tiistai 27. joulukuuta 2016

Luovutusikäiset

Niin se seitsemän viikkoa vierähti ja pikku-ärrät ovat valmiita muuttamaan uusiin koteihinsa. Kuudennella viikolla eli jouluviikolla kävimme eläinlääkärillä pentutarkeissa ja sirutuksissa. Viidestä pojasta vain pikkumustalla oli molemmat kivekset laskeutuneet, toisilla tuntui vain toinen ja osalla sekin seilasi välillä muljahtaen tuntumattomiin. Aiemmista mulla kasvaneista pentueista (Zhamanen J ja Boreabrie S) vain kolmella urospennulla on ollut luovutusiässä molemmat pallit laskeutuneina. Kaikilla ne ovat ekoihin rokotuksiin mennessä laskeutuneet, joten en ole vielä asiasta huolissani. Seuraillaan ja odotellaan.
Napatyrää ei ollut yhdelläkään ja kitalaet ja sydänäänet ok. Purennat tässä vaiheessa lievästä yläpurennasta normiin saksipurentaan. Kokemukseni on, että pennun lievä yläpurenta korjaantuu kyllä kasvun myötä leikkaavaksi saksipurennaksi. Seurannassa siis nekin.
Viimeiset pari viikkoa meillä on olleet leudot talvikelit, joten pennut ovat päässeet ulkoilemaan monta kertaa päivässä. Samalla se tuo helpotusta pissa-kakkaralliin sisällä..Joulunpyhien aikoina kävimme autoajelulla Kolarin mummolassa, jossa pennuille tuli taas lisää elämänkokemusta meluavasta lapsilaumasta :D


Kiitokset mummolavideoista Helille!
Reippaasti nämä suhtautuvat uusiin asioihin, ovat rohkeita ja vieraita ihmisiä kohtaan niin syliintunkevia kaikki. Keskimäärin niin vilkkaita nämä eivät ole mitä S-pennut olivat, vanhemmat tais ässillä käydä vähän suuremmilla kierrosluvuilla... Rilla ja Jerker ovat puolestaan tavan vilkkaita, Rilla jopa rauhallinen.
Pentujen kodit on päätetty, siis kuka pentu menee kellekin. Lähinnä tätä valintaa joutui tekemään ja pohtimaan poikien kohdalla. Tyttöjä oli vain kaksi ja siten valinta oli mulle helpompi.

Sirutusten myötä rekisterinimet korvamerkittiin seuraavasti:

Boreabrie Rianna (pinkki-lila tyttö)
Boreabrie Ragataigi (punainen tyttö)
Boreabrie Rockefeller (musta poika)
Boreabrie Rammstein (vihreä poika)
Boreabrie Rayban (sininen poika)
Boreabrie Rolls Royce (valkoinen poika)
Boreabrie Rolling Stone (ruskea-turkoosi poika)




Osalla pantojen värit jouduin vaihtamaan. Kasvun myötä pannat vaihtuivat isompiin ja  klipsi - ja  tarrapannoissa ei kaikkia nauhavärejä ollut. Ruskeasta eli piparkakkupojasta tuli keltaisen klipsipannan jälkeen lopulta turkoosi ja pinkistä tytöstä lila.
Raisa kävi kuvaamassa pentujen 7-viikkoisposet ja ne ovatkin tällä erää viimeiset posetukset. Kovin tummia ja osin pimeitä ovat ulkona otetut kuvat, joulukuun lopun valo ei aivan riitä, varsinkaan pilvisinä päivinä. Ihan kivasti valoa riitti terassilla punaista seinää vasten otetuissa kuvissa. Sisällä saimme ikuistettua äiti-lapsikuvat vaihtelevalla menestyksellä. Huh, onhan tuommosten seitsenviikkoisten kuvaaminen työlästä..eivät millään meinaa pysyä paikallaan eivätkä ilmeet ole niin sieviä jos joutuu 'pakottamaan'. Loppujen lopuksi saimme ihania kuvamuistoja, talvipennuista toki enemmän sisäkuvia (minun ei niin upeassa sisäsisustuksessa) ja sitten muutama lumikuonokuvakin :)
Kiitos taas Raisalle!

Boreabrie Ragataigi

Boreabrie Rammstein

Boreabrie Rayban

Rayban

Boreabrie Rianna

Boreabrie Rockefeller

Boreabrie Rolling Stone
Rolling Stone

Boreabrie Rolls Royce




Ragataigi

Rolling Stone

Rammstein

Rayban

Rianna

Rockefeller

Rolls Royce
All pics (c) Raisa Hartikainen

Ei kommentteja: