Loverboy

Loverboy läks kotiinsa. Kylläpäs tuntuukin talo niin tyhjältä parin viikon hulinan jälkeen. Ei Peku mikään äänekäs koira ollut, päinvastoin, hiljainen koira, joka ilmoitti vain jos pihaan ajoi auto tai reviirille ilmestyi kilpakosija..semmosenki bongasimme yksi päivä pihaltamme Sennan täällä ollessa. :-/

Peikko on kyllä todella sympaattinen briarduros, kiltti ja nöyrä, helposti käsiteltävissä eikä pätkääkään dominoiva. Tutustuu vieraisiin ihmisiin ennakkoluulottomasti ja osaa rauhoittua jalkoihini täysin vieraissa paikoissa. Lenkillä se piti jatkuvasti minuun kontaktia juosten ainakin tuplasti pitemmät lenkit mitä itse kävelin.
Varsin vilkas poika se kyllä on mutta hyvät hermot omaavana ei sen vilkkaus 'hajoa' rasittavaksi säheltämiseksi kunhan on vaan reaktioissaan nopea.

Varsinainen saalispöhelö se kyllä on, joella se hyppäsi sulakkoon joutsenten perässä ja heitti siinä samalla talviturkkinsa jorpakkoon ja metsäteiden pusikoista se löysi varsinaisen huvituksen itelleen - riekot! Kyllä siinä oli naurussa pitelemistä kun riekkoparvet päkättäen ryntäsivät lentoon ja pöhköpeikko perässä. No, tulipa kunnon kuntokuuri kun märässä sohjossa kahlasi pitkin metsäteiden varsia. Ja tätä huvitusta riitti joka iltalenkille!

Kiihkeä vimma saalistaa autoja, mopoja ja moottorikelkkoja on kyllä pidemmän päälle rasittavaa eikä ollenkaan toivottavaa ihan jo koiran turvallisuuden vuoksi. Onneksi poroja ei Peikon loman aikaan täällä näkynyt...nyt kun palasin reissusta olivat porotkin palanneet talviruokintapaikoilta läheisille pelloille..huh, niissä olis Pekulla ollut ihmettelemistä...
Tosi hellyydenkipeä ja 'pieni pusuttelija' tuostakin loverboysta aina iltaisin kuoriutui, televisiota katsellessa oli varmaa että syliin työntyi iso briardinpää eikä sohvalle tarttenut kuin istahtaa kun oli jo karvainen kaveri vieressä rapsutuksia kerjäten.
Niinä hetkinä ihan unohdin kaikki pöydältä varastetut irtokarkit tai limaiset, hieman maistetut ja pahoiksi(?) todetut turkinpippurit lattialla ja minun sukan pohjissa..tai kuinka spagettibolognese oli yllättäen hävinnyt kattilasta parempiin suihin (todistusaineistoa löytyi erään partakarvoista..). Ensimmäisenä päivänä, Sennan kanssa, nuoripari oli innostunut pelaamaan hedelmäpeliä, lattialta lojuneista appelsiineista ja omenoista löytyi pieniä sieviä hampaanjälkiä, ihan kaikista. No, Maiju kyllä varoitti minua - kaikki eloperäinen aines olisi parasta piilottaa jos Pekun jättää yksin kotiin..en uskonut enkä oikeastaan edes muistanut.
Vaan ei se mitään Peksi - kukaan ei ole täydellinen!

Siltikin uskon lujasti että Sennalle Peikko oli nappivalinta, lähes täydellinen! ;-)
Toivon kovasti tätä pentuetta syntyväksi kesäkuun ekalla viikolla, uskallan olla varovaisen toiveikas vaikka toki realistina olen selaillut nettiä pitkin talvea ja kuluvaa kevättä sekä kotimaan että ulkomaiden briardpentutarjontaa tutkaillen. Varavaihtoehtojakin onneksi on!

Peikkoa Käkivaaran maisemissa kuvasi (c) Anna-Leena Nordberg. Kiitos Anskulle!

Pitkän kaavan mukaan

*Huoh* ...ei menny niinku Strömsössä...astutuskeikka Vantaalle nimittäin. Viime viikkojen tapahtumat ovat kyllä pistäneet pään pyörälle. On vietetty aikaa maantiellä (paljon!!), useita öitä hotellissa (turhaan!!) ja vierailtu Seutulan Kuusitiellä tiuhaan tahtiin (no vierailut on aina kivoja!). Operaatio Sennan astutusreissu sai aivan toisenlaisen käänteen kuin mihin ikinä olin varautunut.

