Päivänsankari

Rasta, minun kuopukseni, täyttää tänään jo 7-vuotta. Ennen vanhaan tämä oli veteraani-iän kynnys, seiskavuotiaat pääsivät näyttelyissä veteraaniluokkaan! Ikinuorta Rastaa ei kyllä vetskuksi uskois, sen verran pöhkö höntsääjä se vielä on. Onneksi.

Rasta on tämän hetkisistä koiristani ns. väliinputoaja. Se tuli ehkä vähän huonoon saumaan aikoinaan, Gipsy oli vielä kisakoira ja treenattava ja omat työkiireet siihen päälle. Rasta jäi kaikessa vähemmälle. Sitten tuli Salli, joka oli minun 'mittatilauskoira' ja sai suurimman huomion treeneissä. Rastalla on myös ikävä taipumus reagoida ampumiseen joten haaveet pk-urasta jäivät siihen. Luonnetestissä 3-vuotiaana Rasta todettiin laukauskokemattomaksi eikä se edelleenkään mikään 'häviää horisonttiin' tapaus ole. Pk-tottiksessa se pysyy paikalla vaikka suorittavalle koiralle ammutaan mutta kenttäliikkeissä kuormittuu todella paljon laukauksista ja siitä iloisesta häntääheiluttavasta koirasta tulee jalkaani liimautuva, apaattisen oloinen epävarma koira.

Rastan kanssa olisi pitänyt tehdä paljon paukkutreeniä ja ylipäänsä treeniä nuorempana, paukkuarkuudella on taipumus pahentua iän myötä.

Rasta on taitava metsäjälkikoira, motivoitunut ja innokas etenijä, erittäin hyvä jälkikapuloiden ilmaisija ja kulmatyöskentelijä. Huomattavasti parempi jälkikoira kuin Salli oli ikinä, Rastalle on Sallin treenien ohessa tehty paljonkin metsäjälkiä enkä edelleenkään voi kuvata sitä tunnetta kun koulutuksessa on onnistunut ja käsissäsi on taas (Petran jälkeen) huippu jäljestäjä.

Ensi kesänä jatkamme jälkitreenejä pellolla. Rastalle on tehty pentuna pohjat pellolla mutta suht pian siirrytty metsään. Edelleen kovan työn alla on kulmat, tarkka ja keskittynyt kulmien selvittäminen, siinä meillä riittää työsarkaa. Haaveissa olisi edelleen tulos erikoisjäljeltä (FH).

Paljon onnea Rasta, oma hännänheiluttajani ja arjen ilopilleri. Olet rakas!

Kotisivujeni Koirat- osastolta yksilöt vähenee...Sallin jälkeen on sieltä nyt poistettu Galileo. Ei Leo mihinkään ole hävinnyt eikä onneksi in memoriam-sivustolle. Luovutin Leon omistajuuden kokonaan Manelle ja Juhalle. Mulla ei ole Leolle jalostussuunnitelmia joten turhaan pidän sitä nimissäni. Leo jatkaa aktiivista kotikoiran elämää Juhan lenkkikaverina Kuopiossa ja todella mielenkiinnolla seuraan sen jälkeläisten, Zhamanen X-mas-pentueen kehitystä ja edesottamuksia. Toivotaan että niistä joitain nähtäisiin ainakin tulevaisuuden näyttelykehissä.

Hartaasti toivon että koirat-sivulle saataisiin muutama uusi 'jäsen' ensi kesän kuluessa. Sennan juoksu on alkanut ja ensi viikolla suuntaamme sulhasiin Vantaalle. Pitäkää peukkuja että nuoripari tykästyisi toisiinsa ja astutukset onnistuisivat.

Tikkasen Minna on luvannut lähteä 'sutenööriksi' ja matkakaveriksi ja sehän tietää vauhdikasta 'Thelma & Louise' teemaa tälle reissulle. Tulleepi hauska reissu. :)

Keväinen pose - ei enään niin nuorista koiristani.

