Erkaantumista

Sallin kuolemasta on kulunut tänään viikko. Elämäni raskain viikko.

Erkaannun Sallin läsnäolosta hiljalleen. Joinain iltoina olen itkenyt kuin lapsi, itken koska en muuta voi, muistot ovat vielä liian kipeitä. Onneksi arjen askareet pitävät minut selväjärkisenä ja toki tietynlainen 'jalat maassa' asenteeni koko elämään.

Olen miettinyt paljon elämääni ja koiria ja tätä harrastusta. Koirat on mulle enemmän kuin harrastus, ne ovat elämäntapa. Koirien vuoksi on paljon uhrattu mutta enemmän ne kuitenkin ovat antaneet. Tässä tunteiden ja ajatusten sekamelskassa olen pohtinut koko harrastuksen 'jäähdyttelyä', se olisi luonnollista tehdä nyt kun talossa on kaksi koiraa, toinen pian 'keski-iän' ohittava ja toinen jo vanhus. Eivät enään mitään 'harrastustykkejä' kumpainenkaan.

En voi kuvitella elämää ilman koiria, ne ovat minun perhe, syy jonka vuoksi nousta aamulla. Mutta jaksaako enään heittäytyä niin täysillä kaikkeen, treenit, kokeet, näyttelyt ja suunnitelmat. Jälkeenpäin on helppo huomata miten paljon olin rakentanut yhden kortin varaan, Salliin. Se oli pitkälle minun unelmien täyttymys ja Sallin myötä myös haaveet kasvattamisesta saivat potkua. Nyt kun Sallia ei enään ole, on pudottu niin tyhjän päälle.

Joulukuun alussa tulee 21 vuotta siitä kun ensimmäinen briardini Hani asteli taloon ja minun sydämeeni. En tunne enään tarvetta vaihtaa rotua, kokeilla jotain uutta. Ne 'halut' ovat kaikonneet jo aikoja sitten. Briardissa on jotain niin tuttua ja sellaista karismaa, joka minua suuresti viehättää. On niin paljon avoimia kysymyksiä tulevaisuuden suhteen, yritän olla liikaa suunnittelematta, liikaa innostumatta, ottaa päivän kerrallaan.

Kiitos kaikille ystäville, jotka ovat eläneet mukana tätä surua, kiitos niistä kymmenistä ja kymmenistä viesteistä joita on tulvinut puhelimeeni, tänne blogiin ja facebookiin. Puhumattakaan niistä ystävistä jotka ovat käyneet meillä tai soittaneet mulle, olette kullanarvoisia, puhuminen on auttanut eikä aina tartte olla edes vastauksia, riittää että kuuntelee.
Kotisivut ovat jäässä. Salli tullaan siirtämään enkelikoiriin Hanin ja Petran sivulle mutta elää edelleen vahvasti sivujeni ulkoasussa, kuvissa ja teksteissä. Ja hyvä näin, olihan se yli 4 vuotta osa meidän laumaa jättäen tassunjäljet sekä sydämeeni että Boreabrien tulevaisuudelle - ihanteena jota tavoitella mahdollisessa briardkasvatuksessa.



Viimeinen kuva..marraskuun aurinkoinen päivä tiistaina 9.11 vain kolme tuntia ennen järkyttävää onnettomuutta. Kuvassa onnellinen kolmikko järven jäällä.

Muistokirjoitus

'Kultakimpale'

Tämän bloggauksen piti käsitellä mennyttä kesää ja syksyä koiraharrastusten osalta ja vähän viittailla tulevaisuuden näkymiin ja toiveisiin. Piti.

Tästä tuleekin muistokirjoitus, ei ehkä sellainen 'oikea' muistelma, siihen mulla ei ole vielä voimia mutta tässä surussa rämpimisessä minua auttaa kun saan puhua tai kirjoittaa.

Sallia ei enään ole. Poissa, ikuisesti.

