Naamijoella

Kulunut viikko on ollut säiden puolesta parasta kevättä. Olenkin reippaasti vetaissut sukset jalkaan aina töistä kotiuduttuani ja suunnannut koiruuksien kanssa jäälle, joko järven tai joen.

Erityisen ihastunut olen Naamijoen reitistöön, jossa voi hiihdellä kelkanjälkiä pitkin sulakkojen ja koskien laitamilla.

Naamijoki on kotikuntani pisin joki, se saa alkunsa Ylläksen tuntumasta Kurtakon kylän 'takamailta' ja virtaa tästä kotimökkini takaa jatkaen laskuaan aina Pelloon ja päätyen Torniojokeen. Naamijoen varrella on myös minun lapsuuteni kotikylä, Koivumaa. Kesäisin joki on kanootti - ja kajakkimelojien suosima reitti upeineen koskineen.

Naamijoen alkupäässä Tammen laavulla

Rasta ja Salli sulakon reunalla

Sieppikosken kohdalla on poikettava 'maalle' jotta päästään etenemään

ja taas joen jäällä..

Hiihtokilometrejä on tullut päivittäin lähes 10-15km. Se ei ole vielä paljoakaan kun vertaa Raisan (ja Kamun ja Oonan) tekemiin hiihtolenkkeihin joilla helposti menee 25km rikki...no me ollaankin ns. sunnuntaihiihtelijöitä ja jos oikein laiskottaa laitan Rastan tai Gipin valjaisiin ja hiihtovyöhön niin jopas helpottuu matkanteko...:-)

Uudenvuoden lupaukseni hikilenkkeilystä on siis pitänyt kutinsa, joskin heikohkon alkutalven jälkeen vasta innostuin rehkimään. Koirille tämä aika on liikunnan suhteen rankinta ja muonakin vaihdettiin perinteisesti tujumpaan versioon. Gipsy -muori on vielä täysillä lenkeillä mukana, sillä jos jollakin 'pää vetää vaikka kroppa sanois sopimuksen irti'!

Kahjopää!

Gibbon tuumaustauolla

Hevipändi - kuten yksi facebook kaverini tätä kuvaa kommentoi..:-)

Hiihtolenkkien jälkeen meillä on mökissä hiljainen koirakopla.

Likat rentoutuu, äiti ja tytär..