Mene rauhassa

Rasta on poissa.
Syöpädiagnoosin jälkeiset päivät eivät olleet helppoja kummallekaan. Itse tarkkailin Rastaa lähes hysteerisesti vuorokaudet ympäriinsä, sen hengitystä, levotonta liikkumista yöllä ja huokailuja makuuasentoa vaihtaessa. Perna oli selvästi suurentunut ja viimeisinä päivinä suorastaan paisunut.
Eläinlääkärimme mukaan tämä on tyypillistä pernakasvaimissa. Pernahan on elimistön verivarasto, suodatin ja ison kasvainmassan painaessa sitä, alkaa se laajeta, paisua.
Paisuneessa pernassa on repeämisriski, mistä minuakin varoitettiin.
Ei lopulta ollut edes vaikeaa tehdä päätöstä ikiunesta. Viikonlopun aikana varmistui, että ei ole mitään mieltä jatkaa Rastan elämää kipulääkkeiden voimalla.
Viikonloppuna kävelimme vielä kertaalleen kaikki rakkaat lenkkimaastomme, kävimme moneen kertaan rantatiellä muuttolintuja, joutsenia ja sorsia katsomassa ja kuuntelemassa. Rasta oli innokas lähtemään lenkille, uskon että kevyt liikunta helpotti sen oloa. Itselleni nämä olivat kyynelten sumentamia haikeita, mutta ikimuistoisia hetkiä.
Maanantaina iltapäivällä Rasta nukahti minun syliin rauhallisena ja luottavaisena. Silittelin sen ikiuneen ja pyysin kertomaan terveiset kaikille edesmenneille rakkaille koirilleni, Gipsylle, Sallille, Petralle, Hanille ja Rinalle.
Rasta haudattiin samana iltana Pellon lemmikkieläinten hautausmaalle Akajoen maastoon reenihallimme takamaille. Siellä lepää nyt kaksi koiraani, Petra ja Rasta. Molemmat kuolivat keskellä talven nietoksia, joten haudan kaivaminen Järvelän mummolan rantakoivikkoon ei ollut mahdollista.
Onneksi on olemassa tämä Länsirajan kennelkerhon ylläpitämä lemmikkilehto, jossa on talvisinkin hautauspalvelua.

Mene rauhassa Rasta-rakas, kyllä me Rillan kanssa pärjätään. Päivä kerrallaan eteenpäin.

In Memoriam
LaCrosse Teenah Noir "Rasta"
23.3.2004 - 13.4.2015

Ilo on poissa elämästä

Viimeisen päivityksen iloiset synttäritunnelmat ovat vaihtuneet suruun. Synkät pilvet ovat peittäneet meidän aina niin iloisen pikkulauman. Huhtikuu, tuo kuukausista ihanin ja toisaalta ja niin monesti raadollisin on näyttänyt jälleen julmuutensa.
Eihän se toki kuukauden 'syy' ole..mutta monesti juuri huhtikuussa, kevään ollessa kukoistuksessaan, tapahtuu jotakin todella yllättävää, onnettomuuksia, kuoleman sanomia...
Minä rakastan Lapin kevättä, aurinkohankia, yöpakkasia hankikantoineen, pitkiä valoisia iltoja ja häikäiseviä aamuja. Pitkin talvea odotamme koirien kanssa kevään aurinkoisia päiviä, jolloin kiipeämme tutulle reitille Mustaselkään ja Käkivaaraan. Sieltä huipulta voit nähdä koko Järvirovan, kotimökkimme ja taustalla Sieppijärven kylän järvimaisemassa.
Tänään, juuri sellaisena huippukauniina kevätpäivänä, kaikki tuo olisi ollut mahdollista. Meille ei kuitenkaan retkeä tänä keväänä tule.

Pääsiäisenä mummolan pirtissä
(c) Heidi Ahonen

Rasta on sairas. Vakavasti sairas. Ei se vielä kauhean kipeä ole, ainakaan jos omaan koirantuntemukseeni ja havainnointiini on luottamista. Pitkin kevätalvea olen ollut huolestunut, kuinka huonosti Rasta syö, ruoka ei maistu. Mikään kauhean ahne koira se ei ole koskaan ollut, mutta nyt ruokaa on uponnut vain puolet normaalista. Laihtunutkin se on selvästi. Pääsiäisen aikoihin se alkoi näyttää väsymyksen merkkejä, oli semmonen 'hiljainen' ja voipunut. Sen vatsa tuntui pinkeältä vaikka kiloja oli lähinnä tippunut. Pyhien jälkeen menimme eläinlääkäriin ottaaksemme laajakirjoiset verikokeet. Mitään verikokeita ei tarvinnut ottaa, diagnoosi selvisi ultrassa. Perna oli valtavan kokoinen ja sitä varjosti epämääräinen massa. Kasvainmassa ja vielä imusolmukkeiden suurentuminen varmisti asian, että kyseessä on pernakasvain, pahalaatuinen, syöpä.
Toki olin varautunut pahimpaan, arvelin jo etukäteen kasvaimen mahdollisuutta, koska maksa - ja haimavaivoihin usein liittyviä ripulia ja oksentelua ei esiintynyt. Eikä myöskään märkäkohtuun liittyvää runsasta juomista ja märkävuotoa.
En edes kysynyt eläinlääkäriltämme mahdollista elinaikaennustetta, eikä leikkaus ollut edes vaihtoehto jo 11-vuotiaalle koiralle. Sillä hetkellä tiesin, että Rastan elämä on tulossa päätökseen. Haluan antaa sille vielä hetken hellyyttä, huolenpitoa ja rakkautta. Antaa aikaa myös itselleni. Edessä on taas luopuminen, puristava suru sydämessä, pitkä rivi päiviä, joissa suru on läsnä.

Nautiskelua keväthangella tänään

Minulla on myös surumieli Rillan puolesta. Se jää nyt minun ainokaiseksi. Se menettää parhaan ystävänsä, laumanjäsenen, varaemonsa. Voi tätä kyynelten määrää. Yritän olla reipas ja vahva koirien takia, pitää viimeiset päivät mahdollisimman arkisina, sellaisina mihin ne ovat aina tottuneet. Lenkkeilemme rauhallisia kävelyretkiä, koirat saavat syödä jäniksenpapanoita hangelta ja päivystää pihalla aurinkoisella terassilla makoillen. Iltaisin ne hoitavat tosiaan, putsaavat korvia ja nukkuvat sohvalla vierekkäin.

Me kaksi.

Päivä pitenee

Eilen oli kevätpäiväntasaus eli tästä eteenpäin näillä leveyksillä valo voittaa pimeyden :) Toki sen on huomannut jo pitemmän aikaa, aamulenkit on tehty valoisassa ja nyt jo iltalenkitkin. Mahtavaa!
Samalla olemme koirien kanssa avanneet ulkoreenikauden :D Ennen iltalenkkiä kuuden jälkeen otan molemmille pätkän tottista ja tokoa. Piha ja pihatie ovat vielä lumipolanteella, joten on tasainen ja pitävä pohja leikkiä ja heitellä palloa. Rillalle pk-tottiksen perusjuttuja vauhdikkaineen eteenmenoineen ja Rastalle mielenvirkistystokoa :)

Aktiiviseen hallikauteen tuli pieni tauko, kun reenikaverin koiralla todettiin väiveitä ja epäilys oli josko niitä olisi meillekin siunaantunut. Onneksi en löytynyt yhtäkään vipeltäjää omistani, eivätkä ne kyllä ole rapsutelleetkaan. Laitoin silti kummallekkin stronghold myrkyt niskanahkaan, tulipahan samalla madotus.

Koulujen hiihtokauden startattua, on tullut vapaa-ajallakin hiihdettyä. Hyvin on Rasta jaksanut hiihtolenkit, vaikka alunperin sitä epäilin. Tykkään hiihtää vapaata eli luistellen, joten vauhtia on enemmän kuin meidän perinteisillä kävelylenkeillä. Yleensä minun koirat on olleet hiihtolenkeillä mukana aina sinne 12v asti, toki riippuen kulloisenkin eläkeläisen päivän kunnosta. Rasta on varsin vetreä ja jaksava vielä, ei se toki Rillan vauhtiin enään kykene, mutta tulee reippaasti perässä.

Rillan kevätpose

Jihaa, ota kiinni jos saat!

Ai, eikö ketään kiinnosta...