Poroaidalla

Poroaidalla - paimenia nämäkin! :)

Kevät tuli kertaheitolla! Jos vielä pari viikkoa sitten hytistiin -30 asteen pakkasissa on lukemat siitä nousseet jopa plussan puolelle. No, pessimistinä tiedän että tämä aikainen kevääntulo näillä leveyksillä tietää vielä lumisateita, räntää ja kunnon pakkasiakin (ainakin yöpakkasia). Mutta nautitaan nyt tästä. Maisema tosin on kokenut 'rumennuksen' - rankat tuulet ovat roskanneet pihan ja metsäreitit, joka paikassa on männynoksia ja käpyjä eikä upeista talvisista huurrepuista ole enään jälkeäkään. Toisaalta on nuo aurinkolatvaiset kuuset ja männytkin niin ihania! Ja mikä parasta päivä on pidentynyt - kohta näkee iltalenkinkin käveleskellä valoisassa kevättalven illassa.

Poropaimennustapahtuma 4.-6.3.2011 Aitamännikkö

Lapinporokoirauros testin 2-aidassa.

Kisuroille kyytiä!

Kävin tänään seuraamassa poropaimennuskisoja Kolarin paliskunnan Karkulaisen aidalla Aitamännikössä eli mulle ihan se lähin poroaita. Karkulaisen aidassa on talviruokinnassa n. 800 poroa. Itse poroaita on tosi laaja, useita kilometrejä pitkä ja leveä. Poropaimennuskisat käytiin kahdessa ns.erotusaidassa porokämpän tuntumassa. Kolmipäiväisissä kisoissa oli kaksi (pe ja su) ns soveltuvuuskoetta ja lauantaina varsinainen poropaimennuskilpailu. Osallistujia oli n. 75 koiraa, 23-25/päivä. Suurin osa oli lapinporokoiria, varsinkin lauantain kilpailussa. Paimennuskokeessa (sove) oli mukana lapinporokoirien lisäksi lapinkoiria ja niitä paimensukuisia, korkearaajaisempia. Näyttelyissä nähtäviä paksuturkkisia lyllertäjiä ei aidassa juuri tavannut.

Paimennuskokeessa koira tuodaan ensimmäiseen isoon aitaan jossa on kolme poroa. Tuomarin luvalla ohjaaja irroittaa koiran ja aja-käskyllä lähettää sen aitaan poroja etsimään, löydettyään porot koiran tulee ajaa niitä haukkuen kohti porttia ja siellä seisovaa tuomarijoukkoa ja ohjaajaa. Koira saa ajattaa poroja parikin kierrosta ennenkuin portti avataan ja porot pääsevät kirnuun (iso ns.pyöröaitaus). Koira otetaan tässä hallintaan ennen kuin päästetään kirnussa uudelleen irti ja aja-käskyllä homma jatkuu. Esimerkillisesti työskentelevä porokoira osaa hakea parttiosta eronneen poron takaisin laumaan ja käskystä ajattaa ne porttien läpi seuraavan aitaan jne. Itse huomioin miten monet koirat väsähtivät tässä vaiheessa, sijaistoimintoina urokset merkkailivat hajuja ja monet jumittuivat 'namikauppaan' eli poronpapanoihin...silti testi oli suurimmalla osalla hyväksytty! Jos koira ei ensimmäisessä aidassa osoita riittävää kinnostusta hommaan eikä irtoa ohjaajasta hakeakseen poroja eli ei ajata niin testi keskeytetään siihen ja hylsy tulee. Jos pääsee toiseen aitaan niin testi on todennäköisesti hyväksytty vaikka työskentely siellä ei niin intensiivistä oliskaan. Tottelevaisuutta mitataan testin kuluessa moneen otteseen - koiran pitää tulla kutsusta ohjaajan luo ja jättää porot ja taas aja-käskyllä saada porot liikkeelle (mikä ei tosiaankaan ole vaikeaa sillä porot on käytännössä koko ajan liikkeessä, ajoi koira tai ei)

Osallistujaluetteloa selailtua huomioin että koko porokoiraharrastus taitaa olla kovin etelä-suomi painoitteista. Poropaimennuskilpailussa oli mukana muutama työkoira Lapista jotka toki erottuivatkin alan 'ammattilaisina'. Silti jäin miettimään kuinka hyviä nämä etelän koirat olisivatkaan jos niillä olisi mahdollisuus harjoitella porojen kanssa. Paimennuskokeessa (sove) on tarkoitus mitata soveltuvuutta poropaimennukseen joten siihen ei varsinaisesti harjoittelua tarvita, luonnonlahjoilla pärjää pitkälle.

