Vielä on kesää jäljellä

 

 

Elokuuta mennään jo ja aivan kelpo kesäloma alkaa olla takana, onneksi kauniita kesäpäiviä on vielä paljon jäljellä, näin uskon. Koirien kanssa on reenailtu epäsäännöllisen säännöllisesti, metsässä, kentällä, kotipihalla ja pellolla. Pientä herpaantumista on aina havaittavissa, kun lämpömittarin lukemat nousevat yli +20'c..oma toimintakykyni taantuu ja termostaatti ei meinaa enään pelittää :P
Lämmönsietokykyni on huomattavasti heikompi kuin vastaava kylmänsieto, onkohan minusta sittenki vanhemmiten tulossa talvi-ihminen. Hmm..

Rilla sai Elmeltä jalkapallon! futaaminen saa kielen roikkumaan.. :)

Kesällä olemme koirien kanssa kotiseutumatkailleet Kolari-Sieppijärvi-Vaattojärvi akselilla. Yhtä ainoaa Piteån reissua lukuunottamatta, olemme viettäneet kesän tiiviisti kotiseudulla ihan vain kauniista kesästä nauttien. Ens kesänä sitten reissataan enempi ja kierrellään koirahappeningeissä. Kesä 2014 huipentuu World Winner-maailmannäyttelyyn Helsingissä elokuun alussa, sinne on tietenkin lähdettävä, sen verran harvoin ko iso maailmanvoittajanäyttely Suomeen tulee. Sitä en tiedä lähteekö yhtäkään koiraa mukaan, toiveissa olisi Rillan kanssa osallistua, let's see..

Heinäkuussa laitoimme Gipin haudan valmiiksi

Tuonen lehto Järvelän mummolassa,
monien rakkaiden koirien leposijana, viimeisimpänä Gipimuori.

Grillivahdit mummolassa.

Pirjo-sisko grillimestarina

Marjastusaika alkaa olla kuumimmillaan ja omakin pakastin täyttyy vauhdilla, on mansikkaa, hilloja, mustikkaa, viinimarjoja..vielä olisi tilaa vadelmille ja puolukoille. Marjastus on siitä mukavaa, että samalla tulee liikutettua koiratkin. Tosin yksi kerta koirien kanssa hillajänkällä riitti, vaikka turvesuokylpyjen terveydestä ja elinvoimaa lisäävästä vaikutuksesta puhutaankin, riitti mulle se yks ainoo kerta ja sen viitisen tuntia harjaamista ja turkkien putsaamista oksista ja sammaleista..
Hillajänkillä tarvoin jatkossa ihen issekseni, perinteisiä hillakarhuhuhujakin uhmaten! ;)
Mustikassa kävimme läheisessä Käkivaarassa, hieman haikeana käyskentelimme tutun hakuratamme maastoissa, reenikaverimme Käkivaaran Toivolasta muuttivat toisille paikkakunnille, tulee kyllä ikävä ystäviämme ja meillä hakuporukka pienenee pienenemistään..joudutaan Raisan kanssa varmaan ottamaan lapsityövoima käyttöön. ;)

Korpihillaa

Kahvistelutauko Käkivaaran mustikkamailla

Loppukesän helteet ovat olleet siedettävämpiä, on kivasti tuuleskellut eikä ötököitä ole juurikaan enään. Koirat ovat nauttineet uintikeleistä ja onpa tullut itsekin uitua harvinaisen paljon viime vuosiin nähden.

Tyypillinen uintikuvasarja meiltä...
Rilla odottaa että Rasta hakee kepin..

ja molskis ryöstämään sitä!

Tänne se heti!

Miss Märkä T-paidat

 

Kesäkelit jatkukoon suopeina, marjastuksen ohessa yritämmä saada reenimoodin taas kunnolla päälle.

Tupasvillatyttöjä

Naapurimaassa

 

Kesän ainoa näyttely on takana. Keväällä näyttelyilmoittautumisten aikaan päätin pelata upporikasta ja rutiköyhää - ja ilmoitin Rastan vain yhteen ulkomaannäyttelyyn, Piteåån. Pohjois-Ruotsin Jällivaaran jätin pois tuomarin takia ja Pohjois-Norjan Tromssaan tiesin tulevan muita suomalaisia briardeja, joille meillä Rastan kanssa ei ole paljon nokan koputtamista.
Viime lauantaina voinkin onnellisena todeta, että uhkapeli kannatti.
Ihan tipalla oli, että en lähtenyt Piteåån lainkaan, takana oli paljon 'mutkia', logistiikkaongelmia, Rillan hoitopaikkaongelmia ja toki vanhan koiran lopetus ja sen tuoma alakuloisuus ja surumieli. Sitä jokakerta, menettäessään rakkaan koiran, miettii kuinka turhanpäiväisiä kaikenmaailman tittelit ja meriitit loppujen lopuksi ovat, itse koira on tärkein ja sellaisenaan niin rakas.

Kun äitille sittenkin passas ottaa Rilla hoitoon ja matkakaveri Raisa ilmoitti, että auto on järjestynyt, päätin minäkin että reissuun lähdetään. Matkaan lähdettiin jo perjantaina päivällä, jotta ehdimme illan collie-erkkariin samalle näyttelyalueelle. Yövyimme Pitehavsbadissa, paikallisessa kylpylähotellissa meren rannalla. Paikan kauneuden, hienon taverna ja ruokapaikkatarjonnan sekä huippuaamiaisen lisäksi muuta hyvää ei ollutkaan. Käytännössä emme nukkuneet koko yönä montakaan tuntia, koirahuoneet oli sijoitettu ensimmäiseen kerrokseen ihan aulan tuntumaan. Perjantai-illan tapaan aulabaarissa bändi soitti aamuyölle ja ihmiset, lomalaiset, pitivät kovaäänisesti hauskaa aina aamuyön tunneille saakka. Ja me kaksi vanhaa akkaa kiroilimme huoneessamme..mmrr..koirat onneksi nukkuivat sängyissämme pitkin pituuttaan :D

Aamulla varhain piti olla pelipaikoilla Sjulnäsissa, sillä nahkacolliet arvosteltiin ensimmäisenä rotuna omalla tuomarillaan. Onneksi meillä oli teltta ja 'leiri' pystyssä edelliseltä illalta, joten hyvin ehdimme tiukallakin aikataululla. Briardit arvosteltiin vasta puolelta päivin ja vältyimme siis kehien päällekkäisyydeltä.
Oona nahkalle tuloksena tylysti sileä excellent 2 valioluokasta. Tavoite ei Oonan osalta ihan täyttynyt vaikka edellisen illan erkkarin ROP & BIS2 upeineen palkintoineen lämmittivätkin.
Rasta sensijaan menestyi hienosti belgialaisen vanhaherra August de Wilden arvostelussa. Viiden briardin joukosta Rasta oli käyttöluokan EXC1 CK PN1 sert CACIB ja lopulta VSP. Sertin myötä siitä tuli Ruotsin muotovalio SE UCH ja voitetun CACIBin kera voin anoa sille Kansainvälisen muotovalion arvoa CIB:iä. Rotunsa parhaaksi valittiin nuori uros, joka olikin hyväntyyppinen ja liikkui kauniilla hännänkannolla (toisin kuin Rasta, joka liputtaa aika korkealla hännällä).
Ihana fiilis kertakaikkiaan, eihän Rasta ole enään mikään nuori tyttö, eikä ole itsestäänselvää että se pystyy käyttöluokasta laittamaan kampoihin nuoremmilleen. Tämänikäiset, yli 9-vuotiaat esitetään yleensä aina veteraaniluokassa.

Rasta on kyllä helppo matkakaveri, kuten ovat olleet kaikki minun koirat. Mutta tietty pilke silmäkulmassa sillä aina on. Tällä kertaa se aiheutti parin ylimääräisen sydämenlyönnin karkaamalla näyttelyteltasta...
Menimme briardkehän jälkeen Raisan kanssa kaffelle näyttelyn kanttiiniin ja jätimme koirat telttaan, Oona boxissa ja Rasta hihnalla kiinni teltan pidikeraudassa. Teltan suljimme umpinaiseksi, sillä alueella kävi vilvoittava tuuli eikä lämpölukematkaan helteisiin yltäneet. Tultuani teltalle takaisin ei Rastaa näkynyt missään, eikä hihnaa. :O
Kysyin kehäsihteereiltä olivatko nähneet mustaa briardia irrallaan? Joo, oli käppäillyt aikansa viereisen shelttikehän ympärillä kunnes oli toimitettu näyttelyn toimistoon. Sieltähän karkulainen löytyi toimitsijoiden eväitä kerjäten, eikä ollut yhtään eksyneen oloinen tai huolissaan hukatusta emännästä. Pöhköpää, niin veteraani se ei sentäs olekaan etteikö innostu kaivautumaan teltan takaseinän ali omille teilleen. Onneksi löytyi eikä ollut aiheuttanut vaaratilanteita, lähinnä hilpeyttä herättänyt. :P Tosin uhkasin sille että oli viimeinen näyttely mihin pääsit...