Tuntuu ihan käsittämättömältä, tyrmistyneenä valvoin koko viime yön ja varmaan seuraavankin. Mulla on koko ajan levoton olo, tunnen Sallin läsnäolon kun se painautuu jalkopäähän nukkumaan tai kiepsahtaa sohvalle viereeni tai kolisten eteisen naulakon alle ja huokaa tyytyväisenä. Tai kuinka se nappaa välillä lelun romukopastaan ja kantaa sitä syliini - vedetään, heitä! Se on vahvasti läsnä vaikka on poissa.

Eilen iltapäivällä klo 16 hämärän aikaan olimme lenkillä Lohinivantien toisella puolen. Pakkanen oli jäätänyt jänkät ja polut mukavaksi kulkea ja iloitsin miten taas aukeaa talvilenkkeilyurat. Ihan reitin alkupäässä Salli ja Rasta syöksyvät pusikkoon, vaikka en siellä mitään havainnut eikä sieltä kuulunut mitään ääniä. Viheltelin koiria pois ja Gipsyn kanssa samalla jatkoimme matkaa eteenpäin. Sitten kuului kauhea rääkäisy - voi ei!! Salli!! Tunnistin sen Sallin hätähuudoksi ja se tuntui tulevan metsästä joka rajoittuu Lohinivantiehen. Sen jälkeen ei kuulunut mitään. Huusin Rastaa ja Sallia nimeltä samalla kun juoksimme Gipin kanssa tielle päin. Rasta tulee vastaan parta huurussa ja läähättäen, Sallia ei näy. Ajattelin että se on taas loukkaantunut jonnekin keskelle metsää ja lähdimme tyttöjen kanssa etsimään halkoen metsää kohti tietä. Koirat vetivät kovasti kohti Lohinivantietä ja lähistöllä olevaa kotimökkiämme.

Sieluuni on ikuisiksi ajoiksi piirtynyt tien pientareella odottava lohduton näky..tumma, liikkumaton hahmo. Huusin Sallia ja siinä juostessani tajusin heti että Salli on kuollut. Polvilleni vajosin siihen rakkaan koirani viereen ja nostin Sallin syliini, silitin vielä lämmintä päätä ja poskea, suusta valui verta. Salli oli jäänyt auton alle ja saanut iskun päähänsä ja kuollut välittömästi, olivat Rastan kanssa syöksyneet tielle metsäkauriin perässä. Paikalle saapui naapurini jonka auton takapenkille nostimme Sallin. Itse juoksin Gipsyn ja Rastan kanssa lähellä olevaan kotipihaan. Kotona terassilla pitelin kuollutta mutta vielä lämmintä koiraa sylissäni. Pertti oli soittanut Raisalle ja yhdessä istuimme siinä järkyttyneinä. Kiedoimme Sallin ruumiin vihreään hakuhuopaan, samaan mikä niin monet kerrat on ollut maalimiehellä piilona hakuharkoissamme. Sallin huopa.

Tiesin että marraskuussa routa ei ole vielä syvällä joten saisimme Sallin haudattua Vaattojärven mummolaan rantakoivikkoon Hanin vierelle. Viimeisen yön Sallin jäähtynyt ruumis makasi huopaan käärittynä omalla kotiterassillaan. Sinä yönä minä en nukkunut lainkaan, lepäsin kyllä Rasta ja Gipsy kainalossani mutta raastava tuska ei anna sijaa unelle tulla.

Tänään hautasimme Sallin isän ja äitin kanssa. Siinä Hanin vieressä on Sallin viimeinen maja. Hautaan Salli sai mukaansa rakkaan Nemo-pehmokissan. Kesällä laitan haudalle kiven, kuten olen tehnyt kaikille rakkaille edesmenneille koirilleni, Rinalle, Hanille ja Petralle.

Minun lapselliseen uskomukseeni kuuluu koirien taivas, sateenkaaren maa, jossa me kaikki kerran vielä kohtaamme.

Salli rakas, sinä puutut niin paljon. Meillä on niin tyhjää ilman sinua.