Sennan kosiomatka Vantaalle valitun sulhon Peikon luokse alkoi tiistaina 29.3. Progearvojen mukaan olisi odotettavissa että ns.tärppipäivät osuisivat juuri sille viikolle. Ajelimme Sennan kanssa varhain tiistaiaamuna Oulusta Kajaaniin ja sieltä edelleen Tikkasen Volvolla kohti Vantaata ja hotelliamme Tikkurilassa. Maijun ja Peikon kanssa oli sovittu ekat treffit hotellin 'takapihalle' jo saapumisiltana.

Ensimmäisellä kerralla Peikko oli kyllä kiinnostunut tyttöystävästään mutta sai tylyt pakit kosioyrityksilleen. Päätimme kokeilla seuraavana päivänä Peikon kotona, josko morsio olisi jo suostuvaisempi. Ei mitään uutta, nuoripari kyllä viihtyi keskenään ja viilettivät pitkin pihaa välillä toisiinsa tutustuen ja keskenään kiehnäten mutta ei yhtäkään edes kunnon yritystä astumisen suuntaan. Hmm...

Torstaina jatkettiin edelleen Peikon kotona ja sama maltillinen riiustelu jatkui - ei astumista. Perjantaina sama homma, narttu tuntui pikkuhiljaa 'lämpenevän' mutta uroksen innostus ei vähääkään. Olin jo silloin vakuuttunut että narttu ei ole 'valmis' eikä juoksu ole edennyt esikiimaa pidemmälle, vaihtoehtoina oli jättää Senna Vantaalle tai ottaa Peikko kyytiin kohti pohjoista, päädyimme jälkimmäiseen.
Peikko matkasi meidän kanssa Kajaaniin, sieltä Ouluun ja edelleen Sieppijärvelle ja morsio tietysti tiukasti mukana. Lemmenloma Lapissa oli alkamassa.

Maanantaina 4.4 Sennan juoksun 18pv alkoi tapahtua, koko päivän Peikko oli kuin perävaunu kiinni Sennan persuuksissa, haju ja vaalentunut vuoto kiehtoi kovasti. Iltaruuan jälkeen alkoi semmoiset 'iltavillit' että oksat pois, sohvalle, alas, taas sohvalle ja painia ja kiehnäystä, välillä oli yritystä jo astua mutta jouduin puhaltamaan pelin poikki koska täydellä vatsalla riskit vaikka vatsalaukunkiertymään olivat olemassa! Tylsä sutenööri!

Tiistaina jo aamulla huomasin että h-hetki on lähellä, useita kunnon astutumisyrityksiä ja kiihkeää leikkiä pihalla. Iltapäivällä se sitten onnistui. Peikko astui Sennan juoksun 19pv. Samoin keskiviikkona (20pv) ja edelleen torstaina (21pv).
Perjantaina oli jo toinen ääni kellossa, Sennan tärpit olivat auttamattomasti ohitse ja neiti luisti tehokkaasti kiihkeän sulhonsa otteista.

Sanoin Maijulle etten anna periksi vaan tämä juoksu katotaan loppuun ja käännetään se viimeinenkin kivi ja nyt voin vain todeta että se kannatti. Jos tästä ikinä pentuja tulee niin opetus on ollut melkoinen, ainakin minulle - luota koiriin!! Luota eläimiin, ne etenevät viettiensä viemänä eivätkä tutkaile kalenteria tai laske hormooniarvoja.

Senna on palautettu kotiinsa ja Peikko jatkaa Lapin lomailuaan minun hemmoteltavana. Olen luvannut Peikolle ikimuistoisen 2-viikkoisen, paljon liikuntaa, jalkapalloa, hyvää ruokaa ja herkkuja, rapsutuksia ja hellyyttä.
Peikon mielestä parasta on kuitenkin nämä tytöt, voitte vain kuvitella sen ilmeen kun Sennan lähdön jälkeen Rasta ja Gipsy palasivat kotiin ja voil'a Rasta oli juuri aloittanut juoksun, jonka Peku ilmeisen tarkasti huomioi - Aah toinenkin tyttöystävä tuumi nuorimies innoissaan. Peikon mielestä tämä on varmasti PARAS LOMA IKINÄ!! ;)
Enkä tietenkään ole hennonnut kertoa Pekulle että kotiinpaluu matriarkka mamin suojiin tapahtuu ennen kun tämä uusi tyttöystävä on tärpeissään...annetaan Loverboyn unelmoida!
Kiitokset Maijulle luottamuksesta - teen kaikkeni että Pekulla on täällä hyvät olot. Suurkiitokset Tikkasen Minnalle matkaseurasta ja ihan kaikesta - uskomme ei horju vai mitä! ;-)
Suurkiitokset Terhille ja Harrille pitkäjänteisyydestä ja morsion 'lainasta' sekä yösijasta ja vieraanvaraisuudesta.
Ihan ilman teemaa Thelma & Louise tätäkään reissua ei tehty, paljon kommelluksia mahtui mukaan, niistä saa Tikkanen rustailla omaan blogiinsa.