Kiitokset Raisalle matkaseurasta, kyydistä, handlauksesta ja kaikesta. You know. Oli kyllä hyvä että tuli lähdettyä, piristystä arkeen ja uusia titteleitä koiralle suht vähäisellä vaivalla ja matkanteolla.
Tämä oli Rastan kahdeksas näyttely, joten en voi syyttää itseäni rahantuhlauksesta eri näyttelyarvoja ja meriittejä hakiessani. Vaan mitäpä sitä suotta kiertämään, Rasta on ihan nätti pikkusvedu ja mulle ihan kultaakin kalliimpi ilman titteleitäkin.

Muistoissa Gipsy

Muistojeni albumi sai tällä viikolla lisää kauniita kuvia. Vanha matriarkkani, ihana ja upea Gibbonmuori tuli tiistaina tiensä päähän ja väsynyt vanhus päästettiin ikiuneen.
Pitkin talvea ja kevättä Gipsy antoi merkkejä heikentyvästä yleiskunnosta, osa oli toki vanhenevalle koiralle normaaleja askeleen hidastumista ja aistien heikkenemistä, mutta huomioitavan paljon sillä tippui paino viimeisen puolen vuoden aikana. Kesän alussa käytin Gipiä eläinlääkärissä kontrollikäynnillä, lähinnä suurentuneiden imusolmukkeiden vuoksi. Ilman ohutneulanäytettä ja laajakirjoista verenkuvaa, puhumattakaan rtg-kuvista (keuhkot, sisäelimet) ei diagnoosia kovin varmana voinut pitää. Oma eläinlääkärini kertoi suurentuneiden imusolmukkiden viittavan joko tulehdukseen jossain päin elimistöä tai syöpään. Tulehdukseen viittavia muita oireita ei ollut, Gipsy ei juonut normaalia enempää eikä vuotanut ulos mitään viitaten esim märkäkohtuun. Joten mahdollisuus syövästä oli todennäköisin. Hurja laihtuminen oli myös selkeä merkki, huolimatta siitä että Gipillä oli loppuun asti valtavan hyvä ruokahalu. Olihan se lamaannuttava tieto, epätoivoista tunteiden sekamelskaa, en ollut ollenkaan valmistautunut nyt luopumaan rakkaasta koirastani. Sain eläinlääkäriltä 'armahduksen' ja jatkoaikaa seurata koiran vointia, samalla mukaan lähti kipulääkkeet,vaikka tiesinkin ettei ole tarkoitus mennä eteenpäin kipulääkkeiden voimalla.

Gipsy sai elää viimeisen kuukauden keskellä kauneinta kesää, se kävi pikkulenkeillä ja kömpi halutessaan sohvalle nukkumaan, ruoka maistui loppuun asti ja siankorvia rouskuteltiin viikottain. Se oli niin läsnä tässä meidän pikkulaumassa, jokaisessa päivässä, kuinka me pidimme sitä hyvänä ja kuinka se vastaanotti sekä minun että koirakavereiden huolenpidot korvanputsauksineen. Väsynyt se toki oli ja nukkui enimmäkseen, mutta nukkumaankin se halusi lähelle meitä, omaa laumaansa. Tiesin, että minun olisi jossain vaiheessa kesää tehtävä raskas päätös ja päästettävä irti.
Eikä se päivä lopulta ollut kaukanakaan. En halunnut pitkittää Gipin elämää kipulääkkeillä enkä olisi ikinä antanut itselleni anteeksi, jos Gipsy oli romahtanut täällä kotona. Se käveli omin jaloin kiltisti ja nöyrästi elänlääkärin vastaanotolle, kävi puntarilla ja nukahti lopulta syliini omaan huopaan kiedottuna.
Gipsy rakas, vie terveiset sinne Hanille, Petralle ja Sallille, kaikille rakkaille edesmenneille briardeilleni, joiden elämässä olit vahvasti mukana. Olette sydämessäni ikuisesti.
Jotakin tunnen nyt päättyneen. Toki yhden rakkaan koiran elämä, mutta myös jokin aikakausi on päättynyt. Haikeana on todettava, että Gipsy oli viimeinen linkki minun vanhoihin upeisiin briardeihin, se tuli meille 1-vuotiaana villikkona ja asettui hienosti Hanin ja Petran opissa osaksi laumaamme. Se oli Sallin emä ja vahvasti osana Sallin lyhyeksi jääneessä elämässä. Nyt nuo kaikki ovat poissa.