Minun on pakko lopettaa, suru ja ikävä pakkautuu sydämeen ja kyyneleet sumentavat silmäni. Tiedän että aika parantaa ja järki voittaa tunteen - mutta se ei voita helpolla.

"Tuonen lehto, öinen lehto, siell on hieno hietakehto, sinnepä lapseni saatan"

-Aleksis Kivi

Postilaatikossa...

oli tänään yllätys!

Punainen paketti Kajaanista...vaikkei ole etes joulu, eikä synttärit eikä mikään muukaan merkkipäivä. Salli sai onnittelulahjan HK1:stä Minnalta ja Hunkalta - paketista paljastui vinkulelu, kissa tai hiiri, ihan kumpi vaan. Kiitokset Kajaaniin! Voitte uskoa että lahjan saaja oli iloinen - voe tätä vingutusta! :-/

Sallilla on kotona oma romulaatikko, eteisen nurkassa. Siitä se nappaa aina innostuessaan lelun tai kaksi ja kantelee niitä ympäriinsä tai kirputtaa ja mussuttaa..mutta ei revi, ei ainakaan näitä lujatekoisia koirien leluja, kirpputorilta hommatut pehmolelut sensijaan suolistetaan jossain vaiheessa niiden elämänkaarta.

Paitsi yksi on säästänyt henkensä - Nemo. Se on kirpparilta vuosia sitten eurolla hankittu oranssinkeltainen kissa ja nimensä se tietysti sai Sallin kasvattajan Manen upean Birmakollin mukaan - Glitter's Geronimo eli Nemo! Yhdennäköisyys on ilmiselvää ;-)

Manen Nemo ja Sallin Nemo - pahoittelemme jälkimmäisen likaista kuontaloa, kuvausta varten se pelastettiin ulkoa portaiden alta...

Keltanokat keskilinjalla

Sallin ja minun ensimmäinen hakukoe on takana. Yli 20 vuotta olen enemmän ja vähemmän aktiivisesti harrastanut koiria mutta kisannut palveluskoiralajeista vain metsäjäljellä ja yhden kerran erikoisjäljellä.

Tänään oli siis omalta osaltani 'historian siipien havinaa' kun marssimme Sallin kanssa henkilöhaun keskilinjalle.

Rovaniemellä oli kauden viimeisenä kokeena osallistujamäärältään isot hakukokeet. Ilmoittautuneita oli 21 koirakkoa ja alokasluokkaan peräti 11. Tosin kisa-aamuna osallistujamäärä supistui 14:sta lukuisten poisjääntien vuoksi. Isot kokeet siltikin järkätä tässä vähenevässä myöhäissyksyn valossa..onneksi päivä oli aurinkoinen ja kuiva edellisen päivän lumi - ja räntäsateista huolimatta.

Aamulla aloitettiin henkilöhaulla ja minä arvoin meille suoritusnumeron 2. Ensin lähetys vasempaan etukulmaan - ei irronnut ihan kulmaan asti vaan lähti kaartamaan keskelle joten kutsuin takaisin ja lähetin oikealle, josta nousikin heti eka maalimies 50:stä ison kiven takaa. Hieno rullan tuonti ja hyvä, suora näyttö. Seuraava pisto taas vaikealle vasemmalle puolelle josta nousikin toinen ukko risukasan keskeltä noin 40:stä, tässä Salli sylkäisi rullan noin metriä ennen keskilinjaa mutta kierähti kuitenkin tyypilliseen tapaan vasemmalle sivulleni näyttöliinan kiinnitystä varten, joten luotin että maalimies oli löytynyt. Hyvä näyttö ja toinen ukko nostettu! Seuraavaksi yksi tyhjä oikealle ja toinen vasemmalle joka taas jäi lyhyeksi. Tässä vaiheessa oltiin edetty n. 90m keskilinjaa ja edessä näkyikin 100m merkki joten eikun jälleen lähetys oikealle ja sinne Salli upposikin syvälle ja tuli takaisin rullan kanssa! Hienosti rulla perille asti ja näytölle suoraan ja vauhdikkaasti. Kolmas maalimies oli löytynyt ja se oli umpipiilo (boxissa) kuusen oksilla peitettynä. Jee, hieno ilmaisu meidän viimeaikaisesta kompastukivestämme, umpparista!

