maanantai 20. heinäkuuta 2015

Kesän näytelmäfinaali


Rillan kanssa pistäydyimme eilen Kemin kansainvälisessä näyttelyssä. 'Pistäytyä'  on kyllä oikea sana eiliseen näyttelykäyntiin. Briardit arvosteltiin iltapäivästä, joten ei tarvinnut kukonlauluun nousta ja lähteä ajelemaan. Briardkehän ja muutaman tuttavakierroksen jälkeen kävin näyttelyn kanttinissa kahvilla ja tsadaa kotimatkalle.
Briardit teki eilen slovakialainen Tibor Havelka, berni ja molossimiehiä, ja tuntuikin hakevan briardista samoja ominaisuuksia, vahvuutta, luustoa ja leveää rintaa. Kaikille muille briarddetailjille aivan sama (turkki, silmien väri, kannukset etc). Seitsemästä briardista vain kahdelle SA ja niiden joukossa käyttöluokassa esittämäni Rilla. Lopulta Rilla oli PN1 saaden CACIBin ja ollen samalla ROP. Yhtään urosta ei aikuisissa briardeissa edes esitetty tänään. Akkalauma vaan oli paikalla yhtä pikkupoikaa (Jannan ROP-pentu Marley) lukuunottamatta. Samainen tuomari otti myös 1 ryhmän, mutta emme jääneet ryhmiin. Jäi jotenki semmonen maku rotukehästä, että Rilla oli kaikista 'huonoista' vähiten huono, joten tuskinpa noteerais ryhmässäkään moista.






ERI1 + SA nousee :)

PN-kehää, Maya ja Rilla


Tuomari arvosteli aika nyrpeällä ilmeellä rotuamme, eikä uskaltanut/halunnut juurikaan koskea koiriin, itse piti mm purenta ja hampaat näyttää. Omista kasvateistani Kemissä oli myös Sani, joka kauniilla liikkeillään voitti avoimen luokan, mutta jäi ilman SA:ta.
Yhtäkaikki, kesän näyttelyt on nyt näytelty meidän osalta. Rovaniemellä on elokuun lopulla ryhmänäyttely, jossa rodun tekee Elina Haapaniemi. Sinällään hyvä ja tiukka spesialistituomari, jolle olisin Rillan mielelläni esittänyt, mutta sattuu vaan samalle viikonlopulle kuin rodun PK-mestikset ja me suuntaamme tälläkertaa Lapualle.
Kesän näyttelyistä saimme sen mitä haimme. Rillasta tuli CIB & CIE sekä Ruotsin MVA & Pohjoismaiden MVA. Toki nuo em tittelit pitää vielä hakea/anoa joten epävirallisia ovat siihen asti.

Kiitos Marille eilisestä seurasta ja kehäkuvista. Minun näyttelytähti taisi hurmata eilen Marin lisäksi muutaman muunki rodusta kiinnostuneen. ;)
Nyt on aika pistää tukka sekaisin ja suunnata katseet käyttöhommiin.


Kehäkuvat(c) Mari Oinas

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos seurasta itsellesi myös :)
Ja kyllä, Rilla hurmasi minut ihan täysin!
~M.