Kuukauden kuluttua käydään ultrassa kurkkaamassa onko siemenet itäneet ja onko meille tulossa viiden vuoden tauon jälkeen jälleen pentukesä. (Journalisti Tikkasen toiveesta täällä ei julkaista mitään astutuskuvia..ne on kuulemma rumia..saatte tyytyä oheisin 'lämmittelykuviin' ja nuorenparin söpöstelyposeen) :-)

Päivänsankari

Rasta, minun kuopukseni, täyttää tänään jo 7-vuotta. Ennen vanhaan tämä oli veteraani-iän kynnys, seiskavuotiaat pääsivät näyttelyissä veteraaniluokkaan! Ikinuorta Rastaa ei kyllä vetskuksi uskois, sen verran pöhkö höntsääjä se vielä on. Onneksi.

Rasta on tämän hetkisistä koiristani ns. väliinputoaja. Se tuli ehkä vähän huonoon saumaan aikoinaan, Gipsy oli vielä kisakoira ja treenattava ja omat työkiireet siihen päälle. Rasta jäi kaikessa vähemmälle. Sitten tuli Salli, joka oli minun 'mittatilauskoira' ja sai suurimman huomion treeneissä. Rastalla on myös ikävä taipumus reagoida ampumiseen joten haaveet pk-urasta jäivät siihen. Luonnetestissä 3-vuotiaana Rasta todettiin laukauskokemattomaksi eikä se edelleenkään mikään 'häviää horisonttiin' tapaus ole. Pk-tottiksessa se pysyy paikalla vaikka suorittavalle koiralle ammutaan mutta kenttäliikkeissä kuormittuu todella paljon laukauksista ja siitä iloisesta häntääheiluttavasta koirasta tulee jalkaani liimautuva, apaattisen oloinen epävarma koira.

Rastan kanssa olisi pitänyt tehdä paljon paukkutreeniä ja ylipäänsä treeniä nuorempana, paukkuarkuudella on taipumus pahentua iän myötä.

Rasta on taitava metsäjälkikoira, motivoitunut ja innokas etenijä, erittäin hyvä jälkikapuloiden ilmaisija ja kulmatyöskentelijä. Huomattavasti parempi jälkikoira kuin Salli oli ikinä, Rastalle on Sallin treenien ohessa tehty paljonkin metsäjälkiä enkä edelleenkään voi kuvata sitä tunnetta kun koulutuksessa on onnistunut ja käsissäsi on taas (Petran jälkeen) huippu jäljestäjä.

Ensi kesänä jatkamme jälkitreenejä pellolla. Rastalle on tehty pentuna pohjat pellolla mutta suht pian siirrytty metsään. Edelleen kovan työn alla on kulmat, tarkka ja keskittynyt kulmien selvittäminen, siinä meillä riittää työsarkaa. Haaveissa olisi edelleen tulos erikoisjäljeltä (FH).

Paljon onnea Rasta, oma hännänheiluttajani ja arjen ilopilleri. Olet rakas!

Kotisivujeni Koirat- osastolta yksilöt vähenee...Sallin jälkeen on sieltä nyt poistettu Galileo. Ei Leo mihinkään ole hävinnyt eikä onneksi in memoriam-sivustolle. Luovutin Leon omistajuuden kokonaan Manelle ja Juhalle. Mulla ei ole Leolle jalostussuunnitelmia joten turhaan pidän sitä nimissäni. Leo jatkaa aktiivista kotikoiran elämää Juhan lenkkikaverina Kuopiossa ja todella mielenkiinnolla seuraan sen jälkeläisten, Zhamanen X-mas-pentueen kehitystä ja edesottamuksia. Toivotaan että niistä joitain nähtäisiin ainakin tulevaisuuden näyttelykehissä.

Hartaasti toivon että koirat-sivulle saataisiin muutama uusi 'jäsen' ensi kesän kuluessa. Sennan juoksu on alkanut ja ensi viikolla suuntaamme sulhasiin Vantaalle. Pitäkää peukkuja että nuoripari tykästyisi toisiinsa ja astutukset onnistuisivat.

Tikkasen Minna on luvannut lähteä 'sutenööriksi' ja matkakaveriksi ja sehän tietää vauhdikasta 'Thelma & Louise' teemaa tälle reissulle. Tulleepi hauska reissu. :)

Keväinen pose - ei enään niin nuorista koiristani.