"Rakkaat lähtevät - jää tyhjä tila muistojen asua."


In Memoriam
Gi-Lady Velvet Moravia Campanella "Gipsy"
3.9.1999 - 2.7.2013.

Peltoputki

 

Kesäloman eka viikko on mökin suursiivouksen ohessa vietetty pellolla. Toukokuun lopussa hehkutin kuinka hienosti peltoreenit alkoivat Rilluskan kanssa. No siitä hehkutuksesta on tipahdettu maanpinnalle ja tavan arkiseen reenirytmiin. Virheitä tai paremminkin huonoa työskentelyä on ilmennyt viime viikon reeneissä, eikä ne esineilmasutkaan ihan niin putkeen ole menneet mitä talven jälkeen kuvittelin.
Alla on nyt seitsemän reenijäljen putki ja tavoitteena oli harjoitella pelkkää esineiden ilmaisua helpoilla suorilla ja muutamilla kulmilla. Vaan ihan pakko oli poiketa suunnitelmista ja tehdä perusjälkeä suht tiheästi kuivamuonanappuloita kylväen. Jos on Lapin alkukesä ollut suloisen lämmin ja kaikki on nopeasti puhjennut kukkaan, niin yhtä nopeasti ja vauhdilla on rehu kasvannut reenipelloillamme. Nyt kesäkuun ensimmäisellä viikolla ollaan siinä pisteessä, jossa normaalisti oltais lähempänä Juhannusta. Eli heinä alkaa olla ihan liian pitkää ja varsinkin tuulisina iltoina on Rillan jäljestys ollut huolimatonta eteenpäin rynnimistä korkeassa heinikossa. Kulmatyöskentelyyn piti puuttua kovastikin eikä esineille maltettu pysähtyä..*huoh*.
Seitsemästä jäljestä ehkä kaksi on ollut hyviä, eikä niissäkään täysin ongelmitta ole selvitty. Mutta ilman ongelmia ja niihin puuttumista ei tule oppia ja edistystä, joten huomisellekin on kirjattu peltoreeni vastoin alkuperäistä suunnitelmaa. Onneksi on yksi pieni pelto, jossa heinä on lyhyempää ja harjoitteluun sopivaa. Toki vaihtoehtona on mennä lähistön ainoalle multapellolle, mutta alustana multa on Rillalle ihan outo, enkä tässä epävarmuudessa haluais viedä sitä niin vaativiin olosuhteisiin. Haluaa onnistumisia, pliis!

Peltoputken jälkeen suunnitelmissa oli siirtyä metsäputkeen eli pikkumetsäjälkiä ja esineruutua. Vaan ei me ihan vielä pellolta mihinkään varvikkoon suunnatakaan, mennään sitten kun on ihan pakko (heinä on liian pitkää). On luvannut sopivasti viilentyviä kelejäkin, joten tottiskentällekin voi suunnata ihan ihmisten aikoihin, ei tartte odotella ilman jäähtymistä ja myöhäistä iltaa. Ei kait koirat näistä lämpimistä ilmoista kauheesti repsahda, mutta oma innostus ei ole parhaimillaan kuumuudessa eikä edes 'lapinhelteissä' eli +20'asteessa :P
Viileämmässä kelissä voi surutta pistää pusakan päälle ja samalla suojautua sääskien ja mäkäröiden hyökkäykseltä. Nekin, valitettavasti, ovat täällä taas isolla armeijalla. :(

Kedon kaunein kukkanen

2-vuotiaita

Eilen oli S-pentueen 2-vuotispäivä. Paljon onnea kaikille sisaruksille ympäri kesäisen suomenmaan.
Kasvattajan lahjapostitukset ovat auttamattomasti myöhässä, syytän tästä hidasta Itellaa..mutta tulossa ovat!
Rilla esittelee kuvissa lahjaansa, omaa suosikkiaan - köysipalloa! Nuts for Knots- solmulelut ovat suositusten mukaan myös hampaille hyväksi. Mene ja tiedä, mutta toimivat hyvin heitto - ja vetoleluina.

Synttäripostauksen muissa kuvissa kirmaa Zelda tokoreeneissä - kyllä toko vaan onkin vauhdikas laji!
Kasvattien omistajat lähetelkäähän uusia kuvia tai ladatkaa niitä facebookiin. Blondeja niukissa 'uikkareissaan' ovat kaikki enempi tai vähempi tällä hetkellä, vaan kesällähän niin passaaki oleilla. Uimakelit ovat parhaimmillaan!

Zeldan kuvat(c)Sanna Rautio - Kiitos!

Hyvällä mielellä

Kevään reenit on ampaisseet kunnolla vauhtiin. Viime viikkojen lämpimät kelit ovat saaneet talven jäljiltä uinuneet jälkipellotkin hennosti vihertämään ja pari kolme reenijälkeäkin on ajettuna. On se hieno tunne, kun taas näkee liinan päässä innokkaan ja varman nuuskuttelijan etenemässä askel askeleelta. Viime syksynä sain tehtyä Rillalle kymmenkunta esinejälkeä ja varsin hienoilla ilmaisuilla jo silloin. Nyt tein ekat jäljet helppoina laatikonmallisina kahdella esineellä ja loppupalkalla. Hienosti lähti kausi käyntiin, rauhallisen itsevarmasti nostaa jäljen ja esineillä putoaa maahan niinkuin vanha tekijä.
Rillan keskittyminen on kyllä ihan parasta, sitä ei kevään ekalla jäljellä häirinnyt edes 10 metrin päässä loikkiva pupu pitkäkorva, jolle se muulloin (lähinnä aamulenkeillä) on antanut vauhtia harva se päivä..asenne on kohdillaan - töissä ei jänöjä jahdata.

Tottista olemme reenineet lähes joka päivä omalla pihalla ja piskuisella tokoesteellämme. Kerta viikkoon olemme yrittäneet Raisan kanssa järkätä yhteisreenit Sipalle, lähinnä ryhmäpaikallaoloa ja häiriön sietoa reenaten.
Rillan kanssa on kyllä iso työmaa edessä mitä tulee häiriön sietoon, reenikaverit ja niiden leikit ja palkkaukset kiinnostavat paljon enemmän ulkokentällä mitä esim talvella hallissa reenatessamme.

Omalla pihalla löytyy paljon tilaa ja pitkiä suoria esim eteenlähetyksen reenaukseen ja hyppynoutoa olen työstänyt 80cm:llä  tokoesteellä. Itseasiassa oikein harmittaa kuinka vähän hyppyä on tullut reenittyä, vaikka sitä voisi aivan hyvin hypyttää ilman noutoa ja keskittyä itse hyppytekniikkaan. Nyt 2-vuotiaana Rilla vois olla parempi hyppytekniikaltaan, se on Sallin ja Rastan jälkeen oikeastaan huono hyppäämään. Näkisin että hyppyrutiinin puutetta pitkälti, mutta voi se olla muuten vaan huonompikin, joten to do-listalle tämäkin.
Tottiksen kanssa saa kyllä tehdä töitä hartiavoimin, sen verran hitaasti olemme edenneet. Lähinnä talvella keskityin oikean mielentilan löytämiseen ja ennenkaikkea pitämiseen. Onhan tuo aika virvottava kaveri eikä puhettakaan, että Rillan kans pääsis missään vaiheessa helpolla tottiksessa. *huoh ja plääh*

Yhteisreenien ohessa olen hyödyntänyt reenikaveria rullailmaisun merkeissä. Vaikka haku on jäämässä täysin pelto -ja metsäjäljen jalkoihin, niin yritän nyt kesällä työstää haun ilmaisua kuntoon, ensin ihan kentällä tai kentän laidalla ja loppukesästä/syksymmällä mahdollisesti metsässä ja hakuradalla. Rillalle rullaketju on vasta aukeamassa, se tuo kyllä irtorullan (letkunpätkän) vauhdilla käteen asti, mutta näytölle lähtö on vielä epävarmaa ja vaatii paljon apuja. Tähän 'ongelmaan' ei auta kuin kymmenet toistot ja helpot näkyvillä olevat maalimiehet. Tätä työstämme aina kun siihen mahdollisuus suodaan eikä näihin ilmaisureeneihin onneksi tartte kuin yhden reenikaverin eikä reenipaikallakaan niin väliä.