Siinähän olis suorastaan bisneksen paikka - pieni parinkymmenen poron tila Uudellemaalle esim Vihtiin tarkoituksena tarjota talvisin poropaimennusmahdollisuus eteläisen suomen valtaisalle porokoira ja lapinkoiraharrastajoukolle! Käyttöominaisuudet ja käyttölinjat ovat suuressa huudossa nykyisin vrt. bortsuissa paimenlinjaisten suosio, belgeissä ja sakuissa käyttölinjat ja näissä lappalaisissa paimenlinjat myös.

Itsekin olen miettinyt porokoiraa yhtenä vaihtoehtona omaksi roduksi, mutta en pk-harrastukseen, varmaan maastolajien opetus ja omaksuminen on suhteellisen helppoa mutta vietikkään pk-tottiksen työstäminen porkkikselle on työlästä ellei mahdottomuus, näin näkisin. Minua ei myöskään ilahduta ko koirien äänekkyys, ne todella tykkäävät omasta äänestä ja mielellään kommentoivat kaikkea ja kaikkiin! :)

Ihailtavaa oli seurata porokoiraharrastajien 'yhteenkuuluvuutta' ja koirien alkuperäisiä ominaisuuksia tunnuttiin arvostettavan eikä eksoottinen paimennuskoematka kaukaiseen Lappiin ollut reissu eikä mikään, moni suuntasikin paimennusviikonlopun jälkeen tunturiin hiihtelemään ja laskettelemaan. No, mikäpä siinä - Lappi antaa nyt parastaan!

Pakkanen

Päivän puheenaihe number one. Tiedotusvälineet syöttävät päivästä toiseen karmean pakkasen aiheuttamia huolia ja murheita. Junat myöhästelee, autot jäätyvät tien poskeen jos ylipäänsä käynnistyvät aamulla, ihmiset ovat turhautuneita ja kiukkusia. Helmikuu ja pakkanen jotenkin vain kuuluvat yhteen, viime talvena tähän aikaan oli juuri samaiset lukemat ja pitkään silloinenkin pakkasjakso kesti. Viime aikoina lukemat ovat huidelleet yön -36'c -- päivän -25'c välillä. Aurinko hieman nostaa lukemia päivällä mutta varsin raikasta on siltikin ollut, ei vielä voi puhua kevätauringosta, ainakaan näillä leveyksillä.

Vakireitillämme puiden lomassa

Sitkeästi olemme koirien kanssa kolme lenkkiä päivässä heittäneet, mitään yli tunnin taipaleita emme ole kävelleet, joko minua alkaa paleltaa tai Gibbon muoria. Gipsyllä typistetyt korvat ovat ne jotka ensimmäisinä uhkaavat jäätyä, korvathan ovat pelkkää rustoa ja ilmeisen huonolla verenkierrolla ja lähes ilman lämmittävää karvaa ja pohjavillaa. Eipä auta, ei sille oikein pipoakaan voi pukea päähän eikä semmoset afgaaneille tarkoitetut villakauluritkaan auttais, korvat kun ovat pystyssä eivätkä päänmyötäisinä.

Sieppikoski höyryää... -30'c

Viimeisen viikon aikana olen nappaillut muutaman kuvan lenkkien ohessa, muutamaan se on yleensä jäänytkin, koska minun pokkarin akku ei meinaa millään jaksaa kovilla pakkasilla eikä valokaan aina riitä, ihan keskipäivällä varmaan riittäis mutta silloin me ei olla juurikaan ulkoiltu.

Kyllä kevät antaa vielä odotuttaa..samoin kuin Sennan juoksu. Olemme nyt kuukauden päivät odotelleet juoksua alkavaksi mutta tiheän merkkailun lisäksi muita merkkejä juoksusta ei ole havaittu. Terhin kanssa mietimme josko Sennan juoksuväli vaan on pidentynyt, entisen 6kk sijaan se näyttäis nyt juoksevan 8kk välein. Aikaisemmin tyttöjen (Sennan ja isosisko Ninjan) juoksut tulivat limittäin ja melko tasaisesti tammikuussa ja heinäkuussa, Ninjan steriloinnin jälkeen Senna on selvästi pidentänyt väliä.

Joten vielä odotellaan.

Pakkaslenkin jälkeistä lämmittelyä..

Uros vai narttu

Pentukyselijöillä on ollut muutamilla pohdinnassa iänikuinen kysymys - uros vai narttu? Mulle se on ollut aina itsestäänselvä kysymys, olen narttuihmisiä jos jotenkin pitää kategorioida. Briardissa myös nartun monasti näppärämpi koko on eduksi, vaikkakin omaan joukkoon on mahtunut pari tosi isoa, koon ylärajoilla olevaa narttua.

Kasvattajana olen kuitenkin sen asian edessä että suosituksia täytyy osata antaa. Lähinnä näkisin että yksilön luonne ratkaisee, perusluonteenominaisuuksien lisäksi. Uros on uros oli sitten dominanssia enempi tai vähempi. Pentuetta seuratessa voi havaita luonteen eroja jo ensimmäisen 7 vk aikana ilman että pentuja testaa kukaan ulkopuolinen pentutestaaja. Varsinkin pentujen sosiaaliset suhteet, suhtautuminen toisiinsa ja tuttuihin aikuisiin koiriin on mielenkiintoista havainnoitavaa. J-pennuissa kesällä 2006 oli neljä urosta ja viisi narttua. Joukkoon mahtui monenlaista tepsuttelijaa mutta ehdottomasti eniten särmää ja haastavaa dominanssia oli mustilla urospennuilla Jallulla ja Jumpella sekä nartuista Sallilla. Leikeissä se näkyi päällepäsmäröintinä ja toisen voimakkaana alistamisena sekä ruoka-aikoina yli-jyräämisenä. Yhä selkeämmin luonteen erot alkoi erottua kun kotiin jäi pitemmäksi aikaa Sallin lisäksi velipojat Saska ja Jumpe.

Sisko ja sen veli, Saska & Salli

Salli ja Jumpe oli ajoittain ihan mahdoton pari, tappeluja syntyi leluista, huomiosta ja ennenkaikkea ruuasta. Saska puolestaan erottui jo taaperona pentueen 'nössykkänä' ja koko puolivuotisen ajan mitä se minulla kasvoi oli se kiltti, helppo ja herkästi alistuva urospentu. Jumpesta ja Sallista kasvoi sittemmin vahvaluonteisia ja melkoisella dominanssilla varustettuja aikuisia briardeja, joskin upeita harrastuskoiria, joiden tempperamentti ja tulisuus oli vain etu oikein suunnattuna. Jumpe tosin, juurikin vahvan luonteensa vuoksi, vaihtoi kotia 9kk iässä. Saska puolestaan on edelleen helpohko briarduros, toki hormoonaalisesti aikuistuttuaan siitäkin tuli 'uros' eikä se enään heittäydy jokaisen vastaantulevan rapsuttelijan jalkoihin saatikka osoita alistumista vieraille koirille.

Muistan aina miten Saska oli emänsä Gipsyn lellikkipentu. Saskaa ei komennettu samalla volyymilla mitä esim. Jumpea ja Sallia, eikä kukaan pennuista saanut niin paljon hellyyttä osakseen kuin tämä isotassuinen poika. Saskasta olis takuulla tullut oikea peräkammarinpoika jos se olisi syntymäkotiin jäänyt.

Äiti ja poika

Lemmikkipalstoilla on tämän alkutalven ajan ollut mielenkiintoinen keskustelu narttujen välisistä tappeluista, lähinnä juuri saman lauman narttujen väleistä. Osa kirjoittajista on ollut vahvasti sitä mieltä ettei sopuisaa narttulaumaa voi ollakaan, että nartut tappelevat 'tappaakseen' ja kerran tapeltuaan paluuta entiseen sopuun ei ole. Itse näkisin ettei tähänkään ole absoluuttista totuutta, koirat ovat yksilöitä ja sosiaalisuudessa on saman rodun välillä paljonkin eroja. Toisaalta on rotuja joiden olettaisi olevan sosiaalisia, helpompia laumakoirina jo alkuperäisen käyttötarkoituksensa perusteella vrt. kanakoirat ja ajo/ajuekoirat jotka on pitkälti jalostettu toimimaan laumassa ja pareittain. (paitsi se eräs savolainen isoegoinen beagle.. ;-)

Omassa laumassa on ollut vain briardnarttuja. Onko briard erityisen huono laumarotu? vaikea sanoa, meillä laumasopu on aina säilynyt vaikka kokoonpano on vuosien saatossa, luonnollisen poistuman kautta ajoittain muuttunut. Omista nartuistani Hani ja Salli olivat epäsosiaalisimpia, niille molemmille oli tyypillistä 'omistaa' minua, asetuttuaan viereeni tai kainaloon ei siihen ollut muilla tulemista ilman että olisin itse puuttunut tilanteeseen. Tappeluitakin on ollut vuosien saatossa monia, osa pahoja puremia ja repimisiä antibioottikuureineen ja osassa taas on päästy pelkillä irronneilla karvatupoilla. Tappelut ovat olleet seurausta kiihtymyksestä, lenkille lähtötilanne, autosta ulos päästäminen esim. metsätien varressa tai kepin/pallon heittotilanne. Yleensä hormoonit ovat osasyyllisiä näihin tappeluihin, juoksujen läheisyys tai varsinainen juoksuaika on luonnollisesti kipinäherkkää aikaa.

Yhteiselo ei kuitenkaan ole näihin tappeluihin koskaan loppunut eikä meillä ole ikinä turvauduttu portteihin tai eri huoneisiin tyttöjen kanssa. Tilanteita 'lukemalla' ja omat koirat tuntevana olen selvinnyt eteenpäin ja aina tappelun jälkeenkin meillä on 'mahduttu' samalla sohvalle köllimään.

Hauskoja huomioita olen tehnyt viime kuukausien aikana. Sallin kuoleman jälkeen Gipsyn ja Rastan välit ovat palautuneet entiseen 'isosisko- pikkusisko' asetelmaan. Ne hoitavat toisiaan ja taistelevat samasta kepistä tai leikkivät yhteisellä vetolelulla - aiemmin tämä ei olisi onnistunut, väliin olisi salamana syöksynyt Salli varastaen kepin tai lelun takuuvarmasti itselleen.

Kaverukset sohvalla

Gipsyn ja Sallin välit olivat taattua (hyvää) äiti-tytär suhdetta loppuun asti, hyvin lämpimät ja hellät. Meillä tämä tarkoitti että Gipsy antoi käytännössä kaiken Sallille periksi eikä näiden kahden välillä ikinä rätissyt tai kipinöinyt. Sallin ja Rastan välisissä tappeluissa Gipi aina asettui Sallin 'puolelle' Rastaa rökittämään. Salli alistui emälleen loppun asti eikä se koskaan luopunut pentumaisesta tavastaan tarttua Gipiä hellästi poskivilloista kiinni ja 'roikkua' siinä kylkikyljessä edeten. Salli myös putsasi emänsä korvat päivittäin. Nyt Rasta on palannut vanhaan asemaansa ja hoitaa muorin korvienputsauksen.

Gipi ja Rasta helmikuussa 2011

Suunnitelmissa on jättää omasta pentueestani narttupentu kotiin. Aika näyttää miten lauman yhteiselo lähtee sujumaan, ainakin ikäeroa on runsaasti sillä Rasta, nuorimmaiseni, on jo 7-vuotias eikä tässä tapauksessa ole kysymys äiti-tytär suhteesta millään muotoa, kumpikaan nartuistani ei ole tulevan pennun emä. Ihan uusi sivu koiralaumassani on taas kääntymässä, tuskin maltan odottaa.

Senna & Peikko

Senna on Gipsyn musta tyttö meillä kotona kasvaneesta Zhamanen J-pentueesta. Senna oli toinen niistä kahdesta narttupennusta, jotka jäivät omistukseeni ko. pentueesta. Salli jäi kotiin ja Senna sijoitukseen Terhille Ouluun. Senna oli pentueen kontaktihakuisin ja meillä vierailleiden ihmisten sylissä viihtyvä pienikokoinen pentu, siskoonsa Salliin verrattuna selvästi vähemmällä dominanssilla varustettu iloinen hännänheiluttaja. Se ei ollut pentueen taistelutahtoisin eikä rohkein pentu mutta ihastuin sen perusluonteeseen todella paljon.

Gipsy emä on hieman pidättyväinen briard, vaikka luonnetestissä luoksepäästävyydestä +3 saikin. Samoin Gipsyn ekassa G-pentueessa oli useita varautuneita yksilöitä. J-pentueesta Senna oli niin silmiinpistävän avoin ja reipas, että pitkään mietin kumman jätän kotiin, Sallin vai Sennan. Salliin päädyin jo osittain senkin takia etten halunnut sijoittaa niin arveluttavan väristä fawnia saatikka niin 'päällepäsmäri' luonteella varustettua. Toisaalta pidin tämän tormakan pennun mahtavasta taistelutahdosta ja periksiantamattomuudesta, ominaisuuksista jotka osoittautuivat Sallissa aikuisenakin vahvoiksi.

Sennaa sijoittaessani kerroin Terhille ettei tästä ainakaan mitään näyttelytähteä tule, pentu oli pieni ja kevytluustoinen mutta luonteeltaan ihmisiin ja toisiin koiriin rohkeasti ja konstailemattomasti suhtautuva pentu. Ja sellaisena Senna on kyllä pysynyt - siitä ei todellakaan tullut näyttelykoiraa eikä se edelleenkään vierasta ketään ihmistä. Senna on kuin karavaanari - kaikkien kaveri.

Senna on luonnetestissään, hieman vajaa 3-vuotiaana, hylätty. Olin seuraamassa Sennan testiä ja kaikesta näkyi koiran rohkeuden puute, se ei heittäytynyt tilanteisiin testin edellyttämällä tavalla ja haki tukea jopa tuomareilta. Henkisiltä ominaisuuksiltaan Sennan pitäisi ehdottomasti olla vahvempi, toimintakykyä eli rohkeutta kohdata epäilyttäviä asioita ja kuormitettunakin päästä niistä ylitse oli Sennan luonnetestin keskeinen puute joka vaikutti kokonaistulokseen. Luoksepäästävyydeltään Senna oli avoin ja ystävällinen eikä se reagoinut ampumiseen negatiivisesti (laukauskokematon).

Sennaa on koulutettu pk-hakuun ja sillä on tällä hetkellä BH suoritettuna. Sennan koulutettavuus on hyvä, siltä löytyy saalisviettiä ja se on erittäin ahne. Tottiksessa ja maastossa se palkkautuu sekä ruualla että narupallolla.

Tempperamentiltaan Senna on erittäin vilkas ja reaktioissaan ja kintuistaan varsin nopea, siksi se monesti 'tekee ennen kuin ajattelee' ja sen on saanut omistaja/ohjaaja Terhi usein treenatessa kokea.

Sennan kanssa tähdätään hakukokeeseen kaudella 2011. Sennan jalostuskäytössä en luonteen valossa näe mitään 'pommia', se ei osoittanut luonnetestissä eikä osoita tavan arjessa hillitsemätöntä aggrea tai terävyyttä, se ei ole pelokas tai arka selän taakse piiloutuja eikä millään tavalla ääniherkkä.

Ulkomuodoltaan Senna on keskikokoinen (n.60cm), kevytluustoinen narttu. Se on mielestäni EHn koira näyttelytermein arvioituna. Sillä on perusasiat kunnossa mutta on niukkaturkkisena ja kevyenä narttuna ihan liian 'mitätön' pärjätäkseen tavallisissa näyttelyissä ja ns.allroundtuomareilla. Se on saanut juniorina erikoistuomarilta erikoisnäyttelyssä laatuarvostelun erinomaisen (excellent). Sennalla on helppohoitoinen ja hyvänlaatuinen turkki, tummat silmät ja täysi hampaisto ja saksipurenta.

Sulhaseksi valitun Peikon olen arvioinut täydentävän Sennan puutteita sekä ulkomuodon että luonteen osalta. Peikko on vahvaluustoinen, iso uros jolla on upea maskuliininen pää. Peikko on mittasuhteiltaan pitkähkö ja sillä on vetävät kauniit liikkeet sekä varsin runsas turkki lämpimällä fawnvärillä. Peikolla on juniorina muutama laatuarvostelu erikoistuomareilta sekä Suomesta (EH) että Ranskasta (EXC). Peikko on omaan silmääni erittäin komea rotunsa edustaja, joten toivotaan että Peksi nähdään tulevan kesän briarderkkarissa ja jalostustarkastuksessa. ;-)

Komea Peksi kuva: Maiju Kautto

Peikolla ei vielä ole koetuloksia mutta uskon että omistaja Maiju vielä innostuu reenailemaan tosissaan. Omana kasvattina ja peräkammarinpoikana Peksi on jäänyt lapsiperheen arjen kiireissä vähemmälle treenille kuin emänsä Armi ( BH HK1 TK1 Lady Marmalade Moravia Campanella). Peikko on luonnetestattu loppupistein 210p (laukausvarma). Se on hermorakenteeltaan tasapainoinen (+2) ja toimintakyvyltään hyvä (+2). Testissä Peikko arvioitiin kohtuullisen kovaksi (+3) ja tempperamentiltaan erittäin vilkkaaksi (+1) mitä se Maijun kuvaamana onkin - Peikko tekee mielellään ja mielellään kaikkea samanaikaisesti! :D

Pallohullu! kuva: Maiju Kautto

Peikko ja Maiju kävivät tammikuun alussa Savonlinnassa belgialaisen maalimies ja briardharrastaja Marc Adriaensin koulutuksessa, lähinnä vietinedistämistä suojelun alkeistreenejä myötäillen. Neljän treenikerran perusteella koirassa on paljon potentiaalia, se leikkii halukkaasti ja pureutuu purutyynyyn ja hihaan vahvalla otteella kestäen hyvin kuormittamista. Maijun omassa blogissa on linkki muutamaan videoon Peikon treeneistä.

Peku Marcin treenissä kuva: Virpi Leskinen

Suunnitelmissa olevan pentueen markkinoinnin ja myynnin kannalta on toki epäedullista ettei vanhemmilla ole käyttötuloksia puhumattakaan emän hylätystä luonnetestistä. Otan Sennan jalostuskäytössä tietoisen riskin tiedostaen sen tosiasian että yli-ikäisiä pentuja voi jäädä pitkäksi aikaa käsiin. Briardipentujen kysyntä ei ole viime vuosina ollut suurta ja rodun rekisteröintien valossa yhä hiipumaan päin. Suurin toiveeni onkin että tulisi pieni pentue, 4-5 pentua, itselle ja muutamalle muulle varaajalle Sallin 'jäämistönä'.

Pieni pentue olisi emällekin helpompi kasvattajan työtaakasta nyt puhumattakaan.

Sennan hakukuvat (c) Minna Tikkanen

Pentuesuunnitelmia

Alkaneen talven ja tulevan kevään suunnitelmiin kuuluu omalta osaltani ensimmäisen Boreabrie pentueen toteuttaminen. Aina on helppo suunnitella ja unelmoida mutta käytännössä mikään ei ole varmaa kun on kyseessä koiran jalostus. Niin moni asia voi mennä pieleen matkan varrella, astutus ei onnistu, narttu jää tyhjäksi, synnytyksessä ilmenee komplikaatioita jne. Maalailemalla sen enempää kauhuskenaarioita uskallan kuitenkin suunnitella ja hiukan maalailla tulevaisuutta.

Sallin kuoltua jäin koiraharrastuksessani todella tyhjän päälle. Sallin menetyksen myötä menetin rakkaan perheenjäsenen ja harrastuskaverin lisäksi tulevan jalostuskoirani. Salli olisi jatkanut itselleni tärkeää Gipsyn emälinjaa, vahvaa tsekkiläis-ranskalaista linjaa, josta itse niin paljon pidän. Toki siinä tunteiden myllerryksessä, minkä kävin läpi Sallin kuoleman jälkeen, oli nähtävissä myös halua pitää kiinni Sallista tavalla tai toisella. Siksi Senna.

Senna eli BH Zhamanen Jisiida (B/B 0/0) on ex-sijoitusnarttuni, Gipsyn musta tytär, Sallin pentuesisko. Sennan täytettyä viime heinäkuussa neljä vuotta siirtyi se Terhin nimiin ja omaksi. Terhi kyllä vakuutteli mulle jo viime kesänä että Senna on minun käytettävissä jälkeenpäinkin jos niin mieli tekee. Tarkoitukseni ei ole koskaan kasvattaa briardeja 'isosti' joten saman pentueen sisaruksista aikomukseni oli käyttää jalostukseen vain Sallia.

Muistin tuon Terhin lupauksen seisoessani Sallin haudalla kynttilä kädessä - ajatus sukulaispennusta jossain vaiheessa lämmitti sydäntä ja loi uskoa eteenpäin.

Urosvaihtoehtoja miettiessäni oli itsestäänselvää että ulkomaan astutus ei tulisi kysymykseen. Koska kyseessä on toisen koira, jota minä jalostuslainaan, haluan minimoida kaikki mahdolliset riskit joten mikään pitkä ulkomaanmatka mahdollisineen lentokuljetuksineen ei tullut kysymykseenkään. Kotimaan uroksista olin jo kauan sitten iskenyt silmäni komeaan fawniin Jolibumerang Beykoon (B/B 0/0) eli Maijun Peikkoon. Peikko edustaa sekä luonteen että ulkomuodon puolesta sitä mitä haen Sennalle - Strong body with the strong mind.