Loppupisteet 166p/170, työskentelypisteitä lähti kahdesta lyhyehköstä pistosta vasemmalle ja yhdestä liian aikaisesta rullan sylkemisestä. Olin huipputyytyväinen!!

Hakuosuuden jälkeen oli tottis, jossa Salli suhhuutteli omaan tapaansa vähän 'sinne päin' mm painaen seuraamisessa ja mällytellen kapulaa noudoissa. Ei kuitenkaan varastanut noutoja vaan malttoi odottaa käskyä, sitä me sentäs olimme harjoitelleen Lieksan kokeen jälkeen. Tottiksesta saimme 86p ja koulari oli jo selvä.

Viimeisenä oli vuorossa esineruutu, jossa Salli irtosi heti ekalla lähetyksellä takanurkkaan, häntä vaan heilui pusikossa kun vauhtimimmi oli paikallistanut ensimmäisen esineen, ihanan puukontupen jota sitten piti heitellä pariin kertaan ilmaan ennenkuin malttoi tuoda mulle...pisteitä näistä ylimääräisistä tempuista ei kuitenkaan jaeta vaan menetetään, joten tänään meille esineistä 26p/30.

Loppupisteet maasto 192p ja tottis 86p yht. 278p 1-tulos ja HK1 sij. 2. Tuomareina toimivat maastossa Hilkka Palosaari ja tottiksessa Allan Aula.

Hieno fiilis kertakaikkiaan ja pikkuhiljaa jättäydytään metsähommista talvitauolle mutta sitä ennen on lupaukset lunastettava ja kakkukaffet hakutiimillemme tarjottava - koskas treffataan tytöt? ;-)

Kuvat ovat elokuun ihanista keleistä ja hakutreeneistä Toivolan takamailta copyright (c) Anna-Leena Nordberg eli Anskupa tietenkin!

Hapuilevaa hakua

Askel eteen ja toinen taakse. Semmosta on käytännössä ollut meidän tämän kauden hakuilut. Sallin opittua kiintorulla ilmaisun jo viime syksynä tuntui että tämähän sujuu kuin tanssi. Hyvin pelittivät monet tyhjät ja yliheitot puhumattakaan hyvistä ilmaisuista ja vauhtinäytöistä. Jälkeenpäin on helppoa viisastella mutta umppareita me emme ottaneet tarpeeksi usein ja monipuolisesti erilaisilla laatikoilla ja boxeilla ja varmaankin irtorullat yhdistettyinä umppareihin olisi ollut hyvä yhdistelmä.
Tuli tehtyä ehkä liian helppoja, toistavia harjoituksia, joissa koira ei mennyt eteenpäin.

Tällä kaudella on reenattu ehkä hieman vähemmän ja niitä ongelmia on tullut eteen yhtä sun toista. Umpipiiloilla Salli ei enään 'löytänytkään' kiintorullaa vaan pyöri ja hääräsi piilon ympärillä, vinkui ja kaivoi turhautuneena... :-( . Tein siinä virheen, että sitä autettiin eli maalimies työnsi käden piilosta ulos niin jopas löytyi rulla suuhun. Ja sitä käsi-kontaktia Salli sitten odotti joka piilolla. Puoliksi peitetyillä tätä ongelmaa ei ole ollut eikä tietenkään peittämättömillä maalimiehillä.

Muutaman, hakua jo pitkään harrastaneen kaverin neuvosta, siirryttiin umppareilla irtorullille. Sallilla oli siis kiintorulla kaulassaan mutta vaihtoehtona tarjolla oli myös irtorulla. Näissä reeneissä Salli lähes poikkeuksetta, kaivamisen ja vinkumisen sijaan, nappasi irtorullan umpparin vierestä maasta, mikä oli reenien tarkoituskin. Tänään sitten kokeilimme pelkällä kiintorullalla ja avot - sieltähän se kaulalta taas löytyi kun ei irtorullaa ollut tarjolla. Oiskohan tämä tältä osin 'aukeamassa' - toivottavasti!

Toinen tämän kauden ajoittainen murheenkryyni on ollut näytöt. Kun aloin himmaamaan Sallin vauhtia liinalla, pysähtyi se lähes aina hämmästelemään kireää liinaa ja 'kyselemään' lupaa edetä. Elikkä tässäkin oltiin liian pitkään menty liina irti ja itsenäisesti näytölle ohjaajan lampsiessa perässä. Lääkkeeksi otettiin 'kireitä liinoja' siten että "Näytä"-käskyn jälkeen maalimies huusi Sallia ja näytöt vahvistuivat vaikka liina oli kireällä ohjaajan roikkuessa perässä.

Jossain vaiheessa tämäkin ongelma tuntui ratkenneen kokonaan ja näytöt sujuivat hienosti loppuun asti. Vaan edelleen epävarmuutta esiintyy jos ohjaaja kompastuu tai liina muuten juuttuu risukkoon ym. Tässä asiassa Salli ei todellakaan ole tyyliä 'läpi vaikka harmaan kiven' vaan enempikin turhan herkkis ja pehmeä. Tai sitten se on yleistä taistelutahdon puutetta tai peräti maalimiesmotivaation puutetta.

Haku on mukava laji mutta vaativa kaikkineen kommervenkkeineen, erityisesti rullakoiran koulutus tuntuu olevan ongelmista toiseen tahkomista, eikä oma osaaminen ja lajitieto ja -taito millään riitä. Yhdestä ongelmasta kun pääsee eroon niin jopas toiseen jo törmätään. Tästä meidänkään sopasta ei puutu kuin valeilmaisut! *koputtaa puuta*. Niitä odotellessa jatketaan treenejä niin kauan kuin valoa ja olosuhteita riittää.

Kuvat (c) Anna-Leena Nordberg

Koeputkessa

Minna & Salli - taistelukaksikko!

Syksyn palveluskoirakokeet alkavat olla paketissa - eikä tuloksen tulosta meille! :-( Koirien koulutustaso ei ollut riittävä joten mitään selittelyjä ei kaivata.

Takana on Sallin kanssa 1,5 kolmosen metsäjälkikoetta ja Rastan kanssa yksi erikoisjälkikoe.

Sallin kanssa kesän treenit olivat tuottaneet monelta osin tulosta mm. esineruudussa työskentely oli jo erinomaista, samoin janatyöskentelyssä oli nähtävissä edistystä. Jäljellä Salli on emänsä tavoin hyvin riistaviettinen ja ainokaisessa kokeessa (Rovaniemellä 19.9), jossa pääsimme maastoon olivat riesana isot porotokat, jotka talloivat usean jäljen 'ajokelvottomaksi'. Sallin jäljellä porot olivat talloneet jäljen alun, joten ykköskepin jälkeen alkoi mahdoton pyöriminen ja häslääminen eikä jälkikaavion (kulma ja piikki) vaativuus siinä kohtaa yhtään helpottanut oman jäljen etsintää. Aikansa siinä pyörittyämme koiralta loppui halu ja into totaalisesti ja se lähinnä keskittyi syömään tuoreita poronpaskoja...voi plääh. Esineruutuun menimme kuitenkin ja sieltä kolme esinettä nousikin hyvällä työskentelyllä(29p). Janalta lähti -6p (takajälki) mutta itse jäljen etsiminen ja nosto oli ihan parasta Sallia! Iltapäivän tottikseen emme enään osallistuneet.

Esine!

