sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Hyvällä mielellä

Kevään reenit on ampaisseet kunnolla vauhtiin. Viime viikkojen lämpimät kelit ovat saaneet talven jäljiltä uinuneet jälkipellotkin hennosti vihertämään ja pari kolme reenijälkeäkin on ajettuna. On se hieno tunne, kun taas näkee liinan päässä innokkaan ja varman nuuskuttelijan etenemässä askel askeleelta. Viime syksynä sain tehtyä Rillalle kymmenkunta esinejälkeä ja varsin hienoilla ilmaisuilla jo silloin. Nyt tein ekat jäljet helppoina laatikonmallisina kahdella esineellä ja loppupalkalla. Hienosti lähti kausi käyntiin, rauhallisen itsevarmasti nostaa jäljen ja esineillä putoaa maahan niinkuin vanha tekijä.
Rillan keskittyminen on kyllä ihan parasta, sitä ei kevään ekalla jäljellä häirinnyt edes 10 metrin päässä loikkiva pupu pitkäkorva, jolle se muulloin (lähinnä aamulenkeillä) on antanut vauhtia harva se päivä..asenne on kohdillaan - töissä ei jänöjä jahdata.

Tottista olemme reenineet lähes joka päivä omalla pihalla ja piskuisella tokoesteellämme. Kerta viikkoon olemme yrittäneet Raisan kanssa järkätä yhteisreenit Sipalle, lähinnä ryhmäpaikallaoloa ja häiriön sietoa reenaten.
Rillan kanssa on kyllä iso työmaa edessä mitä tulee häiriön sietoon, reenikaverit ja niiden leikit ja palkkaukset kiinnostavat paljon enemmän ulkokentällä mitä esim talvella hallissa reenatessamme.


Omalla pihalla löytyy paljon tilaa ja pitkiä suoria esim eteenlähetyksen reenaukseen ja hyppynoutoa olen työstänyt 80cm:llä  tokoesteellä. Itseasiassa oikein harmittaa kuinka vähän hyppyä on tullut reenittyä, vaikka sitä voisi aivan hyvin hypyttää ilman noutoa ja keskittyä itse hyppytekniikkaan. Nyt 2-vuotiaana Rilla vois olla parempi hyppytekniikaltaan, se on Sallin ja Rastan jälkeen oikeastaan huono hyppäämään. Näkisin että hyppyrutiinin puutetta pitkälti, mutta voi se olla muuten vaan huonompikin, joten to do-listalle tämäkin.
Tottiksen kanssa saa kyllä tehdä töitä hartiavoimin, sen verran hitaasti olemme edenneet. Lähinnä talvella keskityin oikean mielentilan löytämiseen ja ennenkaikkea pitämiseen. Onhan tuo aika virvottava kaveri eikä puhettakaan, että Rillan kans pääsis missään vaiheessa helpolla tottiksessa. *huoh ja plääh*

Yhteisreenien ohessa olen hyödyntänyt reenikaveria rullailmaisun merkeissä. Vaikka haku on jäämässä täysin pelto -ja metsäjäljen jalkoihin, niin yritän nyt kesällä työstää haun ilmaisua kuntoon, ensin ihan kentällä tai kentän laidalla ja loppukesästä/syksymmällä mahdollisesti metsässä ja hakuradalla. Rillalle rullaketju on vasta aukeamassa, se tuo kyllä irtorullan (letkunpätkän) vauhdilla käteen asti, mutta näytölle lähtö on vielä epävarmaa ja vaatii paljon apuja. Tähän 'ongelmaan' ei auta kuin kymmenet toistot ja helpot näkyvillä olevat maalimiehet. Tätä työstämme aina kun siihen mahdollisuus suodaan eikä näihin ilmaisureeneihin onneksi tartte kuin yhden reenikaverin eikä reenipaikallakaan niin väliä.

Jos meillä kevät on painottunut ja painottuu paljolti reenaamiseen ilman koesuunnitelmia, niin toisin on kasvatillani Sinkolla ja Outilla. Pari on tokoillut avoimesta luokasta jo kaksi hienoa ykköstä eikä kolmaskaan liene kaukana. Sinko on kasvateistani pisimmälle ehtinyt ja taitavasti eteenpäin viety. Onnittelut vielä kerran Outsa ja Sinkoilija!

Sinkoilja vauhdissa vuosi sitten mestistokossa
- meno on yhtä railakasta edelleen!

Ei kommentteja: