Paikallisraveissa

Nyt tämä koirablogi ottaa harha-askeleen ja viikon merkintä on hyvin hevosenhajuinen! Otin itseäni niskasta kiinni ja monien vuosien jälkeen suuntasin naapurikuntaan Pelloon paikallisraveihin. Koirakopla oli tietysti mukana Toyotaan ahdettuna.

Näissä raveissa ei siis pelata totoa ja palkinnotkin ovat pienempää kokoluokkaa kun vertaa 'oikeisiin' raveihin. Vastaavia järjestetään ympäri Suomen monesti ns. jääraveina.

Aikaisempien, jo edesmenneiden, koirieni kanssa tuli käytyä paljonkin raveissa ja mietinkin miksi nykyisin perinjuuri harvoin tulee lähdettyä raveihin vaikka esim. täällä omassa kotikunnassani on varsin viehättävä ja hyvin perinteinen kesäinen ravitapahtuma - Kurtakon ravit.

No, syy kyllä muistui mieleen parin ensimmäisen lähdön aikana kun Gipsy-muori oli hihnassa radan reunalla...voi sitä vinkunaa ja vapinaa, kiihtynyttä räkytystä ja poukkoilua kun hevoset kaviot kopsuen sinkosivat voltista matkaan. Muorin saalisvietti sai yliotteen ja ah niin raivostuttava 'korvattomuus' valtasi koiran! Gipsy nousee niin helposti ylikierroksille 'liikkuvasta eläinlaumasta' (vrt porot, kauriit, hirvet ja yksittäiset ketutkin, joiden perässä pingotaan vaikka naapurimaahan!) ja mulla oli ajoittain vaikeuksia pitää se 'aisoissa'. Sieluni silmin näin edessäni kauhuskenaarion - irti päässyt karvaturri täysillä pinkomassa hevosten perään startista...lopuksi noloina ja päät painuksissa taluttaisin häirikön pois paheksuvan yleisön ja hevosmiesten katseiden saattelemana.

Pakko pysyä nahoissaan...

Siinä ne taas menevät...piip piip..lääh lääh!!

Joten ei muuta kuin koira autoon ja toinen hihnaan. Rasta oli huomattavasti helpompi tapaus, se ei saa hillittömiä riistaviettikohtauksia ohikiitävistä hevosista mutta oli rasittavan kiinnostunut niiden hajuista ja erityisesti herkullisista 'munkkikasoista'. Ja kun ei aterioimaankaan päästetty ja tarjolla oli vain lähtöjen tylsää seuraamista, aloitti Rasta tyypillisen 'boring-piip piip' konserttinsa.

Salli on onneksi perinyt (isältäänkö?) paremmat hermot ja vähemmän yli-kiihtyvänä kuin emänsä, oli se helpoin tapaus. Salli istuskelee radan reunalla ja seuraa kiinnostuneena ohitse kopsuttavia hevosia. Tylsistyttyään se rupeaa kaivamaan kuoppaa tai kerjäämään kärkkäriä viereisiltä katsojilta. Sallista taisin saada kelpo ravikaverin!

Salli seuraa volttausta.

Maalisuoralla!

Ohjelmaluetteloa plärättyäni ja lähtöjen esittelyjä seurattuani tein seuraavan huomion - suomenhevoset ovat edelleen vähenemässä ja kylmäveristen joukossa on yhä enemmän 'vääränrotuisia tupsujalkoja' eli ruotsinkylmäverisiä. Ei käy kieltäminen etteivätkö nämä tummat ja ryhdikkäät tupsujalat ole komeita katella mutta kyllä minun sydämeni sykkii silti suomenhevoselle, varsinkin sellaiselle liinaharjaiselle komistukselle! Aikoinaan, kun harrastin siis hoidin ja treenasin ravihevosia lähestulkoon päätyökseni (peruskoulun ja lukion ohella) tykkäsin lämppäreista, piti olla ehdottomasti lämppäri ori tai ruuna. Nyt huomaan ihailevani yhä enemmän suomenhevosia, varsinkin rautiaita liinaharjoineen. Sitä on vissiin tullut vanhaksi. :-)

Liinaharjainen komistus

ja sama komistus sivulta, ennen lähtöä.

Suomenhevosten 'nollasarja' voltissa.

Yhden kimon lämminverisen bongasin tänään! Harvinaisuus raviradoilla! Piti oikein kaivaa sukupostista hevosen sukutaulu jotta värin alkuperä selviäisi. Ei se ollutkaan venäläissukuinen tai orlovi perimältään vaan ihan tuiki tavallinen amerikkalainen ravuri. Isä oli myös kimo, vaaleneva kimo, joten tämäkin tänään nähty tamma tulee paljon vaaleammaksi iän myötä. Kaunis!

Kaunis kimotamma!

Oikein mukava päivä oli, koirat käytin ravien jälkeen Kittisvaaran mahtavissa maisemissa lenkillä ja kotiin palasikin rättiväsynyt poppoo, emäntä mukaan lukien.

Pellon Kittisvaara

Maisemaa..

Kelkkareitillä Kittisvaarassa