltta ja 'leiri' pystyssä edelliseltä illalta, joten hyvin ehdimme tiukallakin aikataululla. Briardit arvosteltiin vasta puolelta päivin ja vältyimme siis kehien päällekkäisyydeltä.
Oona nahkalle tuloksena tylysti sileä excellent 2 valioluokasta. Tavoite ei Oonan osalta ihan täyttynyt vaikka edellisen illan erkkarin ROP & BIS2 upeineen palkintoineen lämmittivätkin.
Rasta sensijaan menestyi hienosti belgialaisen vanhaherra August de Wilden arvostelussa. Viiden briardin joukosta Rasta oli käyttöluokan EXC1 CK PN1 sert CACIB ja lopulta VSP. Sertin myötä siitä tuli Ruotsin muotovalio SE UCH ja voitetun CACIBin kera voin anoa sille Kansainvälisen muotovalion arvoa CIB:iä. Rotunsa parhaaksi valittiin nuori uros, joka olikin hyväntyyppinen ja liikkui kauniilla hännänkannolla (toisin kuin Rasta, joka liputtaa aika korkealla hännällä).
Ihana fiilis kertakaikkiaan, eihän Rasta ole enään mikään nuori tyttö, eikä ole itsestäänselvää että se pystyy käyttöluokasta laittamaan kampoihin nuoremmilleen. Tämänikäiset, yli 9-vuotiaat esitetään yleensä aina veteraaniluokassa.

Rasta on kyllä helppo matkakaveri, kuten ovat olleet kaikki minun koirat. Mutta tietty pilke silmäkulmassa sillä aina on. Tällä kertaa se aiheutti parin ylimääräisen sydämenlyönnin karkaamalla näyttelyteltasta...
Menimme briardkehän jälkeen Raisan kanssa kaffelle näyttelyn kanttiiniin ja jätimme koirat telttaan, Oona boxissa ja Rasta hihnalla kiinni teltan pidikeraudassa. Teltan suljimme umpinaiseksi, sillä alueella kävi vilvoittava tuuli eikä lämpölukematkaan helteisiin yltäneet. Tultuani teltalle takaisin ei Rastaa näkynyt missään, eikä hihnaa. :O
Kysyin kehäsihteereiltä olivatko nähneet mustaa briardia irrallaan? Joo, oli käppäillyt aikansa viereisen shelttikehän ympärillä kunnes oli toimitettu näyttelyn toimistoon. Sieltähän karkulainen löytyi toimitsijoiden eväitä kerjäten, eikä ollut yhtään eksyneen oloinen tai huolissaan hukatusta emännästä. Pöhköpää, niin veteraani se ei sentäs olekaan etteikö innostu kaivautumaan teltan takaseinän ali omille teilleen. Onneksi löytyi eikä ollut aiheuttanut vaaratilanteita, lähinnä hilpeyttä herättänyt. :P Tosin uhkasin sille että oli viimeinen näyttely mihin pääsit...

Kiitokset Raisalle matkaseurasta, kyydistä, handlauksesta ja kaikesta. You know. Oli kyllä hyvä että tuli lähdettyä, piristystä arkeen ja uusia titteleitä koiralle suht vähäisellä vaivalla ja matkanteolla.
Tämä oli Rastan kahdeksas näyttely, joten en voi syyttää itseäni rahantuhlauksesta eri näyttelyarvoja ja meriittejä hakiessani. Vaan mitäpä sitä suotta kiertämään, Rasta on ihan nätti pikkusvedu ja mulle ihan kultaakin kalliimpi ilman titteleitäkin.

