Tulkoon valkeus...

Talvi on tullut! Tänä aamuna saimme vastaanottaa pitkään odotetun vieraan - lumen! Yön aikana oli satanut lähes parikymmentä senttiä uutta puhdasta lunta ja kun vielä pikkupakkanen nipisteli poskipäitä niin toiveissa on että tämä lumi myös pysyy. Toki täällä on lunta tullut ja mennyt, semmoista se usein loka-marraskuussa on mutta nyt näyttää kyllä lupaavalta pysyvän lumen suhteen.

Tykkään talvesta ja sen tuomista ihanista mahdollisuuksista liikkua - pakkanen jäätää jänkät ja joet sekä järvenselät ja huoletta voi koirien kanssa vaellella ja hiihtää paikoissa mihin kesällä ja sulan maan aikaan ei pääse.

Lumi tuo myös valoa pimeään ja kummasti tuolla pimeässä metsässä näkee kulkea vaikka iltamyöhäsellä, valonlähteenä kirkas tähtitaivas ja kuutamo.

Sanomattakin on selvää että tämmösten karvatöppösten kanssa eläessä lumi ja pakkanen ovat toisellakin tapaa tervetulleita - loppuu ainainen kuratassujen pesu ja lattioiden kuuraaminen! Tästä eteenpäin on lähes 6kk 'puhdasta' keliä ja puhtaita lattioita, mattoja, auton istuimia, voi nukkua hiekattomassa sängyssä jne...me like!

Päivälenkillä suuntasimme jälleen läheiseen Printtivaaraan tarkoituksena kuvata koiria huikeassa uudenlumen hohteessa. Harmikseni huomasin että taisimme myöhästyä - aurinko on ylhäällä niin kovin vähän aikaa ja paras valon aika oli auttamattomasti ohi ennen kuin vaaran laen saavutimme.

Muutamia hätäisiä räpsäisyjä tuli kuitenkin otettua.

Sininen hämärä on jo havaittavissa.

Rasta vielä lauman mukana...


Kuurapartoja!

Rasta on kuvissa vain parissa ensimmäisessä - mokoma otti ja häippäsi jäniksen jäljille ja katosi pitkäksi aikaa...siinä sitten huutelin ja viheltelin, turhaan. Arvelin jo että se on tainnut eksyä meistä koska jatkoimme Gipin ja Sallin kanssa matkaa polkua ylöspäin, emmekä menneetkään tuttua reittiä pitkin toista kautta kotiin. Minun koirat osaavat kotiportaille tästä lähi vaarasta joten en huolestunut vaan jatkoimme toisten kanssa matkaa kohti kotia.

Mörrimöykky -kö?

Gibbon kivellä kuulostelemassa karkulaisen perään...

Eihän Rasta siellä portailla ollutkaan vaan löytyi n.puolen kilsan päässä pyörätieltä...koulumatkalla kotiin palaamassa olleet koulutytöt olivat 'löytäneet' koiran harhailemasta pyörätieltä ja nokkelina sitoneet hyppynarun sen kaulapantaan. Siellä ne sitten taluttelivat hieman hämmentynyttä karkulaista...no, saa sitä huudella ja vihellellä vaaranlaidalla kun toinen on joutunut kaapatuksi.

En minä tyttöjä raaskinut nuhdella, oikein he tavallaan toimivat - olivat pelänneet että koira jää auton alle ja siksi sitoneet sen repusta löytyneeseen hyppynaruun.

Hitsi, pitää kyllä kaivella ne koirien vanhat nimikyltit joissa on minun puh.numero ja kiinnittää ne jokaiselle kaulapantaan vai pitäiskö hommata tutkapannat jokaiselle. Siinä sitä oliskin näky kun sompailisimme menemään - koirilla antennit niskassa ja emännällä navigaattori kädessä...

Hemmetin riistaviettiset piskit!! :-(