Seuraavana lauantaina 25.9 oli minun ja Rastan ensimmäinen erikoisjälkikoe Kalajoella. Koko edeltävän yön ja varsinaisen koepäivänkin ajan satoi vettä ja paljon. Lisäksi rannikon vankka tuuli lisäsi olosuhteiden vaativuutta. Rasta lähti paalulta epävarmasti ja nosteli päätään useaan otteeseen, tuomarin mukaan reagoi melko varmasti läheltä kulkevaan harhajälkeen, jonka hajun voimakas tuuli toi meitä kohden. Ensimmäisen pitkän suoran puolessa välissä, Rastan käännyttyä kolmatta kertaa 'kyselemään' ohjaajalta vahvistusta, koe keskeytettiin ja loppupisteiksi vaatimattomat 3p. Sain kuitenkin kannustaa koiraa ajamaan ensimmäiselle esineelle asti ja siinä Rasta esittikin hyvää nenätyöskentelyä ajaen pätkiä askeltarkasti. No, lyhyestä virsi 'ei niin kaunis' ja elämäni ensimmäinen erikoisjälkikoettelemus oli takana ja jälleen yhtä kokemusta rikkaampana sanoisin. Erikoisjälki on lajina vaativa ja paljon pitää tehdä työtä jos mielii edes FH1.stä tavoitella, emme kuitenkaan Rastan kanssa luovuta vaan treenit jatkuvat ja varmasti kokeilemme ensi kaudella uudestaan jos vain koepaikan saavutamme inhimillisen ajomatkan päästä.

Kalajoella koejärjestelyt ja jäljet olivat huolella tehtyjä ja paljon kiitosta voi antaa ratamestari ja jäljentekijä Sami Isopahkalalle, joka on mm. tämän vuoden IPO MM jäljenpolkijana kunnostautunut 'ammattilainen'.

Kyllä se kotona osaa!! ;-)

Syyslomalla olin suunnitellut reissua Kajaaniin Minnan, Hannun ja Hunkan uutta kotia katsastamaan ja hyviä ystäviäni tervehtimään. Samalle viikonlopulle osui Lieksan jälki kolmosen koe (10.10), jossa oli viime vuotiseen tapaan tottiskarsinta. Pistin ilmon kuitenkin menemään tyyliin 'eihän sitä koskaan tiedä'...no, kisakutsun ja ajo-ohjekirjeen saavuttua katosi paineet omalta osaltani totaalisesti - kokeeseen oli ilmoittautunut 29 koirakkoa! joista vaatimattomat 10 pääsisi maastoon...*huoh*.

Urheasti lähdimme Sallin kanssa kokeilemaan ja tuleepahan tehtyä edes kerran tälle syksylle kolmosen kisatottis. Olimme heti aamusta kenttä 1:sen toisessa parissa ja Salli aloitti mukavasti erittäin hyvällä seuraamisella ja kaikki jäävät liikkeetkin menivät hyvin. Luoksetulot tultiin täydellä laukalla ja innolla! Noudoissa siten pakka repesi ja koira oli revetä liitoksistaan haettuamme tasamaa noutokapulaa, ei lupaa hyvää. Kaikki noudot varastettiin ja kapulalle äristiin ja sitä heiteltiin ilmaan ja tapporavistettiin...tasamaanouto ja hyppynouto puutteellisiksi em syistä ja a-estenoudosta taidettiin saada tyydyttävä. Eteenlähettämisessä keuli valmistavassa osuudessa, itse eteen irtoaminen oli vauhdikas ja suora mutta maahanmenossa tarvittiin toinen käsky. Paikallamakuu oli rauhallinen ja varma viimeiselle minuutille asti kunnes ohjaajapiilona toiminut IPO-piilo(kevyttä pressua) irtosi maasta ja lähti lentoon taaksepäin kohti paikallamakaavaa Sallia. Salli pysyi makuulla mutta oli noussut istumaan siinä vaiheessa kun kolme ihmistä meni hakemaan piiloa ja kiinnittämään sitä paikalleen minun taakse. Tuomarin mukaan koiran tulee kestää häriöitä ja tosi asiahan se onkin. Joten paljon tuli pieniä pistemenetyksiä vähän joka liikkeessä, tuomarilinja oli tiukka ja he olivat aamun palaverissaan sopineet 'arvokisamaisen' arvostelun. Meille tuli lopulta 78p ja karsiuduimme maastosta.

Tosi hyvä kokemus mulle itelle, oli todellakin 'silmiä aukaisevaa' saada tiukalta tuomarilta arvostelu, jossa puututtiin pieniin yksityiskohtiin, ohjaajan vartaloapuihin jne.

Kuten keväällä täällä blogissani kirjoitin, alempien luokkien koularit tulee vielä helposti mutta varsinainen työmaa alkaa kolmosessa ja yhteenkään hutikokeeseen ei oikein ole varaa - koepaikkoja on niin niukasti tarjolla!

Salli - enemmän intoa kuin taitoa!

Sallin osalta syksy jatkuu hakutreenien merkeissä ja voin vaan todeta että helpolla emme pääse senkään lajin parissa, uusia ongelmia tuntuu ilmaantuvan aina kun vanhoista on päästy eroon!

Mutta se kait on tämän pk-harrastuksen ydin- koskaan ei ole täysin valmis eikä ikinä täydellinen! :-)

Lopuksi miljoonat kiitokset Minnalle & Hannulle majoituksesta, vieraanvaraisuudesta ja ennenkaikkea ONNEA uuteen ihanaan tilavaan kotiin! Tiilitalossa asuu onnellinen perhe, vanha sanonta. :-)

Kuvat (c) Anna-Leena Nordberg

Syksyn väriä

Hiekkamontulla syyskuun alussa

Sen lisäksi että meillä oli Lapissa tänä syksynä todella kaunis ruska, mille eivät nämä minun kuvat tee yhtään oikeutta...on ilmassa ollut muutenkin syksyn ja tulevan talven tuntua. Vaikken tunnustaudukaan syksy-ihmiseksi, olen kyllä nauttinut täysillä kauniista aurinkoisista päivistä, kerännyt marjoja pakastimen täydeltä ja treenannut koiria. Sanomattakin on selvää etten tarpeeksi, siis treeniä, koska yksi metsäjälkikoe meni jo ja lähinnä poronpaskojen syömisen merkeissä...siitä myöhemmin lisää.

Sieppikosken kivipolulla

Naamijoki lähtee Sieppijärvestä kotimökkini rannasta


Mustaselässä puolukassa

Rastan ruskapose

Sitten tulivat syksyn sateet...ja toivat mukanaan kurjemman puolen syksystä. Märkiä koiria, haisevia sisätiloja, roskaa ja hiekkaa täynnä oleva auto jne. Ikävin syksy eli se pimeä lumeton aika alkaa olla käsillä ja vaikken lunta vielä pitkiin aikoihin toivokaan, on tämä alkava harmaus ja sumuisuus masentavaa...

Paras väriloiste on jo takana

Ensi lauantaina olemme Rastan kanssa 'kovan' paikan edessä, sain nimittäin koepaikan erikoisjälki 1:seen Kalajoelle. Koko kesä ja kulunut syksy on Rastaa treenattu pellolla tavoitteena viimeistään ensi kaudella erikoisjälkikokeet. En ole koskaan ollut edes katsomassa EJ-koetta puhumattakaan osallistumisesta. Epätoivoisesti lypsin Minnikseltä viime hetken vinkkejä ja ohjeita oikeaan varustukseen, ilmoittautumiseen tuomarille, paalulta lähetykseen, kulmatreeniin, esineiden ilmaisuun ja harhajälkiin..jne jne..Huh, oikeasti nyt tuntuu että viemmekö 'tosi-mölleinä' joltain osaavammalta koepaikan ja etukäteen olen jo lähestulkoon nolona jos koira ei selvitä edes ekaa suoraa...

Toisaalta minun on käytävä tämä eka koe itseni kannalta, jospa jo seuraavassa osaisin toimia oikein.Pitäkää peukkuja! Raportoin kokeesta blogiini meni miten meni.

Peltotreeni kuva: Anna-Leena Nordberg