Muistoissa Gipsy

Muistojeni albumi sai tällä viikolla lisää kauniita kuvia. Vanha matriarkkani, ihana ja upea Gibbonmuori tuli tiistaina tiensä päähän ja väsynyt vanhus päästettiin ikiuneen.
Pitkin talvea ja kevättä Gipsy antoi merkkejä heikentyvästä yleiskunnosta, osa oli toki vanhenevalle koiralle normaaleja askeleen hidastumista ja aistien heikkenemistä, mutta huomioitavan paljon sillä tippui paino viimeisen puolen vuoden aikana. Kesän alussa käytin Gipiä eläinlääkärissä kontrollikäynnillä, lähinnä suurentuneiden imusolmukkeiden vuoksi. Ilman ohutneulanäytettä ja laajakirjoista verenkuvaa, puhumattakaan rtg-kuvista (keuhkot, sisäelimet) ei diagnoosia kovin varmana voinut pitää. Oma eläinlääkärini kertoi suurentuneiden imusolmukkiden viittavan joko tulehdukseen jossain päin elimistöä tai syöpään. Tulehdukseen viittavia muita oireita ei ollut, Gipsy ei juonut normaalia enempää eikä vuotanut ulos mitään viitaten esim märkäkohtuun. Joten mahdollisuus syövästä oli todennäköisin. Hurja laihtuminen oli myös selkeä merkki, huolimatta siitä että Gipillä oli loppuun asti valtavan hyvä ruokahalu. Olihan se lamaannuttava tieto, epätoivoista tunteiden sekamelskaa, en ollut ollenkaan valmistautunut nyt luopumaan rakkaasta koirastani. Sain eläinlääkäriltä 'armahduksen' ja jatkoaikaa seurata koiran vointia, samalla mukaan lähti kipulääkkeet,vaikka tiesinkin ettei ole tarkoitus mennä eteenpäin kipulääkkeiden voimalla.

Gipsy sai elää viimeisen kuukauden keskellä kauneinta kesää, se kävi pikkulenkeillä ja kömpi halutessaan sohvalle nukkumaan, ruoka maistui loppuun asti ja siankorvia rouskuteltiin viikottain. Se oli niin läsnä tässä meidän pikkulaumassa, jokaisessa päivässä, kuinka me pidimme sitä hyvänä ja kuinka se vastaanotti sekä minun että koirakavereiden huolenpidot korvanputsauksineen. Väsynyt se toki oli ja nukkui enimmäkseen, mutta nukkumaankin se halusi lähelle meitä, omaa laumaansa. Tiesin, että minun olisi jossain vaiheessa kesää tehtävä raskas päätös ja päästettävä irti.
Eikä se päivä lopulta ollut kaukanakaan. En halunnut pitkittää Gipin elämää kipulääkkeillä enkä olisi ikinä antanut itselleni anteeksi, jos Gipsy oli romahtanut täällä kotona. Se käveli omin jaloin kiltisti ja nöyrästi elänlääkärin vastaanotolle, kävi puntarilla ja nukahti lopulta syliini omaan huopaan kiedottuna.
Gipsy rakas, vie terveiset sinne Hanille, Petralle ja Sallille, kaikille rakkaille edesmenneille briardeilleni, joiden elämässä olit vahvasti mukana. Olette sydämessäni ikuisesti.
Jotakin tunnen nyt päättyneen. Toki yhden rakkaan koiran elämä, mutta myös jokin aikakausi on päättynyt. Haikeana on todettava, että Gipsy oli viimeinen linkki minun vanhoihin upeisiin briardeihin, se tuli meille 1-vuotiaana villikkona ja asettui hienosti Hanin ja Petran opissa osaksi laumaamme. Se oli Sallin emä ja vahvasti osana Sallin lyhyeksi jääneessä elämässä. Nyt nuo kaikki ovat poissa.

"Rakkaat lähtevät - jää tyhjä tila muistojen asua."


In Memoriam
Gi-Lady Velvet Moravia Campanella "Gipsy"
3.9.1999 - 2.7.2013.

Peltoputki

 

Kesäloman eka viikko on mökin suursiivouksen ohessa vietetty pellolla. Toukokuun lopussa hehkutin kuinka hienosti peltoreenit alkoivat Rilluskan kanssa. No siitä hehkutuksesta on tipahdettu maanpinnalle ja tavan arkiseen reenirytmiin. Virheitä tai paremminkin huonoa työskentelyä on ilmennyt viime viikon reeneissä, eikä ne esineilmasutkaan ihan niin putkeen ole menneet mitä talven jälkeen kuvittelin.
Alla on nyt seitsemän reenijäljen putki ja tavoitteena oli harjoitella pelkkää esineiden ilmaisua helpoilla suorilla ja muutamilla kulmilla. Vaan ihan pakko oli poiketa suunnitelmista ja tehdä perusjälkeä suht tiheästi kuivamuonanappuloita kylväen. Jos on Lapin alkukesä ollut suloisen lämmin ja kaikki on nopeasti puhjennut kukkaan, niin yhtä nopeasti ja vauhdilla on rehu kasvannut reenipelloillamme. Nyt kesäkuun ensimmäisellä viikolla ollaan siinä pisteessä, jossa normaalisti oltais lähempänä Juhannusta. Eli heinä alkaa olla ihan liian pitkää ja varsinkin tuulisina iltoina on Rillan jäljestys ollut huolimatonta eteenpäin rynnimistä korkeassa heinikossa. Kulmatyöskentelyyn piti puuttua kovastikin eikä esineille maltettu pysähtyä..*huoh*.
Seitsemästä jäljestä ehkä kaksi on ollut hyviä, eikä niissäkään täysin ongelmitta ole selvitty. Mutta ilman ongelmia ja niihin puuttumista ei tule oppia ja edistystä, joten huomisellekin on kirjattu peltoreeni vastoin alkuperäistä suunnitelmaa. Onneksi on yksi pieni pelto, jossa heinä on lyhyempää ja harjoitteluun sopivaa. Toki vaihtoehtona on mennä lähistön ainoalle multapellolle, mutta alustana multa on Rillalle ihan outo, enkä tässä epävarmuudessa haluais viedä sitä niin vaativiin olosuhteisiin. Haluaa onnistumisia, pliis!

Peltoputken jälkeen suunnitelmissa oli siirtyä metsäputkeen eli pikkumetsäjälkiä ja esineruutua. Vaan ei me ihan vielä pellolta mihinkään varvikkoon suunnatakaan, mennään sitten kun on ihan pakko (heinä on liian pitkää). On luvannut sopivasti viilentyviä kelejäkin, joten tottiskentällekin voi suunnata ihan ihmisten aikoihin, ei tartte odotella ilman jäähtymistä ja myöhäistä iltaa. Ei kait koirat näistä lämpimistä ilmoista kauheesti repsahda, mutta oma innostus ei ole parhaimillaan kuumuudessa eikä edes 'lapinhelteissä' eli +20'asteessa :P
Viileämmässä kelissä voi surutta pistää pusakan päälle ja samalla suojautua sääskien ja mäkäröiden hyökkäykseltä. Nekin, valitettavasti, ovat täällä taas isolla armeijalla. :(

Kedon kaunein kukkanen

2-vuotiaita

Eilen oli S-pentueen 2-vuotispäivä. Paljon onnea kaikille sisaruksille ympäri kesäisen suomenmaan.
Kasvattajan lahjapostitukset ovat auttamattomasti myöhässä, syytän tästä hidasta Itellaa..mutta tulossa ovat!
Rilla esittelee kuvissa lahjaansa, omaa suosikkiaan - köysipalloa! Nuts for Knots- solmulelut ovat suositusten mukaan myös hampaille hyväksi. Mene ja tiedä, mutta toimivat hyvin heitto - ja vetoleluina.

Synttäripostauksen muissa kuvissa kirmaa Zelda tokoreeneissä - kyllä toko vaan onkin vauhdikas laji!
Kasvattien omistajat lähetelkäähän uusia kuvia tai ladatkaa niitä facebookiin. Blondeja niukissa 'uikkareissaan' ovat kaikki enempi tai vähempi tällä hetkellä, vaan kesällähän niin passaaki oleilla. Uimakelit ovat parhaimmillaan!

Zeldan kuvat(c)Sanna Rautio - Kiitos!