Heavytukat

Vaikka talvi on meille pelkkää reeniaikaa, on se toisille tehokasta kisa-aikaa. Omista kasvateistani Zelda on kisannut ahkerasti agilityssa, vielä antaa nollaradat odottaa itseään, mutta pari lupauksia antavaa vitosen rataa hienoilla ihanneajan alituksilla on jo plakkarissa. Tokokehissä puolestaan ovat kunnostautuneet Naava ja Sani. Naava on korkannut avoimen luokan nousujohteisesti 3- ja 2-tuloksilla. Hyvin lähellä on jo ykköstulos...
Sani ja Sari nappasivat talven aikana kaksi komeaa ykköstulosta alokasluokasta ja ensimmäinen koulari TK1 on saavutettu! Onnea!

Toko Tornio 21.3
Naava & Sani

Boreabrie Shady "Sani"
Toko Tornio 21.3
alo 169p 1-tulos TK1 sij.3.

Rasta ikäneitoni viettää huomenna merkkipäiväänsä. 11 nakkia olisi nakkikakussa (jos meilä semmosia harrastettaisiin) mutta tyydymme siankorviin ja suukkoihin :) Rilla-pikkusysteri on lisäksi luvannut korvienpesun (sydämmiä tähän).

Onnea Rasta!

Tokoa ja tottista

Pitkin talvea olen epäsäännöllisen säännöllisesti käynyt Rohkihallilla yhteisreeneissä. Joskus meitä on ollut lähemmäs kymmen reenaajaa, mikäli Roin porukat ovat olleet messissä. Tavallisesti meitä on vakireenaajia minä, Raisa ja Suvi ja silloin tällöin joku neljäskin.
Itse olen Rillan kanssa keskittynyt pk-tottiksen liikkeisiin, seisomista on hinkattu ja yksittäisinä liikkeinä aina joku jättöliike toistoharjoituksineen. Pääsääntöisesti tavoitteena on ollut 'pitää hauskaa' ja saada koiralle fiilikset kattoon leikkimällä ja vapauttamalla Rillaa juoksentelemaan ja riekkumaan. Rilla on aika totinen tekemisessään ja sen kanssa liiallinen tekninen hinkkaus ja hifistely on vaan pahaksi.

Tokoliikkeistä, vaikka emme lajia kilpailumielessä harrastakaan, olemme ottaneet ryhmäpaikkamakuuta. Joskus rivissä on ollut 6-8 koiraa, joista joku saattaa nousta hiippailemaan ohjaajan luo, osaa käydään välipalkkaamassa jne. Rillalle nämä ovat olleet hyvää harjoitusta, noussut se ei ole koskaan, mutta ilmeestä on nähnyt miten 'ahdistavalta' häiriöt ovat tuntuneet. Korvat on päänmyötäisinä ja koko koira ikään kuin kasassa. Pk-paikkamakuu on niin erilainen, siellä saa ylhäisessä yksinäisyydessä maata ilman että vieressä palkataan toista koiraa tai ylipäänsä joku muu kuin ohjaaja käppäilee siinä häiriönä.
Samoin olemme ottaneet tokon alokasluokan luoksepäästävyysreeniä ryhmäliikkeinä. Siinä meillä onkin vielä reenattavaa, Rilla ei millään malta olla tervehtimättä lähestyvää 'tuomaria'. Se on yhden ainoan kerran malttanut olla nousematta ja menemättä vastaan, tosin tässäkin näkyy että toistoja pitäis olla enemmän. Rilla ei vaan tiedä, että tämäkin on liike, jossa vaaditaan istumista sivulla, tuli sitten kuka tahansa päätä silittelemään.

Koska olemme hallilla harvoin yksin reenimässä, olen tietenkin käyttänyt porukoita hyödykseni ja ottanut Rillalle haun ilmasureenejä eli irtorullareenejä. Ne ovat alkaneet sujua viime kesää paremmin, edelleen ongelmana on, ainakin toisinaan, ettei Rilla malta lähteä rullan kanssa maalimieheltä vaan jää siihen seurustelemaan ja lopulta jopa unohtaa mitä pitikään tehdä. Vaikka Rilla on periaatteessa hyvä ja varma noutaja, sekä kentällä että esineruudussa, on sille tuo irtorullan ottaminen ja tuonti jotenki vaikeaa. Näitä reenejä pitää ehdottomasti jatkaa ja saada paljon ilmaisuja alle ennen kesää.
Jotenki on mukava suunnitella ensi kesää ja reenejä sekä koekautta, näyttelyjä ja mahdollisia leirejä. Tällä hetkellä iloa tuottaa päivän piteneminen ja valoisan ajan koittaminen, reenata voi kotipihallakin töiden jälkeen.

Kasvatit puolestaan tuottavat iloa hienoilla tuloksillaan toko - ja agilitykisoista! Koirankasvatuksen parhaita puolia on juurikin tämä huikea ilo siitä, että oma kasvatti on ohjaajansa kanssa saavuttanut päämääriä ja omistajat ovat koiriinsa niin tyytyväisiä :)

Kuvat (c) Raisa Hartikainen

Årets listor

Naava (c) Kaisa Uusitalo

Vuoden briardkilpailut ovat alkutalven heiniä, ainakin mitä tulee tulosten keräilyyn ja lähettämiseen. Itse tuloksiahan tehdään pitkin edellistä vuotta. Tämän vuoden listoilla viime vuoden aktiivisuudellaan meitä edustivat Rilla, Sinko, Naava ja Zelda. Sanin tokotuloksia ei harmittavasti lähetetty, hitsit olis pitänyt muistuttaa ajoissa.
Ruotsissa 'årets listor' julkaistaan jo joulukuun lopulla, siellä joku ahkera kerää tulokset suoraan Hunddatasta, eikä omistajan tarvitse mitään minnekään lähettää. Kätevää. Olen ymmärtänyt, että Ruotsissa vuoden tuloksiin hyväksytään vain kotimaiset tulokset eli esim näyttelytuloksia ulkomailta ei lasketa, koska nehän eivät näy maan koiratietokannassa Hunddatassa.
Sinällään systeemi on kätevä, listoilla on paljon koiria/osallistujia jokaisessa 'sarjassa' ja antaa siten kuvan aktiivisesta briardharrastuksesta. Meillä moni jättää tuloksensa lähettämättä ihan siitä syystä ettei pisteet riitä terävimpään kärkeen tai edes 'mitaleille'.

Boreabrie Sienna eli Sinko oli vuoden 2014 Tokobriard! Neljällä tokotuloksellaan (1 x avo 1 ja 2 x voi2 ja 1x voi3) Sinkopinko voitti diblomin toistamiseen. Onnea Outi & Sinko!

Vuoden Tokobriard & ohjastaja

Boreabrie Shakira eli Naava depytoi viime vuonna tokokehissä komeasti saavuttaen kolme ykköstulosta, joista kaksi KP:llä ja luokkavoitoilla. Naava oli upeasti Vuoden Tokotulokas 2014! Lisäksi Naava sijoittui hienosti 5.sijalle vuoden tokobriardkilpailussa ja neljänneksi Vuoden agilitybriardkilpailussa. Onnea Jenna & Nappis!

Vuoden tokotulokkaat :)

Nappis helmikuun valossa :)
(c) Kaisa Uusitalo

Boreabrie Shania eli Rilla kilpaili kärkisijoille sarjoissa Vuoden Pk-tulokas (2.sija) ja Vuoden Pk-briard (4.sija). Näyttelybriardkisassa olimme jossain keskivaiheilla neljällä näyttelytuloksella.

Boreabrie Selene eli Zelda oli Vuoden Tokobriardkisassa sijalla 4 avoimen luokan tuloksillaan. Onnea!

Tämän vuoden skaboihin on tulosjahti jo aloitettu, kasvatit ovat kisanneet jo alkutalvesta agilityssä ja tokossa hienoin tuloksin. Jatkoa seurannee ihan lähiaikoina, sen verran innokkaina koeilmoittautumisia on lähetelty ;) Tsempit kaikille - ja kiitos!

Tammikuu on pakkaskuu

On kyllä pidellyt totista talvea viimeiset viikot. Pakkasennätyksiä ei sentäs ole rikottu, mutta eipä ole ollut kaukanakaan. Toisaalta tammikuu ja helmikuu ovat talvikuukausia ja näillä leveyksillä korkealla kiikkuva aurinkokaan ei vielä lämmitä. Ei pakkasissa muuta vikaa, mutta autolla liikkuminen on kurjaa. Minun vanha nissani hyrähtää kyllä käyntiin kelillä kuin kelillä, mutta kyllä ajomukavuus -36'c pakkasessa 'neliskanttisilla' renkailla on kaukana mukavasta :P

Omat karvaturrit ovat selvinneet kylmissä keleissä entiseen tapaan, eli eipä paljon pakkaset päätä huimaa. Käymme kireillä pakkasilla lyhyempiä lenkkejä, mutta koska olemme liikkeessä kokoajan, ei noita tunnu juurikaan paleltavan.
Itse en ole ikinä pukenut koiriani talven keleihin, en edes omista yhtäkään Hurtta-takkia tai pomppaa, koirien villapaidoista puhumattakaan. Ymmärrän kyllä jos harrastaa talvisin agilityä tai reenii hakua tai muita maastojuttuja, jolloin koirat joutuvat odottamaan autossa pitkiäkin aikoja. Silloin on loimet ja Back On Trackit paikallaan.
Meillä on maastohommista totaalitauko talvisin ja kaikki reenaaminen tapahtuu lähinnä lämpimässä hallissa, jossa koirat voivat odottaa vuoroaan boxissa tai seinässä kiinni.

Talvinen maisema on kaunis, vaikka huonommassakin kuvassa.

Tänään oli lauhaa, vain -17'c

Vanhoilla koirilla luulis ääreisverenkierron hidastumisen myötä paleltavan helpommin. Omista koiristani Gipsy, typistettyineen korvineen, paleli herkimmin. Se kulki pää kenossa tai korva lerpallaan, kun viima oikein puri sen 'kaljuja' antennikorvia. Korvakarvoissa ei juurikaan pohjavillaa ollut, joten eipä ihme jos kipristeli. Näillä luppakorvaisilla on helpompaa, korvat pysyvät päänmyötäisinä lämpiminä.

Kuvamuisto kolmen vuoden takaa, Gibbonmuori ja Rasta pakkaslenkillä joella.

Ensi viikolla vaihtuu jo helmikuulle, kyllä se talvenselkä pian taittuu. Oliskohan jo aika kaivaa monot ja hiihtovermeet esille, mukavia koirabaanoja (leveitä kelkanjälkiä) on ilmestynyt lähimaastoihin kelkkailijapoikien aikaansaannoksina. Sinne suuntaamme mekin sivakoimaan, jossain vaiheessa.

Hieno vuosi

Sydän täynnä joulua...

Ihana joulu on takana. Siis ihana, minun sanomana, joulusta on aika harvinaista. Vaan oli kyllä silleen leppoisa ja lämmin joulu, vaikka ulkona paukkuivat -30' asteen pakkaset. Sukulaisia, lapsia, koiria, lahjoja ja hyvää ruokaa. Aika monesti meillä joulut ovat tuommoisia, mutta miksiköhän juuri tämä joulu tuntui niin kivalta. En tiedä.
Jouluaattoiltana myöhään koiria lenkittäessäni näin semmoiset elämäni repolaiset taivaalla, ettenpä koskaan muista niin upeita nähneeni. Koska en ole kameranaisia, niin lainaan tähän 'luottokuvaajani' Markus Kiilen revontulikuvan kyseiseltä yöltä.

Kesänkijärvellä, sieltä tunturien takaa ne tulevat...
(c) Markus Kiili

Mukavaa on myös valon lisääntyminen pikkuhiljaa, kukonaskelin kohti kevättä. Jennan ja Naavan kanssa kävimme tänään paukkupakkasissa tunnin lenkin. Lenkin jälkeen kuuman kaakaon siivittämänä suunnittelimme tulevaa koekautta, uutta vuotta ja tulevan kesän näytelmiä ja mahdollisia pennunpalleroisiakin. Sekin on mukavaa, suunnitella ja odottaa kevättä/kesää kisoineen ja kokeineen sekä loppuvuodesta mahdollista huipennusta pennuntuoksuineen.

Vuosi 2014 vetelee viimeisiään ja kyllä on taas kiitoksen paikka kaikille kasvateilleni ja ahkerille ja osaaville omistajille. Suht nuorten, kolmivuotiaiden, koirien kanssa olette saaneet nipun hienoja tuloksia aikaan. Upeaa työtä! Kiitos!

Oma tyttöni täällä kotona, Rilla, avasi pk-koeuransa saavuttamalla BHn ja JK1:sen. Erikoisjäljelle olisimme vielä mielineet loppusyksystä, mutta koepaikkaa ei tipahtanut. Ensi kaudella Rillan kanssa varovaisena tavoitteena JK2:n lisäksi FH1. Näyttelyissä kävimme neljä kertaa, joissa Rilla jokakerta voitti nartut ollen joko ROP tai VSP.  Käyttötuloksen myötä saavutimme Suomen ja Norjan muotovalionarvot. Ensi kesälle nälkää jäi myös näytelmäkehiin, tavoitteena ruotsin sertti ja valioituminen sekä yhden CACIBin myötä pari kansainvälistä muotovalionarvoa. Erikoisnäyttelyn kirjaamme myös kalenteriin ensi kesälle.

Naava ja Jenna tahkosivat agibaanoilla 2-luokassa tyyliin askel eteen toinen taakse. Laji on armoton moiselle kuumakallelle, eikä tulevalle vuodelle uskalleta kauheen paljon agistartteja lupailla. Agilityn perusreeniä uusin opein kylläkin. Naava saalisti tällä kaudella yhden LUVAn huikean nopean sellaisen ja sitten nipun hyllyjä starttivarasteluineen ja kontaktivirheineen :P
Uusi lajikokeilu toko tuotti sensijaan hienoja tuloksia, kolmessa kokeessa upeat ykköset ja TK1 plakkariin! Ensi vuonna jatkuu tokoura tavoitteena TK2 ennen lajin elokuista sääntömuutosta. Naavalle on suunnitteilla myös muutama näyttely, erikoisnäyttely mukaan lukien.

Sinko ja Outi tekivät takuuvarmaa työtä leipälajissaan tokossa. Sinkolle hieno avo ykkönen ja TK2 heti alkukaudesta ja muutama VOI 2 napsahti kauden kuluessa. Tunnari kuntoon -projekti on meneillään ja sen myötä toivottavasti napsahtelis tulevana vuonna VOI ykkösiäkin, tai edes se yksi ;) Kasvattajatäti odottelee parilta myös pk-uran korkkausta ensi kaudella, BH on jo tehtynä. Sinko osaa kyllä ja ohjaaja samoin! (paitsi vois opetella lukemaan karttaa kisamatkoille ajaessa, tai hankkis kunnon navigaattorin) :D

Zelda ja Riina, satakunnan tehokaksikko, tokoili tällä kaudella avoimessa luokassa, saavuttaen nipun komeita ykkösiä ja koulutustunnuksen TK2. Talvella Zelda sai etuliitteekseen BHn ja sitämyötä lippu pk-kokeisiin on jo taskussa. Agilityn koukerot ovat pikkuhiljaa avautumassa ja kisaura jatkunee ensi kaudella. Zeldan tokoilut jatkuvat VOIttajassa ja toiveena olisi myös pk-hakukoekorkkaus...enkä panis hanttiin vaikka muutamaan näytelmäänki Zeppis ilmestyis ;)

Sani on tehnyt historiaa. Se sai omistaja/ohjaaja Sarinsa innostumaan reenaamisesta ja kisaamisesta todenteolla ja lopulta parivaljakko korkkas tokouran menneenä syksynä. Saavutuksena 2 x 3.tulos, 1 x 2.tulos ja hienosti sokerina pohjalla alokasluokan ykköstulos! Ensi kaudelle on tavoitteena TK1 ja varovaisena toiveena ja haaveena myös BH. Hyvä hyvä! Sania nähtäneen myös muutamissa näyttelyissä vuoden edetessä.

Otto ja Tasja toimittivat kultaisen kotikoiranvirkaa uskollisesti ja antaumuksella. Otto pääsi loppuvuodesta kicksparkkailemaan Marjon kanssa ja vauhtia on takuulla riittänyt. Tasjalle puolestaan voisi myöntää uimamaisterin diblomin, sen verran ahkerasti ja suurella intohimolla mökkijärvessä on polskuteltu. Terveiset kaikille.

Kävimme toki loppuvuodesta luonnetesteissä neljän kasvatin voimin. Kovin tasaisia, täyspäisiä briardeja tuntuvat kasvattini olevan. Se ei kylläkään tullut yllätyksenä, jo nämä kolme vuotta koiranelämää ovat osoittaneet miten hienoja, tasapainoisia koiria S-pentueeni kokonaisuudessaan on. Olen niin ylpeä jokaisesta. :)

Ihana joulukuinen valo ja tunnelma.
(c) Rinnemies

Hippijengi toivottaa ihanaa, onnellista uutta vuotta 2015 kaikille blogini lukijoille. 
Ensi vuonna taas jatketaan, reenejä, kisailuja, arjen lenkkeilyä ja bloggailua. :)