Yhdistelmän sukusiitosprosentti on 1,56% neljän sukupolven mukaan laskettuna. Se on kevyt linjaus Gipin emään Anouschka Campanellaan ja edelleen viidennessä polvessa INT CH IPO2 Elfi Jesediin. Itseäni miellyttää erityisesti pentujen sukutaulussa esiintyvät kaksi luonteeltaan vahvaa narttua, oma Gipsyni sekä Peikon emä Armi eli BH HK1 TK1 Lady Marmalade Moravia Campanella (lte 213p).

Anouschka Campanella ja INT CH IPO2 Elfi Jesed


Armi ja Maiju hakutreeneissä

Terveyden osalta, erityisesti lonkka - ja kyynärtulosten valossa yhdistelmä on lähtökohdiltaan varsin hyvä. Senna tulee Zhamanen J-pentueesta, jossa kuvatuista koirista yhdellä on c-lonkat ja yhdellä 0/1 kyynäreet loput ovat täysin terveitä A-B lonkiltaan ja 0/0 kyynäriltään. Peikon sisaruksista kaikilla kuvatuilla on A-B lonkat ja 0/0 kyynärät. Niillä muutamilla sisaruksilla joita on Sennan ja Peikon lisäksi silmäpeilattu on kaikilla terveet silmät.

Seuraavassa bloggauksessa on tarkoitus kertoa enemmän sekä kuvin että sanoin suunnitellun pentueen vanhemmista Peksistä ja Sennasta. Tähän loppuun suurkiitokset Terhille ja Maijulle, ihanille ystävilleni, jotka mahdollistavat ensimmäisen pentueeni toteuttamisen - toivotaan onnea ja vielä kerran onnea sen lopulliseen onnistumiseen!

Pikku Senna 6-viikkoisena

ja 2-vuotiaana nuorukaisena briardleirillä

Pikku Peikko kotipihallaan..

ja sama poika muutaman vuoden kuluttua..lieneekö sama paikkakin..

Loppiaislenkillä

Uuden vuoden jälkeen lauhtuivat ilmatkin sen verran että päätimme Anskun kanssa heittää 'joulunlopetuslenkin' Käkivaaran lumisissa maisemissa. Tapansa mukaan Anskulla oli kamera mukana, vaikka valo ei näin pilvisenä tammikuun päivänä ihan riittänytkään. Omalla tavallaan nytkin on niin kaunista ja ainakin puhtaan valkoista joka paikassa.

Mukana meillä oli Anskun riisenipentu Hottis 5kk minun tyttöjen lisäksi. Hottis on jo pentuna tutustunut minun laumaan ja parin kuukauden 'näkemis' tauon jälkeen se aluksi esittikin lähinnä komeaa ryömimisliikettä mielistelyineen ja suupielien lipomisineen. Pääsivät sitten Rastan kanssa vauhtiin ja kyllähän siinä lumi pöllysi kun painattivat edestakaisin polkua. Tämä pitää ottaa pian uusiksi ja uusien upeiden kuvien kera! Parin viikon kuluttua aurinko näyttäytyy jo useammin ja jaksaa jo paistatella pitempään.. :)

Tänä talvena en lunasta avainta Rohkihalliin vaikka syksyllä oli niin tarkoitus tehdä. Omalta osaltani talven treenisuunnitelmat menivät uusiksi. Sallin kanssa oli tarkoitus treenailla tokoa ja agilityä ja siinä ohessa pikkuisen reeniä Rastallekin. Rohkihallilla on perjantaisin avoin vuoro tokoilijoille, jonne käsittääkseni pääsee pelkällä jäsenmaksulla. Katellaan josko Rastan kanssa kävisimme silloin tällöin perjantain vuorolla tokoilemassa.

Rohkihallilla on nykyään lämmitys ja keinonurmi, joten treeniolosuhteita ei ainakaan passaa moittia.

Tämän pikabloggauksen ja oheisten kuvien myötä toivotan lukijoille onnellista alkanutta vuotta. Itselleni toivon talven ja tulevan kevään tuovan jo hitusen onnen sirpaleita ja tulevaisuuden toiveita.

Attack!! lumipesun paikka! tuumii Rasta..

Risuparralle kyytiä!

Kuusen juurella oli namia - poronpaskaa..

Tänne päin!

Talvinen pose, muoria kyllästyttää...

Kuvat (c) Anna-Leena Nordberg