Jos meillä kevät on painottunut ja painottuu paljolti reenaamiseen ilman koesuunnitelmia, niin toisin on kasvatillani Sinkolla ja Outilla. Pari on tokoillut avoimesta luokasta jo kaksi hienoa ykköstä eikä kolmaskaan liene kaukana. Sinko on kasvateistani pisimmälle ehtinyt ja taitavasti eteenpäin viety. Onnittelut vielä kerran Outsa ja Sinkoilija!

Sinkoilja vauhdissa vuosi sitten mestistokossa
- meno on yhtä railakasta edelleen!

Turkkitalkoot

Ihania keväisiä vapaapäiviä ei ole tarkoitettu istumaan sisällä tursakkeiden turkkien kimpussa, mutta sekin velvollisuus on tehtävä aina aika ajoin. Varsinkin näinä kura-aikoina on ne hetket, jolloin koirat ovat kuivia ja kammattavissa, aika vähissä.
Tunnollisesti pyrin käymään koirieni turkit läpi kerran kahdessa viikossa, Rillan jopa kerran viikossa. Helpottaa huomattavasti turkin hoitoa, kun isoja takkuja ei ehdi muodostua eikä pohjavilla ole ehtinyt tumppaantua.
Sitä paitsi aurinkoisina kevätpäivinä harjaamisen ja kampaamisen voi tehdä terassilla ja vieläpä ilman iniseviä hyttysiä ja muita kesän 'kavereita'. :P

Muoria ei poseeraus kiinnosta..

ota jo se kuva!

Harjattu ja siistitty koiramuori

Omalla kohdallani turkin hoito käsittää vain perusharjaamisen ja kampaamisen sekä tassujen ja varvasvälien siistimisen tarvittaessa. Olen laiska koiranpesijä, meillä koirat pestään kahdesti vuodessa, keväällä kelien kuivuttua ja syksyllä pakkasten tultua. Ja silloinkin käytän ihan vaan linnashampoota ja jotain omille hiuksille tarkoitettua hoitoainetta, jotta saadaan turkkia sileämmäksi ja luistavaksi ainakin vähäksi aikaa.
Briardin turkinhoidossa on monta koulukuntaa ja aivan varmasti monin verroin parempaan lopputulokseen pääsevät ne, jotka näkevät vaivaa ja rahaa oikeiden aineiden ja shampoiden hankkimiseen. Pitäis varmaan joskus kokeilla pitkälle turkille tarkoitettua koirashampoota hoitoaineineen niin sais nähdä lopputuloksen ja ilmeisen jatkohoidon helppouden omissakin tursakkeissa.

Näillä on aina pärjätty (omenoita välipalaksi)

Gibbon muorin turkin olen monena kesänä meinannut ajella..ihan vaan suunnitteluasteelle on aina jääty. Gipi on saanut pitää turkkinsa, enkä missään nimessä enään sitä ajeliskaan, sen verran ohut ja pohjavillaton sen turkki nyt vanhuksena on. Sitä paitsi se tuntuu nyt nauttivan harjaamisesta, loikoilee kyljellään ja nukkuu toimituksen ajan..nuorempana se jännitti ja kiljui takkujen selvittelyssä. Samanlainen kipuherkkä kiljuja on tyttärentytär Naava, varsinainen Drama Queen. Rilla on onneksi helppo tapaus hoitaa, rentoreiskana loikoilee kammattaessa ja koskaan ei ole ääntä päästänyt, vaikka mitenkään helläkätiseksi kammankäyttäjäksi en tunnustaudukaan.

Rilla 22 kk

Tänä kesänä näyttelyt jäävät meiltä vähiin. Rastaa on tarkoitus ilmoitella naapurimaan kehiin serttijahtiin, mutta yhtään kotimaan näytelmää ei ole suunnitelmissa. Rilla ja Naava sekä todennäköisesti muutkin S-kasvattini jäänevät odottamaan aikuistumista ja näyttäytyvät kehissä jälleen ensi vuonna.

Rasta siistittynä

Auringossa siitä tulee punamusta :P