Poroaidalla

Poroaidalla - paimenia nämäkin! :)

Kevät tuli kertaheitolla! Jos vielä pari viikkoa sitten hytistiin -30 asteen pakkasissa on lukemat siitä nousseet jopa plussan puolelle. No, pessimistinä tiedän että tämä aikainen kevääntulo näillä leveyksillä tietää vielä lumisateita, räntää ja kunnon pakkasiakin (ainakin yöpakkasia). Mutta nautitaan nyt tästä. Maisema tosin on kokenut 'rumennuksen' - rankat tuulet ovat roskanneet pihan ja metsäreitit, joka paikassa on männynoksia ja käpyjä eikä upeista talvisista huurrepuista ole enään jälkeäkään. Toisaalta on nuo aurinkolatvaiset kuuset ja männytkin niin ihania! Ja mikä parasta päivä on pidentynyt - kohta näkee iltalenkinkin käveleskellä valoisassa kevättalven illassa.

Poropaimennustapahtuma 4.-6.3.2011 Aitamännikkö

Lapinporokoirauros testin 2-aidassa.

Kisuroille kyytiä!

Kävin tänään seuraamassa poropaimennuskisoja Kolarin paliskunnan Karkulaisen aidalla Aitamännikössä eli mulle ihan se lähin poroaita. Karkulaisen aidassa on talviruokinnassa n. 800 poroa. Itse poroaita on tosi laaja, useita kilometrejä pitkä ja leveä. Poropaimennuskisat käytiin kahdessa ns.erotusaidassa porokämpän tuntumassa. Kolmipäiväisissä kisoissa oli kaksi (pe ja su) ns soveltuvuuskoetta ja lauantaina varsinainen poropaimennuskilpailu. Osallistujia oli n. 75 koiraa, 23-25/päivä. Suurin osa oli lapinporokoiria, varsinkin lauantain kilpailussa. Paimennuskokeessa (sove) oli mukana lapinporokoirien lisäksi lapinkoiria ja niitä paimensukuisia, korkearaajaisempia. Näyttelyissä nähtäviä paksuturkkisia lyllertäjiä ei aidassa juuri tavannut.

Paimennuskokeessa koira tuodaan ensimmäiseen isoon aitaan jossa on kolme poroa. Tuomarin luvalla ohjaaja irroittaa koiran ja aja-käskyllä lähettää sen aitaan poroja etsimään, löydettyään porot koiran tulee ajaa niitä haukkuen kohti porttia ja siellä seisovaa tuomarijoukkoa ja ohjaajaa. Koira saa ajattaa poroja parikin kierrosta ennenkuin portti avataan ja porot pääsevät kirnuun (iso ns.pyöröaitaus). Koira otetaan tässä hallintaan ennen kuin päästetään kirnussa uudelleen irti ja aja-käskyllä homma jatkuu. Esimerkillisesti työskentelevä porokoira osaa hakea parttiosta eronneen poron takaisin laumaan ja käskystä ajattaa ne porttien läpi seuraavan aitaan jne. Itse huomioin miten monet koirat väsähtivät tässä vaiheessa, sijaistoimintoina urokset merkkailivat hajuja ja monet jumittuivat 'namikauppaan' eli poronpapanoihin...silti testi oli suurimmalla osalla hyväksytty! Jos koira ei ensimmäisessä aidassa osoita riittävää kinnostusta hommaan eikä irtoa ohjaajasta hakeakseen poroja eli ei ajata niin testi keskeytetään siihen ja hylsy tulee. Jos pääsee toiseen aitaan niin testi on todennäköisesti hyväksytty vaikka työskentely siellä ei niin intensiivistä oliskaan. Tottelevaisuutta mitataan testin kuluessa moneen otteseen - koiran pitää tulla kutsusta ohjaajan luo ja jättää porot ja taas aja-käskyllä saada porot liikkeelle (mikä ei tosiaankaan ole vaikeaa sillä porot on käytännössä koko ajan liikkeessä, ajoi koira tai ei)

Osallistujaluetteloa selailtua huomioin että koko porokoiraharrastus taitaa olla kovin etelä-suomi painoitteista. Poropaimennuskilpailussa oli mukana muutama työkoira Lapista jotka toki erottuivatkin alan 'ammattilaisina'. Silti jäin miettimään kuinka hyviä nämä etelän koirat olisivatkaan jos niillä olisi mahdollisuus harjoitella porojen kanssa. Paimennuskokeessa (sove) on tarkoitus mitata soveltuvuutta poropaimennukseen joten siihen ei varsinaisesti harjoittelua tarvita, luonnonlahjoilla pärjää pitkälle.

Siinähän olis suorastaan bisneksen paikka - pieni parinkymmenen poron tila Uudellemaalle esim Vihtiin tarkoituksena tarjota talvisin poropaimennusmahdollisuus eteläisen suomen valtaisalle porokoira ja lapinkoiraharrastajoukolle! Käyttöominaisuudet ja käyttölinjat ovat suuressa huudossa nykyisin vrt. bortsuissa paimenlinjaisten suosio, belgeissä ja sakuissa käyttölinjat ja näissä lappalaisissa paimenlinjat myös.

Itsekin olen miettinyt porokoiraa yhtenä vaihtoehtona omaksi roduksi, mutta en pk-harrastukseen, varmaan maastolajien opetus ja omaksuminen on suhteellisen helppoa mutta vietikkään pk-tottiksen työstäminen porkkikselle on työlästä ellei mahdottomuus, näin näkisin. Minua ei myöskään ilahduta ko koirien äänekkyys, ne todella tykkäävät omasta äänestä ja mielellään kommentoivat kaikkea ja kaikkiin! :)

Ihailtavaa oli seurata porokoiraharrastajien 'yhteenkuuluvuutta' ja koirien alkuperäisiä ominaisuuksia tunnuttiin arvostettavan eikä eksoottinen paimennuskoematka kaukaiseen Lappiin ollut reissu eikä mikään, moni suuntasikin paimennusviikonlopun jälkeen tunturiin hiihtelemään ja laskettelemaan. No, mikäpä siinä - Lappi antaa nyt parastaan!

Pakkanen

Päivän puheenaihe number one. Tiedotusvälineet syöttävät päivästä toiseen karmean pakkasen aiheuttamia huolia ja murheita. Junat myöhästelee, autot jäätyvät tien poskeen jos ylipäänsä käynnistyvät aamulla, ihmiset ovat turhautuneita ja kiukkusia. Helmikuu ja pakkanen jotenkin vain kuuluvat yhteen, viime talvena tähän aikaan oli juuri samaiset lukemat ja pitkään silloinenkin pakkasjakso kesti. Viime aikoina lukemat ovat huidelleet yön -36'c -- päivän -25'c välillä. Aurinko hieman nostaa lukemia päivällä mutta varsin raikasta on siltikin ollut, ei vielä voi puhua kevätauringosta, ainakaan näillä leveyksillä.

Vakireitillämme puiden lomassa

Sitkeästi olemme koirien kanssa kolme lenkkiä päivässä heittäneet, mitään yli tunnin taipaleita emme ole kävelleet, joko minua alkaa paleltaa tai Gibbon muoria. Gipsyllä typistetyt korvat ovat ne jotka ensimmäisinä uhkaavat jäätyä, korvathan ovat pelkkää rustoa ja ilmeisen huonolla verenkierrolla ja lähes ilman lämmittävää karvaa ja pohjavillaa. Eipä auta, ei sille oikein pipoakaan voi pukea päähän eikä semmoset afgaaneille tarkoitetut villakauluritkaan auttais, korvat kun ovat pystyssä eivätkä päänmyötäisinä.

Sieppikoski höyryää... -30'c

Viimeisen viikon aikana olen nappaillut muutaman kuvan lenkkien ohessa, muutamaan se on yleensä jäänytkin, koska minun pokkarin akku ei meinaa millään jaksaa kovilla pakkasilla eikä valokaan aina riitä, ihan keskipäivällä varmaan riittäis mutta silloin me ei olla juurikaan ulkoiltu.

Kyllä kevät antaa vielä odotuttaa..samoin kuin Sennan juoksu. Olemme nyt kuukauden päivät odotelleet juoksua alkavaksi mutta tiheän merkkailun lisäksi muita merkkejä juoksusta ei ole havaittu. Terhin kanssa mietimme josko Sennan juoksuväli vaan on pidentynyt, entisen 6kk sijaan se näyttäis nyt juoksevan 8kk välein. Aikaisemmin tyttöjen (Sennan ja isosisko Ninjan) juoksut tulivat limittäin ja melko tasaisesti tammikuussa ja heinäkuussa, Ninjan steriloinnin jälkeen Senna on selvästi pidentänyt väliä.

Joten vielä odotellaan.

Pakkaslenkin jälkeistä lämmittelyä..

Uros vai narttu

Pentukyselijöillä on ollut muutamilla pohdinnassa iänikuinen kysymys - uros vai narttu? Mulle se on ollut aina itsestäänselvä kysymys, olen narttuihmisiä jos jotenkin pitää kategorioida. Briardissa myös nartun monasti näppärämpi koko on eduksi, vaikkakin omaan joukkoon on mahtunut pari tosi isoa, koon ylärajoilla olevaa narttua.

Kasvattajana olen kuitenkin sen asian edessä että suosituksia täytyy osata antaa. Lähinnä näkisin että yksilön luonne ratkaisee, perusluonteenominaisuuksien lisäksi. Uros on uros oli sitten dominanssia enempi tai vähempi. Pentuetta seuratessa voi havaita luonteen eroja jo ensimmäisen 7 vk aikana ilman että pentuja testaa kukaan ulkopuolinen pentutestaaja. Varsinkin pentujen sosiaaliset suhteet, suhtautuminen toisiinsa ja tuttuihin aikuisiin koiriin on mielenkiintoista havainnoitavaa. J-pennuissa kesällä 2006 oli neljä urosta ja viisi narttua. Joukkoon mahtui monenlaista tepsuttelijaa mutta ehdottomasti eniten särmää ja haastavaa dominanssia oli mustilla urospennuilla Jallulla ja Jumpella sekä nartuista Sallilla. Leikeissä se näkyi päällepäsmäröintinä ja toisen voimakkaana alistamisena sekä ruoka-aikoina yli-jyräämisenä. Yhä selkeämmin luonteen erot alkoi erottua kun kotiin jäi pitemmäksi aikaa Sallin lisäksi velipojat Saska ja Jumpe.

Sisko ja sen veli, Saska & Salli

Salli ja Jumpe oli ajoittain ihan mahdoton pari, tappeluja syntyi leluista, huomiosta ja ennenkaikkea ruuasta. Saska puolestaan erottui jo taaperona pentueen 'nössykkänä' ja koko puolivuotisen ajan mitä se minulla kasvoi oli se kiltti, helppo ja herkästi alistuva urospentu. Jumpesta ja Sallista kasvoi sittemmin vahvaluonteisia ja melkoisella dominanssilla varustettuja aikuisia briardeja, joskin upeita harrastuskoiria, joiden tempperamentti ja tulisuus oli vain etu oikein suunnattuna. Jumpe tosin, juurikin vahvan luonteensa vuoksi, vaihtoi kotia 9kk iässä. Saska puolestaan on edelleen helpohko briarduros, toki hormoonaalisesti aikuistuttuaan siitäkin tuli 'uros' eikä se enään heittäydy jokaisen vastaantulevan rapsuttelijan jalkoihin saatikka osoita alistumista vieraille koirille.

Muistan aina miten Saska oli emänsä Gipsyn lellikkipentu. Saskaa ei komennettu samalla volyymilla mitä esim. Jumpea ja Sallia, eikä kukaan pennuista saanut niin paljon hellyyttä osakseen kuin tämä isotassuinen poika. Saskasta olis takuulla tullut oikea peräkammarinpoika jos se olisi syntymäkotiin jäänyt.

Äiti ja poika

Lemmikkipalstoilla on tämän alkutalven ajan ollut mielenkiintoinen keskustelu narttujen välisistä tappeluista, lähinnä juuri saman lauman narttujen väleistä. Osa kirjoittajista on ollut vahvasti sitä mieltä ettei sopuisaa narttulaumaa voi ollakaan, että nartut tappelevat 'tappaakseen' ja kerran tapeltuaan paluuta entiseen sopuun ei ole. Itse näkisin ettei tähänkään ole absoluuttista totuutta, koirat ovat yksilöitä ja sosiaalisuudessa on saman rodun välillä paljonkin eroja. Toisaalta on rotuja joiden olettaisi olevan sosiaalisia, helpompia laumakoirina jo alkuperäisen käyttötarkoituksensa perusteella vrt. kanakoirat ja ajo/ajuekoirat jotka on pitkälti jalostettu toimimaan laumassa ja pareittain. (paitsi se eräs savolainen isoegoinen beagle.. ;-)

Omassa laumassa on ollut vain briardnarttuja. Onko briard erityisen huono laumarotu? vaikea sanoa, meillä laumasopu on aina säilynyt vaikka kokoonpano on vuosien saatossa, luonnollisen poistuman kautta ajoittain muuttunut. Omista nartuistani Hani ja Salli olivat epäsosiaalisimpia, niille molemmille oli tyypillistä 'omistaa' minua, asetuttuaan viereeni tai kainaloon ei siihen ollut muilla tulemista ilman että olisin itse puuttunut tilanteeseen. Tappeluitakin on ollut vuosien saatossa monia, osa pahoja puremia ja repimisiä antibioottikuureineen ja osassa taas on päästy pelkillä irronneilla karvatupoilla. Tappelut ovat olleet seurausta kiihtymyksestä, lenkille lähtötilanne, autosta ulos päästäminen esim. metsätien varressa tai kepin/pallon heittotilanne. Yleensä hormoonit ovat osasyyllisiä näihin tappeluihin, juoksujen läheisyys tai varsinainen juoksuaika on luonnollisesti kipinäherkkää aikaa.

Yhteiselo ei kuitenkaan ole näihin tappeluihin koskaan loppunut eikä meillä ole ikinä turvauduttu portteihin tai eri huoneisiin tyttöjen kanssa. Tilanteita 'lukemalla' ja omat koirat tuntevana olen selvinnyt eteenpäin ja aina tappelun jälkeenkin meillä on 'mahduttu' samalla sohvalle köllimään.

Hauskoja huomioita olen tehnyt viime kuukausien aikana. Sallin kuoleman jälkeen Gipsyn ja Rastan välit ovat palautuneet entiseen 'isosisko- pikkusisko' asetelmaan. Ne hoitavat toisiaan ja taistelevat samasta kepistä tai leikkivät yhteisellä vetolelulla - aiemmin tämä ei olisi onnistunut, väliin olisi salamana syöksynyt Salli varastaen kepin tai lelun takuuvarmasti itselleen.

Kaverukset sohvalla

Gipsyn ja Sallin välit olivat taattua (hyvää) äiti-tytär suhdetta loppuun asti, hyvin lämpimät ja hellät. Meillä tämä tarkoitti että Gipsy antoi käytännössä kaiken Sallille periksi eikä näiden kahden välillä ikinä rätissyt tai kipinöinyt. Sallin ja Rastan välisissä tappeluissa Gipi aina asettui Sallin 'puolelle' Rastaa rökittämään. Salli alistui emälleen loppun asti eikä se koskaan luopunut pentumaisesta tavastaan tarttua Gipiä hellästi poskivilloista kiinni ja 'roikkua' siinä kylkikyljessä edeten. Salli myös putsasi emänsä korvat päivittäin. Nyt Rasta on palannut vanhaan asemaansa ja hoitaa muorin korvienputsauksen.

Gipi ja Rasta helmikuussa 2011

Suunnitelmissa on jättää omasta pentueestani narttupentu kotiin. Aika näyttää miten lauman yhteiselo lähtee sujumaan, ainakin ikäeroa on runsaasti sillä Rasta, nuorimmaiseni, on jo 7-vuotias eikä tässä tapauksessa ole kysymys äiti-tytär suhteesta millään muotoa, kumpikaan nartuistani ei ole tulevan pennun emä. Ihan uusi sivu koiralaumassani on taas kääntymässä, tuskin maltan odottaa.

Senna & Peikko

Senna on Gipsyn musta tyttö meillä kotona kasvaneesta Zhamanen J-pentueesta. Senna oli toinen niistä kahdesta narttupennusta, jotka jäivät omistukseeni ko. pentueesta. Salli jäi kotiin ja Senna sijoitukseen Terhille Ouluun. Senna oli pentueen kontaktihakuisin ja meillä vierailleiden ihmisten sylissä viihtyvä pienikokoinen pentu, siskoonsa Salliin verrattuna selvästi vähemmällä dominanssilla varustettu iloinen hännänheiluttaja. Se ei ollut pentueen taistelutahtoisin eikä rohkein pentu mutta ihastuin sen perusluonteeseen todella paljon.

Gipsy emä on hieman pidättyväinen briard, vaikka luonnetestissä luoksepäästävyydestä +3 saikin. Samoin Gipsyn ekassa G-pentueessa oli useita varautuneita yksilöitä. J-pentueesta Senna oli niin silmiinpistävän avoin ja reipas, että pitkään mietin kumman jätän kotiin, Sallin vai Sennan. Salliin päädyin jo osittain senkin takia etten halunnut sijoittaa niin arveluttavan väristä fawnia saatikka niin 'päällepäsmäri' luonteella varustettua. Toisaalta pidin tämän tormakan pennun mahtavasta taistelutahdosta ja periksiantamattomuudesta, ominaisuuksista jotka osoittautuivat Sallissa aikuisenakin vahvoiksi.

Sennaa sijoittaessani kerroin Terhille ettei tästä ainakaan mitään näyttelytähteä tule, pentu oli pieni ja kevytluustoinen mutta luonteeltaan ihmisiin ja toisiin koiriin rohkeasti ja konstailemattomasti suhtautuva pentu. Ja sellaisena Senna on kyllä pysynyt - siitä ei todellakaan tullut näyttelykoiraa eikä se edelleenkään vierasta ketään ihmistä. Senna on kuin karavaanari - kaikkien kaveri.

Senna on luonnetestissään, hieman vajaa 3-vuotiaana, hylätty. Olin seuraamassa Sennan testiä ja kaikesta näkyi koiran rohkeuden puute, se ei heittäytynyt tilanteisiin testin edellyttämällä tavalla ja haki tukea jopa tuomareilta. Henkisiltä ominaisuuksiltaan Sennan pitäisi ehdottomasti olla vahvempi, toimintakykyä eli rohkeutta kohdata epäilyttäviä asioita ja kuormitettunakin päästä niistä ylitse oli Sennan luonnetestin keskeinen puute joka vaikutti kokonaistulokseen. Luoksepäästävyydeltään Senna oli avoin ja ystävällinen eikä se reagoinut ampumiseen negatiivisesti (laukauskokematon).

Sennaa on koulutettu pk-hakuun ja sillä on tällä hetkellä BH suoritettuna. Sennan koulutettavuus on hyvä, siltä löytyy saalisviettiä ja se on erittäin ahne. Tottiksessa ja maastossa se palkkautuu sekä ruualla että narupallolla.

Tempperamentiltaan Senna on erittäin vilkas ja reaktioissaan ja kintuistaan varsin nopea, siksi se monesti 'tekee ennen kuin ajattelee' ja sen on saanut omistaja/ohjaaja Terhi usein treenatessa kokea.

Sennan kanssa tähdätään hakukokeeseen kaudella 2011. Sennan jalostuskäytössä en luonteen valossa näe mitään 'pommia', se ei osoittanut luonnetestissä eikä osoita tavan arjessa hillitsemätöntä aggrea tai terävyyttä, se ei ole pelokas tai arka selän taakse piiloutuja eikä millään tavalla ääniherkkä.

Ulkomuodoltaan Senna on keskikokoinen (n.60cm), kevytluustoinen narttu. Se on mielestäni EHn koira näyttelytermein arvioituna. Sillä on perusasiat kunnossa mutta on niukkaturkkisena ja kevyenä narttuna ihan liian 'mitätön' pärjätäkseen tavallisissa näyttelyissä ja ns.allroundtuomareilla. Se on saanut juniorina erikoistuomarilta erikoisnäyttelyssä laatuarvostelun erinomaisen (excellent). Sennalla on helppohoitoinen ja hyvänlaatuinen turkki, tummat silmät ja täysi hampaisto ja saksipurenta.

Sulhaseksi valitun Peikon olen arvioinut täydentävän Sennan puutteita sekä ulkomuodon että luonteen osalta. Peikko on vahvaluustoinen, iso uros jolla on upea maskuliininen pää. Peikko on mittasuhteiltaan pitkähkö ja sillä on vetävät kauniit liikkeet sekä varsin runsas turkki lämpimällä fawnvärillä. Peikolla on juniorina muutama laatuarvostelu erikoistuomareilta sekä Suomesta (EH) että Ranskasta (EXC). Peikko on omaan silmääni erittäin komea rotunsa edustaja, joten toivotaan että Peksi nähdään tulevan kesän briarderkkarissa ja jalostustarkastuksessa. ;-)

Komea Peksi kuva: Maiju Kautto

Peikolla ei vielä ole koetuloksia mutta uskon että omistaja Maiju vielä innostuu reenailemaan tosissaan. Omana kasvattina ja peräkammarinpoikana Peksi on jäänyt lapsiperheen arjen kiireissä vähemmälle treenille kuin emänsä Armi ( BH HK1 TK1 Lady Marmalade Moravia Campanella). Peikko on luonnetestattu loppupistein 210p (laukausvarma). Se on hermorakenteeltaan tasapainoinen (+2) ja toimintakyvyltään hyvä (+2). Testissä Peikko arvioitiin kohtuullisen kovaksi (+3) ja tempperamentiltaan erittäin vilkkaaksi (+1) mitä se Maijun kuvaamana onkin - Peikko tekee mielellään ja mielellään kaikkea samanaikaisesti! :D

Pallohullu! kuva: Maiju Kautto

Peikko ja Maiju kävivät tammikuun alussa Savonlinnassa belgialaisen maalimies ja briardharrastaja Marc Adriaensin koulutuksessa, lähinnä vietinedistämistä suojelun alkeistreenejä myötäillen. Neljän treenikerran perusteella koirassa on paljon potentiaalia, se leikkii halukkaasti ja pureutuu purutyynyyn ja hihaan vahvalla otteella kestäen hyvin kuormittamista. Maijun omassa blogissa on linkki muutamaan videoon Peikon treeneistä.

Peku Marcin treenissä kuva: Virpi Leskinen

Suunnitelmissa olevan pentueen markkinoinnin ja myynnin kannalta on toki epäedullista ettei vanhemmilla ole käyttötuloksia puhumattakaan emän hylätystä luonnetestistä. Otan Sennan jalostuskäytössä tietoisen riskin tiedostaen sen tosiasian että yli-ikäisiä pentuja voi jäädä pitkäksi aikaa käsiin. Briardipentujen kysyntä ei ole viime vuosina ollut suurta ja rodun rekisteröintien valossa yhä hiipumaan päin. Suurin toiveeni onkin että tulisi pieni pentue, 4-5 pentua, itselle ja muutamalle muulle varaajalle Sallin 'jäämistönä'.

Pieni pentue olisi emällekin helpompi kasvattajan työtaakasta nyt puhumattakaan.

Sennan hakukuvat (c) Minna Tikkanen